apua siamilaisen hoitoon

kissafani

Meidän perheellä on siamilainen kissa joka merkkailee ympäri meidän talossa. Kissa on leikattu, mutta leikkaus ei ole auttanut vaikka meidän perheen muilla kissoilla on. Eläinlääkäri kyllä sanoi että jotkut kissat leikkauksen jälkeenkin merkkailee. Siamilainen muutenkin on levoton sisällä ja ravailee ympäri huoneita. Voisiko olla mahdollista että kissa on leikattu väärin? Kuuluuko inhottava merkkailu siamilaisen luonteeseen? Siamilainen on kiintynyt perheen äitiin. Kerran kun äiti oli ollut matkoilla
siamilainen oli ollut tavallaan vihainen ja pissannut hänen päälleen. Olemme jo kokeilleet kissasuihketta jota suihkutetaan huonekaluihin ettei kissat merkkailisi niihin. Se on toiminut jokseenkin mutta sitä ei voi käyttää ainiaan ja siamilaista on mahdotonta vahtia ikuisuuksiin. Emme millään haluaisi myydä kyseistä kissaa. Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen.

9

545

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haumauw

      Hei!

      Meillä oli tyttäsiamilainen, mahtava ja ihana kissa. Se oli kylläkin todella rauhallinen, ei koskaan muistaakseni virtsannut vääriin paikkoihin, toisin kuin tabbymme. Sekin on tyttö, mutta virtsasi aina oven eteen, eivätkä suihkeet auttaneet, mutta nykyään se on kiltisti. Jotenkin meni ohi.

      Luulisi, etteivät eläinlääkärit leikkaa väärin. Se olisi ainakin harvinaisuus.

      Tässä joitakin syitä kissan pidätyskyvyttömyydelle:
      1) Jos kissa on juuri tullut kotiin, se saattaa olla hermostunut ja virtsaa.

      2) Jos kissan juominen on lisääntynyt myös, kyseesä voi olla sokeritauti (diabetes)

      3) Jos kissalla on muita oireita (oksentelu, ripuli) voi kyseessä ollainfektio

      Mutta nämä esimerkit olivat vain JOS, joten vastaus ei ehkä löydy ylläolevista. Käänny toki eläinlääkärin puoleen tai soita Helsingin yliopistolliseen eläinsairaalaan. Eläinlääkäri tietää vastauksen todennäköisesti, tai voi neuvoa paremmin kuin minä. :)

      Omituista on juuri tuo, että kissa on kastroitu, mutta se merkkailee/virtsaa. Olen myös kuullut, että heti leikkauksen jälkeen kissa saattaisi vielä merkkailla normaaliin tapaan, koska se on sen päivärutiinia, mutta riippu, kuinka pitkä aika on leikkauksesta.

      Tsemppiä kisulisi kanssa! Olisi mukava kuulla myöhemmin, mikä on syy tuohon käyttäytymiseen! :)

    • kissan..

      virtsa tutkittu? jos ei, se on ensimmäinen asia, mikä pitää tehdä! kissa voi oirehtia pissavaivoja merkkailemalla vääriin paikkohin.

      onko hiekkalaatikkoja riittävästi?
      hiekkalaatikkoja olisi hyvä olla yksi enemmän, kuin kissoja! varsinkin ongelmatapauksissa olisi syytä lisätä hiekkalaatikoiden määrää usealla!

      onko kissanhiekka mielekästä?

      onko hiekkalaatikot rauhallisessa paikassa?

      ottakaa käyttöön feliway haihdutin. se voi olla käytössä jatkuvasti.

      kissalle pitää keksiä tarpeeksi virikkeitä. kun on riittävästi mielekästä tekemistä, ei tarvitse levottomana kuljeskellä.

      tuo levottomuus kyllä voi viitata myös sairauteen, joten sulkekaa nyt sen mahdollisuus heti pois.

      paneutukaa nyt asiaan huolella ja koettakaa ratkaista ongelma, älkääkä siirtäkö ongelmaa seuraavalle. tuskin kukaan ostaisikaan pissailevaa kissaa..

    • kissafani

      Niin siis se on tyttökissa, lääkärissä ei olla käyty ja leikkauksesta on jo pari vuotta. Ollaan juuri käytetty tuota feliway haihdutinta mutta ei tiedetä mitä sille on tapahtunut. Kissamme on ulkokissa
      mutta öisin se on sisällä ja sillä on oma vessa. Yhdessä vaiheessa se ei ollenkaan pitänyt vessassa käymisestä koska meidän muutkin kissat kävi siellä.
      Kyllä se käy siellä omassa vessassaan. Harmittaa vaan jos kissan joutuu myymään. Kun meille tuli uusi kissa (nyt siis meillä on kissoja yhteensä viisi, kaksi kissaa on tullut siamilaisen jälkeen) siamilainen oli kamalan mustasukkainen mutta tottui jälkeenpäin. Voisikohan se vieläkin olla mustasukkainen? ei se pidä tuosta pentukissasta jos se tulee sitä häiritsemään mutta ei se muuten siihen kiinnitä mitään huomiota.

      • haumauw

        Hei taas!

        On hyvin mahdollista, että kissa olisi mustasukkainen ja merkkailisi reviiriä. Ehkä juuri sen vuoksi, että haluaisi kertoa pennuille "Tämä on minun alueeni".

        En usko, että joudutte luopumaan kissasta pelkästään tuon virtsaamisen takia. Kannattaa edelleen kysyä eläinlääkäriltä. Minun galleria-sivullani on Helsingin yliopistollisen eläinsairaalan puhelinnumero, johon tietääkseni voi soittaa ja kysellä asiasta 100% tietoa ja jos on tarve, päivystäjä kehottaa sinun mennä eläinlääkärille.

        Luulen, ettei kyseessä ole kuitenkaan mitään hirveän vakavaa, juuri tuo alueen merkitseminen saattaa olla syy, niin kuin omallakin tabbyllani. Kannattaa soittaa eläinlääkäriasemalle.

        Onnea selvittelyyn! :)


      • stressi

        kissa voi saada stressistä pissatulehduksen ja ilmeisesti kissasi on stressannut uudesta tulokkaasta. kannattaisi siis tutkituttaa kissa..

        kenen ajattelit ostavan pissailevan kissan..?

        kannattaa myös ottaa feliway uudestaan käyttöön!


      • Sae

        ja nopeasti. Pissanäyte pitää tutkia tulehduksen ja kiteiden varalta. Kova stressi laukaisee erittäin helposti pissavaivoja ja niiden hoidon kanssa ei saa aikailla, kissa on todella kipeä.

        Kissa ei osaa olla mustasukkainen eikä osoittaa mieltään. Kissa kuulostaa erittäin stressaantuneelta, joten kiinnitä huomiota kissojen oloihin. Usean kissan kanssa on aina riski, että joku ei sovi joukkoon (syrjitään, kiusataan, rajoitetaan liikkumista tms) ja on entistä tärkeämpää, että kissa pääsee halutessaan omaan rauhaan. Onhan teillä tarpeeksi korkeita nukkumispaikkoja ja muita eri korkeuksilla olevia tasoja? Onhan teillä Feliway-haihdutin suihkeen lisäksi käytössä? Siamilainen on maatiaisiin verrattuna paljon vilkkaampi ja tarvitsee enemmän virikkeitä ja aktivointia, joten kiinnitä myös niihin huomiota.

        Montako vessalaatikkoa teillä on?


      • kissafani
        stressi kirjoitti:

        kissa voi saada stressistä pissatulehduksen ja ilmeisesti kissasi on stressannut uudesta tulokkaasta. kannattaisi siis tutkituttaa kissa..

        kenen ajattelit ostavan pissailevan kissan..?

        kannattaa myös ottaa feliway uudestaan käyttöön!

        Kissanpentu on jo ollut meillä kauan. Tuota myynti/lahjoittamis juttua me mietittiinkin..


      • kissafani
        Sae kirjoitti:

        ja nopeasti. Pissanäyte pitää tutkia tulehduksen ja kiteiden varalta. Kova stressi laukaisee erittäin helposti pissavaivoja ja niiden hoidon kanssa ei saa aikailla, kissa on todella kipeä.

        Kissa ei osaa olla mustasukkainen eikä osoittaa mieltään. Kissa kuulostaa erittäin stressaantuneelta, joten kiinnitä huomiota kissojen oloihin. Usean kissan kanssa on aina riski, että joku ei sovi joukkoon (syrjitään, kiusataan, rajoitetaan liikkumista tms) ja on entistä tärkeämpää, että kissa pääsee halutessaan omaan rauhaan. Onhan teillä tarpeeksi korkeita nukkumispaikkoja ja muita eri korkeuksilla olevia tasoja? Onhan teillä Feliway-haihdutin suihkeen lisäksi käytössä? Siamilainen on maatiaisiin verrattuna paljon vilkkaampi ja tarvitsee enemmän virikkeitä ja aktivointia, joten kiinnitä myös niihin huomiota.

        Montako vessalaatikkoa teillä on?

        Ensimmäiseksi me ajateltiin että soitetaan eläinlääkärille ennen kuin viedään se itse paikalle.
        Wessalaatikkoja meillä on 2 ja kummatkin eripaikassa.


      • haumauw
        kissafani kirjoitti:

        Ensimmäiseksi me ajateltiin että soitetaan eläinlääkärille ennen kuin viedään se itse paikalle.
        Wessalaatikkoja meillä on 2 ja kummatkin eripaikassa.

        Hei!

        Mielestänikin soitto olisi aluksi ihan hyvä. Jos vaikka selviääkin, ettei ole hätää (ja toivottavasti niin onkin, ettei ole). Ja eläinlääkäri voi neuvoakin puhelimessa, jos et joudu menemään paikanpäälle.


        Tsemppiä siulle! :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3115
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2885
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2115
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1575
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1349
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1338
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1301
    8. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      18
      1280
    9. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1273
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1232
    Aihe