Valesokkelista

Heips!
Tulin ostaneeksi talon, jossa valesokkeli.
Tajusin asian vasta kaupan teon jälkeen. Nyt riepoo valtavasti.

Mielenrauhan saamiseksi (tai sen menettämiseksi) haluaisin tutkia/tutkituttaa talon kosteustilanteen tämän asian osalta.

Osaatteko suositella toimenpiteitä, joita voisin mahdollisesti tehdä ensin itse? Entäpä kenen ammattitahon puoleen kannattaisi kääntyä tutkimuksen tekemiseksi?
Talo sijaitsee Uudellamaalla.

Kiitos!
2699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos ei ole, niin ei ole mitään huolta. Tietysti olettaen, ettei tekovaiheessa ole lintsattu. Sen näkee muusta rakentamisen tasosta.

Äänestä

Siellä on siis puurunko valesokkelin sisäpuolella?

Voithan tuota itsekin tutkia, avaa seinää sieltä, missä maanpinta on ylimpänä lattioihin nähden tai missä maanpinta viettää seinään päin. Tai ylipäätään sellaisesta paikasta, missä ajattelet ulkopuolelta tulevan kosteuden eniten rasittavan seinää.

Yksi keino on tehdä rasiaporalla käden mentävä reikä, josta saa tunnusteltua alajuoksua. Jos vielä em. reiästä saa pitkällä terällä (esim. Ø20mm) porattua alajuoksusta läpi, pääset näkemään alajuoksun läpileikkauksen, eli onko se myös alaosastaan tervettä. Porauslastuakin voi tutkiskella, onko puu tervettä. Seinälevyyn tehdyn reiän voi sitten peittää vaikka jakorasian kannella.
Luotettavinta olisi tietysti, jos avaisi seinää ihan kunnolla ja katkaisisi alajuoksusta palan lähempää tarkastelua varten.

Ulkopuolelta tuleva kosteus tapaa rasittaa seiniä kausiluontoisesti, eli rakenteen tämänhetkinen kosteus ei välttämättä kerro mitään. Lumien sulamisesta on jo aikaa, eikä ole pahemmin sadellutkaan. Väittäisin, että aistinvarainen tutkiskelu on nyt luotettavampaa kuin ainakaan pikkurei'istä suoritettu kosteusmittaus.

Ulkopuolelta voisi tietysti kaivaa sokkelin vierustaa vähän auki ja katsoa, ettei maanpinnan alapuolella ole sokkelissa reikiä tai puolilahonneita puutappeja. Muutama talo on tullut vastaan, joissa sokkelin lautamuotin alaosassa on ollut muotin koossa pitävät tapit n. 1,5 metrin välein. Valun jälkeen muotti on purettu, mutta tapit on jätetty, jotka ovat sittemmin lahonneet pois ja sielläpä on sitten suorat reiät ulkoa seinä- ja lattiarakenteeseen. Seuraukset arvannee jokainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lahopää kirjoitti:

Heips!
Tulin ostaneeksi talon, jossa valesokkeli.
Tajusin asian vasta kaupan teon jälkeen. Nyt riepoo valtavasti.

Mielenrauhan saamiseksi (tai sen menettämiseksi) haluaisin tutkia/tutkituttaa talon kosteustilanteen tämän asian osalta.

Osaatteko suositella toimenpiteitä, joita voisin mahdollisesti tehdä ensin itse? Entäpä kenen ammattitahon puoleen kannattaisi kääntyä tutkimuksen tekemiseksi?
Talo sijaitsee Uudellamaalla.

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu