Alempana on ketju bisseihmisten/naisten dissaamisesta.
Nyt kuitenkin mietin - ja toivottavasti te muut myös! - onko sillä loppujen lopuksi NIIN kauheasti väliä, kummaksi itsensä luokittelee?
Oli sitten homo-hetero-bisse - whatever, jos juoksee helmat korvissa/housut nilkoissa ympäriinsä naimassa kaikkea/kaikkia, niin ei hyvä.
Toisaalta oli sitten homo-hetero-bisse, jos/kun rakastaa yhtä kerrallaan (kuulostaapas kauhean hassulta?!) eikä juokse vieraissa, mitä sillä on väliä, onko aikaisemmin ollut miehen/naisen kanssa?
Minä olen tiennyt jo liki lapsuudesta saakka, että pidän (myös) naisista. Muutama tyttöystävän tapainen olikin, joiden kanssa oli aivan ihanaa, mukavaa.
Osaksi kai siksi, että halusin olla ympäristön hyväksymä - (asuin Pohjois-Suomessa ja siihen aikaan suvaitsevaisuus meni reippaasti miinuksen puolella!) - menin naimisiin, sain lapsen jne. Kun ero tuli, niin pahaksi onneksi kohdalleni sattui henkisesti vinksahtanut mies, joka osasi olla/esittää juuri sitä, joka minulta oli puuttunut. Ja minä onneton idiootti menin lankaan, en halunnut nähdä varoitusmerkkejä.
No, huonostihan siinä kävi. Nyt olen eronnut, asunut omillani - onneksi kaukana! - yli kaksi vuotta. Muutaman kerran olen käynyt treffeillä miehen kanssa, on voinut olla ihan kiva jutella yms., mutta pelkkä ajatuskin lähemmästä kanssakäymisestä yököttää.
Töissä on muutamakin "ihanainen" nainen, mutta enpä todellakaan halua nolata itseäni ilmaisemalla kiinnostustani.
Nyt on onneksi aika sellainen, että viimeinkin voin suht turvallisesti olla oma itseni eikä "tarvitse" feikata. Jos oma kulta löytyy, niin töissä aion olla avoimesti mitä olen. Omat ihmiset tietävät mikä olen ja hyväksyvät sen.
Tällä hetkellä en elämääni miestä halua, en seksin enkä muunkaan suhteen. Jos ei sitä "omaa naista" löydy, niin sitten olen yksin! Enkä edes kaipaa aviovaimoa, ihan aikuisten välinen läheinen ihmissuhde olisi jees.
Työ ja opiskelu vie aikaa, bussit ja junat kulkee ... yhteistä aikaa varmaan löytyisi, mutta kenen kanssa?
Mutta: olenko nyt bi- vai lesbo? Ensimmäinen aviomies oli hyvä ihminen, varmaan jopa rakastin häntä, suurimmaksi osaksi hänen kanssaan oli hyvä olla. Ok, jokin puuttui, mutta silti.
Galleriaan ja treffeille ruksasin lesbo, huijaanko nyt jonkun mielestä?!
Nyt kuitenkin mietin - ja toivottavasti te muut myös! - onko sillä loppujen lopuksi NIIN kauheasti väliä, kummaksi itsensä luokittelee?
Oli sitten homo-hetero-bisse - whatever, jos juoksee helmat korvissa/housut nilkoissa ympäriinsä naimassa kaikkea/kaikkia, niin ei hyvä.
Toisaalta oli sitten homo-hetero-bisse, jos/kun rakastaa yhtä kerrallaan (kuulostaapas kauhean hassulta?!) eikä juokse vieraissa, mitä sillä on väliä, onko aikaisemmin ollut miehen/naisen kanssa?
Minä olen tiennyt jo liki lapsuudesta saakka, että pidän (myös) naisista. Muutama tyttöystävän tapainen olikin, joiden kanssa oli aivan ihanaa, mukavaa.
Osaksi kai siksi, että halusin olla ympäristön hyväksymä - (asuin Pohjois-Suomessa ja siihen aikaan suvaitsevaisuus meni reippaasti miinuksen puolella!) - menin naimisiin, sain lapsen jne. Kun ero tuli, niin pahaksi onneksi kohdalleni sattui henkisesti vinksahtanut mies, joka osasi olla/esittää juuri sitä, joka minulta oli puuttunut. Ja minä onneton idiootti menin lankaan, en halunnut nähdä varoitusmerkkejä.
No, huonostihan siinä kävi. Nyt olen eronnut, asunut omillani - onneksi kaukana! - yli kaksi vuotta. Muutaman kerran olen käynyt treffeillä miehen kanssa, on voinut olla ihan kiva jutella yms., mutta pelkkä ajatuskin lähemmästä kanssakäymisestä yököttää.
Töissä on muutamakin "ihanainen" nainen, mutta enpä todellakaan halua nolata itseäni ilmaisemalla kiinnostustani.
Nyt on onneksi aika sellainen, että viimeinkin voin suht turvallisesti olla oma itseni eikä "tarvitse" feikata. Jos oma kulta löytyy, niin töissä aion olla avoimesti mitä olen. Omat ihmiset tietävät mikä olen ja hyväksyvät sen.
Tällä hetkellä en elämääni miestä halua, en seksin enkä muunkaan suhteen. Jos ei sitä "omaa naista" löydy, niin sitten olen yksin! Enkä edes kaipaa aviovaimoa, ihan aikuisten välinen läheinen ihmissuhde olisi jees.
Työ ja opiskelu vie aikaa, bussit ja junat kulkee ... yhteistä aikaa varmaan löytyisi, mutta kenen kanssa?
Mutta: olenko nyt bi- vai lesbo? Ensimmäinen aviomies oli hyvä ihminen, varmaan jopa rakastin häntä, suurimmaksi osaksi hänen kanssaan oli hyvä olla. Ok, jokin puuttui, mutta silti.
Galleriaan ja treffeille ruksasin lesbo, huijaanko nyt jonkun mielestä?!
Vastaukset 9
Vanhimmat
... määritellä itsensä on tärkeä. Jos itse tunnet olevasi lesbo, sitten olet. Toisaalta: ei ole pakko ottaa itselleen mitään etikettiä, jos ei halua.
Teknisesti ottaen olet minun mielestäni biseksuaali - olettaen, että kanssakäyminen miehen kanssa ei tuntunut vaikealta ja luonnottomalta.
Tästä "onko väliä" puolesta: Itse vierastan ajatusta suhteesta lesbon kanssa lähinnä siksi, että luulen itse olevani lesbolle vaikeasti ymmärrettävä... jopa pelottava. Olen sitä kyllä monelle bi-naisellekin. Mutta yksilöistähän rakkaudessa on kyse kuitenkin. Koko naisryhmää ei kai kenenkään tarvitse rakastaa...
sanomaan millaiseksi sun pitäisi itsesi luokitella.
Tärkeintä on että itse tiedät mitä haluat. Ja ei lesboksi tulla siten että on seurustellut kusipää äijän kanssa ja siksi miehet ällöttää.
Se ällötys kuluu ajan kanssa pois ja sitten sua taas kiinnostaa miehet.
Tämä on mun mielipide, ja mun puolesta voit elää miten haluat, pääasia on että olet rehellinen itsellesi.
Se kai on se tärkein asia. Ihan kaikessa.
määritellä ihan itse itsensä.
Mutta jotenkin joskus ihmetyttää naisten kertomukset, joissa kerrotaan että on eronnut miehestään esim. kaksi vuotta sitten ja yhtäkkiä "pim!" sitä jotenkin on sitten muututtu lesboiksi. Eikä esim. bisseksi. Kun ne miehet yhtäkkiä sitten ällöttää seksuaalisessa mielessä. Mistä sellainen yhtäkkinen ällötys voi syntyä?
Itse en edes näkisi lesboutta noin seksuaalisena. Kysymys on mielestäni enemmänkin siitä, kehen tuntee vetoa romanttisessa mielessä. Kyllä itsensä lesboksi määritteleväkin on voinut joskus seksiä miehen kanssa harrastaa ja ehkä se on ollutkin fyysisessä mielessä ihan ok. Mutta itse näkisin bissen ja lesbon eron siinä, että lesbo pystyy tuntemaan todellisia, sydäntä pakahduttavia, romanttisia fiiliksiä vain naista kohtaan. Ajatus käsi kädessä rannalla kävelystä tai takkatulen tuijottelusta miehen kansa ei herätä samanlaisia huokailuja ja sydämentykytyksiä kuin ajatus samanlaisista asioista naisen kanssa.
Äh, En tiedä.
Ei mulla ole mitään pim-reaktiota tullut. Eikä se, että on ollut kusipää äijä todellakaan tee lesboksi/bisseksi.
Aikaisemminkin on tullut mieleen miehiä katsellessa, että kyllähän niitten kanssa sänkyyn voi mennä, mutta jotain vakavampaa - ei tunnu oikein konkreettiselta.
Nykyään kun ajatukset joskus karkaa ihmissuhteisiin, mahdolliseen omaankin tulevaan, niin ei siellä miehellä sijaa ole, kyllä ne toiveet ja haaveet ovat ihan toisessa naisessa.
Voisin sanoa, että vuosien mittaan alan olla aika hyvin se minä, ja Minä haluaa olla naisen kanssa, nimenomaan yksikössä - yhden naisen. Jos sellainen vain löytyy.
vaan ihan yleisesti. Niitä tarinoita kuulee usein.
Kiitos vaan hyvästä kuvauksesta, kiteytit ajatuksia.. Osasit sanoa juuri sen pointin, että mikä naisen kanssa on erilaista! Joskus liikaakin keskitytään siihen seksiin ja mikä siinä tuntuu kenenkin kanssa oikealta, hyvältä ja sopivalta.. Itsekin aina olen enimmäkseen ajatellut seksiä, pohtiessani suuntautumistani.. Mutta seksin lisäksi se on juuri se kutkuttavan suloinen tunne mikä tulee kun saa rakastaa sellaista pehmeänlämpimänsuloista olentoa.. Katselen välillä häntä kun hän ei huomaa; kun hän nukkuu, ajaa autoa, maksaa ostoksia kassalla.. ja ajatus siitä että minä rakastan häntä ja hän rakastaa minua- saa sisukset kääntymään nurinpäin. Sellaista suloista välittämistä, halua tehdä ihminen onnelliseksi, sellaista en ole kokenut yhdenkään miehen kanssa, vaikka olen miestäkin käsittääkseni rakastanut, ainakin syvästi välittänyt..
Ap:lle.. Et sinä "huijaa" ketään sanomalla olevasi lesbo, vain sinä tiedät mikä olet ja mitä tunnet, siihen ei kukaan muu voi mitään sanoa. Jos tunnet olevasi lesbo niin sitten olet. Ole rehellinen itsellesi ja kuuntele tarkkaan itseäsi, silloin et tarvitse kenenkään muun hyväksyntää, sana "lesbo" on todella vain sana ja määritelmä, SINÄ olet paljon monimutkaisempi yhtälö.. :)
... että romanttisten tunteiden tunteminen ratkaisee aina seksuaalisen suuntautumisen?
Kirjoitit: "Mutta itse näkisin bissen ja lesbon eron siinä, että lesbo pystyy tuntemaan todellisia, sydäntä pakahduttavia, romanttisia fiiliksiä vain naista kohtaan."
Senhän pitäisi toimia myös toiseen suuntaan: eli jos nainen pystyy rakastamaan todellisin, sydäntä pakahduttavina, romanttisin tuntein vain miestä, mutta harrastaa seksiä myös naisen kanssa, hän olisi hetero.
Jos ainoastaan naiseen kohdistuva kyky romanttiseen rakkauteen tekee naisesta lesbon, ainoastaan mieheen kohdistuva kyky romanttiseen rakkauteen tekisi naisesta heteron. Seksillä ei siis sinun mielestäsi ole mitään merkitystä seksuaalista suuntautumista määriteltäessä?
Bi olisi vain, jos rakastaisi samalla tavoin kumpaakin sukupuolta, niinkö?
Vai koskeeko tuo määritelmäsi vain lesboja? Ja muilla on ihan yhdentekevää, miten tunteet ja seksuaaliset teot/halut jakautuvat?
kenties kyse on vain siitä että perusolettamus on hetero. Ja sitten sitä yrittää rämpiä siinä maailmassa. Omat asiansa sitä voi kyllä tiedostaa kauankin, vuosia.
Aina riittää tätä pohdintaa että onko lesbo vai bi... ei kai sillä pitäis väliä olla? Ehkä korkeintaan itselle. Mutta kun määritellään mitä on lesbous, niin kyllä mun mielestä siihen liittyy romanttisten tunteiden lisäksi myös seksuaalisuus. Itse en ole koskaan halunut seksuaalisesti miestä -silloinkaan kun en vielä tiennyt "mikä" olen... olin vain hämmentynyt, mutta en pakottautunut vaan odotin. Naisen kanssa kaikki oli LUONNOLLISTA ja tiesin kuka olen. Mä en pidä lesbona ihmistä joka haluaa seksuaalisesti myös miestä... mutta eihän sillä olekaan mitään merkkitystä. Kukin tosiaan päättäköön itse ja määritelköön itse itsensä! Mäkin voisin olla vaikka hetero joka pitää vain naisista, jos niikseen tulee ;)