80v-sta

äidistä on tullut ilkeä,miksi?
Vaikka kuinka hyysään,hän loukkaa!
5604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

,,,

Äänestä
  • sekin syynä sillä keski-ikä on kohta 80v kun koko ajan elin-ikä pitenee.

    Äänestä

Minulla on täti, joka aivoleikkauksen jälkeen muuttui häijyksi. Siihen asti oli mitä mukavin ihminen.
Olen kuullut myös, että Alzheimerin tauti muuttaa ihmisen luonnetta. Otapa selvää.
Jotkut ihmiset tulevat kärsimättömiksi ihan siitä syystä, kun eivät enää pysty tekemään niitä asioita, kuin haluaisivat.
Vanhuus ei tule yksin, se tuo vaivat tullessaan.

Äänestä

Mitä todennäköisimmin lähimuisti on kadoksissa ja sen peittämiseksi kiukuttelu. Seuraavaksi oletkin sitten piilottanut jonnekin parivuoteen tai pianon. Rahat katoavat merkillisellä tavalla ja syyllinen on milloin kukakin.
Toivon olevani väärässä!

Äänestä
  • tuon tapasta olen jo huomannut eli pitää minua jotenkin syyllisenä johonkin mutta mihin?Soittelen kyllä usein mutta ihan vaan koska välitän ja siksi en ymmärrä hänen vihamielisyyttään!
    Vaikka tunteet on minullakin ja loukkaannunkin mutta en sitä hänelle enää näytä.
    Pitää ymmärtää vaikka on tämä ollut stressaavaakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


isän tyttö kirjoitti:

äidistä on tullut ilkeä,miksi?
Vaikka kuinka hyysään,hän loukkaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu