Minkälaisia nykyiset 30:et ovat?

Tottakai sitä huomaa, että ikää tulee. Itselleni ainaskin on tuota kaljamahaa tuossa jo kasvanut. :)

Mutta ei mulla nuoruus mihinkään ole taakse jäänyt, monilla kavereilla se tuntuu olevan, mutta that's life. Teen samaa mitä olen tehnyt nuoresti asti, enkä häpeä. :)

Pukeudunko kuten nuoriso, pukeuden rennosti kuten olen aina pukeutunut, en muuta tyyliäni iän mukana, miksi muuttaisin.

Enkä ole huolissani ikääntymisestäni, koska se on luonnollista. Sairaudet ovat tietty ikäviä, mutta minkäs niille voi.

Että sellaisia vastauksia tällaiselta 32-vuotiaalta wanhukselta nyt tällä erää. Moi! :)

Pukeudun nuorekkaasti,ei tulis mielenkään et pleisereitä ym hienonheleman kuteita päälle laittaisin,ei sovi edes ulkonäköniinkään mitenkään päin,vaikka kaksi lasta onki toinen vm.86 ja toinen
vm.90.
Vähän pyöreyttä on tullut,mutta tosi vähän,muuten olen kuin pikku flikka :D.
No nuita pikku sairauksia on tai niitä kyllä on ollut koko ikäni,että ei mitään uutta siinä suhteessa.
Nuorekas ja humoristi/lapsellinen olen vieläkin.
Itsevarmemmaksi olen tullut ja osaan nopeempaan päätellä asioita/ymmärtää.
En ole huolissaan tosiaankaan vaikka vanhenen,minähän olen vain oma itseni,tuskin tästä
sen kummemmaksi muutu.
Samalainen höpönassu oon kuin nuorena,mitä sitä
muuttumaan pitäisi.Nuorten perässä pysyn,vaikka tulisin mummoksi milloin vain.
Kerran täällä eletään vaan.
Tsemppiä kaikille ja hymyä,päivänpaistetta elämään
vaikka pilvistä oisi.

Ensimmäiset harmaat hiukset löysin jo pari vuotta sitten ja silloin alkoi jonkinmoinen 30-kympin kriisi... Painoa on vähän enemmän kuin tyttövuosina ja painonhallintaa on täytynyt opetella. En pukeudu napapaitoihin ym. nuorten villityksiin, mutta en toisaalta jakkuihinkaan. Farkut ja t-paita-linjaa siis.

Kaksi lasta kokopäivätyön lisäksi työllistää ja muutenkin on elämä sen verran koetellut, että tunnen itseni monesti vanhemmaksi kuin monet tuntemani 3-kymppiset. Ei oikein irtoa hulluttelu. Ruuhkavuosia tunnen nyt eläväni ja vanhenemista ja jaksamista on täytynyt miettiä sen verran, että syömisistä ja liikkumisista on täytynyt ruveta huolehtimaan paremmin kuin 2-kymppisenä.

Vai vielä pitäisi tuntea vanhenemisen merkejä.... Kuule, en tunne... =( Ei ole fysiologisesti mahdollista vanhentua ennenaikaisesti, niinkuin kauhuleffoissa... =) Mutta odottelemaan jään... t. teini-äiti... ;)

Olen 34-vuotias, omasta tahdostani lapseton, mutta onnellisessa parisuhteessa elävä mirkku. Ei ole kriisiä, päinvastoin. Oikein odotan vanhemista oman kullan kainalossa ja ystävien seurasta nauttien.

Tämä on varmasti se elämänvaihe mistä vanhemmat aina puhuivat "kyllä sinä sitten sen tiedät". Nyt tiedän, en kaikkea, mutta tarpeeksi uskaltaen myöntää itselleni olevani jo vanhentumassa. Nyt on se aika kun turhat ulkoiset paineet ja odotukset eivät enään stressaa, vaan voin vihdoin olla varma itsestäni ja siitä, mikä tekee minut onnelliseksi.

Välillä saa kokea myös tuttua elämisen tuskaa, kun seuraa omanikäisten roikkumista nuoressa minässään tai angstisten nuorten sekoilua ja vihaa maailmaa kohtaan. No kaikella on aikansa....heilläkin omansa!

Olen kolmekypänen ja ostin marimekon jokapoika-paidan! (se raitapaita)

Eli keski-ikä here I come!

Naurattaa vieläkin, että ostin samanlaisen paidan mitä isoisän muistan joskus käyttäneen...

Niin ja kuuntelen iskelmiä myös ihan sujuvasti nykyään, joskus teininä meinas kuolla kun joku matti & teppo soi :)

Mies 30V (kaikesta huolimatta olo on ihan ok, kumma juttu)

Kolmekymppisenä...?

Tunnen olevani sama ihminen kuin kaksikymppisenä, paitsi että kokemusta on rutkasti enemmän enkä panikoi enää turhasta :)

Toisaalta moni kolmikymppinen ON henkisesti jämähtänyt ja uupuu tosikkouttaan suorituspaineiden alle.

Aika perseestä, sanoisin.

Olen 34-vuotias nainen. Pukeudun nyt nuorekkaammin kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin piti työpaikalla (epäpätevänä ja paikan nuorimpana) yrittää näyttää ikäistään vanhemmalle. Nyt en yritä näyttää ikäistäni nuoremmalle, vaan pukeudun rennosti itseni näköisiin vaatteisiin.

Nuorena ihastuin erään näyttelijämiehen iki-ihaniin naururyppyihin, nyt yritän niitä puolitosissani itseltäni ryppyvoitein silotella. Ja vatsan pömppö ei enää kahden lapsen jälkeen häviä mahaa sisään vetämällä... Henkisesti on kuitenkin huomattavasti tasapainoisempi olo kuin koskaan ennen.

Tukka on ohentunut ja osin lähtenyt päästä, mutta en ole antanut sen haitata- oikeastaan tykkään tästä nykyisestä lyhyestä mallista.. Nuoruudessa ei ole mitään sellaista mitä olisin jäänyt kaipaamaan- paitsi omaa aikaa, jota tällä hetkellä 2-vuotiaan vanhempana on aika niukasti. Muuten vietän onnellista perhe-elämää eikä ikä paina.

Hyvin tässä menee ja itse vietän onnellista perheetöntä elämää.

Ikääntymisen merkit alkoivat jo 20-kymppisenä: kaljuuntuminen alkoi. Muuten ulkonäössä ei varmaan ole pahempia rapistumisen merkkejä. Opiskelijan elämä on muuttunut työntekijän elämäksi 10-vuotta sitten. Siinä ne päivät pääasiassa kuluu. Pukeutuminen on itselläni muuttunut ihan viimevuosina vähän asiallisemmaksi. (Paita ja suorat housut.) Sairauksista ei havaintoa. Vietän lähes raitista ja liikunnallista elämää.

olen, ja nuoreksi itseni tunnen. Ikääntymisen merkkejä ei juurikaan ole, tai ehkä energiankulutus on vähäsen hidastunut...

Teinimäinen fiilis mulla suoraan sanoen on viimeajat ollut, koska ihastuin vähän aikaa sitten ensimmäisen kerran naiseen. Elämä siis edelleen tarjoilee yllätyksiä, enkä pääse kalkkeutumaan ;).

Elmämäni on nyt, 38-vuotiaana ihanaa. Olen paljon itsevarmempi, löytänyt paikkani elämässä ja osaa elää tässä ja nyt. Pukeudun tilanteen mukaan, nuorekkaasti, mutta en tyylittömästi (napapaidat vain omalla pihalla tai mökillä).
En mistään hinnasta haluaisi olla enää 25-vuotias, jolloin luulin olevani kaikkitietävä ja aikuinen. Ikäviäkin asioita on tapahtunut tässä vuosien varrella, mutta nyt osaa suhtautua niihinkin luonnetta ja olemusta muokkaavana.
Ulkoisesti olen ehkä säilynyt keskivertoa paemmin, kiitos sukuni geenien, mutta jotkut rypyt tai hiusten harmaantuminen ei pelota, ne tulevat kaikille ja ovat osa persoonaa.
En kuuntele iskelmiä enkä käy humppatansseissa, musiikkimakuni on pop/rock linjalla varmasti koko ikäni ja voin vieläkin mennä vaikka konserttiin tai ulkoilmatapahtumaan, enää ei ehkä vain ole tarvetta 'riehua päättömästi', koska huomaa palautumiseen menevän enemmän aikaa (baari-illan jälkeen seuraava pvä).
Jokainen toivoo terveyttä, ja sitä olen alkanut omalta osaltani vaalia paremmin, aloin kasvissyöjäksi ja liikun nykyään enemmän kun 25-vuotiaana. Minut herätti kun paras ystävättäreni kuoli rintasyöpään vuosi sitten. Kuka tahansa voi siis sairastua, eivät vain vanhukset.
Mutta yhteenvetona: elämä on ihanaa ja siitä osaa nauttia nyt paljon enemmän.

En kyllä ole kiinnittänyt huomiota ikääntymiseen. Ainoa asia, jossa joskus hieman hämmentyy on harrastukset. Harrasteiden piiriin kun tulee uusia sukupolvia niin tuntuvat joskus kovin lapsilta. heh.
Niin ja joskus bensa asemalla tankatessa ihmettelee, kun sellainen tytteli jota luuli 15vuotiaaksi, hyppää auton rattiin. :-D

-Vokkie-

no kyllä alkaa olla silmien alla rypyn poikasta ja varsinkin nauraessa tulee naururypyt esiin ja se ahistaa. tuntuu että oon kakskymppinen henkiseltä iältä, mul ei oo lapsia ja kaikki kaverini taitaa ollakin siinä 20-25 vuotiaita ja oma meno on sen mukaiste myös.armotonta bailaamista viikonloput, välil hävettää ku oma ikäluokka on muutamaa kamua lukuunottamatta niin "sivistynyttä".kyl ahistaa tää vanheneminen, enimmäkseen ulkonäön kannalta ja oon jo ajatellu et joskus meen nuorennusleikkaukseen.

Nykyään ajattelee ensin kuin tekee, vähän enempi järkiä tullu päähän.Kiloja on kyllä tullu rutkasti muutamassa vuodessa mutta entäs sitte..Pukeutumisesta, ehkä sitä tulee enempi ostettua vaatteita ja joskus muodin mukaisia ku on nykyään enempi varaa ku on töitä. En tunne itseäni vanhaksi, sitä saa olla niin nuori kun haluaa!