Alkaa ärsyttää

Medialla tuntuu olevan suomessa tapana kaunistella asioita tai suorastaan valehdella.

Esimerkiksi Maahanmuuttajien toilailuja ei pahemmin kritisoida (vaikka aihetta olisi), eikä usein esim. maahanmuuttajan tekemän rikoksen uutisoinnissa mainita halaistua sanaa tekijän etnisestä taustasta - ei vaikka rikollisen tuntomerkkien kertominen auttaisi hänen kiinnisaannissaan.

Israelin ja Palestiinalaisten rähinöiden uutisoinnissa muistetaan kyllä mainita montako siviiliä kuoli Israelin pommituksissa, mutta Palestiinalaisten tapa räjäytellä Israelilais-siviilejä kappaleiksi itsemurhaiskuissa unohdetaan tyystin.

Islamista uutisoinnissa puhutaan aina miten hieno uskonto on kyseessä, mutta eipäs mainita miten Koraanissa kehotetaan tappamaan vääräuskoiset taikka miten Islamin perustaja harrasti seksiä 9-vuotiaan kanssa jne...

Pienempiä veetutuksen aiheita:

Koulujen alkaessa syksyllä kirjoitetaan, miten työttömyys on vähentynyt ???

ja viimeisenä:

Kontula valittiin vuoden kaupunginosaksi, koska "Vuoden kaupunginosan valinneen raadin mielestä Kontula on muodostunut monikulttuuriseksi lähiöksi ja sen voidaan sanoa toimivan tiennäyttäjänä muille osille Suomea ja muille lähiöille"

Jokainen kontulassa käynyt tietää kyllä miten hieno paikka se on. Turvallinen, siisti ja viihtyisä ;D

Ennen naureskelin kaikille niille, jotka höpöttivät, että "kansalle valehdellaan" ja "asioita salaillaan ja vääristellään". Nyt vanhemmiten huomaan sen olevan totta.
4253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En osaa kirjoittaa yhtä hyvin kuin sinä mutta avasin samaa aihetta käsittelevä topicin maailmanmenoa-palstalle.

Todellakin on alkanut ottamaan kupoliin enemmän ja enemmän Suomen medioitten yksipuolisuus. Suoraan sanoen wituttaa kun kansalle kerrotaan asiasta kuin asiasta ainoastaan toinen puoli (,jos sitäkään).

Kansalle valehdellaan!

Äänestä

kanssasi, monasti itsekkin kun luen jutun raiskauksesta, tai muusta sellaisesta, saatan vilkaista maahanmuuttajat, rasismi palstaa, ihan sen takia onko joku löytänyt uutisen jossa on mainittu, mistä tekijä on kotoisin.

en tiedä onko se näin, mutta monesti jos,
on syyllistynyt rikokseen, jos se on suomalainen, se kyllä kerrotaan, jos se on maahanmuuttaja kansalaisuutta ei silloin mainita, myöhemmin saa lukea jostain muun lähteen ilmoituksesta kansalaisuuden, tällä kait pyritään siihen ettei rasismi lisäänny. Ja vielä maininta että en todellakaan millään tavalla ole rasisti, mutta minun mielestä totuus pitää kertoa, ja näissäkin tapauksissa syyllisen kiinni saamiseksi olisi erittäin tärkeää kertoa kansalaisuus.

Äänestä

Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi. Yle, mtv, hs, ja iltalehti ovat pahimpia totuudenvääristelijöitä. Iltasanomat sentään yleensä mainitsee rikollisten etniset taustat.
Tänään esim sen, että suomalaisen koululaisen päälle tahalleen ajanut oli somali.

Äänestä
  • Saman lafkan iltapulu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


gazpacho kirjoitti:

Medialla tuntuu olevan suomessa tapana kaunistella asioita tai suorastaan valehdella.

Esimerkiksi Maahanmuuttajien toilailuja ei pahemmin kritisoida (vaikka aihetta olisi), eikä usein esim. maahanmuuttajan tekemän rikoksen uutisoinnissa mainita halaistua sanaa tekijän etnisestä taustasta - ei vaikka rikollisen tuntomerkkien kertominen auttaisi hänen kiinnisaannissaan.

Israelin ja Palestiinalaisten rähinöiden uutisoinnissa muistetaan kyllä mainita montako siviiliä kuoli Israelin pommituksissa, mutta Palestiinalaisten tapa räjäytellä Israelilais-siviilejä kappaleiksi itsemurhaiskuissa unohdetaan tyystin.

Islamista uutisoinnissa puhutaan aina miten hieno uskonto on kyseessä, mutta eipäs mainita miten Koraanissa kehotetaan tappamaan vääräuskoiset taikka miten Islamin perustaja harrasti seksiä 9-vuotiaan kanssa jne...

Pienempiä veetutuksen aiheita:

Koulujen alkaessa syksyllä kirjoitetaan, miten työttömyys on vähentynyt ???

ja viimeisenä:

Kontula valittiin vuoden kaupunginosaksi, koska "Vuoden kaupunginosan valinneen raadin mielestä Kontula on muodostunut monikulttuuriseksi lähiöksi ja sen voidaan sanoa toimivan tiennäyttäjänä muille osille Suomea ja muille lähiöille"

Jokainen kontulassa käynyt tietää kyllä miten hieno paikka se on. Turvallinen, siisti ja viihtyisä ;D

Ennen naureskelin kaikille niille, jotka höpöttivät, että "kansalle valehdellaan" ja "asioita salaillaan ja vääristellään". Nyt vanhemmiten huomaan sen olevan totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu