Ei sano paljoa, mutta ehkä auttaa ymmärtämään sitä miten lesbinen identiteetti saattaa kiteytyä vasta harmaapäisellä iällä:
"Marcian käsitys identiteetin muodostumisesta nuoruudessa
Marcian käsityksen mukaan identiteetti voidaan löytää aikaisintaan vasta murrosiässä, mutta sen etsiminen ja kehittäminen voi olla myös vuosia kestävä prosessi. Identiteetti selkiytyy, kun ihminen on kokenut kriisin ja valinnut useista ratkaisuvaihtoehdoista itselleen parhaiten sopivan. Marcia erottaa neljä identiteettistatusta sen mukaan, onko nuori yleensä kokenut kriisiä, ja jos on, niin missä vaiheessa hän on kriisin käsittelyssä.
*Identiteetin selkiyttäminen
Nuori on kokenut kriisin eli punninnut eri vaihtoehtoja keskenään ja tehnyt sitten ratkaisunsa sitoutua niistä johonkin. Jos tämä on onnistunut, nuori pystyy suhtautumaan ympäristöönsä realistisesti ja myös käsittelemään omaan itseensä kohdistuvia odotuksia ilman että ne aiheuttaisivat hänelle liian suuria paineita muokata itseään suuntaan tai toiseen.
*Identiteetin omaksuminen
Nuori ei ole kokenut kriisiä mutta on kuitenkin päätynyt johonkin ratkaisuun, vaikkei olekaan punninnut ja vertaillut vaihtoehtoja keskenään. Esimerkiksi vanhemmat ovat tällöin antaneet nuorelle valmiin ratkaisumallin, jonka nuori on sitten omaksunut osaksi omaa identiteettiään. Muuttuvissa oloissa omaksuttu identiteetti on hyvin heikoilla, sillä nuoren on vaikea kehittää itselleen yhtäkkiä jotain omaa identiteettiä, jos ja kun hänen omaksutut arvonsa ja uskomuksensa menettävät merkityksen.
*Etsintävaihe
Tässä vaiheessa yksilö on parhaillaan kriisissä muttei ole vielä sitoutunut mihinkään vaihtoehdoista. Hän ponnistelee löytääkseen itseään tyydyttävän ratkaisun, mikä olisi samalla kuitenkin sopusoinnussa sekä vanhempien että yhteiskunnan odotusten kanssa.
*Identiteetin epäselvyys
Marcian mukaan epäselvä identiteetti voi olla joko nuorella, joka on kokenut jossain määrin kriisiä muttei ole kuitenkaan pystynyt sitoutumaan mihinkään vaihtoehtoon tai nuorella, joka ei ole käynyt läpi minkäänlaista kriisiä.
Marcia on tutkinut nuoria, joilla ilmenee epäselvää identiteettiä, ja on tullut siihen tulokseen, että sitä esiintyy sellaisilla nuorilla, joiden vanhemmat eivät ole olleet lapsikeskeisesti ohjaavia ja joiden perheessä on vähän vuorovaikutusta perheenjäsenten kesken. Vahva riippuvuus vanhemmista voi johtaa identiteetin omaksumiseen ilman omaa etsintää. Waterman (1982) on todennut, että ympäristössä, joka tarjoaa paljon vaihtoehtoja, kriisin kokeminen on todennäköisempää kuin hyvin yhtenäisessä kulttuurissa, joka kannustaa valmiin identiteetin omaksumiseen."
"Marcian käsitys identiteetin muodostumisesta nuoruudessa
Marcian käsityksen mukaan identiteetti voidaan löytää aikaisintaan vasta murrosiässä, mutta sen etsiminen ja kehittäminen voi olla myös vuosia kestävä prosessi. Identiteetti selkiytyy, kun ihminen on kokenut kriisin ja valinnut useista ratkaisuvaihtoehdoista itselleen parhaiten sopivan. Marcia erottaa neljä identiteettistatusta sen mukaan, onko nuori yleensä kokenut kriisiä, ja jos on, niin missä vaiheessa hän on kriisin käsittelyssä.
*Identiteetin selkiyttäminen
Nuori on kokenut kriisin eli punninnut eri vaihtoehtoja keskenään ja tehnyt sitten ratkaisunsa sitoutua niistä johonkin. Jos tämä on onnistunut, nuori pystyy suhtautumaan ympäristöönsä realistisesti ja myös käsittelemään omaan itseensä kohdistuvia odotuksia ilman että ne aiheuttaisivat hänelle liian suuria paineita muokata itseään suuntaan tai toiseen.
*Identiteetin omaksuminen
Nuori ei ole kokenut kriisiä mutta on kuitenkin päätynyt johonkin ratkaisuun, vaikkei olekaan punninnut ja vertaillut vaihtoehtoja keskenään. Esimerkiksi vanhemmat ovat tällöin antaneet nuorelle valmiin ratkaisumallin, jonka nuori on sitten omaksunut osaksi omaa identiteettiään. Muuttuvissa oloissa omaksuttu identiteetti on hyvin heikoilla, sillä nuoren on vaikea kehittää itselleen yhtäkkiä jotain omaa identiteettiä, jos ja kun hänen omaksutut arvonsa ja uskomuksensa menettävät merkityksen.
*Etsintävaihe
Tässä vaiheessa yksilö on parhaillaan kriisissä muttei ole vielä sitoutunut mihinkään vaihtoehdoista. Hän ponnistelee löytääkseen itseään tyydyttävän ratkaisun, mikä olisi samalla kuitenkin sopusoinnussa sekä vanhempien että yhteiskunnan odotusten kanssa.
*Identiteetin epäselvyys
Marcian mukaan epäselvä identiteetti voi olla joko nuorella, joka on kokenut jossain määrin kriisiä muttei ole kuitenkaan pystynyt sitoutumaan mihinkään vaihtoehtoon tai nuorella, joka ei ole käynyt läpi minkäänlaista kriisiä.
Marcia on tutkinut nuoria, joilla ilmenee epäselvää identiteettiä, ja on tullut siihen tulokseen, että sitä esiintyy sellaisilla nuorilla, joiden vanhemmat eivät ole olleet lapsikeskeisesti ohjaavia ja joiden perheessä on vähän vuorovaikutusta perheenjäsenten kesken. Vahva riippuvuus vanhemmista voi johtaa identiteetin omaksumiseen ilman omaa etsintää. Waterman (1982) on todennut, että ympäristössä, joka tarjoaa paljon vaihtoehtoja, kriisin kokeminen on todennäköisempää kuin hyvin yhtenäisessä kulttuurissa, joka kannustaa valmiin identiteetin omaksumiseen."
Vastaukset 9
Vanhimmat
kommentista, että epäselvää identiteettiä esiintyisi vain nuorilla, joiden vanhemmat eivät ole lapsikeskeisesti ohjaavia ja joiden perheessä on vähän vuorovaikutusta. Takana 25 vuoden kokemus juuri tähän liittyen. Tunnen toki myös nuoria, jotka toistavat vanhempiensa valmiiksi pureskelemia ajatusmalleja ilman kriisin kautta tai kriisinkään läpikokeneina olevia omiksi muotoutuneita mielipiteitä asioista.
"Vahva riippuvuus vanhemmista voi johtaa identiteetin omaksumiseen ilman omaa etsintää."
Minä kutsun sitä, että isä paiskasi minut ulkosalle yöllä pyjamassa kun pakkasta oli 35° "vahvaksi riippuvuudeksi vanhemmista".
Minun vanhemmillani oli myös identiteetti valmiiksi katsottuna minua varten. Ei siihen mitään etsimistä tarvittu.
Minä en rehellisesti sanottuna edes miettinyt. Oli psykologinen blokki sille, aivan kuin tähän asti olen välttänyt siivoushommiin hakeutumista vain siksi että pelkään etten löydä työtä edes siivouksesta, niin kuin nyt näyttää käyneen. Mutta minä hain sitten kun pystyin käsittelemään tämän mahdollisuuden.
Minä en halunnut tunnustaa edes lesbouden mahdollisuutta ennen kuin olisin henkisesti tarpeeksi vahva kokemaan siihen mahdollisesti liittyvät epämiellyttävät yllätykset.
siitäkin huolimatta eri mieltä, koska mulla sen tarkemmin henkilöihin menemättä, on ihan silkkaa näyttöä silmieni edessä. Tässä asiassa et voi kääntää päätäni :)
Hieman tuonsuuntaisesti minäkin ajattelen. Identiteetillähän ei tarkoiteta vain seksuaalisen suuntautumisen identifikaatiota, vaan yksilöllisen, uniikin identiteetin kehittymistä kaiken kaikkiaan.
En liittäisi kehitystä noin voimakkaasti kriiseihin, kuin mitä lainaus antaa ymmärtää. Puhuisin mieluummin stabiileista ja "mobiileista" kasvuympäristöistä. Edelliset tuppaavat olemaan homogeenisia, jälkimmäiset heterogeenisempia, edellisissä normatiiviset odotukset pakottavat odotukset täyttäviin roolimalleihin, usein ilman, että niitä kyseenalaistetaan, ainakaan julkisesti, jälkimmäisissä suositaan kykyjen tai ominaisuuksien mukaisia valintoja, tai niitä sallitaan helpommin. Yksilöllisyys pääsee toteutumaan ja erilaisia rooleja omaksutaan ja sovelletaan joustavammin.
Niinpä muutosten kourissa elävissä yhteisöissä selviytyminen ja pärjääminen ennakkoluuloja murtamalla ja omaa potentiaalia (aiemmin tiedostamatontakin) hyödyntämällä johtaa itsetuntemuksen kasvuun. Ihminen alkaa ymmärtää, mikä hän on, mitä haluaa. Ja mihin ei pysty, mitä ei halua. Identiteetti alkaa hahmottua omista lähtökohdista, ei ulkoa annettuna.
Liian suuret äkilliset muutokset (prosessin liian suuri uutuusarvo) voivat musertaa heikompia ja aiheuttaa konfliktoivaa käyttäytymistä sekä yksilötasolla että kollektiivisesti. Ei hyvä. Hitaammat muutokset luovat otollisia virikkeitä vahvuuksien löytämiseen ja kaikenlaisen kehittymisen voimistumiseen. Staattiset yhteiskunnat (ja yksilöt) kivettyvät rituaaleihinsa ja jäävät voimakkaampien alle.
Poikkeuksia on aina, eivätkä ne noudata em. kaavaa, mutta eiköhän malli pääsääntöisesti pitäne paikkansa? Yksilö- ja yhteisöulottuvuus kulkee ääripäästä vanhoillinen/konservatiivinen kohti ääripäätä radikaali/anarkistinen tms, ja ääripäät eivät yleensä ole kovin hyviä kehtoja myönteiseksi koetulle kehitykselle (subjektiivisesti).
Lesbisestä identiteetistä en osaa sanoa paljoakaan. Meillä vanhemman ikäpolven ihmisillä on taustamme, vielä muutama vuosikymmen sitten homoseksuaalisuuden oli pysyttävä salassa, oikeaa tietoa ei saanut, kumppaneita oli vaikea löytää, ja jos ihastui johonkuhun, sitä tuskin itsekään tajusi silloin "lesbiseksi". Esim. minä asuin kyllä nuoresta pitäen Helsingissä, mutta olin tiukasti "perhetyttö", en saanut juosta juuri missään, en myöskään tavannut muita kaltaisiani, tai jos tapasin, en tiennyt. Ja olisin kauhistunut - kuten sitten tapahtuikin aikuisena ;). Voi olla, että näissä oloissa identiteetin piilossa pysyneet osiot tulevat ilmi viiveellä. Niitä myös pohdiskellaan pitkään ja hartaasti.
... tuo viimeinen kappale omassa elämässäni. Vaikka olenkin identiteetiltäni bi enkä lesbo, sen esilletulon hitaus johtui varmaankin paljon maailmasta, jossa elin nuorena. Olen saanut erittäin tiukan uskonnollisen kasvatuksen, eikä ympäröivä muukaan maailma ollut mitenkään homomyönteinen.
Elämässäni on ollut aina romanttisia rakastumisia tyttöihin/naisiin, mutta pidin itseäni vain taipuvaisena poikkeuksellisen läheisiin ystävyyssuhteisiin - siitäkin huolimatta, että omiin tunteisiin liittyi kovinkin romanttisia haaveita parhaista ystävistä. Eroottinen rakkaus naiseen ei vaan kerta kaikkiaan mahtunut siihen maailmaan, missä elin.
Pohdin joskus sitä, että voisinko olla lesbo. Mutta kun huomasin ihastuvani myös miehiin, kumosin epäilyt kaikesta muusta kuin heteroudesta. Biseksuaalisuus käsitteenä oli melko vieras ja epäselvä. Toki sen olin kuullut, mutta epäilin, että kyseessä oli joku seksuaalinen kokeilu eikä luontainen taipumus.
Kun sitten lähdin nuorena Yhdysvaltoihin niin siellä oli kaikki vapaampaa.
On huomattava, että sikäläiset sanoivat että minusta tuli amerikkalaisempi kuin amerikkalaiset itse ja tämä ilman mitään irvailuja.
Minä vain yht'äkkiä imin pesusienen tavoin kaikkia vaikutteita sisääni, sisään tuli etniset, seksuaaliset ja uskonnolliset. Davy Crockett -hattu ja paljon nahkasaappaita.
Niin kuin muutuin eläväiseksi.
Nyt Suomeen palattuani olen siirtynyt talvehtimaan, koteloitunut, ryöminyt talvikolooni ja vaipunut horrokseen. ("Number 1" on kuitenkin mielessä aina).
Uudessa ympäristössä me kaikki jäppiset olemme erilaisia. Ulkomailla varsinkin, mutta eipä sitä oikeastaan sen erityisempää tarvitse tehdä, kuin että kaupunkilainen menee maalle tpv. Ympäristö lyö leimansa, joko vain vesileiman, tuskin näkyvän, tai kunnon vanhanaikaisen kolahtavan lämäyksen, joka taatusti näkyy suttuisenakin. Vapauden ja ahdistuneisuuden tunteet lähtevät mielestäni enemmän ympäristön paineista kuin itsestä, mutta ei siitä kuviosta voi itseään kukaan putsata, jokainen voi vaikuttaa elämänkulkuunsa.
Ei ihme, että palattuasi olet tuntenut solahtaneesi vanhaan tuubiin takaisin. Ei me täällä olla niin lyhyessä ajassa paljon muututtu.
Voima on löydettävä itsestä, ei saa antaa valtaa niille ajatuksille, joita tunsi ennen lähtöä, ei niille ihmisille, jotka tunsi ennen lähtöä, ei niille mahiksille, joita kuvitteli olevan ennen lähtöä. Nyt on nyt, ainakin itse olet jo erilainen kuin ennen.
Sinä olet lahjakas ja rohkea, kunnioitettavan kurinalainen, tämän käsityksen olen saanut. Älä "uhraa" itseäsi tai suunnittele elämääsi vain joidenkin ikuistukihenkilönä, auta itseäsi. Sinä osaat. Vai onko niin, ettet haluaisikaan menestyä? Sellaisiakin on. Aina, kun on tarjolla kivoja hommia, ylennystä, vastuuta, lähdetään pois tai töpätään melkein tarkoituksella. Yksi vanhemmista veljistäni oli tuollainen, hyvin nätti ja lahjakas kaveri, nyt sairas ja eläkkeellä. Edelleen mitä mukavin tyyppi sinänsä, mutta pistää joskus vihaksi se otteettomuus omasta elämästään. Toivottavasti en loukkaa, ei ole tarkoitus, vähän hassua kirjoittaa näin personoivaa juttua, kun mullakin on siihen olemattomat eväät. En edes tunne tuttavia riittävän hyvin tuputtaakseni neuvoja.
asia tuo seksuaalisen identiteetin kehittyminen. Itse ihastuin nuorena vain poikiin, mutta tunsin myös hyvin vahvoja tunteita kavereitani kohtaan, enemmän olin esim. mustasukkainen kavereistani, kuin pojista. Kauniita naisia katselin vaikkapa muotilehdissä, mutta en ajatellut tuollaisilla asioilla olevan mitään tekemistä ei-heterouden kanssa, ja eihän niillä ehkä olekaan. Kriisejä ei elämästäni lapsena/nuorena puuttunut, mutta käytännössä nekin vain vahvistivat heteroidentiteettiäni.
Aikuisena sitten kerran aloin leikitellä ajatuksella, että voisin ehkä kiinnostua eräästä naisesta...ja olihan se oikein tyyni ja kiva pieni ajatusleikki, kunnes "salama iski" täydellä teholla. Konfliktoivaa skitsoiluahan siitä pääkoppani sisällä seurasi, vaikka toisissa ihmisissä homous minusta olikin ok. ja luonnollinen asia.
Nyt olen kuitenkin onnellinen siitä, minkä olen itsestäni oppinut, enkä enää missään nimessä haluaisi palata heteroksi. Siitä kylläkin olen hieman kitkerä, että lapsuudessani konservatiivinen ympäristö todellakin antoi minulle valmiin mallin heteroelämästä, enkä aikoinaan osannut ajatellakaan, että mikään muu olisi mahdollista.
"Tuttua
Kirjoittanut: Pir 5.8.2006 klo 15.37
auta itseäsi. Sinä osaat. Vai onko niin, ettet haluaisikaan menestyä? Sellaisiakin on. Aina, kun on tarjolla kivoja hommia, ylennystä, vastuuta, lähdetään pois tai töpätään melkein tarkoituksella. Yksi vanhemmista veljistäni oli tuollainen, hyvin nätti ja lahjakas kaveri, nyt sairas ja eläkkeellä. Edelleen mitä mukavin tyyppi sinänsä, mutta pistää joskus vihaksi se otteettomuus omasta elämästään. "
Sanotaanko, sellaista on liikkeellä!
Kun minua on niin monta kertaa sanottu älykkääksi, minun pitää tehdä älykkään ihmisen tekoja. Mutta rohkeus ei oikein riitä. Ei ole vapautta, luovuutta eikä itsetuntoa panna hanttiin. Ja sitten kun se tilaisuus tulee, niin äkkisestään menestys kihahtaa minulla päähän.
Minä olen piiloradikaali, enkä minä osaa olla miellyttävä. Minä jään kaikkien klubien ulkopuolelle koska olen eri mieltä tavanomaisista hokemista ja maailmankatsomuksista. En osaa olla päällisin puolin tavallinen vaikka kuinka yritän. Minusta minun epäseurallisuuteni on kohteliaisuutta, toisten mielestä se on ylpeyttä.
Mutta ihan totta mietin, mitä minä tekisin jos minulle napsahtaisi hyvä ja täysipainoinen parisuhde. Uskoisinko siihen itsekään. Vauhti pelottaa ja haluan pois? Pitäisi kasvaa täysikasvuiseksi ja itsensä hyväksyväksi lesboksi. Apua, en taida olla siihen vielä kypsä!
Pitää sabotoida omia toimiaan,
- ettei herätä kateutta. Kun minä menestyin prona, minulta varastettiin kaikki rahat ja olin tulla hulluksi. Opetus: älä omista mitään mikä voidaan viedä pois.
- että saa aikaa kypsyä ja miettiä rauhassa. Toinen perustaa kotia ja minä olen nippa nappa totuttelemassa siihen, että minulla sellainen ylipäätään on. Peli täytyy pistää poikki.
Rokan Antti Tuntemattomasssa muutti toimintaansa vetäytymisvaiheen aikana, sankaritekoihin ei enää pyritty. Kaikki tietää, että nykysuuntaus ja tämä talous ja säästäminen johtaa siihen että turpiin tulee kaikille. Ei kannata pistää itseään likoon sellaisen takia mikä kohta kuitenkin hajoaa kasaan.