IT-yrityksen

Noissa it-taloissa lienee tapana toimittaa irtisanomiset vähän sellaisella yllätystaktiikalla. Joka tapauksessa oma kokemukseni oli lähinnä epäinhimillinen.

Irtisanominen suoritettiin siten, että en etukäteen tiennyt palaverin todellista syytä enkä tuntenut irtisanomisen suorittaneita henkilöitäkään entuudestaan. Jouduin luovuttamaan avaimet samantien ja poistumaan talosta. Sähköpostista oli lupa käydä hakemassa vain täysin henkilökohtaiset viestit, sama sääntö koski kaikkea muutakin materiaalia, esimerkiksi työasemallani olleita valokuvia. Olin ehtinyt olla talossa toistakymmentä vuotta. Olettaisin systeemien olevan samoja vähän pienemmissäkin putiikeissa, vaikka työkokemusta ei muualta olekaan.

Työnantajat perustelevat tätä menettelyään kai sillä, että he pelkäävät omaisuutensa puolesta, mutta suurempi syy lienee siinä, että sillä keinoin estetään irtisanottua ottamasta mukaansa mitään irtisanomisen laittomuutta osoittavaa todistusaineistoa.
334395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

jos kopioisit muistitikulle keskeiset sorsat ja asiakasrekisterit, kääntäisit kaikessa hiljaisuudessa AMD-64 bittiset versiot softista ja tarjoaisit entisille asiakkaille puoleen hintaan ylläpito päälle. Valikot uusiksi muodon vuoksi.

Äänestä
  • Turhaan sitä irtisanomista odottaa.

    Äänestä

  • voi tehdä milloin vain kirjoitti:

    Turhaan sitä irtisanomista odottaa.

    ylityöt 2h, 2h rauhottumiseen ja syömiseen illalla omaan piikkiin 5h puklaamista versionhallinnan kanssa, että saa päivän aikana tehdyt muutokset myös omaan versioon siltä varalta että tulee yllätyslemput.

    -Kuka viitsii?

    Ai niin, alat koodaamisen vasta kun olet saanut ne lemput ja otat normaalisti varmuuskopion töistäsi matojen varalta aina päivän päätteeksi muistitikullesi.

    Äänestä

  • 7,5h/pv kirjoitti:

    Jos kerta tuolle linjalle lähtee. Tosin potentiaalisia ostajaehdokkaita on melko vähän, ehkä itäblokin valtioista voisi löytyä tai hiukka kauempaa.

    Äänestä

Ajattele asiaa siltä kannalta, ettei sulle ainakaan tule työvelvoitetta irtisanomisajalle, sillä eivät he voi pistää kehittäjää kolmeksi kuukaudeksi parkkipaikkaa lakaisemaan. Jos olisivat todella tylyjä, voisivat kieltää myös henkilökohtaisen aineiston mukaan ottamisen sillä perusteella, että sen tallentaminen työasemalle on työvälineen kayttöehtojen vastaista.

Äänestä
  • Kannattais turvata selusta.

    Äänestä

  • tyylillään kirjoitti:

    Kannattais turvata selusta.

    Tietenkin irtisanomisen voi tehdä siististi tai rumasti. Viime kädessä työnantaja häviää, jos kohtelee epäkunnioittavasti irtisanottavia työntekijöitä, koska jokaisella niistä on kymmeniä tuttuja alalla. Nämä kuulevat asiasta ja muistavat sen seuraavalla kerralla lukiessaan työpaikkailmoituksia.

    Joka tapauksessa, tuli irtisanominen miten tahansa, on lopputulos aina sama. Jotakin muuta tekemistä täytyy keksiä. Työnantajalla on oikeus vaatia irtisanottavaa suorittamaan työtehtäviä irtisanomisajalla, muttei velvollisuutta siihen. Ainoastaan palkan maksaminen on velvollisuus, joten työntekijän voi kyllä lähettää saman tien kotiin, jos siltä tuntuu.

    Jos alunperin lähtee siitä ettei nikään työsuhde kuitenkaan ole ikuinen, niin mitä ihmeen selustan turvaamista tarvitaan. Minua ei ole koskaan irtisanottu, mutta ennen pitkään lähden joka tapauksessa. Toistaiseksi olen aina lähtenyt parempien työehtojen perässä. Ei kai nykyään kukaan samassa paikassa suunnittele olevansa vuosikymmeniä duunissa.

    Äänestä

  • kannattais? kirjoitti:

    Siis sen pitäisi riittää, kun maksaa irtisanomisajan palkan, eikä mitään vahingonkorvausta irtisanomisen laittomuudesta tarvittaisi?

    Työnantajat muuttavat henkilöstöpolitiikkaansa sen mukaan, mikä tuottaa niille eniten. Jos vaikkapa vielä 5 vuotta sitten firmassa houkuteltiin työntekijöitä pysymään talossa, niin nykyisessä markkinatilanteessa se voi tarkoittaa, että näistä samoista pitää päästä eroon.

    Äänestä

  • irtisanomismenettely kirjoitti:

    Vahinkorvaukset ja käräjöinti on asia erikseen, mutta molemmille osapuolille on eduksi, että irtisanomiset hoidetaan asiallisesti polttamatta siltoja takanaan. Lakeihin on luonnollisesti kirjattu kunkin osapuolen oikeudet ja velvillisuudet, eikä keneltäkään edellytetä enempää. Mikäli jokin osapuoli ei hoida velvoillisuuksiaan tai polkee vastapuolen oikeuksia, on toinen osapuoli oikeutettu korvaukseen. Jos irtisanominen taas on laillinen, niin laki edellyttää ainoastaan irtisanomisajan palkan riippumatta käyttääkö työnantaja työntekijän työpanosta kyseisenä irtisanomisaikana. Ulkopuolisena minun on mahdoton tietää, onko tässä tapauksessa kyseessä laillinen tai laiton irtisanominen.

    Äänestä

  • tilanteesta kirjoitti:

    Irtisanomisen laittomuutta voidaan tietenkin arvioida vasta jälkeenpäin ja silloin on merkitystä sillä, mitä aineistoa on käytettävissä.

    Kun en oikein ymmärrä sitä, miksi työntekijältä evätään irtisanomista toimitettaessa mahdollisuus ottaa mukaansa sellaista aineistoa, joka työntekijän mielestä osoittaisi sopimussuhdetta rikotun.

    Äänestä

  • menettelyssä kirjoitti:

    Esimerkiksi kuviteltu tilanne, jossa irtisanominen on suoritettu luvattoman poissaolon perusteella. Työntekijä muistelee, että poissaolosta oli sovittu sähköpostitse, mutta irtisanomisen jälkeen ei työhön liittyviä viestiä saa ottaa mukaansa. Millä siinä osoitat, että työnantajan suostumus oli.

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    Kyllä työnantajallakin täytyy olla näyttöä poissaolon luvattomuudesta. Mikäli työntekijä kiistää asian, niin työnantajan on oikeudelle osoitettava, että näin on tapahtunut. Pelkkä työnantajan sana ei riitä mihinkään. Muutenhan täällä voisi antaa kenelle tahansa koska tahansa kenkää ilman korvauksia, mutta tilanne ei todellakaan ole tämä. Mikä on riittävä näyttö, riippuu tuomioistuimen harkinnasta ja oikeudenkäynti on työnantajalle aina uhkapeliä, jonka lopputulosta ei voi ennakoida.

    Äänestä

lisäämään softaan asiakkaan toivoman yhden kentän, olisi sorsat hukassa ja kehitystyöaseman kiintolevy rikki.

Koodari vastasi tähän, että minähän luovutin työsopimuksen mukaan kaiken yritykselle kuuluvan materiaalin ml. varmuuskopioromppu työasematiedostoista 3v sitten irtisanomisen yhteydessä takaisin yritykselle, mihin olette sen hävittäneet?. Ei voi auttaa. Mutta voin tulla koodaamaan koko projektin uudelleen alusta alkaen, mutta se yksi kenttä lisättynä siihen softaan, kunhan palkoista ja työehdoista päästään sopimukseen.

Kyllä on helppoa tämä projektien managerointi, kun sen oikein osaa.

Äänestä

Itsensä suojeleminen (lain kirjain muistaen) etukäteen ennenkuin ongelmia ilmenee kannattaa aina.

Äänestä

Kun tulee potkut niin ei siihen kannata jähmettyä vaan alkaa kylmästi vaatia irtisanomispakettia. Nimittäin ei se homma pahemmaksi voi muuttua.

Tuollaisen amerikkalaismallisen tyrmäystaktiikan tarkoitus on estää moisesta neuvottelu.

Äänestä
  • Mikä laki tai työehtosopimus velvoittaa työnantajan järjestämään työntekijöille jonkinlaisen irtisanomispaketin?

    Äänestä

  • Jos sinä (pomo) et eroa, niin minä (koodari) eroan.
    Jos sinä (pomo) eroat, niin yritykselle ei käy kuinkaan, uusi pomo tulee tilalle.
    Jos minä (koodari) eroan, niin miljoonatilaukseen jää bugi, jota muut eivät osaa korjata määräaikaan mennessä ja kurssi romahtaa.

    Aikaa sinulla (pomolla) kirjalliseen eronpyyntöön on 5 minuuttia tai kutsumme koolle ylimääräisen osakkaiden yhtiökokouksen.

    Kello tikittää jo...

    :P

    Äänestä

  • rmac kirjoitti:

    Mikä laki tai työehtosopimus velvoittaa työnantajan järjestämään työntekijöille jonkinlaisen irtisanomispaketin?

    Kuulemma laittomat irtisanomiset monasti sovitaan hiljaisesti.

    Paketeista ei oo mitään käsitystä.

    Äänestä

  • rmac kirjoitti:

    Mikä laki tai työehtosopimus velvoittaa työnantajan järjestämään työntekijöille jonkinlaisen irtisanomispaketin?

    Todennäköisesti tässä on rikottu ainakin työehtosopimuksen pykälää "lomautettaessa tai irtisanottaessa täytyisi ottaa huomioon työntekijöiden palvelusvuodet ja huollettavien lukumäärä". Tämmöset yhden hengen pikairtisanomiset haiskahtaa muutenkin hämärältä.

    Ei kannata jäädä itkeskelemään tapahtunutta vaan välittömästi selvittää, rikottiinko lakia tai työehtosopimusta. Jos vastaus on kyllä, niin heti oikeusjuttua vireille. Vähänkään selvissä tapauksissa firmat yleensä sopii nämä tukulla rahaa ennen kuin käräjille ehditään.

    Äänestä

  • anonyymi koderi kirjoitti:

    Ammattiliitot ja asianajotoimistot on tietty sitä varten olemassa. Mutta kovin heikolla siinä ollaan laittomuuden osoittamisessa, kun et voi enää irtisanomisen jälkeen hakea työpaikalta mitään kirjallista todistusaineistoa sanojesi vakuudeksi.

    Lisäksi kannattaa kuulua liittoon, jotta joku toinen maksaa mahdolliset oikeudenkäyntikulusi. Työnantajat tietävät, että harva vie omilla rahoillaan näitä juttuja kovin pitkälle, joten liiton jäsenyys saa näissä tilanteissa heidän kätensä hikoamaan. Liiton lakimiehillä on vuosien kokemus siitä, miten työnantaja laitetaan työtuomioistuimessa maksamaan.

    Äänestä

  • käytäntö kirjoitti:

    Työntekijän ei tarvitse osoittaa mitään. Irtisanomisessa on työnantajan velvollisuus osoittaa sille olevan lailliset perusteet. Mikäli työnantaja ei voi osoittaa tätä, on irtisanominen automaattisesti laiton. Itse asiassa työtuomioistuimet ovat varsin tiukkoja tämän näytön suhteen, joten työntekijä on yleensä oikeudessa vahvoilla epäselvissä tapauksissa.

    Äänestä

  • osoittaa laillisuus.... kirjoitti:

    Työntekijän ei tarvitse osoittaa mitään. Irtisanomisessa on työnantajan velvollisuus osoittaa sille olevan lailliset perusteet. Mikäli työnantaja ei voi osoittaa tätä, on irtisanominen automaattisesti laiton. Itse asiassa työtuomioistuimet ovat varsin tiukkoja tämän näytön suhteen, joten työntekijä on yleensä oikeudessa vahvoilla epäselvissä tapauksissa.

    Eli työnantaja voi jättää itselleen epäedulliset asiat osoittamatta ja kun työntekjäkään ei niitä voi osoittaa todistusaineiston puuttuessa, niin ne jää vaille painoarvoa.

    Äänestä

  • osoittaa laittomuutta kirjoitti:

    Eli työnantaja voi jättää itselleen epäedulliset asiat osoittamatta ja kun työntekjäkään ei niitä voi osoittaa todistusaineiston puuttuessa, niin ne jää vaille painoarvoa.

    Pointti onkin se, että irtisanominen on laiton, jos työnantaja ei pysty toisin osoittamaan. Eli työntekijä saa aina korvauksen, ellei kumpikaan osapuoli voi osoittaa pitävästi mitään. Mikäli työnantaja pystyy pitävästi osoittamaan, että edellytykset lailliselle irtosanomiselle olivat olemassa, niin silloin se on osoitettu, eikä työntekijän tarvitse edelleenkään mitään kovalevyltään kaivaa, kun työnantajalla oli kerran pitävä näyttö asiastaan. Toimiko työnantaja muuten asiallisesti, on toisen oikeusprosessin aihe ja siitä työntekijän tulee hankkia näyttö lakien sallimilla keinoilla. Työtuomioistuimet ovat Suomessa perinteisesti suosineet työntekijöitä ja korvauksilta välttyäkseen työnantajalla täytyy olla tuomioistuimessa varsin vankkaa näyttöä irtisanomisen laillisuudesta.

    Äänestä

  • ei tarvitse osoittaa kirjoitti:

    Tarkennuksena todettakoon, ettei työntekijä toki saa korvausta, jollei irtisanomista viedä oikeuteen. Mikäli työntekijä vie irtisanomisen tuomioistuimeen, hän on vahvoilla, koska hänet katsotaan heikommaksi osapuoleksi, jota tuomioistuimen tulee suojella työnantajan mielivallalta.

    Viisas työnantaja irtisanoo epäselvissä tapauksissa ainoastaan "tuotannollisista ja taloudellisista" syistä yt-neuvotteluineen. Tosin siinäkin joutuu vaikeuksiin, jos ei pysty
    näyttämään toteen tuotannollista tai taloudellista tarvetta. Tällöin kyseessä on laiton irtisanominen.

    Äänestä

  • työntekijällekin... kirjoitti:

    Lisäksi kannattaa kuulua liittoon, jotta joku toinen maksaa mahdolliset oikeudenkäyntikulusi. Työnantajat tietävät, että harva vie omilla rahoillaan näitä juttuja kovin pitkälle, joten liiton jäsenyys saa näissä tilanteissa heidän kätensä hikoamaan. Liiton lakimiehillä on vuosien kokemus siitä, miten työnantaja laitetaan työtuomioistuimessa maksamaan.

    Ammattiliitoista voi kyllä löytyä apua. Varsinkin selvemmissä tapauksissa sieltä lähdetään mielellään käräjille.

    Yksinkin voi asian laittaa vireille, jos on pikkuisen säästöjä ja pokkaa. Tämmösissä jutuissa luulisi oikeudenkäyntikulujen jäävän alle 10 kiloeuron. Jos on vähänkin järkevä työnantaja, niin se ei ota sitä riskiä että käräjillä tulee nekkuun ja päätöksestä tulee julkinen.

    Äänestä

  • nectarine kirjoitti:

    Liiton mukaan laittomat irtisanomiset tyypillisesti sovitaan eikä viedä käräjille. Samaa on sanottu työvoimatoimistossa.

    Äänestä

Voisiko topikin aloittaja kertoa, miten suuresta firmasta oli kyse?

Entä oliko irtisanomisen taustalla henkilökohtaiset syyt?

Pysyikö irtisanomista jotenkin ennakoimaan (pomo vältteli, omia hommia siirrettiin muille jne)?

Äänestä
  • Joku täällä kommentoi menettelyä osuvasti jenkkityyliseksi tyrmäystaktiikaksi ja olettaisin sen olevan kyseisen firman irtisanomisissaan noudattama tavanomainen käytäntö. Ja mistään pikkupuljusta ei todellakaan ole kyse.

    Ennakoimista on kovin vaikea yleistää, sillä siinä missä joku voi nähdä hälytysmerkkejä kaikkialla, toinen ei aavista vielä mitään.

    Mutta oman kokemukseni perusteella siihen on turha luottaa, että mitään laillista aihetta irtisanomiselle ei ole.

    Äänestä

jos työsopimus ei ole määräaikainen Suomen lain mukaan yhtiö ei saa irtisanoa työntekijää ilman hyvää syytä, työntekijällä on oltava lain mukaan tietty irtisanommisaika, joten tuossa on luultavasti rikottu Suomen lakia.

Äänestä
  • Irtisanoa voi millätahansa perusteella.

    Pääluottamusmies tarkisti irtisanomisen, joten kyllä se muodollisesti oikein on.

    Äänestä

  • irtisanomismenettelyt kirjoitti:

    Irtisanoa voi millätahansa perusteella.

    Pääluottamusmies tarkisti irtisanomisen, joten kyllä se muodollisesti oikein on.

    Luottamusmiehet on joskus munattomia firman etua ajavia sätkynukkeja. Voivat olla hiljaa vaikka lakia olisi rikottukin, koska pelkäävät menettävänsä hyvän jätkän maineen johdon silmissä eikä firman kelomökkiä enää tipu lainalle.

    Tavaa omatoimisesti työlainsäädäntö ja mahdollinen työehtosopimus läpi. Pakko tästä on joku rikkomus löytyä.

    Ps. Kerro firman nimi tälle foorumille jahka irtisanomisprosessi on päättynyt. Joku roti sitä pitäisi olla.

    Äänestä

  • Irtisanomisajan osalta ainoastaan palkan maksaminen on työnantajan velvollisuus. Mikään laki ei pakota pitämään työntekijää toimistolla (irtisanottu tai ei) kunhan palkka juoksee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

irtisanomismenettelyt kirjoitti:

Noissa it-taloissa lienee tapana toimittaa irtisanomiset vähän sellaisella yllätystaktiikalla. Joka tapauksessa oma kokemukseni oli lähinnä epäinhimillinen.

Irtisanominen suoritettiin siten, että en etukäteen tiennyt palaverin todellista syytä enkä tuntenut irtisanomisen suorittaneita henkilöitäkään entuudestaan. Jouduin luovuttamaan avaimet samantien ja poistumaan talosta. Sähköpostista oli lupa käydä hakemassa vain täysin henkilökohtaiset viestit, sama sääntö koski kaikkea muutakin materiaalia, esimerkiksi työasemallani olleita valokuvia. Olin ehtinyt olla talossa toistakymmentä vuotta. Olettaisin systeemien olevan samoja vähän pienemmissäkin putiikeissa, vaikka työkokemusta ei muualta olekaan.

Työnantajat perustelevat tätä menettelyään kai sillä, että he pelkäävät omaisuutensa puolesta, mutta suurempi syy lienee siinä, että sillä keinoin estetään irtisanottua ottamasta mukaansa mitään irtisanomisen laittomuutta osoittavaa todistusaineistoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu