PUUN HINNAN

Möin Etelä-Savossa vuonna 1990, ennen myyntiverotukseen siirtymistä, pienen määrän puita hankintakauppana ja toisen erän pystykauppana.
Hinnat olivat seuraava pystykaupassa:
- mäntykuitu 130 mk (21,86 euroa)
- kuusikuitu 153 mk (25,73 euroa)
- koivukuitu 110 mk (18,5 euroa)
- mäntytukki 288 mk (48,44 euroa)
- kuusitukki 205 mk (34,48 euroa)
- koivutukki 290 mk (48,77 euroa)
hankintakauppana:
- mäntykuitu 192 mk (32,29 euroa)
- kuusikuitu 215 mk (36,16 euroa)
- koivukuitu 177 mk (29,77 euroa)

ja silloin ei vielä mennyt puista myyntiveroa, joten vertailkaapa nykyisiä hintoja, että mikä on puun hinnan kehitys ollut 16-vuoden aikana. Ainoastaan kuusitukin hinta on noussut, mäntytukin ja koivutukin hinta on pysynyt samana ja kuitupuiden hinta on laskenut roimasti.
MINÄ EN AINAKAAN MYY ( lahjoita) TOISTAISEKSI PUITA, SILLÄ METSIEN UUDISTAMISKUSTANNUKSET OVAT MYÖS ROIMASTI NOUSSEET 16-VUODEN AIKANA.
273645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Laskelmasi oikein ja tosiasiat on hyvä pitää mielessä, puun hinta on laskenut.
Koko Vaarin muistiajan, aina koreansuhdanteista alkaen on puun hinta ollut kuin lehmän häntä, eli alaspäin kasvava.
Mutta kyllä metsää täytyy hoitaa suhdanteista huolimatta, joten myytävääkin tulee. Jos alkaa odottamaan parempia hintoja niin voi pettyä odotuksissaan.

Äänestä

Muutettaessa 1990 rahanarvo vuoden 2003 arvoksi( sattuu olemaan tuon vuoden taulukko tuossa valmiina), on kerroin 0,213

Siis mäntykuitu 130 mk > 27,69 e jne.

Äänestä

kannata, teollisuus lopettaa toimintansa kun puuta ei tule, mitäs sitte puulla tehdään?
Lyödään toista puuta?

Äänestä

opettavaisesta esimerkistä, joka auttaa ymmärtämään ja suhteuttamaan puun nykyistä hintaa esittämääsi aikajänteeseen.

Kiitollisena "nuorempi hintatason seuraaja".

Äänestä

on tainnut kehittyä paremmin.

Äänestä
  • Teollisuudella on ongelmia. Paperin hinta on laskenut vuodesta toiseen, eikä parempaa ole näkyvissä. Kaikkia alan kustannuksia pyritään leikkaamaan, jos mahdollista. Parhaiten se on onnistunut puun kantohinnoissa, puun reaalihinta on alentunut reilun vuosikymmenen kuluessa yli 50%, niin "hyvää" tulosta ei ole saavutettu missään muussa kustannuslajissa. Eikä parempaa näytä olevan tulossa puun hinnan suhteen. Tosiasia on se, että Suomessa on Euroopan korkein kantohinta ja paraspalkkaisimmat paperimiehet.

    Äänestä

  • Renkaan potkija kirjoitti:

    Teollisuudella on ongelmia. Paperin hinta on laskenut vuodesta toiseen, eikä parempaa ole näkyvissä. Kaikkia alan kustannuksia pyritään leikkaamaan, jos mahdollista. Parhaiten se on onnistunut puun kantohinnoissa, puun reaalihinta on alentunut reilun vuosikymmenen kuluessa yli 50%, niin "hyvää" tulosta ei ole saavutettu missään muussa kustannuslajissa. Eikä parempaa näytä olevan tulossa puun hinnan suhteen. Tosiasia on se, että Suomessa on Euroopan korkein kantohinta ja paraspalkkaisimmat paperimiehet.

    Niinhän niistä kantohinnoista on aina sanottu, mutta kuitenkin pohjoisessa menee puuta rajan yli Ruotsiin. Ei niin mahdottoman paljon, mutta sinne on suunta, ei Suomeen päin.

    Äänestä

Ostin vuonna 1992 vuolukiviuunin joka maksoi silloin 20 000 mk, (n. 3300 euroa). Nyt sama uuni maksaa n. 7500 euroa ilman rahtia, joten turha on puhua hyvästä puun hinnasta tai hinta kehityksestä jos verrataan muuta hintatasoa.
Näyttää siltä, että kukaan ei ole pitänyt huolta puunhinnasta. Teollisuus on saanut yksipuolisesti sanella maksamansa puun hinnan.
Mutta muistakaa, että puitahan ei ole pakko myydä, jos taloudellinen tilanne ei vaadi sitä.

Äänestä
  • Ostin -95 lautaa muutaman metrin, muistaakseni markanpaikkeilla metri. Nyt 10v myähemmin se on yli euron, ei taida nuo teidän puunhinta väitteet olla puoliksikaan totta, kun huomioidaan että sahat ja kauppa ovat volyymin kasvattamisella lisänneet kustannustehokkuutta tässä klopaalissa maailmassa.

    Äänestä

  • muutos 10v aikana kirjoitti:

    Ostin -95 lautaa muutaman metrin, muistaakseni markanpaikkeilla metri. Nyt 10v myähemmin se on yli euron, ei taida nuo teidän puunhinta väitteet olla puoliksikaan totta, kun huomioidaan että sahat ja kauppa ovat volyymin kasvattamisella lisänneet kustannustehokkuutta tässä klopaalissa maailmassa.

    Kyllähän se laudan hinta on todella näin noussut, muutta puun hinnasta pitävät edellä esitetyt laskelmat paikkansa.
    Siinähän se ihmetys onkin. Puunjalostusuhtiöt ovat tehostaneet tämän välirahan itselleen

    Äänestä

  • UPDATE_7991992 kirjoitti:

    sahat lisännet volyymiaan ja ovat paljon tehokkaampia kuin kymmenen vuotta sitten, samoin korjuu on tehostunut. Metsäteollisuudella menee huonosti

    Äänestä

  • uskottavalta kirjoitti:

    sahat lisännet volyymiaan ja ovat paljon tehokkaampia kuin kymmenen vuotta sitten, samoin korjuu on tehostunut. Metsäteollisuudella menee huonosti

    Ei se ole mikään uskonkappale, että puunhinta reaaliarvona ja jopa ajoittain euromääräisestikkin laskee ja laudan hinta nousee. Katso Metlan sivuilta puun hintaa.
    Niin ja voisit tulla alas saapasnahkatornista ja haistella ulkoilmaakin.

    Äänestä

ei tullu mieleen että verotuksessa saat vähentää kaikki kulut , myös uudistus kulut ja istutukset sun muut jutut ..myntiverotus..

Äänestä
  • et niitten kulujen alvit voi vähentää eikä niitä kuluja. Jos ostan moottorisahan niin ei sen hintaa voi vähentää vaan sen hinnan sisältämän alv:n.

    Äänestä

  • niin päin kirjoitti:

    et niitten kulujen alvit voi vähentää eikä niitä kuluja. Jos ostan moottorisahan niin ei sen hintaa voi vähentää vaan sen hinnan sisältämän alv:n.

    Herää pinta-alaveron yöstä!!!
    Maksettujen kulujen ALV vähennetään myytituotoista saaduista ALV:eista. Jos erotus positiivinen, niin maksetaan valtiolle, jos erotus negatiivinen, valtio maksaa.
    Kaikki (verottomat) kulut vähennetään (verottomista) tuloista. Jos erotus positiivinen niin maksetaan pääomaveroa. jos erotus negatiivinen, niin saadaan alijäämän hyvitystä muista tuloista, jos niitä on.
    Isommat (verottomat)investoinnit kirjataan ylös ja niistä saa tehdä vuosipoistoja.

    Mutta kun alunperin puhuttiin puun hinnasta, niin mitäs helskuttia tällä verolla siinä hommassa tehdään?
    Aina on veroa maksettu, aiemmin, jopa silloin kun ei myyty mitään.
    Tosiasia on että puun hinnat ovat laskeneet koko ajan.

    Katoppas ko puun myönnisttä männöö alvaria. Se pittää ajottoo silleesti jotta suap takasin tehä teitä ostella sahoja, aurata mehtee niin sillon tulloo verokiintiöt täyteen ja suapi rosentin alemma.

    Äänestä

  • Alvariin kirjoitti:

    Katoppas ko puun myönnisttä männöö alvaria. Se pittää ajottoo silleesti jotta suap takasin tehä teitä ostella sahoja, aurata mehtee niin sillon tulloo verokiintiöt täyteen ja suapi rosentin alemma.

    ottakaa huomioon että kaupunkilainen mikä ei oo alv rekisteröitynyt niin maksaa koko hinnan ja ei saa alv hyötyä kuin alv verollinen.

    Äänestä

  • niin päin kirjoitti:

    et niitten kulujen alvit voi vähentää eikä niitä kuluja. Jos ostan moottorisahan niin ei sen hintaa voi vähentää vaan sen hinnan sisältämän alv:n.

    kaikki kulut mä ainakin vähentelen ainakin verotukseen oli sit alv tä tai ei .
    jos käyn lapissa raivamass metsäpalastani jonka ostin muutama vuosi sitten niin saan matkakulutkin ja lähinnä noi pensat vähentää suoraan verotuksessa ja alv myös.

    Äänestä

  • Alvariin kirjoitti:

    Katoppas ko puun myönnisttä männöö alvaria. Se pittää ajottoo silleesti jotta suap takasin tehä teitä ostella sahoja, aurata mehtee niin sillon tulloo verokiintiöt täyteen ja suapi rosentin alemma.

    Mitään tuollaista alvarin kanssa pelaamista ei tarvita. Kaikki kirjataan ylös ja joko maksetaan tai saadaan palautusta, tulojen ja menojen mukaan. smalla prosentilla.

    Sama koskee metsästä myynti verona maksettavaa pääomaveroa, prosentti ei vaihtele.

    Äänestä

  • UPDATE_7991992 kirjoitti:

    Mitään tuollaista alvarin kanssa pelaamista ei tarvita. Kaikki kirjataan ylös ja joko maksetaan tai saadaan palautusta, tulojen ja menojen mukaan. smalla prosentilla.

    Sama koskee metsästä myynti verona maksettavaa pääomaveroa, prosentti ei vaihtele.

    28+22=50 % veroa ja kokonaisvero euroina alenee kun saa edes jotain vähentää. Vaatii kyttäämistä ja kauppojen ajoitusta jotta saa vähentää ylipäätään mitään. Ne jotka väittää, että kaupoista menee yli puolet veroa ovat oikeassa.

    Äänestä

  • Viftari kirjoitti:

    Veroneuvonnalla vielä paljon työsarkaa.

    28% kyllä ihan OK, eli se on pääomavero, myynnin ja kulujen erotukselle.

    Tämä 22% on ALV.
    Puufirma ilmoittaa ostohintansa ilman ALV:tä. Maksun yhteydessä hintaan lisätään päälle ALV, jonka MO sitten seuraavassa helmikuussa maksaa edelleen valtiolle. Maksettavasta summsta voi vähentää kuluista maksamansa ALV:n

    Pinta-ala verossa olleille muutos tuottanee tuskaa, mutta meille alunperin myyntiveron valinneille homma on jo vanhaa rutiinia. No ei se veronmaksu kivaa ole koskaan.
    Myyntiverossa on se hyvä puoli, että ei tarvitse maksaa veroa silloin kun ei ole ollut tulojakaan. Tietenkin siinä pitää talletella lappuja, mutta niinhän se on kaikessa yrittämisessä.

    Äänestä

  • verotus myynti kirjoitti:

    ottakaa huomioon että kaupunkilainen mikä ei oo alv rekisteröitynyt niin maksaa koko hinnan ja ei saa alv hyötyä kuin alv verollinen.

    Siis kannattaa ilmoittautua arvonlisäverovelvolliseksi verotoimistossa. Siitä on hyötyä.

    Äänestä

  • Viftari kirjoitti:

    28+22=50 % veroa ja kokonaisvero euroina alenee kun saa edes jotain vähentää. Vaatii kyttäämistä ja kauppojen ajoitusta jotta saa vähentää ylipäätään mitään. Ne jotka väittää, että kaupoista menee yli puolet veroa ovat oikeassa.

    no autonki saa halvemmalla heti liikkeestä hinnasta pois 18 prosenttii alvia jos on alv rek..

    Äänestä

  • 1.9 guatro. kirjoitti:

    no autonki saa halvemmalla heti liikkeestä hinnasta pois 18 prosenttii alvia jos on alv rek..

    Varmaan vaikeaa selittää mihin sitä Quatroa metsässä tarvitsee.

    Äänestä

  • sellu köpi kirjoitti:

    Siis kannattaa ilmoittautua arvonlisäverovelvolliseksi verotoimistossa. Siitä on hyötyä.

    Kannattaa tosiaan hakeutua. Siitä on kiistatta etua, nyt kun jokaisen kuitenkin pitää myyntiveron takia säästellä kuitteja, niin ei ole mitään lisävaivaakaan.

    Äänestä

  • UPDATE_7991992 kirjoitti:

    Varmaan vaikeaa selittää mihin sitä Quatroa metsässä tarvitsee.

    moi no kyllä mulla ainakin onnistuu ...

    Äänestä

Höyläämätön sahatavara maksaa kaupassa n. 250 euroa kiintokuutio.
Ostin tänään tarjouksesta 50mm x100mm , kyllästettyä höyläämätöntä sahatavaraa. Maksoi 2 euroa metri, eli 400 euroa kiinokuutio.
Verratakaapa puunmyyjän saamaa hintaa.Joten kylläpä "välistävetäjät" saavat puusta kunnon siivut itselleen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

KEHITYS.. kirjoitti:

Möin Etelä-Savossa vuonna 1990, ennen myyntiverotukseen siirtymistä, pienen määrän puita hankintakauppana ja toisen erän pystykauppana.
Hinnat olivat seuraava pystykaupassa:
- mäntykuitu 130 mk (21,86 euroa)
- kuusikuitu 153 mk (25,73 euroa)
- koivukuitu 110 mk (18,5 euroa)
- mäntytukki 288 mk (48,44 euroa)
- kuusitukki 205 mk (34,48 euroa)
- koivutukki 290 mk (48,77 euroa)
hankintakauppana:
- mäntykuitu 192 mk (32,29 euroa)
- kuusikuitu 215 mk (36,16 euroa)
- koivukuitu 177 mk (29,77 euroa)

ja silloin ei vielä mennyt puista myyntiveroa, joten vertailkaapa nykyisiä hintoja, että mikä on puun hinnan kehitys ollut 16-vuoden aikana. Ainoastaan kuusitukin hinta on noussut, mäntytukin ja koivutukin hinta on pysynyt samana ja kuitupuiden hinta on laskenut roimasti.
MINÄ EN AINAKAAN MYY ( lahjoita) TOISTAISEKSI PUITA, SILLÄ METSIEN UUDISTAMISKUSTANNUKSET OVAT MYÖS ROIMASTI NOUSSEET 16-VUODEN AIKANA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu