Steineropettaja kertoo

lainailija

Viesti viiden vuoden takaa.
http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=46068

Steineropettaja kertoo:

Olen joutunut jo kahdeksan vuoden ajan pohtimaan näitä kysymyksiä. Olen paneutunut sekä antroposofiaan että steinerpedagogiikkaan melko syvällisesti, saanut koulutukseni steinerkoulun opettajaksi Ruotsin yhteispohjoismaisessa seminaarissa. Tampereen Rudolf Steiner -koulussa olen työskennellyt luokanopettajana viiden vuoden ajan ja eronnut sieltä omasta pyynnöstäni.
Olen opettajantoimeni ohella osallistunut lukuisiin kansainvälisiin jatkokoulutusseminaareihin, joissa yleinen antroposofian tuntemukseni ja varsinkin pedagoginen tietous sai syventyvää ulottuvuutta. Niinikään olen itse toiminut opettajana steinerpedagogisilla ja antroposofisilla kursseilla pitäen esitelmiä ja johtaen työryhmiä. Lisäksi toimin aikoinani steinerpedagogisen Kasvaen -lehden päätoimituskunnassa.

Tarkoituksenani on osoittaa, että vastoin väitteitä antroposofia on tiiviisti läsnä koulun opetuksessa. Väitän siis, että antroposofia siirtyy lapsiin, ja tässä käsittelen neljää tasoa, joilla tämä tapahtuu.

1. Opetusaines

Vaikka antroposofiaa ei oppiaineena opetetakaan, tulee se kuitenkin ilmi siinä tiedossa, jota oppilaille välitetään. Steinerin näkemys ihmiskunnan kehityksestä ja tietoisuuden kehityksestä, maailman henkisyydestä jne. kertautuu miltei kaikissa oppiaineissa. Nykyaikaisen tieteen tulokset on järjestetty antroposofisen mallin mukaan.

Näin tapahtuu esim. historian opetuksessa, joka alkaa sarjalla Intia - Persia - Egypti - Kreikka - Rooma. Järjestys on tässäkin tärkeä, koska se seuraa Steinerin esittämää ihmisen tietoisuuden kehittymisen skeemaa. Hakiessani itse aikoinani lähdeaineistoa näiden kulttuurikausien opettamiseen, minulle annettiin Steinerin Johanneksen evankeliumi, Akashakronikka, Viides evankeliumi, Steinerin "korkeampaan tietoon" perustuvaan kirjallisuutta.

Muinaisesta Intiasta ei nykyinen historiankirjoitus anna paljonkaan aineistoa. Opettajan omaan harkintaan jää, kuinka paljon hän käyttää Steinerin korkeamman tiedon lähteitä. Persian keskeisenä sisältönä on senaikainen maailmankuva hyvän ja pahan taisteluineen. Tähän paneudutaan erityisen tarkasti, samoin kuin Zarathustra-myyttiin, joka Steinerin opissa on melko keskeisessä asemassa: Persian kulttuurin henkimaailman on miltei sellaisenaan Steinerin omassa maailmankatsomuksessa. Kreikan jumalat - kuten kaikki muukin myyttinen aines - opetetaan totena, ei myyttisenä tietona.

Sarjaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta jo näiden väläystenkin perusteella lukija varmasti ymmärtää, mistä on kysymys. Koska oppikirjoja ei käytetä, vanhempien on mahdotonta kontrolloida, mitä lapsille todellisuudessa on opetettu - ja miten. Työkirjojen suppeat tekstit eivät yleensä paljasta asiaan vihkiytymättömille vanhemmille mitään hälyyttävää.

Opetus on aina tietoisuuden rakentamista lapsen sisimpään. Opettaja avaa lapselle näkökulman elämään, sen tarkkailemiseen ja kokemiseen. Steinerkoulussa jaettava tieto rakentaa antroposofisen mallin lapsen alitajuntaan ja näin lapsi saa antroposofisen tavan tiedostaa maailmaa.

2. Pedagogiikka

Suurelta osin Steinerin menetelmät myötäilevät lapsen luonnollista kasvua ja kehitystä, mihin ei tämän kirjoituksen puitteissa ole sen enempää syytä paneutua. Muutaman seikan otan kuitenkin esiin antroposofian esiintulemisen kannalta.

Eräs vakava piirre tässä suhteessa on kautta linjan esiintyvä mielikuvituksen ja totuuden tietoinen sekoittaminen lapsen mielessä. Tämä tapahtuu vielä siinäkin vaiheessa, jolloin lapsi kypsyytensä puolesta olisi kykenevä ne erottamaan. Oppiaineiden runsasta legendaarista ja myyttistä aineistoa ei eroteta tiedollisesta aineistosta ollenkaan, vaan kaikki aines on "tavallaan totta" tai "satutotta" tms.

Sadut, tarinat, legendat, Kalevala, Vanha Testamentti välittävät kaikki lapselle täyttä tietoa "imaginatiiviselta" tasolta. Steinerin mukaan imaginaatiot ovat maailman kuvallista ilmentymää, joka on yhtä konkreettista kuin mikä tahansa todellisuus. Ihmisen on vain harjaannuttava aistimaan imaginaatioita ja jopa itse tuottamaan niitä.

(Imaginaatiot ovat tosin henkisen tiedostamisen alista tasoa, kehittyvän ihmisen tulisi pyrkiä saavuttamaan yhä syvällisempää henkistä kokemusta. Steinerin omat tiedot ovat korkeinta laatua, niin täydellistä, ettei sitä voi asettaa kyseenalaiseksi. Steiner on siis antroposofien mukaan erehtymätön, minkä olen vaikutusvaltaiselta taholta saanut selkeäsanaisesti kuulla.)

Tämän tapaiseen aistimiseen, jossa henkisyys ja todellisuus ovat yhtä ja samaa todellisuutta, lasketaan vankka perusta Steinerpedagogiikassa. Jotkut steinerkoulun entiset oppilaan - nykyiset aikuiset - ovat kertoneet, kuinka heistä tuli antroposofeja. Heillä kaikilla on samantapainen tarina takanaan. Jossakin elämänsä vaiheessa he ovat joko alkaneet tutkia itsenäisesti Steinerin kirjoja tai törmänneet antroposofiaan jonkun ihmisen kautta. Kun he ovat kuulleet tai lukeneen, mitä Steiner on hengentieteessään esittänyt, heille on tullut "sisäinen varmuus siitä, että tämä on totta".

Ihmeellistä vai kuinka? Ei ollenkaan, kun ymmärtää, miten tehokkaasti näille ihmisille on laskettu antroposofinen maailmanmalli alitajuntaan koko lapsuuden ajan. On luonnollista, että he hengentieteellisen kasvatuksen saatuaan kokevat sen aikuisena tietoisellakin tasolla oikeaksi.

3. Vuorovaikutus

Steinerkouluissa on monenlaisia opettajia. Toiset ovat vannoutuneita antroposofeja, toiset eivät ymmärrä edes, mistä on kysymys. Jälkimmäiset ovat tietenkin jäävejä sanomaan mitään steinerkoulun ideologisesta vaikutuksesta. Opettajilla on suuri henkilökohtainen vapaus opetuksessaan, toiset käyttävät hengentieteen tuloksia enemmän hyödykseen, toiset eivät kajoa niihin ollenkaan. Yhtäkaikki - itse opetussuunnitelma toimii antroposofisesti, vaikka opettaja ei sitä tiedostaisikaan.

Erityisesti niissä tilanteissa, joissa lapsella on "elävässä antroposofisessa uskossa " elävä opettaja, on hengentieteen vaikutus erittäin voimakas. Jos kommunistit tekisivät oman koulunsa ja vakuuttaisivat vanhemmille, ettei ideologia esiin opetuksessa, monikohan uskoisi? Yhtä absurdia on väittää, ettei antroposofia välittyisi lapsiin niiden kahdeksan vuoden aikana, joina luokkaa opettaa sama opettaja.

Oppilaiden ja opettajien välille syntyy yleensä lämmin ja kiinteä yhteys, jossa lapsi tulee suuressa määrin osalliseksi opettajan elämänkatsomuksesta ja maailmankuvasta. Koska opettaja on steinerkoulussa ehdoton auktoriteetti luokkaopetuksen asteella - ja yleensä myös esikuva ja ihanne - painavat opettajan mielipiteet, tavat, asenteet ja arvot jne. suunnattomasti lapsen elämässä.
Opettajakunnan keskusteluissa (…) periaatteellinen päätös tehtiin niin ikään lasten kysymykseen "missä minä olin ennen kuin synnyin". Avoimesti selitetään lapsen olleen taivaassa, josta hän itse valitse perheen, johon tahtoi syntyä.

4. Päivän rutiini

Steinerkouluissa viljellään runsaasti traditioita ja rutiinia, mikä on omiaan edistämään lasten turvallisuuden tunnetta. On aamuruno, aamuliikunta, ruokaruno, päätösruno, näkemiin-seremonia jne. Nämä jatkuvasti toistuvat pikku hetket ovat kuitenkin jälleen antroposofian viestejä lapsen sielunelämään.

Esimerkisksi aamuruno on Steinerin kirjoittama lasten meditaatio ja ruokaruno steinerilaisen hengen mukainen "rukous".

...

Yhtä merkillinen on vuosittain steinerkoulussa vietettävä Mikaelin juhla. Silloin juhlitaan - tavallaan palvotaan enkeli Mikaelia ja tuodaan kaikenlaisia syksyn antimia kouluun, "syysjuhlan" nimellä se kulkee koteihin, mutta todellisuudessa antroposofit pitävät sitä vuoden tärkeimpänä juhlana, joka merkittävyydessä voittaa jopa joulun.

Edellä esitetyn perusteella on siis aivan sinisilmäistä väittää, että steinerkoulut edustaisivat vain uutta pedagogiikkaa. Steinerkoulu on antroposofinen koulu, joka välittää vastaavaa maailmankatsomusta oppilailleen. Se olisi steinerpedagogien rehellisyyden nimissä vanhemmille myönnettävä.

Tässä artikkelissa en ole ollenkaan keskittynyt steinerkoulujen pedagogisiin hyöty- ja haittanäkökohtiin, sillä niiden tarkastelu vaatisi aivan oman kokonaisuutensa. Päätarkoituksena oli antaa lasten vanhemmille avoin tieto steinerpedagogiikan "kurssitaustasta", että heillä olisi mahdollisuus ymmärtää kouluvalintansa seuraukset.

Valitsemalla steinerkoulun vanhemmat valitsevat samalla lapsilleen opetettavan maailmankatsomuksen. Ja kun kyseessä ei ole pelkkä filosofia, vaan okkulttinen eli salaopillinen maailmankatsomus, sillä saattaa myöhäisemmässä vaiheessa olla tuhoisat seuraukset.

15

3656

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • peruskoulun opettaja kertoo

      Peruskoulussahan opetetaan ns. aineita, mutta kaiken taustalla on ns. punainen lanka. Se on suorittaminen ja voittaminen.
      On tärkeää olla parempi kuin muut kaikissa aineissa, että pärjää elämässä. Koulussa sinua mitataan ja arvioidaan ja sinun otsaasi laitetaan näkymätön leima joka kertoo kaikille koulun opettajille ( jotka vain näkevät sen) mikä sinä olet.
      Numeroidesi avulla sinä kehität oman identiteetin siitä oletko millainen ihminen, täysi nolla vai priimus.
      Priimuksesta tulee yleensä yhteiskunnan "tukipylväs" joka tekee töitä niin paljon kuin vain jaksaa saadakseen lisää numeroita, aikuisena ne ovat palkan tai tittelin muodossa.
      Harvinaisen usein priimukset kaatuvat jossain vaiheessa johonkin riippuvuuteen koska he ovat jo lapsen ymmärtäneet että heidän merkityksensä aikuisille on vai suoritteiden laadussa ja ilonsa he etsivät noidankehistä.
      Eli he eivät pysty luomaan kestäviä ihmissuhteita, saati osoittamaan tunteita, sillä peruskoulussa on varsinkin taideaineet aina olleet pannassa. Tunteet ovat opettajien mukaan pelottavia ja ne pitää peittää ja hallita.
      Täysi nolla suoriutuu yhteiskunnan tukitoimin jotenkuten päivästä toiseen sitkutellen. Hänen ongelmansa on suuret henkiset haavat koulukiusaajista, joiden toimintaan peruskoulun opettajat eivät koskaan puuttuneet. He eivät ehtineet koska olivat valmistelemassa seuraavan tunnin kalvosulkeisia ja eihän nyt kaikki asiat kuulu opettajan hommiin!!!!!!!

      • tosissasi olet?

        Taisi edellinen kirjoitus olla niin karmaisevan totuudenmukainen, että puolustusreaktiosi kimosi äärimmilleen, sanoisin menetit itsekontrollisi.

        Voi aikoja, voi tapoja. Sapera aude-uskalla ajatella itse.


      • tarmo
        tosissasi olet? kirjoitti:

        Taisi edellinen kirjoitus olla niin karmaisevan totuudenmukainen, että puolustusreaktiosi kimosi äärimmilleen, sanoisin menetit itsekontrollisi.

        Voi aikoja, voi tapoja. Sapera aude-uskalla ajatella itse.

        Kyllähän tossa oli paljon asiaakin. Turha kieltää.

        Ja henkisessä maailmankuvassa ei sitä paitsi ole mitään väärää. Pelkkä aineellinen Tieteen Kuvalehti -maailmankuva se vasta outo on. Ihme että se edes menee läpi. Tai menee varmaan kun sitä on pienestä asti syötetty. Eläköön "tieteellinen fakta".


    • Nainen vm70

      olemmekin valinneet perheemme jo henkimaailmasta käsin? Mitä jos steinerin opit ovatkin suurelta osin oikeasssa (en edes yritä väittää, että hän olisi tiennyt vastauksen kaikkeen, sillä KUKAAN ei tiedä)? Jospa olemme eläneet ennekin ja valitsemme myös tämän elämän vastoinkäymiset. Eikö se selittäisi mm. sen, miksi joku joutuu kärsimään jo lapsesta saakka hirveästi, vaikkei varmasti ole ehtinyt ainakaan tässä elämässä ansaíta moisia kärsimyksiä? Eikö se myös selittäisi sen, miksi Jumala ei auta. Eli koska olisimme ITSE valinneet kärsiymksemme, ei Jumala voi auttaa/keskeyttää henkisen kehityksen tietämme. Eikö kukin rakastava isä halua auttaa lastaan hänen sitä pyytäessä?

      Eikö henkinen kasvu kuitenkin ole elämämme tärkein tehtävä? Vai onko tärkeintä suorituskeskeinen kilpailun tanner, jossa kukin koittaa olla toistaan parempi kilvoitellen omaisuutta ja kunniaa, jotka nostavat meidät toistemme yläpuolelle? Onko tehtävämme tässä elämässä katsella televisiota, ryypiskellä se viikonloppupullo ja raahautua taas maanantaina suorittamaan sen enempiä miettimättä?

    • ok-kultti

      Skepsiksen jäsenten mukaan mitään okkulttia ei ole olemassa. Tekstistäsi voi siis päätellä, että uskot itse okkultismiin ja henkimaailmaan vai mitä? Jostain aamurunosta, eurytmiasta yms. vastaavista on muuten vaikea löytää pahaa tai jopa luvata "tuhoisia seurauksia".

      Ilmeisesti sinulla itselläsi on joku parempi ja oikeampi usko, kuten linkittämälläsi kirjoittajalla.

    • lsödfkj

      Olipa hyvä kirjoitus. Meillä on lapsi siirretty steinerista peruskouluun juuri kaiken tuon "oudon" huuhaan takia. Opettajat vaan eivät yleensä kerro mitä siellä todellisuudessa tapahtuu ja ainakin meidän tapauksessa kun kyselin joitain juttuja miksi teette niin tai niin- sain hyvin ympäripyöreitä vastauksia, eivät halunneet kertoa totuutta... Mutta nyt tuli ihan rehellinen steiner-koulu open vastaus, olemme siis entistä tyytyväisempiä että lapsemme ei ole enään steinerissa!

      • ???

        Siis noin helposti menee kaikki aina läpi...

        Mikä surkastaa omilla aivoilla ajattelemisen taidon?


    • Toinen lainailija

      Oheisesta yhdestä tutkielmasta poimitusta lainauksesta on mielenkiintoista lukea Harri Heinon esittelemä tutkimus koulun vaikutuksesta oppilaiden elämänkatsomukseen. Luultavasti tutkimalla 1460 koulun entistä oppilasta saadaan todempi kuva kuin skepsiksen keskustelufoorumilta poimimalla.

      "Steiner korosti lisäksi toistuvasti, että uusi koulumuoto on tarkoitettu vain metodiksi, eikä millään tavoin tiettyä maailmankatsomusta opettavaksi kouluksi. Kouluissa ei siis opeteta antroposofiaa, siihen erehtyminen ei olisi todellisen steinerpedagogiikan mukaista, koska siinä pyritään pelkästään yleiseen inhimilliseen kasvatukseen (Hemleben 1988, 123). (Vrt. myös Turunen 1990, 316-317) Kuitenkin steinerkoulun opettajien joukossa on myös antroposofeja, jolloin maailmankatsomus ja metodit on vaikeampi pitää erillään. Luullakseni tällöin esim. käytännössä opetettavien oppiaineiden sisältöihin saattaisi helposti joutua antroposofisesti värittynyttä tulkintaa. Tosin esimerkiksi Saksassa on tutkittu (Leber 1987) kasvatus- ja tiedeministeriön projektissa steinerkoulun vaikutusta oppilaiden elämänkatsomukseen. Projektissa tutkittiin 1460 steinerkoulun entistä oppilasta. Näistä 20 prosentilla kotitausta oli antroposofisesti suuntautunut. Koehenkilöistä antroposofisesti orientoituneita oli vain 17 prosenttia huolimatta siitä, että he olivat käyneet steinerkoulun. Näyttäisi siis siltä, ettei koulumuoto ainakaan vahvista antroposofian vaikutusta oppilaisiin, vaan pikemminkin päinvastoin (Heino 1992, 10-11). Voidaan toki myös ajatella, että opetus on kaikkialla jonkinlaista tulkintaa sekä kysyä olisiko näin "värittynyt" tulkinta edes haitallista sikäli kuin se on totta."

    • Ex-Steinerlainen

      Kreikan jumalat - kuten kaikki muukin myyttinen aines - opetetaan totena, ei myyttisenä tietona.

      -Noin ei ole ollut Helsingin Steinerkoulussa.

      Steinerkoulussa jaettava tieto rakentaa antroposofisen mallin lapsen alitajuntaan ja näin lapsi saa antroposofisen tavan tiedostaa maailmaa.

      -Olenko nyt siis antroposofi ja miten se ilmenee minussa käytännössä?

      Eräs vakava piirre tässä suhteessa on kautta linjan esiintyvä mielikuvituksen ja totuuden tietoinen sekoittaminen lapsen mielessä. Tämä tapahtuu vielä siinäkin vaiheessa, jolloin lapsi kypsyytensä puolesta olisi kykenevä ne erottamaan. Oppiaineiden runsasta legendaarista ja myyttistä aineistoa ei eroteta tiedollisesta aineistosta ollenkaan, vaan kaikki aines on "tavallaan totta" tai "satutotta" tms.

      -Minulle eikä lapsellenikaan ole ikinä puhuttu mistään satutodesta… -Outo väite. Helsingin Steinerkoulussa on opetettu suomalaisen oppivelvollisuuden edellyttämät oppimäärät aivan samoin kuin muissakin kouluissa.

      Sadut, tarinat, legendat, Kalevala, Vanha Testamentti välittävät kaikki lapselle täyttä tietoa "imaginatiiviselta" tasolta. Steinerin mukaan imaginaatiot ovat maailman kuvallista ilmentymää, joka on yhtä konkreettista kuin mikä tahansa todellisuus. Ihmisen on vain harjaannuttava aistimaan imaginaatioita ja jopa itse tuottamaan niitä.

      -Verratonta roskaa jälleen. Helsingin Steinerkoulussa opetettiin että Kalevala on Suomen kansalliseepos, joka perustuu Lönnrotin kokoamiin kansanrunoihin, sadut satuja, legendat legendoina.


      Jos kommunistit tekisivät oman koulunsa ja vakuuttaisivat vanhemmille, ettei ideologia esiin opetuksessa, monikohan uskoisi? Yhtä absurdia on väittää, ettei antroposofia välittyisi lapsiin niiden kahdeksan vuoden aikana, joina luokkaa opettaa sama opettaja.

      -Peräänkuulutan edelleen mitä on se antroposofia joka on minuun noina kahdeksana vuotena iskostunut ja miten se oppilaissa ilmenee?


      Oppilaiden ja opettajien välille syntyy yleensä lämmin ja kiinteä yhteys, jossa lapsi tulee suuressa määrin osalliseksi opettajan elämänkatsomuksesta ja maailmankuvasta. Koska opettaja on steinerkoulussa ehdoton auktoriteetti luokkaopetuksen asteella - ja yleensä myös esikuva ja ihanne - painavat opettajan mielipiteet, tavat, asenteet ja arvot jne. suunnattomasti lapsen elämässä.

      -”Lämmin ja kiinteä yhteys” joko syntyy oppilaan ja opettajan välille tai sitten ei, aivan kuten peruskoulussakin. Tietenkin on tärkeää ala-astelaiselle ”mitä ope tänään sano…” Ja niitä sanomisia kyseenalaistettiin sitten tarpeen vaatiessa ja niinhän tietysti itse ajattelemaan kasvava lapsi tekee.

      Opettajakunnan keskusteluissa (…) periaatteellinen päätös tehtiin niin ikään lasten kysymykseen "missä minä olin ennen kuin synnyin". Avoimesti selitetään lapsen olleen taivaassa, josta hän itse valitse perheen, johon tahtoi syntyä.

      -Jahas ja avoimesti tuostakin aiheesta oli kurssi, vihko ja sitten keväällä koe, vai? Ei minulla ainakaan.


      Steinerkouluissa viljellään runsaasti traditioita ja rutiinia, mikä on omiaan edistämään lasten turvallisuuden tunnetta. On aamuruno, aamuliikunta, ruokaruno, päätösruno, näkemiin-seremonia jne. Nämä jatkuvasti toistuvat pikku hetket ovat kuitenkin jälleen antroposofian viestejä lapsen sielunelämään. Esimerkiksi aamuruno on Steinerin kirjoittama lasten meditaatio ja ruokaruno steinerilaisen hengen mukainen "rukous".

      -Runoja Steinerissa lausuttiin kyllästymiseen asti, rukouksena niitä tuskin kukaan piti. En minä ainakaan.. Haluaisin lainaajalta vielä selvennyksen noihin antroposofisiin viesteihin noissa runoissa, mitä ne ovat sisällöltään ja kuinka ne vaikuttavat lapseen? Näkemiin sanoen opettajalle kädestä pitäen kuuluu mielestäni hyviin tapoihin.

      ...

      Yhtä merkillinen on vuosittain steinerkoulussa vietettävä Mikaelin juhla. Silloin juhlitaan - tavallaan palvotaan enkeli Mikaelia ja tuodaan kaikenlaisia syksyn antimia kouluun, "syysjuhlan" nimellä se kulkee koteihin, mutta todellisuudessa antroposofit pitävät sitä vuoden tärkeimpänä juhlana, joka merkittävyydessä voittaa jopa joulun.

      -Syysjuhlassa oppilaat esittivät mitä oli opittu: lauluja, runoja, tanssia, soittoa yms. Tuo ”palvonta” -ilmaisu kuulostaa naurettavalta. Entä sitten, jos joku opettaja palvookin? So what? Tunnen USEITA peruskoulunopettajia, jotka jonkun silmissä ”palvovat” olutta…


      Tässä artikkelissa en ole ollenkaan keskittynyt steinerkoulujen pedagogisiin hyöty- ja haittanäkökohtiin, sillä niiden tarkastelu vaatisi aivan oman kokonaisuutensa. Päätarkoituksena oli antaa lasten vanhemmille avoin tieto steinerpedagogiikan "kurssitaustasta", että heillä olisi mahdollisuus ymmärtää kouluvalintansa seuraukset.

      -Saattaa olla lainatun tekstin kirjoittajalle olla hieman kiusallista todeta, että Steinerkouluista on valmistunut suomalaiseen yhteiskuntaan aivan tavallisia ihmisiä: enemmän koulutettuja ja vähemmän koulutettuja.

      Valitsemalla steinerkoulun vanhemmat valitsevat samalla lapsilleen opetettavan maailmankatsomuksen. Ja kun kyseessä ei ole pelkkä filosofia, vaan okkulttinen eli salaopillinen maailmankatsomus, sillä saattaa myöhäisemmässä vaiheessa olla tuhoisat seuraukset.

      - Selvennetään vielä, että keskustelemme SteinerkoulustaSuomessa emmekä Harry Potterin opinajosta Tylypahkasta; ei meille annettu taikasauvoja emmekä lentäneet luudilla. Se tosin olisi voinut olla kivaa. Omin käsin tehtiin paljon. Ihan itse ilman loitsuja. Olisikin ollut näppärää käskeä puikot kutomaan villasukat itsekseen. Kerro vielä miten tuo väite okkultisesta maailmankatsomuksesta ilmenee opetuksessa. Minulta ja lapseltani sellainen on mennyt ohitse.

      -Helsingiin Steinerkoulussa oppilaina on ollut vakaumuksellisia lestadioilaisia, ateisteja, ortodokseja, ev.luterilaisia etc. Mihin heidän maailmankatsomuksensa ja uskonnollinen viiteryhmänsä on muuttunut ja miten sen muuttaminen alkuperäisestä muuhun on toteutunut käytännössä? Mitä tuhoisaa on maailmankatsomuksessa, joka ei usko ensikatsauksella nimimerkillä esitettyjä ”faktoja” tai kuvia?


      -Lainatun artikkelin kirjoittanut ei kirjoittanut, Helsingin Steinerkoulun opetukseen nähden, paikkaansa pitävää, ja asentellista tekstiään omalla nimellään. Kriittinen lukija harkitsee ainakin kahdesti mistä oikeasti voisi olla kyse, mikä on saanut kirjoittajan kirjoittamaan? Sitä on turha lähteä spekuloimaan. Puutuin ”lainaajan” lainatussa tekstissä oleviin älyttömyyksiin. Ihmettelen mikä ”lainaajalla” on motiivina lainata tekstiä, esittää sitä täällä, ja jonka todenperäisyys on vähintäänkin kyseenalainen ja mitä ”lainaajalla” on henkilökohtaisesti kokemukseen perustuvaa kerrottavaa jostain Suomen Steinerkouluista. Voit aloittaa vastaamalla esittämiini kysymyksiini.

      • Ex-Steinerlainen

        Näin:
        -Lainatun artikkelin kirjoittanut ei kirjoittanut, Helsingin Steinerkoulun opetukseen nähden paikkaansa pitämätöntä, ja asentellista tekstiään omalla nimellään.


      • Anonyymi
        Ex-Steinerlainen kirjoitti:

        Näin:
        -Lainatun artikkelin kirjoittanut ei kirjoittanut, Helsingin Steinerkoulun opetukseen nähden paikkaansa pitämätöntä, ja asentellista tekstiään omalla nimellään.

        Kriittinen lukija panee merkille, että myöskään steinerilaiset eivät esiinny omalla nimellään. Vaikka heillä on kaikki tieto ja kokemus takanaan.


      • noilla...
        Anonyymi kirjoitti:

        Kriittinen lukija panee merkille, että myöskään steinerilaiset eivät esiinny omalla nimellään. Vaikka heillä on kaikki tieto ja kokemus takanaan.

        muillakaan keskustelupalstoilla ihmiset pahemmin kirjoittele omilla nimillään, vaikka tietoa ja kokemusta löytyy.

        Tämä "lainaaja" tuskin on valmis paljastamaan nimeään myöhemminkään, koska joutuisi ns. seisomaan sanojensa takana. Uskonpa, että ex-steinerlainen jopa voisi tarpeen vaatiessa nimensä paljastaakin, koska totuuden kertominen on helpompi allekirjoittaa, kuin valhe (vaikka lainattukin).


      • Minäkin ex-steinerilainen

        "-Lainatun artikkelin kirjoittanut ei kirjoittanut, Helsingin Steinerkoulun opetukseen nähden, paikkaansa pitävää, ja asentellista tekstiään omalla nimellään. Kriittinen lukija harkitsee ainakin kahdesti mistä oikeasti voisi olla kyse, mikä on saanut kirjoittajan kirjoittamaan?"

        Kommentti: Kun "satutotta" oli julkaissut kirjoituksensa, kyseisellä palstalla seurasi kiivas sananvaihto, ja steinerilaiset tapansa mukaan ymmärtääkseni selvittivät nimimerkin henkilöyden. Olet oikeassa, että "satutotta" ei kirjoittanut nimenomaan Helsingin steinerkoulusta.

        Kriittinen lukija kiinnostui steineryhteisön metodeista lahkosta eronneiden löylyttämisessä.

        "Ihmettelen mikä ”lainaajalla” on motiivina lainata tekstiä, esittää sitä täällä, ja jonka todenperäisyys on vähintäänkin kyseenalainen."

        Kommentti: Todenperäisyys ei ole osoittanutunut kyseenalaiseksi. Sen vahvisti "satutotan" aikaansaama keskustelu aikanaan ja tämän palstan keskusteluissa esitetyt tosiasiat.

        "mitä ”lainaajalla” on henkilökohtaisesti kokemukseen perustuvaa kerrottavaa jostain Suomen Steinerkouluista."

        Hyvin monen vuoden aktiivinen toiminta Steiner-lastentarhalaisten ja myöhemmin steinerkoululaisten vanhempana. Tiivistä yhteydenpitoa opettajien ja luokkatovereiden vanhempien kanssa, talkoisiin ja myyjäisiin osallistumista. Hurahtamista toisten steinervanhempien suosittelemiin ja antamiin (rahasta) energia- ja muihin puoskarointihoitoihin.

        Näitä niinä vuosina kun kuuluin steineryhteisöön enkä ollut perehtynyt runsaaseen steinerpedagogiseen kirjallisuuteen, jota olen haalinut sekä Suomesta että ulkomailta.

        Aluksi luin ainoastaan steinerilaisten omia tekstejä, mutta sittemmin onnistuin löytämään myös jostain "kiven alta" kriittisiä puheenvuoroja.

        Olin hyvin hämmentynyt - ja vihainen. Minua oli petetty. Olin olut hyväuskoinen hölmö, jota lasteni kautta oli käytetty häikäilemättömästi hyväksi.

        Lasten peruskouluun siirtymisen jälkeen olen käynyt "päivittämässä" tietämystäni aina kun on ollut mahdollista useiden steinerkoulujen avoimien ovien päivillä, messujen steinerkoulu- ja biodynaamisilla osastoilla ja joissakin steinerilaisissa eko- ja hoitoyhteisöissä.

        Tämä ehkä riittää kritiikkini perusteista. Nyt voitte pistää jälkikoirat töihin...:DD


    • ihminen1

      Voitteko kirjoittaa tänne sen aamurunon, jossa puhutaan oppimisesta ja muiden auttamisesta tms.?

      • Stainerhenki

        Ja miksi OI MIKSI! Tähän, seitsemän vuotta vanhaan ketjuun?!?!?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3485
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1194
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      213
      886
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe