mitä tapahtuu

Keväällä olin papakokeessa, ja tulokseksi tuli luokka kolme. Kesäkuussa olin jossakin tutkimuksessa, jossa otettiin kohdunsuulta kudospalanäytteitä.
No, tänään tuli tulokset. Näytteissä on ilmennyt solumuutoksia, jotka edellyttävät jatkohoitoa. Aika on kahden viikon päästä. Lisäksi kirjeessä lukee: Ota Burana 600 mg kotona ennen poliklinikalle tuloa.

Mutta ei kerrota mitään, millaisesta jatkohoidosta on kyse. Täytys varmaan soittaa ja kysyä.

Tällä palstalla on ollut paljon keskusteluja eri papaluokista. Joten osaako joku kertoa millaiseta toimenpiteestä on kyse?
3541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

hoitoon, sieltä poistetaan sitä solukkoa, jotta siitä ei kehity syöpää.
Googlahan vaikkapa LOOP-hoidosta. Kolposkopiasta, kondylooman hoidosta jne..

Luokka III kertoo solumuutoksista ja ne on hoidettava.

Äänestä
  • kolposkopiassa.

    Äänestä

Mulla oli samanlainen ja siinä tehtiin kohdunkaulan amputointi, eli lyhennettiin kohdunkaulaa ja saatiin tulehtunut osa pois.

Mitään vaivoja ei senjälkeen ole ollut, paitsi että papa-kokeen otto on hankaloitunut. Viisi vuotta seurantaa tämän toimenpiteeen jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seuraavaksi kirjoitti:

Keväällä olin papakokeessa, ja tulokseksi tuli luokka kolme. Kesäkuussa olin jossakin tutkimuksessa, jossa otettiin kohdunsuulta kudospalanäytteitä.
No, tänään tuli tulokset. Näytteissä on ilmennyt solumuutoksia, jotka edellyttävät jatkohoitoa. Aika on kahden viikon päästä. Lisäksi kirjeessä lukee: Ota Burana 600 mg kotona ennen poliklinikalle tuloa.

Mutta ei kerrota mitään, millaisesta jatkohoidosta on kyse. Täytys varmaan soittaa ja kysyä.

Tällä palstalla on ollut paljon keskusteluja eri papaluokista. Joten osaako joku kertoa millaiseta toimenpiteestä on kyse?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu