Mitä tarkoittaa, jos mies sanoo, että haluaa mennä joskus kanssani naimisiin, haluaa minusta tulevan hänen lastensa äiti, rakastaa minua, haluaa olla yhdessä aina, jne.jne., mutta ei kuitenkaan halua mennä kihloihin kanssani? Onko totuus vain se, että sanoilla voi sanoa mitä tahansa, mutta kun pitäisi osoittaa tarkoittaneensa totta sanoillaan, mies perääntyy? On ristiriitainen olo, kun mies sanoo yhtä ja toimii toisin. Jos on varma tunteistaan, niin kuin mieheni sanoo olevansa, mitä hän odottaa? Onko kuitenkin niin, että hän uskoo jonkun "paremman" vielä löytyvän? Mielenkiinnolla odotan, onko muilla samankaltaisia kokemuksia, minä kun en oikein tahdo tätä asiaa käsittää.
Mitä mies
odottaa?
72083
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Puheillaan mies vakuuttelee yhtä paljon itseään kuin sinuakin. Hän haluaisi, että sinä olet hänen elämänsä nainen. Hän haluaisi perustaa kanssasi perheen ja olla varma siitä, että olette yhdessä lopun ikäänne. Hän ei kuitenkaan ole varma. Jokin takaraivossa nakuttaa epävarmuutta. Ehkä hän tarvitsee vielä aikaa tottua ajatukseen. Pahimmassa tapauksessa hän jollain tasolla tietää, ettei halua olla kanssasi muttei ole tunnustanut sitä vielä itselleenkään.
Muista, että sanat ovat loppupelissä vain paperia. Niitä on helppo pistää ilmoille. Teot kertovat, mitä ihmisen mielessä oikeasti liikkuu.
Kiitos vastauksestasi, tätähän itsekin pelkään, että mies ei ole sataprosenttisen tosissaan kanssani. Kaiken huippu tässä asiassa on se, että mies kosi minua jo kerran, mutta sitten vain "unohti" koko asian eikä kihloja ikinä ostettu. Tästä tapauksesta on jo yli kaksi vuotta, mutta en voi olla joka päivä miettimättä, mikä todella on se syy, miksei hän tahtunutkaan kihlautua kanssani. Eikä hän tahdo sitä tänä päivänäkään, vaikka kaikenlaista yhteisestä tulevaisuudesta muuten puhuukin. On vaan välillä niin ristiriitainen olo, kun mies on kaikin puolin ihana ja häntä rakastan, mutta joudun elämään koko ajan pienen epävarmuuden kanssa, kun en tiedä, haluaako hän todella sitoutua kanssani.
Meillä taas on sellainen tilanne, että mies ei osaa puhua tunteistaan ja ajatuksistaan. Asutaan yhdessä, itse olisin valmis jo ottamaan seuraavan askeleen, mutta mies sanoo, ettei vielä halua. Tiedän kyllä, että hän rakastaa minua ja haluaa olla kanssani, mutta kun yritän keskustella tulevaisuudesta, on vastaus aina sama: hän ei osaa ajatella "vielä kaukaisilta" tuntuvia asioita. Itse olen hyvin vakavissani tässä suhteessa, tunnen että hän on se, kenen kanssa haluan perustaa perheen ja vanheta yhdessä. Otan ehkä liiankin paljon huomioon häntä kaikissa tilanteissa ja olen valmis joustamaan ja "uhrautumaan" hänen puolestaan. En ole varma, toimiiko hän samoin minun suhteeni. Välillä tuntuu, että ei.
Tuntuu epävarmalta, kun tavallaan joudun kokoajan odottamaan, että hänelle valkeaa, mitä hän haluaa elämältään ja suhteeltamme. Yhteiselo sujuu muuten hyvin, luottamus pelaa puolin ja toisin, hellyyttä ja intohimoakin suhteessa on. Otanko vain itse paineita turhasta? Pelkään, että joudun joskus tilanteeseen, jossa tajuan, etten minä tai suhteemme ole merkinnyt samaa miehelleni, kuin mitä minulle. Apua!
Olisin kyllä aika äimänkäkenä, jos mies kosisi minua ja sitten "unohtaisi" sen. Jos hän kosi ja suostuit, periaatteessa olitte jo kihloissa vaikka sormuksia ei ostettu. Kihloissa voi olla tietysti ilmankin. Hänen olisi pitänyt purkaa kihlaus. Mutta sitä enemmän ihmettelen, että miten tuollainen asia voi "unohtua"? Ettekö/etkö puhunut asiasta sen koommin? Miksi mies perääntyi jne.?
Puhuimme asiasta montakin kertaa. Yhtäkkiä miehelle vaan tulikin vaikka kuinka monta syytä (tekosyytä?) mieleen, miksi ei ole vielä järkevää mennä kihloihin. Luulen, että hän pelästyikin yllättäen, että mitä sitä onkaan tekemässä, ei kuulemma ollutkaan vielä valmis antamaan niin suurta lupausta, ym. Taitaa olla aika lapsellinen mies, kun kosi ajattelematta asiaa loppuun asti?? Näiden parin vuoden aikana asia on ollut esillä useammankin kerran ja aina on joku uusi syy, miksei vieläkään ole hyvä ajatus mennä kihloihin. Harmittaa jo koko asia, olin niin onnellinen silloin pari vuotta sitten ja nyt tuntuu, että koko asia on pilalla. Muuten miehen kanssa menee hyvin, rakastan häntä ja näin, mutta mietinmpä vaan, että haikaileeko hän kenties vielä sittenkin jotakuta muuta, kun ei uskalla / halua sitoutua. Vai onko niin, että hän on huomannut, että minä pysyn hänen vierellään muutenkin, joten on turha kihloihin mennä, eli pitääkö siis mua kenties vähän itsestäänselvyytenä??
Miehesi on vähän kuin minä ensimmäisessä pitkässä suhteessani. Halusin vakiintua, eli kihlautua ja myöhemmin avioitua, sekä hankkia lapsia. Halusin ajatella, että avokkini on minulle oikea puoliso. Kuitenkin, aina kun ajattelin kihlautumista konkreettisesti, minulle iski paniikki ja pakokauhu. Varmuutta suhteesta ei siis ollut - eikä sitä koskaan tullutkaan.
On helppoa olla pitkässä suhteessa ja tavallaan vain kellua paikallaan. Naimisiinmeno vaikuttaa kovalta sitoutumiselta, joten sitä ei uskalleta tehdä, koska puoliso ei sittenkään tunnu oikealta. Toisaalta taas asioiden tunnustaminen johtaisi eroon, joka ei sekään ole kivaa. On siis helpompaa puhua ympäripyöreitä ja kellua siinä mukavassa välitilassa.
Oma ex sanoi juuri noin, muttei kuitenkaan tahtonut kihloihin (eikä siis päättää hääpäivää), puhui aina vaan että joskus tulevaisuudessa haluaa ja minusta tulee hänen lastensa äiti jne.
Olimme yhdessä 3 vuotta, eikä mitään edistystä tapahtunut. Silloinen anoppi kysyi kerran ohi mennen, että tuolla on suvun vanhat sormukset, joista voisi teettää teille. Mies vaikeni täysin. Tarinan seuraava luku on, että mies lähti uuden naisen matkaan.