Perintövero pois kokonaan ja koko perintö suoraan valtiolle!
On täysin väärin, että kelvottomat ja laiskat jälkeläiset saavat tärvätä esivanhempiensa ja vanhempiensa vaivalla kokoamat omaisuudet tyhjänpäiväiseen turhuuteen ja pöyhkeilyyn. Tällä sopimattomalla ja uhoavalla käytöksellään he tuhoavat sekä ympäristöä että ihmisiä, niin fyysiseti kuin henkisestikkin.
On täysin väärin, että kelvottomat ja laiskat jälkeläiset saavat tärvätä esivanhempiensa ja vanhempiensa vaivalla kokoamat omaisuudet tyhjänpäiväiseen turhuuteen ja pöyhkeilyyn. Tällä sopimattomalla ja uhoavalla käytöksellään he tuhoavat sekä ympäristöä että ihmisiä, niin fyysiseti kuin henkisestikkin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Muistelenpa perinnön verotuksesta todella ehdotetun meilläkin konfiskaatiota eli valtio perisi kaiken. Mallista on toki erilaisia versioita, koska suora periminen olisi hankalaa. Mitäpä valtio tekisi esimerkiksi vaatteilla, valokuvilla tai kotieläimillä. Laitoshoidossa olevilta vanhuksilta peritään jo nyt nettotulot veroina ja olisi melko helppoa edellyttää omaisuuden realisointia ennen laitoshoitoon pääsyä (NZ). Käytännössä siis vanhukset luopuisivat omistuksestaan ja se perittäisiin hoitomaksuina yhteiskunnalle. Bensiinin ja viinan lisäksi monet muutkin hinnat ja maksut ovat pääosin veroja ja siten omaisuuden perintä valtiolle voidaan toteuttaa melkoisen hyvin nykyistä verotusta ja tulonsiirtoja muuttamalla. USA:ssa hyvin toimima tapa on vanhempien kustantama koulutus ja terveydenhoito lapsille ja myöhemmin itselleen. Esimerkiksi 30-50000 USD leikkaus nielaisee hyvin pääomaa ja taloa vastaan voi saada velkaa. Eläketurvankin voi yksityistää, siis jokainen hankkii itselleen riittävästi varoja eläkevuosiinsa.
Perintöverosta valittamiseen sopii hyvin antiikin hallitsijan neuvo pojalleen. Niin kauan kuin kansa napisee veroista, heillä on varoja sen maksamiseen. Napinan loppuminen on paha merkki. Myönnän toki, etten ole maksanut perintöveroja, kun en ole ollut perittävää. Toisaalta 100% perintovero toisi luultavasti pahempia ongelmia kuin veron poistaminen.
Materialistinen perintöhän voidaan aina huutokaupata viranomaisten puolesta, ei siinä mitään ongelmaa olisi.
Mallilla voitaisiin sitouttaa yhteiskunta huolehtimaan poistuneen veronmaksajan hautajaiset ja muu muistaminen sekä järjestämään asianmukaisia hautausmaita ja pitämään kunnossa niin kirkot kuin muutkin seremonialliset paikat.
Näytät selvästikin kaipailevan sellaista muutosta perintöön, että lasten lakiosa poistettaisiin....
Muuten tuo 100% perintöveroajatus ei ole enää tästä maailmasta, vaikka muutama kpl sitä kannattaisikin.
Kyllä 100% perintövero on ihan tästä maailmasta! Näillä perinnöillä nimenomaan turvataan tulevien sukupolvien hoito ja hautaus!
Maailmassa on tällähetkellä enemmän rahaa, omaisuutta ja tavaraa enemmän kuin koskaan. Valitettavasti ne jotka ovat luonneet tämän hyvinvoinnin ovat nyt syrjäytetty laitoksiin, hiljennetty, odottamaan kuolemaansa, jota perikunta hartaasti odottaa ja odottaessaan kiukuttelevat veroistaan, ähä,...niin arkista ja yksinkertaista....
Olisikohan sittenkin kyseessä jonkinlainen surun piilottelu? Eihän ole lainkaan harvinaista esimerkiksi, että omaiset käyvät haukkumassa niin sairaanhoitohenkilökunnan kuin lääkäritkin kun se mummu sitten vihdoin kupsahti...
Nykyajan ihminen pelkää kuolemaa ja erityisesti omaa kuolemaansa, yhtenä ilmenemismuotona on esimerkiksi valtiolle (jumalalle?) perintöverosta purnaaminen.
No kyllähän haet aika kaukaa perusteluja perintöveron poistolle.
Sinun 100% perintövero mallissa tulee paljon ongelmallisia tilanteita. Alaikäisen lapsen kuollessa lähtee asunto alta....
...ai niin, mutta eihän kellään ole mitään omaisuutta tässä mallissa.....ja kun ei ole omaa omaisuutta, niin siitä ei pidetä huolta.
Tälläisestä kommunismikokeiluista on ihan riittävät ja huonot esimerkit historiassa löydettävissä.
Kyllä ihmiset nykyään ja ennenkin ovat pelänneet kuolemaa - en ymmärrä miten tämä pelko asia liittyy perintöverotukseen.
Niin onkin ja kaukaa on haettukin...
Idea onkin se, että osassa tapauksissa perintöveroa on ihan asiallista periäkin.
Mutta jos köyhä (työtön, eläkelläinen, vähätuloinen, matalapalkkainen...) perii jotain minkä rahallinen arvo ei ole kovin korkea voitaisiin koko verosta luopua. Kuten edellä mainitussa mökkiperinnössä. Perijähän sitoutuu kesämökkinsä kunnossapitoon, ja tulee maksamaan vastaisuudessa kiinteistöveroa, olisi aivan inhimillistä että häntä ei silloin rasitettaisi enään perintöverolla.
Mielestäni sun kirjoitus oli aivan älytöntä.Tulevana perijänä joudun maksamaan aika ison summan rahaa valtiolle(olen työtön).Mökin minkä perin, siitä on maksettu jo 3 kertaa veroa valtiolle; noin 12000€.eikä ole mitään mukavuuksia.Isäni sai aikoinaan kesäpaikan perinnöksi ja aion pitää sen suvussani vaikka en voisi ostaa itselleni mitään kivaa tai että ruokapuolesta tarvitsee alkamaan tinkimään, mutta mä aioin huolehtia kesäpaikkastani.(paikka on minulle henkireikä)Perintövero pois, siit on luovuttu jo monessa muussa maassa.
lapsilleni omaisuuteni kuolemani jälkeen jätän, kuin valtiolle. Tehkööt sillä mitä tahtovat, minua ei taida siinä vaiheessa enää kiinnostaa.
niin eräänlainen asenne tuokin, ja aika hyvä
Kirjoituksesi oli suoraan per....ä.
Laiskat lapset muka .....
Taitaa olla ennemmin ahkerat vanhemmat jotka keräävät varallisuuttansa omalla kustannuksellansa vastaan Vanhemmat jotka tuhlailee varansa eläessänsä.
Eli vanhemmat jotka säästää eläessänsä rangaistaan siittä kun ei ole törsänneet varallisuuttansa
ps. ennemmin viinan ja tupakan veroa on nostettava perintöveron kustannuksella tai Valtion ja /tai kunnan virkamiehiä on vähennettävä....niinhän se Heinäluoma uhitteli maataloustukien luisumista virkamiesten palkkoihin vaikka rahojen pitäisi mennä maajusseille eli siipeilijät pois