Jaan muovimukeihin kaatamani paukut fukseille ja kehotan heitä juomaan kerralla kaiken, sillä fuksin kuuluu vetää kunnon perseet fuksiaisissa. Tuo blondi fuksityttö, jolle ojennan mukin…Anna sen nimi oli…minulla on hyvä nimimuisti…niin hän tuo yhtäkkiä mieleeni siskoni Veeran. Veera on minua vuoden nuorempi. Hän on yhtä hyvännäköinen kuin minäkin, mutta luonteemme eroavat kuin Tonava ja Vantaanjoki (Veeran käyttämä vertaus). Veera on niin hiton pehmeä, että ihan ällöttää. Aina paasaamassa jostain kehitysmaiden lasten hädästä, hylätyistä lemmikeistä, leipäjonoista ja muusta täysin epäolennaisesta. Se hötöpää opiskelee kulttuuritutkimusta ja jakaa Amnestyn esitteitä rautatieaseman edessä. Pienenä olimme todella läheiset. Nykyään emme edes puhu toisillemme jos törmäämme yliopistokampuksella. Välirikosta on jo useampi kuukausi… Vakuutan itselleni, että minun ei ole tippaakaan ikävä sitä lässyttäjää.
Viimeinen riitamme katkaisi välimme. Se alkoi harmittomasti, kun Veera nälvi minua jostain pikkujutusta. Päätin antaa takaisin ja sanoin muutaman valitun sanan AIDS:ista ratkaisuna maailman nälkäongelmaan. Veera tietysti raivostui, osaan tarttua oikeaan naruun. Kina kuitenkin meni astetta syvemmälle ja päättyi siihen, että haukuin Veeran parhaan ystävän, joka istuu pyörätuolissa jonkin ratsastusonnettomuuden takia. Mainitsin, että mielestäni olisi parempi, että tyttö olisi kuollut, sillä vammaisena hän on pelkkä taakka yhteiskunnalle. Veera kilahti silloin aivan täydellisesti ja läimäytti minua niin että korvissa helisi. En tietenkään siedä tuollaista, vaan tempaisin avokämmenellä lehmää naamaan ja sitten nappasin puristusotteen hänestä ja heitin muijan täysillä päin seinää. ”Saatanan lutka”!, karjaisin. Veeran pää tömähti aika ikävästi ja pelästyin hieman.
Veera nousi kuitenkin ylös poskeaan hieroen ja katsoi minua hyytävän vakavasti suurilla sinisillä silmillään. Villipeto-Veera oli hetkessä kaikonnut. Muistan vieläkin sanasta sanaan mitä hän sanoi. ”Juuso mä yritin pitkään uskoa, että sä et oo paha että sä vaan esität niin vitun kovaa jätkää, mutta nyt mä viimeistään tajuan että sä oot yks helvetin väkivaltainen psykopaatti, jolla ei oo mitään tunteita. Mä en enää koskaan oo sun kanssasi missään tekemisissä, en ellet sä tosissasi näytä että sä oot sittenkin ihminen”.
Sen sanottuaan Veera otti ja häipyi elämästäni. Vanhempani yrittivät tietysti sovitella, mutta valehtelin heille, että Veera on minulle anteeksipyynnön velkaa. Nykyään vierailemme vanhempien luona eri päivinä, minä yleensä sunnuntaisin Veera lauantaisin. Taas tuntuu outo kuristava tunne kurkussa miettiessäni Veeraa. Tiedän, että olisi pitänyt yrittää sovittaa kaikki, mutta minä…häpesin itseäni liikaa…ei painukoon Veera vittuun, ei voisi vähempää kiinnostaa se lehmä, karistan vihaisesti tytön mielestäni, Juusohan ei ikinä häpeä itseään!
Jatkan juomien jakamista ulospäin täysin tyynenä iloinen virne naamalla. Tarkoituksella jätän Danielin viimeiseksi. ”Ja tässä Juuson erikoinen, kulauta ykkösellä alas jos pystyt”, heitän velmuilevasti hymyillen. Pitää koetella maata Danielin alla. Poika katsahtaa epävarmasti mukia, ”no kokeillaan”, hän vastaa ja katsoo minua ensimmäistä kertaa tänään silmiin. Se katse yrittää tehdä jaloistani hervotonta velliä, mutta hillitsen itseni tuon kauneuden edessä. Daniel nostaa mukin huulilleen ja kulauttaa irvistäen väkevän litkun nieluunsa. ”Sinussahan on miestä”, kehun ja hymyilen. Daniel yllättyy kehuista taholtani ja hymyilee aavistuksen nolona. Ensimmäinen tunnusteluhyökkäys on tehty, jatkoa seuraa.
…..
Nyt istumme fuksiaisten päätteeksi taasen kuppalassa. Ilta keskustassa meni mainiosta, sekalainen joukkiomme oli iloisella päällä, niin iloisella, että eräiden meikäläisten viuhahtaminen Kaisaniemen puiston suihkulähteessä sai poliisin nuhtelemaan meitä ja ajamaan iloiset ja melkoisen juopuneet opiskelijat sisätiloihin jatkamaan juhlintaansa. Minä en ottanut osaa alastomaan kirmailuun, vaikka muut ehkä odottivatkin, että porukan ykkösviihdyttäjä olisi ensimmäisenä housut kintuissa. Syitä epäröintiin oli vain yksi, Daniel. Jotenkin yhtäkkiä ajatus esiintymisestä alasti juuri hänen edessään tuntui äärimmäisen kiusalliselta. Mitä jos vaikka kylmä ilma olisi kutistanut muuten turvallisen keskimittaisen elimeni pikkurillin kokoiseksi? Jukolauta, minä en ole ikinä ennen miettinyt tuollaisia typeryyksiä…
Tunnit kuluvat, mutta hurmausyritykseni eivät tuota tulosta. Yritän aina soluttautua samaan sakkiin missä Daniel on ja mielestäni olen hauskempi kuin koskaan. Fuksitytöt ovat tikahtua siidereihinsä nauraessaan hurteille jutuilleni. Daniel hymähtää aina vitsin kohdalla, mutta ei niin kuin toivoisin. Taidan tajuta syyn, minun ilkeyteni silloin ensikohtaamisemme aikana jätti jäljen, jota ei niin vaan poisteta. Hän alkaa kuitenkin olla aikalailla humalassa, joka on karistanut ujouden rippeet. Kuulen Danielista paljon kaikenlaista, Daniel osaa soittaa kitaraa, pelasi vuosia jalkapalloa, mutta kyllästyi, ei seurustele (!) ja on juuri muuttanut opiskelijasoluun. Ei hän näitä asioita tietenkään juuri minulle kerro, mutta talletan tietoja muistiini tuosta brasilialaisesta prinssistä sitä mukaa kun hänen pehmeät huulensa niitä ilmoille jutustelun lomassa päästävät. Danielin äänikin on niin pehmeä, olen varma, että hän laulaisi kauniisti….Ääh, nyt ryhtiä Juuso! Jätä tuollaiset siirappiset unelmat heikkopäisille tytöille!
Äkkiä ymmärrän mitä minun on tehtävä. Kiero suunnitelma alkaa muotoutua mielessäni. Jos Daniel ei ole omani hyvällä, niin sitten pahalla. Torjun mielestäni siellä jatkuvasti pyörivän ajatuksen, joka sanoo Danielin olevan hetero. Vittu, kyllä niiden heteroidenkin tekee mieli kyrpää! Hiippailen siis salaa ulos soittamaan. Kukaan ei näytä huomaavan lähtöäni.
Kävelen tupakkapaikan ohi talon kulman taakse. Selaan kännykkäni järjettömän pitkää nimilistaa ja viimein ruudussa on Ripan nimi. Ripa eli Risto ei ole kaverini eikä ole sitä koskaan ollutkaan. Ripa oli jo yläasteikäisenä paatunut nuorisorikollinen, jonka tunsin välillisesti erään kaverini kautta. Ripa on tietysti tolkuttoman tyhmä ihminen ja on jäänyt rötöksistään melkein aina kiinni. Pari vuotta sitten Ripa ja hänen koplansa teki kuitenkin ison keikan, joka onnistui. Eräs helsinkiläinen kultasepänliike joutui kohteeksi ja ryöstö on edelleen selvittämättä. Sain kuitenkin välikäsien kautta tietää, että Ripan porukka on ryöstön takana. Otin typerykseen heti yhteyttä ja sanoin tietäväni asiasta. Tollo oli helppo jallittaa lupaamaan tekemään vastapalveluksia, jos pitäisin tietoni omanani. Ripan hitaassa päässä ei edes käynyt ajatus siitä, että hän olisi voinut piestä minusta kiristysyritykset tiehensä.
Vain kerran olen joutunut turvautumaan Ripan palveluksiin. Suurin piirtein vuosi sitten Veeran nyt entinen poikaystävä petti Veeraa. Päätin antaa limanuljaskalle kunnon opetuksen. Kuukausi sen jälkeen kun Veera oli heittänyt jätkän pellolle, tämä exä palaili yöllä kaupungista bilettämästä ja sattui oikaisemaan erään puistikon läpi. Turpakeikkahan siitä tuli, kun Ripa kavereineen hakkasi hänet kunnolla ohjeitteni mukaan. Kielsin aiheuttamasta mitään pysyviä vammoja eli mielestäni minun ei tarvitse tuntea mitään syyllisyyttä siitä, että yksi kusipää sai pari kylkiluutaan murskaksi ja ruhjevammoja ympäri kehoa. Pahoinpitelijöitä ei tietenkään saatu koskaan kiinni eikä kukaan osannut yhdistää juttua Veeraan tai minuun. Veera kauhisteli ääneen tyypin kohtaloa tapauksesta kuultuaan, myhäilin itsekseni, mutten uskaltanut kertoa totuutta, sillä lainkuuliainen pyhäkoulutyttö-Veera olisi tietysti vasikoinnut asiasta poliisille. Että pitääkin olla noin vittumainen sisko!
”Mitä vittua nyt?”, paksu sekava ääni örähtää luuriin. Ripa on taas juonut, päättelen. ”Kuuntele!”, ärähdän. ”Tarvitsen sua ja paria frendiäsi nyt heti. Meette Kaisaniemen puistoon kyttäämään ja kun yksi tyyppi kulkee ohi hyökkäätte kimppuun.” Annan Danielin tuntomerkit Ripalle ja selitän, että heidän on syytä olla valmiina, kun ilmoitan Danielin lähteneen. Tiedän pojan kulkevan puiston läpi, hän oli nimittäin juuri äsken kehuskellut uskaltavansa aina oikaista pahamaineisen ja useista väkivallanteoista tunnetun puiston läpi. ”Ei ne somalit näin tummaa hakkaa”, Daniel oli naurattanut muita. Vaan kyllä häneltä hymy hyytyy, kun satakiloinen Ripa nilkkeineen hyökkää hämärästä! Painotan vielä Ripalle tämän keikan olevan poikkeuksellinen ja varmistan, että rikollinen ihrakasa on varmasti tajunnut vielä kertomani lisäohjeet. Muistutan Ripaa vielä siitä miksi hän tekee minulle palveluksen. Suljen puhelimen ja hymyilen itsekseni autiolla pihalla.
En huomaa kuinka Mirkka hipsii puhelinkeskustelun salakuunneltuaan takaisin sisälle...
....
Näin tällä kertaa. Joku Juuso alkaa olla mielestänne tarpeeksi inhottava?
Viimeinen riitamme katkaisi välimme. Se alkoi harmittomasti, kun Veera nälvi minua jostain pikkujutusta. Päätin antaa takaisin ja sanoin muutaman valitun sanan AIDS:ista ratkaisuna maailman nälkäongelmaan. Veera tietysti raivostui, osaan tarttua oikeaan naruun. Kina kuitenkin meni astetta syvemmälle ja päättyi siihen, että haukuin Veeran parhaan ystävän, joka istuu pyörätuolissa jonkin ratsastusonnettomuuden takia. Mainitsin, että mielestäni olisi parempi, että tyttö olisi kuollut, sillä vammaisena hän on pelkkä taakka yhteiskunnalle. Veera kilahti silloin aivan täydellisesti ja läimäytti minua niin että korvissa helisi. En tietenkään siedä tuollaista, vaan tempaisin avokämmenellä lehmää naamaan ja sitten nappasin puristusotteen hänestä ja heitin muijan täysillä päin seinää. ”Saatanan lutka”!, karjaisin. Veeran pää tömähti aika ikävästi ja pelästyin hieman.
Veera nousi kuitenkin ylös poskeaan hieroen ja katsoi minua hyytävän vakavasti suurilla sinisillä silmillään. Villipeto-Veera oli hetkessä kaikonnut. Muistan vieläkin sanasta sanaan mitä hän sanoi. ”Juuso mä yritin pitkään uskoa, että sä et oo paha että sä vaan esität niin vitun kovaa jätkää, mutta nyt mä viimeistään tajuan että sä oot yks helvetin väkivaltainen psykopaatti, jolla ei oo mitään tunteita. Mä en enää koskaan oo sun kanssasi missään tekemisissä, en ellet sä tosissasi näytä että sä oot sittenkin ihminen”.
Sen sanottuaan Veera otti ja häipyi elämästäni. Vanhempani yrittivät tietysti sovitella, mutta valehtelin heille, että Veera on minulle anteeksipyynnön velkaa. Nykyään vierailemme vanhempien luona eri päivinä, minä yleensä sunnuntaisin Veera lauantaisin. Taas tuntuu outo kuristava tunne kurkussa miettiessäni Veeraa. Tiedän, että olisi pitänyt yrittää sovittaa kaikki, mutta minä…häpesin itseäni liikaa…ei painukoon Veera vittuun, ei voisi vähempää kiinnostaa se lehmä, karistan vihaisesti tytön mielestäni, Juusohan ei ikinä häpeä itseään!
Jatkan juomien jakamista ulospäin täysin tyynenä iloinen virne naamalla. Tarkoituksella jätän Danielin viimeiseksi. ”Ja tässä Juuson erikoinen, kulauta ykkösellä alas jos pystyt”, heitän velmuilevasti hymyillen. Pitää koetella maata Danielin alla. Poika katsahtaa epävarmasti mukia, ”no kokeillaan”, hän vastaa ja katsoo minua ensimmäistä kertaa tänään silmiin. Se katse yrittää tehdä jaloistani hervotonta velliä, mutta hillitsen itseni tuon kauneuden edessä. Daniel nostaa mukin huulilleen ja kulauttaa irvistäen väkevän litkun nieluunsa. ”Sinussahan on miestä”, kehun ja hymyilen. Daniel yllättyy kehuista taholtani ja hymyilee aavistuksen nolona. Ensimmäinen tunnusteluhyökkäys on tehty, jatkoa seuraa.
…..
Nyt istumme fuksiaisten päätteeksi taasen kuppalassa. Ilta keskustassa meni mainiosta, sekalainen joukkiomme oli iloisella päällä, niin iloisella, että eräiden meikäläisten viuhahtaminen Kaisaniemen puiston suihkulähteessä sai poliisin nuhtelemaan meitä ja ajamaan iloiset ja melkoisen juopuneet opiskelijat sisätiloihin jatkamaan juhlintaansa. Minä en ottanut osaa alastomaan kirmailuun, vaikka muut ehkä odottivatkin, että porukan ykkösviihdyttäjä olisi ensimmäisenä housut kintuissa. Syitä epäröintiin oli vain yksi, Daniel. Jotenkin yhtäkkiä ajatus esiintymisestä alasti juuri hänen edessään tuntui äärimmäisen kiusalliselta. Mitä jos vaikka kylmä ilma olisi kutistanut muuten turvallisen keskimittaisen elimeni pikkurillin kokoiseksi? Jukolauta, minä en ole ikinä ennen miettinyt tuollaisia typeryyksiä…
Tunnit kuluvat, mutta hurmausyritykseni eivät tuota tulosta. Yritän aina soluttautua samaan sakkiin missä Daniel on ja mielestäni olen hauskempi kuin koskaan. Fuksitytöt ovat tikahtua siidereihinsä nauraessaan hurteille jutuilleni. Daniel hymähtää aina vitsin kohdalla, mutta ei niin kuin toivoisin. Taidan tajuta syyn, minun ilkeyteni silloin ensikohtaamisemme aikana jätti jäljen, jota ei niin vaan poisteta. Hän alkaa kuitenkin olla aikalailla humalassa, joka on karistanut ujouden rippeet. Kuulen Danielista paljon kaikenlaista, Daniel osaa soittaa kitaraa, pelasi vuosia jalkapalloa, mutta kyllästyi, ei seurustele (!) ja on juuri muuttanut opiskelijasoluun. Ei hän näitä asioita tietenkään juuri minulle kerro, mutta talletan tietoja muistiini tuosta brasilialaisesta prinssistä sitä mukaa kun hänen pehmeät huulensa niitä ilmoille jutustelun lomassa päästävät. Danielin äänikin on niin pehmeä, olen varma, että hän laulaisi kauniisti….Ääh, nyt ryhtiä Juuso! Jätä tuollaiset siirappiset unelmat heikkopäisille tytöille!
Äkkiä ymmärrän mitä minun on tehtävä. Kiero suunnitelma alkaa muotoutua mielessäni. Jos Daniel ei ole omani hyvällä, niin sitten pahalla. Torjun mielestäni siellä jatkuvasti pyörivän ajatuksen, joka sanoo Danielin olevan hetero. Vittu, kyllä niiden heteroidenkin tekee mieli kyrpää! Hiippailen siis salaa ulos soittamaan. Kukaan ei näytä huomaavan lähtöäni.
Kävelen tupakkapaikan ohi talon kulman taakse. Selaan kännykkäni järjettömän pitkää nimilistaa ja viimein ruudussa on Ripan nimi. Ripa eli Risto ei ole kaverini eikä ole sitä koskaan ollutkaan. Ripa oli jo yläasteikäisenä paatunut nuorisorikollinen, jonka tunsin välillisesti erään kaverini kautta. Ripa on tietysti tolkuttoman tyhmä ihminen ja on jäänyt rötöksistään melkein aina kiinni. Pari vuotta sitten Ripa ja hänen koplansa teki kuitenkin ison keikan, joka onnistui. Eräs helsinkiläinen kultasepänliike joutui kohteeksi ja ryöstö on edelleen selvittämättä. Sain kuitenkin välikäsien kautta tietää, että Ripan porukka on ryöstön takana. Otin typerykseen heti yhteyttä ja sanoin tietäväni asiasta. Tollo oli helppo jallittaa lupaamaan tekemään vastapalveluksia, jos pitäisin tietoni omanani. Ripan hitaassa päässä ei edes käynyt ajatus siitä, että hän olisi voinut piestä minusta kiristysyritykset tiehensä.
Vain kerran olen joutunut turvautumaan Ripan palveluksiin. Suurin piirtein vuosi sitten Veeran nyt entinen poikaystävä petti Veeraa. Päätin antaa limanuljaskalle kunnon opetuksen. Kuukausi sen jälkeen kun Veera oli heittänyt jätkän pellolle, tämä exä palaili yöllä kaupungista bilettämästä ja sattui oikaisemaan erään puistikon läpi. Turpakeikkahan siitä tuli, kun Ripa kavereineen hakkasi hänet kunnolla ohjeitteni mukaan. Kielsin aiheuttamasta mitään pysyviä vammoja eli mielestäni minun ei tarvitse tuntea mitään syyllisyyttä siitä, että yksi kusipää sai pari kylkiluutaan murskaksi ja ruhjevammoja ympäri kehoa. Pahoinpitelijöitä ei tietenkään saatu koskaan kiinni eikä kukaan osannut yhdistää juttua Veeraan tai minuun. Veera kauhisteli ääneen tyypin kohtaloa tapauksesta kuultuaan, myhäilin itsekseni, mutten uskaltanut kertoa totuutta, sillä lainkuuliainen pyhäkoulutyttö-Veera olisi tietysti vasikoinnut asiasta poliisille. Että pitääkin olla noin vittumainen sisko!
”Mitä vittua nyt?”, paksu sekava ääni örähtää luuriin. Ripa on taas juonut, päättelen. ”Kuuntele!”, ärähdän. ”Tarvitsen sua ja paria frendiäsi nyt heti. Meette Kaisaniemen puistoon kyttäämään ja kun yksi tyyppi kulkee ohi hyökkäätte kimppuun.” Annan Danielin tuntomerkit Ripalle ja selitän, että heidän on syytä olla valmiina, kun ilmoitan Danielin lähteneen. Tiedän pojan kulkevan puiston läpi, hän oli nimittäin juuri äsken kehuskellut uskaltavansa aina oikaista pahamaineisen ja useista väkivallanteoista tunnetun puiston läpi. ”Ei ne somalit näin tummaa hakkaa”, Daniel oli naurattanut muita. Vaan kyllä häneltä hymy hyytyy, kun satakiloinen Ripa nilkkeineen hyökkää hämärästä! Painotan vielä Ripalle tämän keikan olevan poikkeuksellinen ja varmistan, että rikollinen ihrakasa on varmasti tajunnut vielä kertomani lisäohjeet. Muistutan Ripaa vielä siitä miksi hän tekee minulle palveluksen. Suljen puhelimen ja hymyilen itsekseni autiolla pihalla.
En huomaa kuinka Mirkka hipsii puhelinkeskustelun salakuunneltuaan takaisin sisälle...
....
Näin tällä kertaa. Joku Juuso alkaa olla mielestänne tarpeeksi inhottava?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voi että tuo Juuso on tosiaan ärsyttävä, voi herre gud =D Aikamoinen nilkki heh.
Tahto tietää mitä se seuraavaksi keksii ja suustaan päästää ja miten tuossa hommassa käy ja, ja...
hyvä tarina, pian lisää, jookosta? =)
Aiempiin tarinoihisi verrattuna tästä on hyvää vauhtia tulossa lähinnä tragikoominen. Ihmiset eivät toki ole mitään enkeleitä, mutta persoona jonka rakensit Juusolle, ei kertakaikkiaan mene läpi.
Muutenkin tarinaasi lukiessa tuntuu, että juoksutat tarinaa päähänpistojen varassa eteenpäin. Älä aliarvioi lukijoitasi. Hyödyt itsekin suunnitelmallisuudesta (enkä todellakaan tarkoita kaavoihin kangistumista) kirjoittajana. Potentiaalia novellin asetelmassa on, pienellä hiomisella saat luotua faneillesi uuden lukunautinnon.
Myös negatiivinen palaute on äärimmäisen tärketä. Kiitos siis, että uskaltauduit antamaan sitä.
Juuson persoona on kieltämättä aika vaikeasti sulatettava. Mutta jutun juju nimenomaan on siinä, että Juuson pitää olla ilkeä ja narsistinen, mutta ulkoisesti ja älyltään ylivertainen, vähän kuin psykopaatti, mutta ei kuitenkaan. Mutta maltahan toki, ehkä seuraavat osat tuovat jotain uutta.
Eräs tämän jatkonovellin ongelmista on se, että siinä on vain yksi päähenkilö. Mitään luontevaa tapaa tuoda Danielia kertojaksi en kuitenkaan ole keksinyt ja siksi hänen persoonansa on jäänyt aika mitäänsanomattomaksi.
Kyllä tämän osan lopun käänne on aivan suunniteltu ja tärkeä. Novellin runko on kyllä päässäni loppua lukuun ottamatta.
Myös muiden parannusehdotukset ovat tervetulleita.
Eei, hyvin sillä menee. Hyvä tarina, niinku yleensä.
Kirjoitustyylisi on todella hyvä, mutta Juuson henkilöhahmo on niin luotaantyöntävä ettei hän herätä minussa mitään sympatioita.
Kuitenkin hänestä saa sellaisen kuvan että hän teeskentelee, eikä voi enää jatkaa elämäänsä tuolla tavoin. Jotenkin tulee semmoinen olo että hän ilmentää rakkautensa hyvin oudolla tavalla satuttamalla läheisään. Juusolla on ilmiselvästi jotain patoumia, harmi vaan että alkaa vain tuntua siltä että hänen pitäisi saada samalla mitalla ja että hän ei ansaitse rakkautta!
Innolla odotan mitä saat tästä aikaan, saako Juuso vielä meidän sympatiamme vai kuinka tässä käykään =)
Kiitos tarinoistasi.