Mun tarinaaa...
Kun mä olin 13-vuotias mun iskä kuoli syöpään.Se satutti mua kaikkein eniten koska iskä oli mulle äitiäkin rakkaampi ja me tultiin hyvin toimeen.
Äiti sitten lupasi kysyttyäni ettei ota enää toista miestä.Nooh..meni siinä vähän aikaa ni se alko seukkaamaan.Mun SEDÄN kanssa!Se sattu..Äiti oli tehnyt tyhjän lupauksen lapselleen.Se on väärin..
Setäni oli alkoholisti eli vuodet jotka hän meillä asusti olivat piinallisia ja joskus myös mukaviakin.Siis silloin mukavia kun hän kännissä ei sattunut olemaan.Hänellekin sitten todettiin syöpä ja hän kuoli myös.Kaikki jäivät häntäkin suremaan, mutta hänen kanssaan en ollut erityisen läheinen.
Meni taas noin 1 vuosi.Ja kysyin äidiltäni että eihän hän vaan ottaisi toista miestä.Meni taas vähän aikaa ja totesin hänen lupauksensa täysin tyhjäksi.Miehen hän tapasikin ja kerran kun tulin kotiin äiti pyysi minua istumaan pöytään ja huomasin miehen ja hänen käsissään sormukset.Tiesin mitä oli tapahtunut ja he kertoivat menneensä salaa kihloihin.Olin revetä itkuun ja lyödä äitiä.Haukkua hänet maan alle!Mutta hengitin vain syvään ja sanoin hiljaa aha.Yläkertaan juostuani aloin itkeä ja lukittauduin komeroon siksi yöksi.
Nyt vanhetessani riitamme ovat pahentuneet äidin kanssa.Vittuilen hänelle entistä enemmän.Aloitin juomisen ja vedin aina kunnon kännit ja itkin itseni uneen.Äiti ei huomannut mitään.Hän oli liian onnellinen huomatakseen omia lapsiaan.
Äiti lopetti töissä käymisen epäillyn kihdin takia.Hän kuluttaa nykyäänkin viimeisimpiä rahojamme miesystävänsä kanssa tanssimiseen.He tanssivat aina jotain lavatansseja viikonloppuisin.Hänen miesystävänsä on täysin köyhä ja syö aina työttömien kahvilassa.Kyllä hänellä muutama euro ruokaan liikenee.
Vanhimpana lapsena äiti syyttää minua kaikesta.Milloin mistäkin ja huudan itkuisena takaisin.Vaikka mitä mitä voitte kuvitella.Kaverit on ainoita joihin mä voin tukeutua.Ne kuuntelevat ja ovat valmiita auttamaan.Kuitenkaan jostain syystä tuntuu että vaikka ne kuinka yrittäs, ne ei oo perillä mun ongelmista eikä pysty auttaan.
Yhdessä kohtaa huomasin saanneeni bulimian.Kukaan muu ei uskonut että minulla olisi ja uskoin siihen itsekin.Ei, kuitenkin ramppasin syötyäni vessassa oksentamassa.Tärisin aina kalpeana lavuaarin edessä ja katsoin itseäni peilistä.Mitä minulle oli tapahtumassa?
Muutin yhdessä kohtaa asumaan kellariin jossa pystyi nukkumaan.En asunut siellä edes viikkoa.
Aloin huutaa myös pikkusisaruksilleni vaikka vika ei ollut heissä.Tuska joka tappoi minua sisältä teki minusta kaikille hirviön ja kamalan siskon.
Miks mulla on näin vaikeeta vaikka tiedän etten oo ainoo maailmassa?
Kun mä olin 13-vuotias mun iskä kuoli syöpään.Se satutti mua kaikkein eniten koska iskä oli mulle äitiäkin rakkaampi ja me tultiin hyvin toimeen.
Äiti sitten lupasi kysyttyäni ettei ota enää toista miestä.Nooh..meni siinä vähän aikaa ni se alko seukkaamaan.Mun SEDÄN kanssa!Se sattu..Äiti oli tehnyt tyhjän lupauksen lapselleen.Se on väärin..
Setäni oli alkoholisti eli vuodet jotka hän meillä asusti olivat piinallisia ja joskus myös mukaviakin.Siis silloin mukavia kun hän kännissä ei sattunut olemaan.Hänellekin sitten todettiin syöpä ja hän kuoli myös.Kaikki jäivät häntäkin suremaan, mutta hänen kanssaan en ollut erityisen läheinen.
Meni taas noin 1 vuosi.Ja kysyin äidiltäni että eihän hän vaan ottaisi toista miestä.Meni taas vähän aikaa ja totesin hänen lupauksensa täysin tyhjäksi.Miehen hän tapasikin ja kerran kun tulin kotiin äiti pyysi minua istumaan pöytään ja huomasin miehen ja hänen käsissään sormukset.Tiesin mitä oli tapahtunut ja he kertoivat menneensä salaa kihloihin.Olin revetä itkuun ja lyödä äitiä.Haukkua hänet maan alle!Mutta hengitin vain syvään ja sanoin hiljaa aha.Yläkertaan juostuani aloin itkeä ja lukittauduin komeroon siksi yöksi.
Nyt vanhetessani riitamme ovat pahentuneet äidin kanssa.Vittuilen hänelle entistä enemmän.Aloitin juomisen ja vedin aina kunnon kännit ja itkin itseni uneen.Äiti ei huomannut mitään.Hän oli liian onnellinen huomatakseen omia lapsiaan.
Äiti lopetti töissä käymisen epäillyn kihdin takia.Hän kuluttaa nykyäänkin viimeisimpiä rahojamme miesystävänsä kanssa tanssimiseen.He tanssivat aina jotain lavatansseja viikonloppuisin.Hänen miesystävänsä on täysin köyhä ja syö aina työttömien kahvilassa.Kyllä hänellä muutama euro ruokaan liikenee.
Vanhimpana lapsena äiti syyttää minua kaikesta.Milloin mistäkin ja huudan itkuisena takaisin.Vaikka mitä mitä voitte kuvitella.Kaverit on ainoita joihin mä voin tukeutua.Ne kuuntelevat ja ovat valmiita auttamaan.Kuitenkaan jostain syystä tuntuu että vaikka ne kuinka yrittäs, ne ei oo perillä mun ongelmista eikä pysty auttaan.
Yhdessä kohtaa huomasin saanneeni bulimian.Kukaan muu ei uskonut että minulla olisi ja uskoin siihen itsekin.Ei, kuitenkin ramppasin syötyäni vessassa oksentamassa.Tärisin aina kalpeana lavuaarin edessä ja katsoin itseäni peilistä.Mitä minulle oli tapahtumassa?
Muutin yhdessä kohtaa asumaan kellariin jossa pystyi nukkumaan.En asunut siellä edes viikkoa.
Aloin huutaa myös pikkusisaruksilleni vaikka vika ei ollut heissä.Tuska joka tappoi minua sisältä teki minusta kaikille hirviön ja kamalan siskon.
Miks mulla on näin vaikeeta vaikka tiedän etten oo ainoo maailmassa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eikö ole pääasia, että Äitisi on onnellinen vai aiotko olla niin itsekäs, että estät äitisi onnen?
Miksi äidin pitäisi muka olla onnellisempi kun hän on pettänyt lapsensa valheilla eikä huomaa heidän tuskaansa??? Typeryyttä sanon minä!
Mun tarina:
Äiti kuoli kun olin ihan pieni.
Kukaan ei ole koskaan kertonut miksi.
nyt kun olen 12-vuotias iskä otti uuden naisen.
tahdoin muuttaa mummoni luo, ja kauan jankattua sai luvan asua sielläv vähän aikaa (iskä laitto mummolle rahaa jolla vois ostaa vaatteet ja ruuat, ym..)
No sitten saimme mummolaan kauan toivomani koiranpennun, joka tosin katosi kuukauden päästä metsään :( Sitten tapahtui niin typerä ja surkee juttu mitä mulle voisi tapahtua: Mun bestis sano että mä en haluu olla enää sun kamu kun mä oon yhden toisen bestis.... Se bestis oli ollut mulle tärkeintä maailmassa (melkein) ja olin kertonut sille kaikki surulliset ja iloiset jutut kuten se minulle. Nykyään välttelen ihmisiä... voiko niihin luottaa?
Voiko SINUUN luottaa? Jos vastaus on kyllä, niin eiköhän maailmasta löydy toinenkin luotettava ihminen :)
voi teitä pikkuisia. vielä joskus tulette ymmärtämään että lupauksiin ei kannata luottaa joka kerta. joskus vain sattuu asioita joille ei voi mitään..