Palkkionmetsästys

Daneon kirjoitti:

Palkkionmetsästys

Aluksi haluan pyytää anteeksi sitä tosi seikkaa, etten osaa kirjoittaa mitään jaarittelematta taustoja ensin läpi, joten koettakaa kestää...

-------------------------------------

Julia tarkkaili kohdettaan. Tavallisesti hän ei jahdannut yksittäisiä rosvoja, vaan suurempia joukkoja, koska niistä sai yleensä enemmän rahaa, mutta tämä haltia oli onnistunut suututtamaan itsensä kuninkaan, joten palkkio oli käsittämättömän suuri. Mutta vain, jos haltia saataisiin elävänä kiinni. Kuolleella haltialla kuningas ei paljoa tekisi, joten palkkio kuolleesta haltiasta olisi tavanomainen. Julia oli vaihtanut taktiikkaansa tästä syystä ja tavanomaisen piikkiansan sijasta metsässä oli nyt köysi, joka nostaisi kohteen parin metrin korkeudelle ilmaan pää alaspäin. Ainoa ongelma olikin; miten saada haltiavaras juoksemaan ansaan.

Aranilia oli huomannut itsestään annetun palkkion ja oli siten tavanomaistakin varovaisempi. Tavallisen palkkionmetsästäjän hän tosin ampuisi ilman ongelmia, mutta suuri palkkio voisi houkutella paikalle joitain kokeneempiakin, kuten… Hänen mietteensä katkesivat, kun täysin yllättäen tullut nuoli osui hänen reiteensä jääden siihen väpättämään. Aranilia kehui itseään, kun oli vahvistanut joitain kohtia nahkapanssarissaan. Hänen reidessään oli vain pieni naarmu. Hän arvio tottuneesti nuolen lähtöpaikan ja laittoi juoksuksi. Jos joku voisi yllättää hänet näin, hän ei jäisi vääntämään kättä.

Julia toimi myös nopeasti. Hän otti uuden nuolen käteensä ja lähti juoksemaan puiden varjossa haltian perään. Hän ihmetteli, miten haltia juoksi sellaista vauhtia, vaikka hän oli juuri ampunut nuolen tämän reiteen. No, hän kysyisi tätä kunhan saalis olisi hänen armoillaan.

Aranilia oli hieman vaihtanut suuntaansa huomatessaan jonkun juoksevan varjoissa hänen takanaan. Silloin hän huomasi maassa köyden lehtien alla. Hän arvio ansan nopeasti ja totesi sen olevan kehnoin esitys vähään aikaan. Köysihän oli selvästi näkyvillä. Pilkallisesti naurahtaen hän hyppäsi alkeellisen ansan yli. Ja ehti laskeutuessaan tuntea vain köyden kiristyvän nilkassaan ja sitten roikkuvansa puussa. Hänen jousensa ja toinen miekkansa lojui maassa hänen yläpuolellaan.

Julia ei pitänyt kiirettä kuullessaan ansansa toimivan. Etummainen köysi oli vain hämäystä, hänellä oli toinen haltian hypyn päässä ensimmäisestä. Hyväksi havaittu taktiikka, jolla nyt saatiin haltia ansaan, kuten Julia huomasi. Hän katsoi saalistaan ja haltia mulkoili vihaisena takaisin. Oikein kivannäköinen, hän mietti ja alkoi lähestyä. Aranilia keplotteli lyhyen varamiekkansa lahkeestaan, nosti itseään ylemmäs ja iski köyttä miekallaan, joka kesti ainakin ensimmäisen iskun.

Julia huomasi, ettei haltia ollutkaan avuton, veti pitkän miekkansa ja juoksi nopeasti haltian luo. Aranilia huomasi kauhukseen ihmisen aikovan lyödä, hänestä kohtuuttoman suurella miekalla, ja hädissään koitti torjua. Tietäähän sen, ettei lyhyestä miekasta ole vastusta pitkälle ja Aranilian miekka lensi hienossa kaaressa kauemmas ja töksähti terä edellä ruohikkoon. Julia laittoi miekan tupeensa ja kääntyi takaisin haltiaan päin. Hän iskunsa oli ilmeisesti vienyt tunnon haltian kädestä, koska tämä puristi oikeaa kättään rintaansa vasten ja koitti näyttää urhealta ja pidätteli kyyneliään. Julia käveli kuitenkin päättäväisesti saaliinsa luo, laski tätä alemmas, kiepsautti tämän naurussaan ympäri ja alkoi tunnustella tämän reittä.

Aranilia piteli tunnotonta kättään mutta aikonut näyttää mitenkään kärsivänsä. Ihmisen kääntäessä hänet ympäri hän valmistautui kaikkeen muuhun kuin siihen, mitä tapahtui. Julia halusi tietää, miksei haltia ollut nilkuttanut ja saikin syyn selville. Reiden kohdalla oli ylimääräiset suojukset. Julia napsautti paria köyttä ja suojus putosi maahan. Hän tunsi, miten haltia liikahteli levottomana. Toinenkin suojus tipahti maahan. Julia käänsi haltian taas toisinpäin ja tutki tämän takkia. Hän poisti siitä kaikki vyöt ja hihnat, jotka hänestä näyttivät vähääkään vaarallisilta. Vastustelut oli kuitattu läimäyksillä. Aranilia roikkui velttona ja antoi ihmisen riisua häntä. Lopputulos oli se, että hänellä oli päällään enää pelkät housut ja hänen ohut pusakkansa.

Julia heitti kaikki varusteet ja aseet läheiseen pusikkoon ja nousi taas ylös. Nyt esteitä ei olisi enää niin paljoa. Nyt kun haltia oli saatu kiinni, niin hänen kanssaan voisi saman tien hieman leikkiä. Hän laski kätensä suoraan haltian haaroihin ja ilokseen huomasi, että tämä vain säpsähti ja alkoi liikahdella hermostuneena, ei yrittänyt olla hankala. Hän alkoi liikuttaa kättään hyväillen ja välillä puristellen. Hän alkoi jo hieman ihmetellä, miksei saanut vastustusta. Hän kohautti olkiaan ja irrotti varoittamatta köyden haltian jalasta.

Aranilia puri huultaan ihmisen leikkiessä hänellä, mutta tajusi olevansa täysin tämän armoilla, eikä Julia luultavasti nytkään kuuntelisi vastaväitteitä. Hän pelästyi melko kovasti alkaessaan varoittamatta pudota. Hän ehti sentään nostaa kätensä eteensä osuessaan maahan, ja ketterästi kierähti polvilleen ja oli lähdössä juoksuun kun Julia, ilmeisesti oli osannut odottaa tätä, tarttui hänen olkapäihinsä ja veti hänet jaloilleen. Aranilia katsoi ihmistä silmiin ja Julia katsoi takaisin. Sitten Julia suuteli haltiaa. Aranilia lamaantui ja unohti, että hänen piti lyödä päästäkseen pakoon. Hän tunsi, miten Julia siirsi käsiään alemmas, veti hänen kätensä yhteen ja tarttui ranteista, eikä hän tehnyt elettäkään vastustaakseen. Julia alkoi taas hyväillä vapaalla kädellään hänen haarojaan. Tällä kertaa hän laittoi kätensä housuihin sisälle hyväillen myös sieltä. Hän laittoi myös kielensä Aranilian suuhun ja huomasi ilahtuneena tämän myötäilevän hänen kielensä liikkeitä. Hän ei ollut tiennyt, että haltioiden kieli tuntui niin pehmeältä.

Julia huomasi haltian alkavan hieman vastustella, joten hän astui lähemmäksi painaen näin hennon haltian itseään vasten. Hän laittoi jalkansa haltian jalkojen taakse ja työnsi tätä voimakkaasti. Aranilia säikähti ja koitti löytää tasapainon, muttei onnistunut ja kaatui selälleen. Katsoessaan ylös hän näki Julian vetävän miekkansa ja osoittavan sillä sitten häntä. Miekan terä painui hänen rintaansa vasten, heilutti hieman kangasta ja nousi sitten hieman ylemmäs. Aranilia ymmärsi vihjeen ja alistuneena huokaisten alkoi riisuutua. Pientä lohdutusta hän sai Julian ilmeestä, joka kiihtyi sitä mukaan, kun hän riisuutui. Muutaman hetken pyörimisen jälkeen hän makasi alasti Julian jalkojen juuressa.

Tällä kertaa Julia pelasi varman päälle. Hän otti varta vasten mukanaan tuomansa narun, jolla sitoi haltian kädet yhteen ja nosti ne tämän pään ylle ja kiinnitti ne maasta työntyvään juureen. Sitten hän riisui itseltään varusteensa ja terävät kulmat ja laskeutui makaamaan haltian päälle ja suuteli taas antaumuksella. Aranilia koitti ensin hieman vastustella, muuta Julia oli päättänyt pitää hauskaa, joten niin hän myös piti. Hän suuteli haltiaa samalla kun hyväili tätä joka puolelta. jonkin ajan kuluttua hän lopetti suutelun ja kuuli haltian huokaisevan pettyneenä. Hän katsoi punastunutta Araniliaa huvittuneena ja jatkoi tämän nuolemista. Hän oli hetken rintojen kimpussa ja laskeutui sitten taas. Hän laskeutui aina haaroihin asti ja ihaili hetken näkymää, ennen kuin alkoi taas nuolemaan. Aranilian raskaat huokaukset kantautuivat hänen korviinsa saaden hänet hymyilemään. Jos haltiakin tykkäsi, niin miksi tätä sitten kesken lopettamaan, hän ajatteli ja työnsi sormensa hitaasti sisään. Aranilia kiljahti kimeästi ja puristi käsiään nyrkkiin. Hän alkoi puoliksi tiedostamattaan liikutella hieman lanteitaan Juliaa vasten.

Juliakin huomasi Aranilian innon ja sovitti toisenkin sormensa tämän sisään nuollen samalla tätä. Hän nousi takaisin Aranilian rinnoille jatkaen kuitenkin sormiensa edestakaista liikettä. Hän tunsi Aranilian huokauksien raskauden ja hymyili tietävänä. Hän liikkui hieman ja painoi huulensa tämän huulia vasten ja ilahtui saadessaan innokkaan vastauksen. Hän ei keskeyttänyt sormiensa liikettä kun tunsi haltian kohta jännittyvän allaan. Hän lakkasi vasta sitten, kun tämä makasi taas rentona huohottaen hänen suuhunsa.

Julia nosti päätään ja katsoi Araniliaa silmiin. Aranilia katsoi takaisin raukea ja kiimainen ilme kirkkaissa silmissään. Julia päästi Aranilian kädet irti, nousi seisomaan ja kehotti haltiaa pukeutumaan. Hän laittoi itsekkin varusteensa taas päälle ja tarkkaili koko ajan, ettei haltia yrittänyt lähteä karkuun. Aranilia nousi hieman horjuen pystyyn ja puki vaatteensa vaitonaisena päälleen ja katsoi sitten Juliaa. Julia mietti mitä tehdä. Äkkiä hän teki päätöksensä. Hän astui Aranilian eteen, suuteli tätä ja kun vastusta ei kuulunut, hän silitti hymyillen tämän hiuksia ja kehotti haltiaa kipittämään tiehensä. Aranilia oli tukehtua omaan hengitykseensä ja tuijotti Juliaa uskomatta korviaan. Julia vain hymyili, kääntyi ja lähti kävelemään poispäin ja sanoi ennen kuin katosi metsän siimekseen.: ”Sehän on vain rahaa. Minä saan sitä muualtakin.”

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä