Huostaan otetaan äiti lasten kanssa?

Kun kerta mielenterveydelliset syyt ovat nousseet tapetille huostaanoton syiksi,niin miksei alle kouluikäiset lapset huostata vanhemman kanssa laitokseen joka on kodinomainen.Pakkohoito kriteerein.
Lapset välttyisivät erotraumalta kokonaan ja vanhemmalla olisi parempi motivaatio hoitoonsa lastensa kotiuttamisen kannalta.
Minä itse olisin ollut ikuisen kiitollinen tällaisesta.
21749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

esim. äidin tai isän masennus voi johtua työpaikan menettämisestä, avio-/avoerosta, taloudellisista paineista, läheisen kuolemantapauksesta, jne.

Huostaanotto ja ero lapsista lisää masennusta entiselleen.

Alkoholisti vanhempi pääsee lastensa kanssa perhekuntoutukseen!

Äänestä

tarkoitettuja osastojakin olemassa, kai sinne voi hakea, jos tarvetta tuntee sellaiseen.

Äänestä
  • huostaanoton syitä on löydyttävä kotiloistakin, siis niitä tavanomaisia Lastensuojelulaissa mainittuja. Näin olen nuo perheosastot ymmärtänyt.

    Kun taas lapsen hoidollisessa huostaanotossa on olemassa vain lapsen sairaus, kotona ei syitä huostaanottoon ole. Ja tuo ehdotus ontuu siinä mielessä, että ei ole olemassa sellaista sairautta, että aikuinen jotenkin sairastuttuaan otettaisiin huostaan. Ja on väärin tehdä niin lapsellekin.

    Jos vanhemmat eivät ole mitenkään aiheuttaneet lapsen sairautta, on väärin kaikki tapaamis- ja yhteydenpitorajoitukset, mitä sijoituksesta seuraa. Ja tärkeintä tuossa on se, että Lastensuojelulain alaisilla laitoksilla EI OLE tarjota sellaista hoitoa, mitä lapsi tarvitsee, ne eivät vastaa sairaalaosastoja missään mielessä!

    Kyllä yhteiskunnan pitäisi pystyä järjestämään asiat niin, että lapsella on yhtäläinen oikeus päästä sairaalaan kuin aikuisellakin. Ja nimenomaan ilman huostaanottoa!

    Äänestä

On erilaisia ongelmia, minkä takia huostaanotto tehdään. Olisi monesti traumaattista lapselle olla mukana vanhempien kuntoutuksessa.
Jos on kyseessä esim. heitteilläjättö, tämmöinen olisi hyvä ratkaisu mutta esim. huume, alkoholi ja väkivaltatapaukset siinä ei onnistuisi tälläinen.

Äänestä
  • Minulta otettiin lapset huostaan miehen paniikkihäiriön(jonka oli salannut minulta)sekä minun sairastumisen raskaudenjälkeiseen Baby Blues:iin.Tämä oireili sillälailla jotta minusta tuli ylivarovainen(luulin et lapseni kuolee,pienestäkin)ja sitten tunsin olevani riittämätön joten aloin olleen aika maaninen...se taas väsytti...loppuun palaminen.
    Kun minä olin maanisessa vaiheessa en huolinut mitään apuja ja huonon sosiaalityöntekijän, joka tulkitti minun olevan itsekeskeinen otti lapset huostaan.Siis en kohdellut lapsiani muulla lailla huonosti kun "liikaa"hoitamalla.
    Lapset siis erotettiin äiditään(lapsia ei koskaan kukaan muu ollut hoitanut edes tuntiakaan).Ne huostaanotto eroahdistukset sit tulkittiin epäilyksi meidän kaltoin kohtelusta varmaankin johtuvaks.YMS.YMS.....asiat menivät sit niin kun monessa huostaanotossa tapahtuu eli pienestä lumipallosta voi kasvaa lumivyöry,jos jollakin soskutätillä on SUURI HUOLI.
    Tämä olisi voitu välttää ,tämä turha HUOLI sillä et minut olisi määrätty pakkohoitoon lasteni kanssa.

    Äänestä

Mielenterveyshoitola ei ole lapselle oikea ympäristö.

Äänestä
  • ...KODINOMAINEN LAITOS!!!!!!!
    Minusta esim.raskauden jälkeisen masennuksen takia,vois siis ottaa ensin,avohuollontukitoimin tai jos äiti ei suostu niin sit huostattas.Tarkoitan tällä sitäkin ettei mielenterveyden järkkymiset tarkoita mitään lopullista hulluutta vaan ihmisen kyky tehdä suuria päätöksiä tällaisessa tilassa on heikentynyt.....(voi,jessus, taas joillekkin rautalangasta pitää vääntää!!!)Esim.perheväkivaltaa vuodet kokenut naunen on niin alistunut ja heikossa kunnossa,jotta jos hän ottaa ratkasevan askeleen avio-erossa hänkin tarvii jo psykiatrin apuja ja kivuttomin saa hoidon samassa yksikössä kun missä lapset on,ja varmaan lapsetkin on hoidon tarpeessa tai ainakin seurannan.
    Tulisi seurattua muutenkin yötä päivää lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta.(tässä laitoksessa olisi töissä moniammatillinen ryhmä.)Väärin tulkinnan vaarakin poistuis, kun laitoksessa olisi videointia.

    Äänestä

  • Puuronen kirjoitti:

    ...KODINOMAINEN LAITOS!!!!!!!

    ei ole hyvä yhtälö, lapselle.

    Äänestä

  • ja pakkohoito kirjoitti:

    ei ole hyvä yhtälö, lapselle.

    ..Tarkoitin sellaiselle äidille pakkohoito jota normaalisti psykiatriassa ei katsota pakkohoidon kriteerejä täyttäväksi.
    Lapsen edun vuoksi nääs.
    Huostaanotto kun ei ole lapselle ja vanhemmillekkaan mikään terveyttä edistäväkään tapahtuma.Se lapsen ja vanhemman yhteis sijoitus pakosta, voi nääs nopettaa kotiuttamista ja turha alku lamaannuksesta johtuva hidastelu jäisi pois ja sossukin saisi luotettavaa tietoa nopeasti, onko lapsella ja vanhemmilla tulevaisuutta keskenään.

    Jäisi nuo väli kädet pois.

    Äänestä

  • Myöskään maaninen äiti ei ole oikea hoitaja lapsille.

    Äänestä

  • ja pakkohoito kirjoitti:

    ei ole hyvä yhtälö, lapselle.

    Esim. intensiivihoito on nimenomaan sitä, että mukamas tarjotaan kodinomaista hoitoa lapselle, se on tosin VAIN lapsille tarkoitettu osasto. Varmaan sopivampi ratkaisu silloin, kun lapsi ei todella voi olla kotonaan ja siihen tarkoitukseen intensiivihoito on alkujaan kehitettykin.

    Mutta sairaalahoidon vaihtoehtona se on aivan onneton ratkaisu silloin kun kotioloissa ei ole puutteita. Kotoa käsin käytävä terapiakin on silloin parempi vaihtoehto.

    Länsi-Helsingin alueella tiedän yhden yksikön, jossa on YKSI perhehuone tarkoitettu esim. synnytyksen jälkeisestä masennuksesta toipumiseen. Sinne äiti voi mennä siis vauvan kanssa. Mutta on sanomattakin selvää, että suurin osa tarvitsijoista toipuu miten toipuu ajan oloon itsekseen, koska Baby Blue on sisäsyntyinen sairaus ja menee ohi kun hormonitasapaino on palannut normaaliksi.

    Vaikeimmat tapaukset jäävät sossun arvioitavaksi, otetaanko lapsi huostaan vai ei, vai sattuvatko pääsemään lastenkodin perheosastolle muutamaksi kuukaudeksi.

    Äänestä

  • Puuronen kirjoitti:

    ...KODINOMAINEN LAITOS!!!!!!!
    Minusta esim.raskauden jälkeisen masennuksen takia,vois siis ottaa ensin,avohuollontukitoimin tai jos äiti ei suostu niin sit huostattas.Tarkoitan tällä sitäkin ettei mielenterveyden järkkymiset tarkoita mitään lopullista hulluutta vaan ihmisen kyky tehdä suuria päätöksiä tällaisessa tilassa on heikentynyt.....(voi,jessus, taas joillekkin rautalangasta pitää vääntää!!!)Esim.perheväkivaltaa vuodet kokenut naunen on niin alistunut ja heikossa kunnossa,jotta jos hän ottaa ratkasevan askeleen avio-erossa hänkin tarvii jo psykiatrin apuja ja kivuttomin saa hoidon samassa yksikössä kun missä lapset on,ja varmaan lapsetkin on hoidon tarpeessa tai ainakin seurannan.
    Tulisi seurattua muutenkin yötä päivää lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta.(tässä laitoksessa olisi töissä moniammatillinen ryhmä.)Väärin tulkinnan vaarakin poistuis, kun laitoksessa olisi videointia.

    Kyllä suomesta löytyy juuri tälläisiä laitoksia.
    Missa katsotaan/opetetaan äidille vauvan hoitoa.
    Myös samoissapaikoissa arvioidaan vanhemmuutta.
    Tälläisiin laitoksiin tulee myös usein perheitä perhekuntoutukseen. Katsotaan missä perheessä menee vikaa ja puututaan siihen. Näin tehden useat huostaanotot välttyvät.
    Pyytäkää äidit päästä tälläisiin. Myös te, jotka tunnette, että pystyisitten huoltamaan lapsenne. Vaatikaa vanhemmuuden arviointia/kuntoutusta!

    Äänestä

  • työntekijä kirjoitti:

    ....niiden perhekuntoutuslaitoksien henkilökunnan ammattikunnat?Onko psykiatreja tai mielenterveyshoitajia,lasten ja aikuisten?
    Millähän paikkakunnilla ne on ja onko mahdollista päästä toiselta paikkakunnalta sinne?

    Ei varmaankaan ole liian myöhäistä silloinkaan kun hakee huostaanoton purkua ja haluaisi antaa pitkällistä näyttöä soskulle tällaisessa valvonnassa.Minä olen tietoinen et yksityisissä tavallisessa lastenkodissa ei olla oikein puolueetomia ns.havannoissa ja nekin havannoijat eivät ole mielenterveyttä opiskelleet niin paljoa jotta voisivat tietää milloin 0-4v.lapsi oireilee äitinsä takia tai ihan uhmaikänsä takia.

    Äänestä

  • auttaja myös kirjoitti:

    Myöskään maaninen äiti ei ole oikea hoitaja lapsille.

    ...tilanteesa, missä ihmisellä lääkärikielellä sanottuna on tämänhetkisestä mielentilasta johtuva häiriö.EI PYSYVÄ DIAGNOOSILLA ANNETTU SAIRAUS!!!
    Olisiko silloin oikein turhaa tuottaa tuskaa, ihan pienelle vauvalle tai leikki-ikäiselle lapselle erottamalla tämä yhtäkkiä äidistään.

    Esimerkkinä täs vaikka äiti joka on hormoonitasapainon heittelyn takia hirmu itkuinen ja soskusta tämä voi olla niin suuri vaara lapsen psyykkeelle, et voi ottaa huostaan.
    Tietysti itkuisuuskin voi olla vaaraksi lapsen psyykkeelle,mut kun tällainen äiti kuitenkin muuten on lapsensa hoitanut hyvin,niin suhteellisuuden tajun hengessä eroahdistus traumoineen päivineen voi olla vielä vaarallisempi.

    Ps:En minäkään suosittele lasten hoitajaksi Maanikoksi diagnosoitua ihmistä.. mut se onkin sitten toinen asia,josta voi joku kirjoitella vaikka oman otsikkonsa.

    Äänestä

  • ja pakkohoito kirjoitti:

    ei ole hyvä yhtälö, lapselle.

    ja sijoitus vieraille ihmisille kauas vanhemmistaan on mielestäsi parempi vaihtoehto lapselle kuin saada olla vanhempiensa kanssa samassa paikassa siihen asti, että vanhempi kuntoutuu.

    Esim. työttömyydestä ja taloudellisesta niukkuudesta johtuva masennus poistuu kun ihminen näkee, että hänelläkin on mahdollisuus työhön ja taloudelliseen hyvinvointiin.

    Äänestä

  • Aina kärjistetään. Tuskin kirjoittaja tarkoitti että mihinkään suljetulle.

    Äänestä

  • pekka puupää kirjoitti:

    Aina kärjistetään. Tuskin kirjoittaja tarkoitti että mihinkään suljetulle.

    lastenkodissa voi puolueeton arviointi olla hakusessa.

    Minusta perhekuntoutuspalvelut ovat kunnallisia ja jos tuollaista keskusta ei ole, niin vanhemmuuden arviointia tehdään perheneuvoloissa. Sinne soittamalla selviää, miten sinne voi päästä, tarvitaanko lähete jne.

    Äänestä

  • että yksityisessä kirjoitti:

    lastenkodissa voi puolueeton arviointi olla hakusessa.

    Minusta perhekuntoutuspalvelut ovat kunnallisia ja jos tuollaista keskusta ei ole, niin vanhemmuuden arviointia tehdään perheneuvoloissa. Sinne soittamalla selviää, miten sinne voi päästä, tarvitaanko lähete jne.

    Perheneuvolassa kieltäytyä ottamasta vastaan?jos voi niin mikä on syyt?

    Äänestä

  • CHEROKEE lady kirjoitti:

    Perheneuvolassa kieltäytyä ottamasta vastaan?jos voi niin mikä on syyt?

    puhelussa sinne kysellään syyt siihen, että haluaa asiakkaaksi. Minulle sanottiin viime toukokuun lopulla, että he käsittelevät asian kokouksessa, jossa ilmeisesti arvioidaan asiakkaaksi pääsyn kiireellisyys.

    Sanottiin, että jos heistä ei mitään kuulu, voi soitella uudelleen. Ei ole kuulunut, joten aion soittaa tällä viikolla.

    Äänestä

  • että ensimmäisessä kirjoitti:

    mielenkiintoinen laji. Klo 11 alkaa soittoaika, olen yrittänyt nyt pitkästi yli toistakymmentä kertaa. Yleensä linjan toisesta päästä ei kuulu muuta kuin puhelimen soittoaani, joskus automaatti vastaa: "Kiitos soitosta! Kuulemiin!"

    Onneksi ei ole laitettu jotain kamalaa soittoäänen renkutusta, se hyvä puoli tässä ainakin on. Vielä on aikaa 20 min jatkaa harjoitusta...

    Äänestä

  • onkin näköjään kirjoitti:

    kunnes 12.04 kytkeytyi automaatti päälle:
    "Tämä on Läntisen perheneuvolan ajanvarauksen ja neuvonnan tiedote. Ajanvarauksemme on auki arkisin ma-pe klo 11-12. Kuulemiin."

    Pidin pari päivää lomaa tuonne soittelusta, viime viikolla touhu oli samaa joka päivä.

    Onhan se kiva kun lapsella on lähete 'pikaisesti hoitoa tarvitseva'. No nyt 3:een kk:een ei ole ollut hoitosuhdetta mihinkään ja alkaa tuntua, että ei mitään ole tarjollakaan.

    Ei tässä yhteiskunnassa lapsia auteta, on lottovoitto, jos asianmukaista apua saa. Mutta kun hoidollinen huostaanottokin on koettu jo ja paikka meille sopimattomaksi havaittu, niin ei kai tässä muuta kuin olla köllötellään....

    Lomaa on vielä tämä viikko. Taidetaan lähteä katsomaan Päivälehden museoon ilmais Nalle Puhia kun ei lapsi halua uimarannalle tänä päivänä. Ai niin ja kuulema kamalan tärkeä hankinta: uusi kynäpenali Akateemisesta. Ei muuta kuin eväitä tekemään. Kyllähän tässä näin pärjäillään, mutta se koulu... siellä ne varsinaiset ongelmat ilmenevät. Aika turhauttavaa hakea apua sellaiseen asiaan, johon ei ole apua saatavissa.

    PS. lasten terveydenhuolto pitäisi räjäyttää alkutekijöihinsä ja koota uusista paloista perusteitaan myöten uudelleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

zimba kirjoitti:

Kun kerta mielenterveydelliset syyt ovat nousseet tapetille huostaanoton syiksi,niin miksei alle kouluikäiset lapset huostata vanhemman kanssa laitokseen joka on kodinomainen.Pakkohoito kriteerein.
Lapset välttyisivät erotraumalta kokonaan ja vanhemmalla olisi parempi motivaatio hoitoonsa lastensa kotiuttamisen kannalta.
Minä itse olisin ollut ikuisen kiitollinen tällaisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu