lähti pystykorva (serpi)

kotona oli 10 (serpi) jonka susi vei pihalta.hankittii tuo koira 1996 näin kun se kasvoi, leikittiin sen kanssa. se oli kiltti tuli aina vastaan kun tulin töistä kotiin.
ja muutenkin lupsakka.no viime viikolla yhtenä yönä susi tuli ja tuhosi noi 10 vuotta.
siis kysyn mihin tämä suomen touhu oikeen menee??

Kumpia suojella susia vai koiria
2549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pahoittelen koiran menettämistä, menetys on takuulla valtava ja järkyttävä, mutta koska kyse on keskusteluista niin en koe vääräksi kummastella että kuinka se koiran turvallisuudesta huolehtiminen voi edelleenkin olla Suomessa susien vastuulla. Minä koen asian niin että koiran ja/tai muun eläimen omistajalla ja/tai muulla vastuuhenkilöllä on lakiin ja järkeen perustuen ehdoton velvollisuus huolehtia kotieläimen/lemmikkieläimen turvallisuudesta. Jos susi voi viedä koiran pihasta niin on aivan selvää että koiran turvallisuudesta ei ole asiallisesti huolehdittu. Ja jos susi vie koiran metsästyksen yhteydessä niin se on hyväksyttävä koska ei metsään voi mennä olettaen että se tappamaan meneminen on takuulla niin turvallista kuin kaupan lihatiskille meneminen (hyväksyn kyllä vastuullisen metsästämisen). Kaikki muukin luonnon käyttäminen kuten luonnossa virkistäytyminen tulee tapahtua hyväksyen se että luonto ei voi olla kenenkään hallinnassa ja että luonto ei ole olemassa vain ihmisen käyttöä varten. Tosin metsästyksen ja retkeilyn yhteydessä koiria loukkaantuu ja kuolee aivan muista syistä kuin susien toimesta eli kysymys on varsin teoreettinen, mutta vastuun ja oikeuksien tasapaino ja oikeellisuus ja kohtuullisuus on kuitenkin tärkeä asia.

Koiran turvallisuudesta huolehtiminen ei ole sudenkaan osalta millään tavalla vaikeaa tai kohtuutonta, mutta koiran turvallisuudesta huolehtimisen vastuu siirretään harmillisen usein susille.

Tästä on keskusteltu aiemminkin ja yllätys yllätys olen lähes ainoa edellä kuvatun vastuun ymmärtävä henkilö.

Tämä ei ole missään tapauksessa ivaamista tai loukkaamista, mutta kysyisin myös mihin tämä suomalaisten koiranpito oikein on menossa kun vieläkään ei ole tahtoa suojella koiria tai muitakaan lemmikkieläimiä/kotieläimiä? Kustannuksista tai mahdollisuuksista ei voi olla kyse vaan kyse on todellakin tahdosta ja ymmärryksestä.

Äänestä

voi, tälläset jutut on aina ikäviä..oon pahoillani koiras puolesta :( itsellänikin on koira, mutta onneksi täällä päin ei ole paljon susia,oliko koira häkissä vai narussa kun susi hyökkäsi? yleensähän susi ei edes yritä käydä koiran kimppuun jos se on häkissä tai sitten sen täytyy olla erittäin nälissään tai haavoittunut. käy lukemassa juttu eläimet sitte luonnon eläimet ja sieltä se susi,kettu,minkki juttu.mielestäni koirat pitäisi pitää häkissä susi alueella ja sudet pidettävä kurissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


susi vei kirjoitti:

kotona oli 10 (serpi) jonka susi vei pihalta.hankittii tuo koira 1996 näin kun se kasvoi, leikittiin sen kanssa. se oli kiltti tuli aina vastaan kun tulin töistä kotiin.
ja muutenkin lupsakka.no viime viikolla yhtenä yönä susi tuli ja tuhosi noi 10 vuotta.
siis kysyn mihin tämä suomen touhu oikeen menee??

Kumpia suojella susia vai koiria

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu