Hei!
Käytin DC - ohjelmaa, kun latasin ystävältäni eräitä tiedostoja. Siinä tiedostoja odotellessa katsoin, mitä muut jakoivat samalla hubilla. No, löysin erään henkilön kansiosta tiedoston, jossa luki "Fake Porn Movie" uteliaisuudesta sitten latasin tämän, kun ihmettelin, että minkälainen voi olla "feikki" pornomateriaali.
Ladattuani tämän ajattelin, että se on jotain animepornoa, josta olen joskus koulussa kuullut, kun "nöföt" ovat siitä keskustelleet. Tiedosto kuitenkin sisälsi tekstin, jossa sanottiin, että henkilö (en muista nimeä) on vastaan lapsipornoa, ja, että DC käyttäjänimeni ja ip- osoitteeni on otettu ylös. Pitäisikö minun olla huolissani nyt, kun kuvaan ilmestyi tälläinen teksti, enhän kuitenkaan ole tehnyt mitään väärää. Ovatko tälläiset toisten ihmisten syyttä tehdyt "pelottelut" yleisiäkin DC käyttäjien keskuudessa?
Lopuksi haluan vielä tehdä selväksi kaikille, että olen täysin lapsiin kohdistuvaa seksuaalista käyttäytymistä vastaan ja toivon, että tähän rikkeeseen syyllistyneet saataisiin kiinni ja, että he saisivat asianmukaisen rangaistuksen.
Ps. Lopetin DC käytön tänään, koska kuulin, että se on laitonta. Vaikka en olekaan ladannut materiaalia, joka rikkoo tekijänoikeutta. Päätin silti kuitenkin lopettaa ohjelman käytön, joka aiheuttaa minulle mielenrauhan särkymisen. :D

Vastaukset 10
Vanhimmat
sulla IP on natattu ni no worries.
Oli se sun IP natattu palveluntarjoajalta asti tai pelkästään omasta modeemista asti, niin miten se sua suojelee?
Ei muuta tarvi kun kattoa palveluntarjoajan lokeista, että kellä oli natattu tai nattaamaton IP sillä hetkellä, kun kamaa imettiin.
"Vaikka en olekaan ladannut materiaalia, joka rikkoo tekijänoikeutta."
Epäilen suuresti, että se anime oli tekijänsä suostumuksella jaossa, eli on ladattu tekijänoikeuden suojaamaa materiaalia.
Kyseessä ei siis ollut animea, kuten luulin, vaan teksinpätkä, josta aiemmin mainitsin.
webissä surffatessa voi oman IP-soitteen piilottaa käyttämällä välityspalvelimia eli proxyja. Tämä pätee siis, jos olet liikkeellä selaimella. Netissä on kaupan kaiken maailman anonymiteetin takaajia, mutta ne ovat loppujen lopuksi ainoastaan proxyjä. Mukana tuleva ohjelma saattaa vielä bonuksena tyhjentää selaimen tallentamaa dataa. Ihan turha tästäkin maksaa, kun ilmaisia proxyja löytyy netistä.
Edellinen ei siis päde P2P-liikenteeseen. Ainoa tapa näissä on käyttää jotain IP-osoitteen piilottavaa verkkoa vaikka Tor. Sitäkään ei ole tarkoitettu warettamiseen.
Ainakin emule tarjoaa proxy tukea
Poliisit on kohta oven takana. Kiinni jäit! Kjäh kjäh!
Mistä tarkalleen ottaen jäin kiinni? Siitä, että joku yritti "pelotella" minua, kun uteliaisuuttani katsoin, mitä kyseinen tiedosto tarkoittaa.
"uteliaisuuttani katsoin, mitä kyseinen tiedosto tarkoittaa. "
Warettajien ikuisuusselitys.
Niin kauan kuin kyseinen tiedosto sisälsi vain tekstiä, niin ei ole syytä huoleen.
Missäänhän muuallaha ei mainittu tiedoston sisältävän lapsipornoa ja tiedosto ei sitä myöskään sisältänyt?
Ja jos tuo tiedosto olisi sitä oikeasti sisältäny olisi silloin myös sen levittäjä ite joutunut suurempaan kuseen.
Niin ja p2p ei ole laitonta joten dc on täysin laillinen niin kauan kun ET mene hubeille joissa liikkuu tekijänoikeussuojattua tavaraa
olisi niin huolisaan...dc on täynnä tuommoisen paska tiedostojen jakajia jotka haluaa vain vittuillessaan tehdä tuota, minusta voit olla huoletta ja mitä siihen dc ohjelman laittomuuteen tulee...SE EI OLE LAITON OHJELMA et riko mitään lakia tuota ohjelmaa käyttäessäsi sama pätee torrent ohjelmiin...ja dc on laillinen silloinkin vaikka menet hubeille jossa jaetaan tekijänoikeussuojattua tavaraa... niin pitkään kun et itse jaa ja imuta mitään et tee mitään laitonta...