muiden päätä

Noinhan meitä penskoja aikoinaan kasvatettiin...jos joku haukkui, sai sanoa: Ite oot!
Toinen vakiovastaus haukkumisiin oli: Joka toista haukkuu, sillä napa paukkuu.

Niin että täällä vielä sama tyyli...No joo, nyt voisi jo sanoa tätä omalla nimellään: projisointi. Siis yksi puolustusmekanismeistamme.

Puhut negatiivisesta arvostelusta, mutta rajan- veto on vaikeaa, jos ei kyse ole suorasta solvaamisesta. Harvoin on. Olen ollut huomaavinani tällaisissa keskusteluissa - kun emme näe kehonkieltä - moni asia saattaa vääristyä. Ryhdytään luulemaan. Sitten tietämään, että niinhän se onkin, piruilee pahus tuokin. Vaikka sitä ei ehkä ole tekstissä tarkoitettu.

Kyllä kritiikkiä keskusteluissa pitää olla, muuten jutut menevät kuorolauluiksi. Keskustelukulttuuri massakulttuurina on meillä erittäin nuorta, varmaan voisi vuosissa laskea sen ikää. Ehkä olemme enemmän tottuneet ottamaan vastaan määräyksiä ja totuuksia pureskelematta. Sen vuoksi joitakin ärsyttävät nyt krittiset kannanotot. Ajatellaanpa esimerkiksi lehtiä. Suuri osa kansasta uskoo pureksimatta, että ihan kaikki lehteen painettu on totta. Varsinkin ne jutut, jotka on julkaistu Seiska-lehdessä.

Olisiko huonon itsetunnon syytä, että kritiikki koetaan negatiiviseksi eli henkilökohtaisiksi heitoiksi. Yhteiskunta, jossa kritiikkiä ei uskalleta esittää sen pelossa, että tulee leimatuksi negatiiviseksi, huonoksi ja joukkoon kelpaamattomaksi ihmiseksi, on pelottava. Kirjoittaja ei aina ole miettinyt lukijaa joka sanan kohdalla eli miltä kustakin lukijasta milloinkin tuntuu, kun lukee tämän. Kuka sellaiseen pystyisi tai viitsisi...

Meillä kaikilla on ikioma käsityksemme siitä, mikä milloinkin on negatiivista. Tässä keskustelussa on se hyvä puoli, että kaikkea ei tarvitse lukea eikä kaikkeen tarvitse kommentoida. Se on suuri etu verrattuna elävään elämään, joss harvemmin voi sanoa: nyt mä lähden pelistä pois.