suuret

olen tässä monasti miettinyt kun otsikoissa on ollut suomalaisten suurista asuntolainoista että miten muuten asunnon pystyy hankkimaan kuin lainalla? jos otetaan esimerkiksi pariskunta joka haluaa ostaa ensimmäisen oman kodin, mieluiten sellaisen jossa voi jokusen vuoden viettää eikä siis pientä yksiötä. jos ei ole 10 vuotiaana ymmärtänyt ruveta säästämään omaan asuntoa varten, voittanut lotossa tai omista rikkaita vanhempia niin eikö ainoa vaihtoehto silloin ole ottaa se 150.000 e laina?
12929
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

taisi olla jo lueteltuna.

Vaihtoehtona ainoa järkevä taitaa olla vaihtaa isompaan ja edetä sitä rataa. Asunto tulojen mukaan, eikä sen mukaan paljonko pankista saa velkaa.

Ja ei ole yhtään pöllömpää ostaa yksiö 18 vuotiaana, laittaa se vuokralle ja asustella vähän aikaa kotona ja tappaa velkaa minkä ehtii. Luulisi että jos vanhempia yhtään kiinnostaa pilttien asuntoasiat, ei ole ongelma olla kotona muutama vuosi.

Äänestä
  • Tämä ajattelumalli sopii hyvin niille (itse pidän heitä lähinnä itsekkäinä narsisteina), jotka ovat sitä mieltä että pitää saada bailata ja "toteuttaa itseään" sinkkuna tai lapsettomana pariskuntana jonnekin tuonne 40 ikävuoden korville. Usein tähän yhtälöön (ihme kyllä) kuuluu myös osana hyvä koulutustaso (DI, KTM, yms.) ja hyväpalkkainen ammatti yleensä tekniikan, talouselämän tai lakiasioiden parissa.

    Sitten kun matkat ympäri maailmaa, golf, purjehdus, sukellus, laskuvarjohyppy, ökyautot, you name it... eivät enää jaksa kiinnostaa niin iskee hätä käteen että "Niitä lapsiakin pitäisi...". Mutta siinä iässä maho ja tuhkamuna on usein jo ennättänyt ensin kylään ja sitten käydään lapsettomuushoidoissa, ollaan katkeria ja adoptoidaan lapset Kolumbiasta.

    Tavallinen pariskunta valmistuu jossain 25-vuoden korvilla, menee naimisiin ja saa lapsia. Sitä ennen ei ole ollut mahdollisuutta ostaa omaa ja sen jälkeen ei kaksio enää riitä. Joten sitten otetaan 200 000 euron laina että saadaan riittävän kokoinen asunto. Landella, ison maatalon kasvattina voi tietysti olla kotona 3-kymppiseksi ja ostaa 18-vuotiaana "sijoitusasunnoksi" kaksion Outokumpu citystä.

    Äänestä

ainoa vaihtoehto?

Itse en ole voittanut lotossa, en ole alkanut säästämään 10 vuotiaana, eikä vanhempani ole rikkaita.
Mutta en todellakaan maksa näitä hintoja jostain ikuisuus remppa kämpistä.

Äänestä
  • mutta sitten kun kasvat aikuiseksi, huomaat että eivät ne omistusasunnot ole mitään pelottavia "ikuisuus remppa kämppiä" kuten niin hyvällä suomella kirjoitit. Lapsesta saattaa vaan tuntua, että aikuisten maailmassa on kaikkea isoa ja pelottavaa.

    Äänestä

  • äidin jääkaapilta kirjoitti:

    mutta sitten kun kasvat aikuiseksi, huomaat että eivät ne omistusasunnot ole mitään pelottavia "ikuisuus remppa kämppiä" kuten niin hyvällä suomella kirjoitit. Lapsesta saattaa vaan tuntua, että aikuisten maailmassa on kaikkea isoa ja pelottavaa.

    Ei ne olekaan pelottavia, mutta meillä harvemmin otetaan huomioon, että muitakin vaihtoehtoja on ja niitä kannattaisi käyttää. Suomessa ollaan niin omistushaluisia ja materian perään.
    Miksi esim. yksinäisen jo keski-iässä olevan ihmisen kannattaisi alkaa kituuttaa asuntolainan kansssa. OK - hän kartuttaisi OMAISUUTTAAN.
    Mutta sitten kun hän kuolla kupsahtaa ja hänellä ei ole perillisä, niin ovatko kaukaisemmat sukulaiset innoisssaan kun saavat maksaa suuren perintöveron tai valtio tietysti nettoaa, koskaa se saa muusssa tapauksessa kaiken.
    Mun mielestä ainakin tuollaisessa tilanteessa on yks ja hailee, asuuko vuokralla vai omassa.

    Äänestä

  • Tuo ikuisuusremppakämppä voi olla hyväkin vaihtoehto. Pienemmällä lainalla pääsee kiinni tarpeeksi isoon asuntoon. Itse ostimme aikoinaan juuri sellaisen. Tarpeeksi ison hyvältä paikalta. Ostotilanteessa muut katsojat nyrpistivät nenäänsä sisälle tullessaan, joten pääsi hyvin tinkimään. Muuttamaan pääsi pintarempan jälkeen, mikä ei ollut suurikaan homma itse tehtynä. Siinä tienaa paljon paremmin, kuin töitä paiskimalla. Nyt kolmenkymmenen vuoden jälkeenkään ei kaduta yhtään. Sisusta on uusittu jo uudelleen, osittain jo kahdesti. Parhaillaan on uusi keittiö työn alla. Nykyarvo on jotain muuta, kuin ostaessamme.

    Äänestä

tietysti sellainen ilo että kun 20v ottaa sen 200.000 e lainaa ja maksaa sitä kiltisti 1000e/kk seuraavat 30 vuotta niin viiskymppisenä on oma velaton katto pään päällä =)lainaa maksetaan omaan ja jonkin verran pankin pussiin (korko), vuokra menee aina vieraalle.

Äänestä
  • laatu on tosi kovaa luokaa sen seuraavat 30-vuotta kun elää sillä keskimääräisen Suomalaisen lainanhoidon jälkeen käteen jäävällä 500Eur/kk:ssa... Toteaa sitten 50v. että jäi muuten elämä elämättä...

    Asunnon ostamisessa ei ole mitään vikaa jos hinnoissa on joku tolkku omiin tuloihin nähden -> NYT NIIN EI OLE!!

    Äänestä

  • Jos se, että omistaa ihan itse ne seinät joiden sisällä aikaansa viettää, tekee jonkun autuaaksi ja täyttää elämän tarkoituksen, niin siitä vaan. Itse asun paljon mielummin edulliseseti vuokralla isossa perhe-asunnossa Helsingissä meren rannalla ja käytän suuren osan rahoistani elämiseen ja siitä nauttimiseen ilman pakkosuhdetta yhteenkään pankkiin. Lasten kanssa olemiseenkin jään paljon enemmän aikaa kun on varaa tehdä 6-tuntista työpäivää, kun ei lainat paina niskassa. Ja vuokranantaja on siihen erikoistunut valtakunnallinen yhtiö, joten ei ole pelkoa siitä että kämppä myytäisin alta. Kyllähän meidän liksoilla makselisi omaakin, mutta mitä ihmeen iloa olisi asua jossain kehäkolmosen toisella puolella ja olla naimisissa pankin kanssa? Ei minulla ainakaan.

    Äänestä

  • stadilainen kirjoitti:

    Jos se, että omistaa ihan itse ne seinät joiden sisällä aikaansa viettää, tekee jonkun autuaaksi ja täyttää elämän tarkoituksen, niin siitä vaan. Itse asun paljon mielummin edulliseseti vuokralla isossa perhe-asunnossa Helsingissä meren rannalla ja käytän suuren osan rahoistani elämiseen ja siitä nauttimiseen ilman pakkosuhdetta yhteenkään pankkiin. Lasten kanssa olemiseenkin jään paljon enemmän aikaa kun on varaa tehdä 6-tuntista työpäivää, kun ei lainat paina niskassa. Ja vuokranantaja on siihen erikoistunut valtakunnallinen yhtiö, joten ei ole pelkoa siitä että kämppä myytäisin alta. Kyllähän meidän liksoilla makselisi omaakin, mutta mitä ihmeen iloa olisi asua jossain kehäkolmosen toisella puolella ja olla naimisissa pankin kanssa? Ei minulla ainakaan.

    on tärkeää että saan asua nimenomaan omassa kodissa jossa voin tehdä mitä itse lystään eikä aina tarvitse kysyä vuokranantajan lupaa. toisekseen haluan että minulla on aikanaan jättää lapsilleni jotain perinnöksi, ehkä heillä on sitten varaa tehdä jotain minkä minä olen joutunut nyhtämään tyhjästä. henkilökohtaisesti en taas suostuisi muuttamaan "stadiin" vaikka joku minulle sieltä sen oman asunnon lahjoittaisi mutta nämä ovat mielipide asioita, anna sinun pitää omasi.

    Pari kohtaa viestissäsi pomppasi silmille:

    - "edulliseseti" vuokralla
    - isossa perhe-asunnossa
    - Helsingissä meren rannalla
    - käytän suuren osan rahoistani elämiseen
    - tehdä 6-tuntista työpäivää

    Tulee mieleen:

    - edullisesti = sossu maksaa
    - iso perheasunto = 3h k, 70 m2
    - Helsingissä meren rannalla = Meri-Rastila tms. Mogadishu Avenuen lähiseutu
    - suuri osa rahoista kuluu Lidlin tarjouskeppanaan ja 256 kBit laajakaistaiittymään (sossu prkl ei maksa sitä)
    - 6-tuntinen työpäivä = pääsee nauttimaan elämästä ja haaveilemaan siitä yhdessä muiden Suoli24-aktivistituhnujen kanssa. Kai sitäkin voi joku työksi sanoa.

    Äänestä

  • taasen kirjoitti:

    on tärkeää että saan asua nimenomaan omassa kodissa jossa voin tehdä mitä itse lystään eikä aina tarvitse kysyä vuokranantajan lupaa. toisekseen haluan että minulla on aikanaan jättää lapsilleni jotain perinnöksi, ehkä heillä on sitten varaa tehdä jotain minkä minä olen joutunut nyhtämään tyhjästä. henkilökohtaisesti en taas suostuisi muuttamaan "stadiin" vaikka joku minulle sieltä sen oman asunnon lahjoittaisi mutta nämä ovat mielipide asioita, anna sinun pitää omasi.

    En muuta koskaan "stadiin". Kyllä maalla on mukavempaa.

    Ouluntähti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

asuntolainat kirjoitti:

olen tässä monasti miettinyt kun otsikoissa on ollut suomalaisten suurista asuntolainoista että miten muuten asunnon pystyy hankkimaan kuin lainalla? jos otetaan esimerkiksi pariskunta joka haluaa ostaa ensimmäisen oman kodin, mieluiten sellaisen jossa voi jokusen vuoden viettää eikä siis pientä yksiötä. jos ei ole 10 vuotiaana ymmärtänyt ruveta säästämään omaan asuntoa varten, voittanut lotossa tai omista rikkaita vanhempia niin eikö ainoa vaihtoehto silloin ole ottaa se 150.000 e laina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu