Polttoainelisä

Ajankohtaista 31.7.2006    

SAAKO JO MAKSETTUJEN MATKOJEN HINTAA KOROTTAA POLTTOAINEEN HINNAN NOUSUN PERUSTEELLA?

Kuluttajavirastoon on tullut kyselyjä siitä, voiko matkanjärjestäjä korottaa jälkikäteen valmismatkojen hintoja polttoaineen hinnannousun perusteella.

Valmismatkalain mukaan hintaa saa korottaa, jos kyseessä on sellainen kuljetuskustannusten muutos, johon matkanjärjestäjä ei ole voinut vaikuttaa ja jota matkanjärjestäjä ei ole voinut ottaa huomioon sopimusta tehtäessä. Tällainen muutos voi olla esimerkiksi odottamaton merkittävä nousu polttoainekustannuksissa. Sen sijaan pelkät tavanomaiset kustannuksia lisäävät seikat eivät oikeuta hintojen korottamiseen.

Matkanjärjestäjä voi valmismatkalain mukaan korottaa matkan hintaa jälkikäteen, jos se sitoutuu myös alentamaan matkan hintaa vastaavalla perusteella. Koska polttoaineen merkittävän hinnannousun taustalla on yllättävä katastrofi, on todennäköistä, että hinta tulee myöhemmin laskemaan. Matkanjärjestäjien on silloin oma-aloitteisesti alennettava hintaa.

Hintaa ei saa korottaa enempää kuin kustannukset nousevat. Kuluttaja-asiamiehen ja Suomen Matkatoimistoalan Liitto ry:n neuvottelemien Yleisten valmismatkaehtojen mukaan hinnan muutoksen on oltava vähintään 2 prosenttia saman matkan ja saman lähtöpäivän halvimpaan majoitusvaihtoehtoon perustuvasta hinnasta. Matkanjärjestäjän on ilmoitettava uusi hinta matkustajalle niin pian kuin mahdollista. Matkanjärjestäjän on tarvittaessa selvitettävä, miten hinnan muutos on laskettu.

Hintaa ei saa korottaa sovittua matkan alkamispäivää edeltävien 21 vuorokauden aikana. Tänä aikana hintaa ei myöskään ole velvollisuutta alentaa.

Matkustajalla on oikeus purkaa sopimus, jos matkanjärjestäjä on korottanut matkan hintaa enemmän kuin 10 prosenttia. Matkustajan on ilmoitettava sopimuksen purkamisesta matkanjärjestäjälle viikon kuluessa siitä, kun matkustaja sai tiedon hinnan korotuksesta. Matkanjärjestäjän on viivytyksettä palautettava matkustajan maksusuoritukset kokonaisuudessaan.

Kuluttaja voi vaatia matkanjärjestäjältä selvitystä hinnan korottamisen perusteista ja halutessaan tehdä sille valituksen. Oman kunnan kuluttajaneuvojalta saa tarvittaessa apua. Viime kädessä asian voi viedä kuluttajavalituslautakuntaan maksuttoman ratkaisusuosituksen saamiseksi tai käräjäoikeuteen.
0342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kuluttajavirasto kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu