Mun tarina...

Ensiksi taustatietoja. Vanhempani ovat eronneet,kun olin vasta aivan pieni. Isäni ja äitini asuvat noin 200 km päässä toisistaan. Asun isälläni. Hänellä on uusi vaimo ja heillä kaksi yhteistä lasta. Tai ei tämä vaimo ole kovinkaan uusi,johan he noin kymmenen sitten menivät naimisiin. En ole oikein ikinä sopeutunut porukkaan. Äitipuoleni on lyönyt minua useasti ja hänestä olen epämiellyttävä kieroilija. Hän on tiukka ja pitää kuria. Isäni joi itsensä aina mahdollisuuden tullen humalaan ja on monesti pettänyt äitipuoltani ja siksi oma suhtautumiseni isääni on viilentynyt. Poikaystävästänikään hän ei pidä ja siksi tämä ei saa tulla meille ikinä. Äitini taas on aivan toista maata. Poikaystäväni saa aina tulla meille,kun haluan. ja muutenkin saan tehdä kovin paljon asioita,mitä haluan.

Mutta asiaan. Viime talvena sattui eräs todella epämiellyttävä asia. Olin silloin äidilläni. Olin tavannut netissä erään pojan ja olimme jutelleet pari päivää puhelimessa ja netissä. Minulla oli todella tylsää ja päätin lähteä tapaamaan tätä poikaa. Tai mieshän hän on,olisiko jotakin 20v. Minulla on todella monia hyviä kokemuksia nettitutuistani enkä tajunnut varoa. Lähdin junalla pojan kotikaupunkiin. Matka meni hyvin ja odotin tapaamistamme innolla.
Menin aseman viereen ja tunnistimme toisemme. Puhuimme siinä pari lausetta tyhjänpäiväisiä,kunnes poika kysyi jospa lähtisimme ajelemaan hänen autollaan. Olin miettiväinen enkä olisi halunnut. Onhan äitini opettanut,ettei vieraiden kyytiin saisi mennä. Poika kuitenkin otti minusta kiinni ja vei autoonsa. Hän alkoi ajaa ja katselin missä menimme,sillä halusin muistaa sen reitin. Kun saavuimme keskelle metsää hä pysäytti autonsa. Lunta oli ainakin polviin asti,paitsi tiellä. Se oli kovin syrjäinen tie. Ei sieltä olisi päässyt kuin eteen- ja taaksepäin,mikä taas ei olisi hyödyttänyt mitään,koska hän olisi saanut minut kiinni autollaan vaikka olisin juossut kuinka kovaa tahansa. Taksiinkaan ei ollut rahaa. Siellä,keskellä metsää,hän pakotti minut seksiin kanssaan. En uskaltanut vastustella,sillä pelkäsin hänen jättävän minut keskelle metsää. Sanoin,etten jaksaisi enää,mutta hän ei uskonut. Lopulta hän kuitenkin vei minut takaisin asemalle ja pääsin takaisin kotiini. Onneksi. Voisin olla tällä hetkellä jopa kuollut...

Kävin pari viikkoa tapahtuman jälkeen tautitesteissä. Poikaystävälleni kerroin tapahtumasta vasta äskettäin. Talven jälkeen näihin päiviin asti olin vain vältellyt asiaa tai kertonut mitä sattuu. Hän käski mennä tekemään rikosilmoituksen. Meninkin juttelemaan poliisiasemalle. Ainut asia nyt on vain se,että jos tekisin ilmoituksen,niin täytyisi kertoa isälleni. Ja äitipuolelleni. Pelkään,etten pääsisi kouluun eri paikkakunnalle,mikä on minulle todella tärkeää. Kaikki sanovat,ettei äitipuoleni voi estää sitä. Mutta kukaan ei tunne häntä niin. Hän voi tehdä mitä tahansa. Onneksi vuoden päästä olen 18v,silloin hänen määräysvaltansa ei koske enää minua. Tiedän kyllä,että hän on saanut paljon hyvää aikaiseksi ja muuta,mutta me emme vain tule toimeen. Emme oikeastaan ole koko kahdeksan vuoden aikana tulleet...

Mutta mitä,jos poika väittää minun valehtelevan? Voiko minulle koitua tästä asiasta haittaa? Ei niin,että olisin valehdellut,mutta jos hän on esim kokenut asian toisella tavalla? Tuleeko pojalle merkintä poliisien isoon,mustaan kirjaan? Mitä tapahtuu?

Tarinan opetus: olkaa hyvät ihmiset varovaisia!!!

Mutta kiitos,jos joku jaksaa lukea tekstini ja ehkä jopa kommentoidakin asiaa. Tänne kirjoittaminenkin oli todella vapauttavaa. Ehkä nyt saisin tämän yön nukuttua...
51072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

annat ajan kulua sitä vaikeampi rikosilmoitus on. Tuomionhan hän ehkäpä saisi siitä, en tiedä kuinka raiskaus vanhentuu.. Mutta käytäntöhän on kun nainen raiskataan hänen pitäisi heti mennä poliisiasemme (ei saisi käydä edes suihkussa ennen tutkimusta)

Sinun olisi pitänyt mennä heti kertomaan asiasta poliiseille. Se mies olisi pitänyt saada vastuuseen teoistaan, koska hän tekee sen uudestaan (tai on tehnyt jo jollekkin)

Noh, kokeile sitä rikosilmoitusta jos mielesi tekee. Mutta sinuna kuitenkin näkisin nyt enemmän tarpeelliseksi sen, että puhuisit jollekkin, vaikka terveyden hoitajalle tai omalle ystävällesi, tai ihan kenelle tahansa. Tollanen asia jää painamaan syvälle sisimpään ja se tulee vielä joskus pahasti pinnalle, vaikka nyt tuntuisikin että asian kanssa voi elää.

Itselläni oli raiskausyritys ulkomailla ja n. vuotta myöhemmnin minut raiskattiin täällä suomessa. Ja se viha mikä itselleni on patouitunut sydämeen, en halua sitä kellekkään muulle! puhu asiasta jollekkn. Kokeile edes sitä että puhut täyden totuuden poikaystävällesi. Jos teillä on pitkä suhde takana ja luotat häneen niin hän pystyy auttamaan sua. Asun nykyään avoliitossa miehen kanssa ja olen kertonut nämä molemmat asiat hänelle. Se on helpottanut oloani todella paljon.

Tosi paljon haleja ja voimia sulle :)

Äänestä

tuo on hyvin surullinen tarina. toivottavasti elämäsi tulee paremmaksi. sitä kysyisin
että vanhako olit kun han pakotti sinut siihen?
ja vanhako se poika oli?

Äänestä

Olipas taas kova hinta tyhmyydestä. Ei tuo raiskaus missään tapauksessa oikein ollut, mutta järkevämmällä toiminnalla olisit välttynyt raiskaukselta.

Järkevämmällä toiminnalla raiskaaja olisi joutunut vastuuseen. Raiskatun on mentävä heti lääkäriin tutkimuksiin ja tehtävä rikosilmotus. Jos raiskattu ei käy heti lääkärissä niin raiskaaja joutuu vastuuseen vain tunnustettuaan raiskauksen tai silminnäkijöiden todistuksesta.

Raiskaus tapahtui viime talvena eli rikosilmoitus on täysin tehoton jos rikosilmoituksen teet. Raiskaaja ei takuulla tunnusta ja raiskaukselle tuskin oli siellä metsässä silminnäkijöitäkään. En missään tapauksessa kiellä tekemästä rikosilmoitusta, mutta onko se järkevää kun raiskaaja ei takuulla joudu vastuuseen ja asian julkitulemisesta aiheutuu sinulle vielä lisää vaikeuksia ja tuskaa?

Valitan. Joka tapauksessa sinun on päästävä asian yli ja unohdettava se lähes kokonaan. Tiedän kyllä miten vaikeaa se on, mutta vielä vaikeampaa on jatkaa elämää kun tuollainen asia on koko ajan ajatuksissa. Älä anna raiskaajalle koko loppu elämääsi vaan yritä päästä asian yli.

Äänestä
  • Ei rikosilmoitusta tehdä vain siksi, että sillä saadaan rikollinen tilille. Se tehdään "ilmoitusvelvollisuuden" vuoksi. Sittenpähän on poliiseilla tiedossa, että on kaveria ennenkin epäilty, kun seuraava uhri ilmoittaa tulleensa raiskatuksi saman ihmisen taholta. Sillä saattaa vielä pelastaa sen kolmannen ihmisen... Voihan sitä miettiä sitten kumpi painaa vaakakupissa enemmän, se että suojelee itseään vai se että saattaa toiminnallaan suojella jotakuta toista.

    Äänestä

  • vielä nyttenkin kirjoitti:

    Ei rikosilmoitusta tehdä vain siksi, että sillä saadaan rikollinen tilille. Se tehdään "ilmoitusvelvollisuuden" vuoksi. Sittenpähän on poliiseilla tiedossa, että on kaveria ennenkin epäilty, kun seuraava uhri ilmoittaa tulleensa raiskatuksi saman ihmisen taholta. Sillä saattaa vielä pelastaa sen kolmannen ihmisen... Voihan sitä miettiä sitten kumpi painaa vaakakupissa enemmän, se että suojelee itseään vai se että saattaa toiminnallaan suojella jotakuta toista.

    oli ilmotuksen tekemisessä se syy. Ei asia paina mua niin. Selviän siitä muuten yksinkin,omilla konsteillani. Mutta se,että ajattelen muiden joutuvan samaan,haittaa...
    Kiitos kaikille kommentoineille :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Life705 kirjoitti:

Ensiksi taustatietoja. Vanhempani ovat eronneet,kun olin vasta aivan pieni. Isäni ja äitini asuvat noin 200 km päässä toisistaan. Asun isälläni. Hänellä on uusi vaimo ja heillä kaksi yhteistä lasta. Tai ei tämä vaimo ole kovinkaan uusi,johan he noin kymmenen sitten menivät naimisiin. En ole oikein ikinä sopeutunut porukkaan. Äitipuoleni on lyönyt minua useasti ja hänestä olen epämiellyttävä kieroilija. Hän on tiukka ja pitää kuria. Isäni joi itsensä aina mahdollisuuden tullen humalaan ja on monesti pettänyt äitipuoltani ja siksi oma suhtautumiseni isääni on viilentynyt. Poikaystävästänikään hän ei pidä ja siksi tämä ei saa tulla meille ikinä. Äitini taas on aivan toista maata. Poikaystäväni saa aina tulla meille,kun haluan. ja muutenkin saan tehdä kovin paljon asioita,mitä haluan.

Mutta asiaan. Viime talvena sattui eräs todella epämiellyttävä asia. Olin silloin äidilläni. Olin tavannut netissä erään pojan ja olimme jutelleet pari päivää puhelimessa ja netissä. Minulla oli todella tylsää ja päätin lähteä tapaamaan tätä poikaa. Tai mieshän hän on,olisiko jotakin 20v. Minulla on todella monia hyviä kokemuksia nettitutuistani enkä tajunnut varoa. Lähdin junalla pojan kotikaupunkiin. Matka meni hyvin ja odotin tapaamistamme innolla.
Menin aseman viereen ja tunnistimme toisemme. Puhuimme siinä pari lausetta tyhjänpäiväisiä,kunnes poika kysyi jospa lähtisimme ajelemaan hänen autollaan. Olin miettiväinen enkä olisi halunnut. Onhan äitini opettanut,ettei vieraiden kyytiin saisi mennä. Poika kuitenkin otti minusta kiinni ja vei autoonsa. Hän alkoi ajaa ja katselin missä menimme,sillä halusin muistaa sen reitin. Kun saavuimme keskelle metsää hä pysäytti autonsa. Lunta oli ainakin polviin asti,paitsi tiellä. Se oli kovin syrjäinen tie. Ei sieltä olisi päässyt kuin eteen- ja taaksepäin,mikä taas ei olisi hyödyttänyt mitään,koska hän olisi saanut minut kiinni autollaan vaikka olisin juossut kuinka kovaa tahansa. Taksiinkaan ei ollut rahaa. Siellä,keskellä metsää,hän pakotti minut seksiin kanssaan. En uskaltanut vastustella,sillä pelkäsin hänen jättävän minut keskelle metsää. Sanoin,etten jaksaisi enää,mutta hän ei uskonut. Lopulta hän kuitenkin vei minut takaisin asemalle ja pääsin takaisin kotiini. Onneksi. Voisin olla tällä hetkellä jopa kuollut...

Kävin pari viikkoa tapahtuman jälkeen tautitesteissä. Poikaystävälleni kerroin tapahtumasta vasta äskettäin. Talven jälkeen näihin päiviin asti olin vain vältellyt asiaa tai kertonut mitä sattuu. Hän käski mennä tekemään rikosilmoituksen. Meninkin juttelemaan poliisiasemalle. Ainut asia nyt on vain se,että jos tekisin ilmoituksen,niin täytyisi kertoa isälleni. Ja äitipuolelleni. Pelkään,etten pääsisi kouluun eri paikkakunnalle,mikä on minulle todella tärkeää. Kaikki sanovat,ettei äitipuoleni voi estää sitä. Mutta kukaan ei tunne häntä niin. Hän voi tehdä mitä tahansa. Onneksi vuoden päästä olen 18v,silloin hänen määräysvaltansa ei koske enää minua. Tiedän kyllä,että hän on saanut paljon hyvää aikaiseksi ja muuta,mutta me emme vain tule toimeen. Emme oikeastaan ole koko kahdeksan vuoden aikana tulleet...

Mutta mitä,jos poika väittää minun valehtelevan? Voiko minulle koitua tästä asiasta haittaa? Ei niin,että olisin valehdellut,mutta jos hän on esim kokenut asian toisella tavalla? Tuleeko pojalle merkintä poliisien isoon,mustaan kirjaan? Mitä tapahtuu?

Tarinan opetus: olkaa hyvät ihmiset varovaisia!!!

Mutta kiitos,jos joku jaksaa lukea tekstini ja ehkä jopa kommentoidakin asiaa. Tänne kirjoittaminenkin oli todella vapauttavaa. Ehkä nyt saisin tämän yön nukuttua...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu