Ne jotka lukivat eilisen Helsingin Sanomat törmäsivät varmaan juttuun suhdannenäkymistä. Siinä todettiin, että Suomessa ollaan nyt korkeasuhdanteen huipulla. Tästä ei käytännössä voi enää enempää nousta vaan edessä on alamäki. TV uutisissa tällä viikolla on spekuloitu, että korkeasuhdanne jatkuisi vielä tämän vuoden loppuun.
Selkeitä meidän hyvinvointiamme nakertavia tekijöitä ovat jatkuvasti nousevat korot ja työvoimapula. Lisäksi alati kasvava yhteiskunnan eläketaakka tuo vielä oman kortensa kekoon. Nyt on selkeästi jo näköpiirissä aika, jolloin talouskehitys alkaa köhiä.
Selkeitä meidän hyvinvointiamme nakertavia tekijöitä ovat jatkuvasti nousevat korot ja työvoimapula. Lisäksi alati kasvava yhteiskunnan eläketaakka tuo vielä oman kortensa kekoon. Nyt on selkeästi jo näköpiirissä aika, jolloin talouskehitys alkaa köhiä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
totta, ollaan suhdannehuipulla mutta talous kasvaa edelleen, mutta hitaammin - olet niitä joiden mielestä pienempi kasvuvauhti = alamäki, Jepjep.
2007/2008 talous kasvaa edelleen, että revi siitä.
saattaa vielä kyteä aikamoinen pommi tässä nykytaloudessa. Ei auta kun ootella, sittenhän nähdään miten menee.
Suhdannehuiput, -laskut, -nousut ja lamat. Heh, heh.
Ainahan voi yrittää arvailla, mutta oikeasti vasta jälkikäteen tiedetään missä huiput ja pohjat menivät. Ja käytäntö on osoittanut, että suhdannekäänteet ja etenkin niiden ajankohta on lähes aina enemmän tai vähemmän yllätys ns. asiantuntijoille. Johan se olisikin liian helppoa, jos joku nuo tietäisi etukäteen :-)
Jos jokin talouden ulkopuolinen vaikuttaja saa aikaan talouden alamäen niin tottakai se tulee yllätyksenä jokaiselle. Esim. terroristi-isku tai vastaava voi saada aikaan tällaisen ilmiön.
Mutta kun talous itsessään lähtee heikkenemään niin ei se sitä yhtäkkiä tee ilman mitään indikaattoreita. Maan talous on erittäin iso koneisto joka muuttuu "suhteellisen hitaasti".
Niille, jotka odottavat ikuista hyvinvointia ja sulkevat pois kaikki median signaloimat indikaattorit tulevasta suhdannemuutoksesta varmasti tulee lama kuin lama yllätyksenä! Ei tässä nyt vielä minkään laman partaalla tietenkään olla, mutta suunta alkaa olla hieman alaspäin. Tällöin oman talouden riskien ottamista on syytä hieman rajoitaa.. Ei pidä tuudittautua aikaisempaan hyvänolon tunteeseen.