oon tosi pessimisti itteäni kohtaan. etin jatkuvasti virheitä itestäni ja se laskee itsetuntoa, harvoin oon tyytyväinen itteeni. vaikka mua on kehuttu useasti komeaksi ja söpöksi ja vaikka miksi niin ei auta, en usko niitä. oon aina ollu tällanen, viidennellä luokallaki piti tukka vetää geelillä enkä varmasti menny kouluun jos ei löytyny sopivia vaatteita tms. en voi tälle mitään, jotkut varmaan ajattelevat että "vittu mikä neiti toi on" mut helvetti! tää häiritsee muaki.
joskus on päiviä jolloin olen tyytyväinen itteeni. katon peiliin enkä näe virheitä missään, tulee hyvä olo. mutta melkein aina mä vaan masennun peiliin kattoes.
eikä tää virheiden ettiminen ja ittensä mollaaminen liity pelkästään ulkonäköön, vaan muuhunkin. olen ujo, aina ollu ja pidän sitä muunmuassa huonona puolena itessäni.
kuulen kehuja miltei joka päivä itestäni mutta ne vain nostaa paineita entisestään, en tiedä miks. pelottaa että tää ei lopu koskaan...
joskus on päiviä jolloin olen tyytyväinen itteeni. katon peiliin enkä näe virheitä missään, tulee hyvä olo. mutta melkein aina mä vaan masennun peiliin kattoes.
eikä tää virheiden ettiminen ja ittensä mollaaminen liity pelkästään ulkonäköön, vaan muuhunkin. olen ujo, aina ollu ja pidän sitä muunmuassa huonona puolena itessäni.
kuulen kehuja miltei joka päivä itestäni mutta ne vain nostaa paineita entisestään, en tiedä miks. pelottaa että tää ei lopu koskaan...
Vastaukset 21
Vanhimmat
kuinka vanha nyt olet? luulen muuten että sinulla
on se sairaus, minkä nimeä en nyt muista.
näet itsesi rumana,vaikka oletkin komea.
en tiedä mitä tekisit, kai olet puhunut
tästä vanhemmille?
17 vielä, täytän ensi kuussa 18 vuotta. jaa mikä sairaus? "kauneus on katsojan silmissä", "ei voi rakastaa muita jos ei rakasta itseään" jne tollasia kuullu nii vitusti mutta en todellakaan rakasta itseäni juuri näkemäni "virheideni" takia.
enkä ole puhunut tästä kenellekkään, paitsi äiti välillä sanoo että olen liian kriittinen itteäni kohtaan ja sais jo loppua jne.
joskus on masennustakin tämän takia. sairas varmaankin olen, tai ei tää ainakaan normaalia oo?
Minäkään en sen sairauden (tai voiko sitä nyt edes varsinaiseksi sairaudeksi kutsuakaan) nimeä tiedä, mutta olen kuullut siitä. Viimeksi eilen Oprahissa oli nuori tyttö, muistaakseni ikäisesi, joka teki jopa mallin töitä, mutta vihasi ulkonäköään. Hän ei kyennyt näkemään itseään muiden ihmisten silmin, vaan näki itsensä hirviönä. Hänen tapauksessaan kyse oli ainakin osittain ailitajuisesti äidiltä opitusta käyttäytymisestä, joka puolestaan johtui äidin äidin negatiivisesta asenteesta omaan tyttäreensä.
Joka tapauksessa, mielestäni olisi ihan hyvä idea, jos menisit juttelemaan jonkun ammattilaisen kanssa (koulukuraattori, -psykologi tms.) sillä en usko, että ongelmasi ydin varsinaisesti on ulkonäössäsi, vaan jossain syvemmällä. Enkä nyt tarkoita, että olet psykopaatti, vaan että ulkonäkösi vihaaminen on oire jostain muusta käsittelemättömästä ongelmasta, joka ei välttämättä loppujen lopuksi ole edes kovin vakava.
Tärkeää olisi, että joku ottaisi sinut nyt vakavasti, eikä vähättelisi ongelmaasi vain siksi, että hän ei näe syytä inhoosi.
olen niin varma että ulkonäössäni on vikaa, että en ole hyvän näköinen tai komea tai mitään. kehut mitä kuulen, he eivät sano sitä tosissaan vaan säälistä? tai tietävät millainen olen, yrittävät valheillaan piristää tai jotain sinne päin. esimerkiksi ihoni ei ole kovin hyvä, kropassani läskiä ei juurikaan ole mutta ei myöskään lihasta. tietenkin jonkin verran mutta ei niin että erottuisi paitojen läpi... pukeutumiseen panostan, tyylikkäät vaatteet tekevät ihmisestä paremman näköisen. tähtään täydellisyyteen? täydellistä ihmistä ei olekaan, joten tätä menoa sekoan varmasti! tai minusta tuntuu että jos en jostain syystä pysty parantamaan ulkonäköäni, niin tapan itseni. siis jos huomaan jonkin uuden vian mille en itse voi yhtään mitään, se jää painamaan mieltä niin pahasti että täytyy tehdä loppu kaikesta.
ja minua ei todellakaan voi verrata mihinkään malliin!!
ja nyt tätä lukiessa kuulostan omastakin mielestä homolta...
Et tietenkään voi samastua mihinkään malliin, koska ongelmasihan nimenomaan on se, että vihaat ulkonäköäsi. Jos haluat ihan konkreettisesti tehdä asialle jotain, etkä pohtia syvällisiä jonkun psykologin kanssa, niin tartu ongelmiin yksi kerrallaan.
Eli, jos ihosi on huono, niin osta ihonhoitotuotteita (kasvojen pesuaine, kasvovesi, kosteusvoide, mikäli ihosi on kuiva ja ehkä joku finnistikki, jota voit laittaa suoraan finnin päälle vaikkapa yön ajaksi ja joka esim. kuivattaa finniä) ja katso, että ne sopivat omalle ihotyypillesi.
Jos et ole tyytyväinen kuntoosi/lihaksiisi, niin päätä ensin mihin lihaksiin haluat keskittyä ja ota sitten selvää kuinka niitä kehitetään. Tee esim. muutama liike jokaista lihasta joka päivä, niin kuntoilusta tulee rutiinia.
Muiden puheista huolimatta on tietysti tärkeintä, että kelpaa omalle itselleen. Johtuuko huono itsetuntosi vain ulkonäöstäsi?
T. Eräskin perfektionisti
Ai niin, ja en usko että muut kehuvat sinua säälistä, mutta kaikkiahan et voi millään miellyttää. Sinun on turha huolehtia sellaisten ihmisten puheista, joista et edes pidä tai jotka ovat kannaltasi täysin yhdentekeviä. Jos jatkat asiasta puhumista, esim. joka kerta kun näet ystäviäsi, niin he todennäköisesti kyllästyvät valittamiseesi (etenkin jos eivät itse näe siihen kohdallasi mitään syytä). Sinun olisi parasta joko tehdä asialle jotain, eli koettaa kehittyä siihen suuntaan mihin haluat, tai päästä aian yli ja tyytyä siihen mitä sinulla on. Pelkään vain, että vaikka lihaksesi kuinka kasvaisivat ja ihosi paranisi, niin löytäisit silti uusia vikoja, etkä olisi loppujen lopuksi koskaan tyytyväinen. Olenkin (kuten jo aiemmin sanoin) melko varma, että ongelmasi ei johdu ulkonäöstäsi.
Itsemurhaa ei kannata tehdä pelkän ulkonäön vuoksi, ja suosittelisin todella että puhuisit jonkun koulutetun ammattilaisen kanssa asioista, jos haudot itsemurhaa. Oli syy siihen sitten naamassa tai pään sisällä. Olisi hyvä saada selville, mikä tämän itseinhon on alunperin laukaissut. Sitä kautta siitä voisi päästä pois.
Sitä vielä vaan, että en itsekään ole tyytyväinen omaan ulkonäkööni. Välillä on päiviä, jolloin tekisi mieli vetää pussi päähän ja jäädä kotiin mököttämään.
Olen kuitenkin (melko äskettäin) tajunnut, että omat ulkonäköongelmani eivät liity suoranaisesti ulkonäkööni. Minulla on huono itsetunto ja tunnen itseni jatkuvasti riittämättömäksi ja omatuntoni soimaa milloin mistäkin, sanoen, että olen huono ihminen koska tein / en tehnyt niin ja näin. Näen huonon ihoni ja ylimääräiset makkarat mahassa seurauksena muista vioistani; esim. ihoni on huono, koska en vain voi olla puristelematta finnejä, vaikka tiedän että se vähentäisi niitä. Toisin sanoen, itsekurini on liian huono. Olen löysä ja huonossa kunnossa, koska en urheile ja liiku, vaikka tiedän, että se olisi terveydenkin kannalta tärkeää. Tähän en keksi oikein mitään muuta vikaa, kuin tietynlainen tyhmyys. Nämä ns. viat ulkonäössäni ovat siis tavallan todisteita huonommuudestani, luonteen tasolla.
Olen kuitenkin tehnyt ongelmieni eteen jotain, ja saanut tuloksia. Olen siis todistanut itselleni, että minulla on sittenkin itsekuria yms. Kerron tämän sinulle siksi, että (kuten olen jo monta monta kertaa sanonut) mielestäni sinunkin ongelmasi on oire jostain muusta, todennäköisesti huonosta itsetunnostasi.
Tunnistatko itse(ä)si kuvauksestani?
nimenomaan tarkoitin, kun olen hoitanut yhden vian pois niin huomaan taas jonkun uuden jutun mitä haluaisin muuttaa tai poistaa. vittumainen oravanpyörä eikö?
punttisalilla alan käymäään huomisesta lähtien pari kolme kertaa viikossa.
eikö perfektionisteilla ole aina huono itsetunto? :D tai en keksi mitään muutakaan syytä huonoon itsetuntoon ku ulkonäköni.
MISTÄ SITTEN TÄÄ JOHTUU JOS EI ULKONÄÖSTÄ? heti aamulla ku tulin suihkusta ja katoin peiliin niin huomasin heti miljoona uutta vikaa itessäni.
nyt tätä lukiessa tajuan että kuulostan mielisairaalta, ehkä sitte oonki.
paitsi että mun tekis mieli mennä ite sinne pussiin jä jäädä sinne loppuelämäks.
tajusin että tää on vähän ku huumetta. ku ostan uuden paidan vaikka ja katon itteeni peilistä ja näytän ihan komealta niin HELVETTI SE TUNTUU HYVÄLTÄ! siis olo on aivan mahtava. sitte sitä hakee väkisinki jotai vikaa mitä vois parantaa että tuntis taas sen hyvän olon... tuonne salille menin juuri sen takia että lihaskunto paranis, vaikkei se viellä mikään aivan surkea ole muttei hyväkään.
ja mulla on ollut aina huono itsetunto.
Just sen takia mä sulle suosittelenkin sitä alan ammattilaista, koska se näkee sut eri näkökulmasta kuin sä itse. Lisäks se on koulutettu siihen, että osaa lukea rivien välistä, ja tietää kokemuksen (eli siis muiden potilaiden/asiakkaiden) perustella, mikä tossa vois olla takana.
Kunnon riippuvuudeks tota ei kannattais päästää, koska ne vaan rajoittaa elämää entisestään, eikä ainakaan paranna kenenkään itsetuntoa.
Tän enempää neuvoja multa ei nyt enää löydy. Suosittelisin kuitenkin, että teet asialle jotain, etkä jää märehtimään sitä ja omaa 'huonouttas'. Tietysti sekin, että oot tiedostanu sen ongelman on jo askel oikeaan suuntaan, mutta vasta se ensimmäinen.
en haluais millekkään "alan ammattilaiselle" mennä juttelemaan, tää voi olla ihan ohimenevää. mulla on aina kotona tylsää ja sitten rupean vain itteäni tuijottamaan peilistä. pitää jotain puuhaa keksiä että unohtais sen oman peilikuvan.
kuinka paljon katsot päivittäin pärstääsi peilin kautta? onko sulla tyttökaveria? entäs muita kavereita? mitä harrastat?
yritän vain sanoa, että muista että elämässä on muitakin asioita kuin ulkonäkö. suhteellisuudentaju on ihan hyvä säilyttää.
mitä haluat? haluatko muuttua? haluatko muuttua, ettet välittäisi ulkonäöstäsi enää nii kovasti? aseta päämäärä. jos päätät esim. että katsot itseäsi pelistä korkeintaan 30min. päivässä..
muista se että sunlaisia tyyppejä on muitakin. ettet sie oo yksin.
sullon vaan pirun huono itsetunto ja aattelet et ehkä sut otettaisiin paremmin vastaan jos "muuttuisit paremmaksi", esim. ulkonäön muodossa. mut muista että sä et voi muuttua. se on mahdotonta. itseään voi muokata, mutta ihminen ei itse muutu. ikinä. ihminen vain muokkautuu muokkaamisen tulostana, parempaan taikka huonompaan suuntaan. mutta muuttuminen - ehei, ehkä seuraavassa elämässä.
melkein aina ku oon yksin kotona niin vähän väliä tuijottelen peiliin. joskus menee hieman kauemminki peilin ees ku etin uusia vikoja ja mitä vois muuttaa jne. tyttöystävää ei oo, eikä oo koskaa ollutkaan jos ei lasketa ala-asteen alax-oleen-suhteita. kavereita on jonki verran mut ei oo yhtäkään luotettavaa, sellasta kunnon ystävää jolle voi kertoa kaikki huolet. ja noihin kavereihin pidän yhteyttä vaikka ne ovat hieman eri aaltopituudella ku mä, siis ollaan vähän ku eri planeetoilta. hankala selittää mut mieluummin niiden kans vietän vapaa-aikaa ku yksin.
onon, mutta mulle oma ulkonäkö on HELVETIN tärkeää enkä voi sille mitään.
jos vaikka ostan uudet housut. okei ekat päivät olen tyytyväinen mutta sitten kyllästyy ja haluaa koko ajan jotain uutta mikä nostaa hieman itsetuntoa vähäksi aikaa. sama juttu vaikka hiustyylissä, vähän aikaa näyttää hyvältä mutta sitten kyllästyy ja näyttää taas huonolta.
tiedän tiedän. haluis vaa olla vähemmän kiinnostunu omast ulkonäöst.
Mitä jos välttelisit peiliin katsomista parin päivän ajan? Siis ettet ihan hakeutuisi peilin eteen etsimään itsestäsi vikoja. Yrittäisit unohtaa edes hetkeksi ulkonäköpaineet, ja keskittyä muihin asioihin, jos se vain on mahdollista.
Itsekin olen perfektionisti, ja minulla on huono itsetunto. Siitä huolimatta olen tyytyväinen ulkonäkööni (perfektionismi ei siis sillä alalla varmaankaan toimi). Olen saanut muiltakin positiivisia kommentteja, mutta jostain syystä en ota niitä vakavasti. Niillä ei ole merkitystä.
Itseinhoni siis keskittyykin siihen, mitä olen/en ole. En ole tyytyväinen siihen, kuka olen, eikä ulkonäköni tunnu sopivan yhtään persoonaani. Koska olen mielestäni ihmisenä niin epäonnistunut, sen kuuluisi näkyä ulkonäössänikin. Ei se näy.
Mutta nyt menee ohi aiheenkin, joten lopetan tähän.
pitää tehä jotain muuta ku tuijottaa itteään, keksiä jotain muuta tekemistä ja ajateltavaa.
tiedän tunteen äijä.
itse sairastan jokseenkin varsin heikkoa BDD:tä, elikkä tätä sairautta jonka nimeä ei tämän ketjun alussa muistettu.
yleensä tämä sairaus syntyy ehkäpä pienestä ja mitättömästä kommentista, mikä on ehkäpä jopa tarkoitettu vain vitsiksi. kuten "sulla on aika iso nenä" sitten sitä alkaa itsekkin ajattelemaan että niin onkin, ja kohta huomaa uusia ja uusia virheitä.
itselläni tämä BDD meni niin, että näin itseni läskinä. lantio oli leveä ja ihraa joka puolella. kyseessä ei ollut anoreksia, koska se on varsin eria asia. alipainoiseksi tultuani jotenkin unohdin tämän ihra ongelman ja keskityin sormiini, hirveät makkarat. sitten tuli naama ja kaikki muukin. peilit sen kaiken aiheuttivat.
kotona omassa peilissä kaikki saattoi olla ok ja päivä mukava, mutta jos vaikkapa kaupungilla vilkaisikin johonkin heijastavaan pintaan.. se oli menoa se.
joten nykyään välttelen kaikkea heijastelevaa pintaa. kaupassa asiointi on varsin vaikeaa, vaatteita ostaessa. kun ne pukukoppien peilit on niin hemmetin isoja.
mitään "oireita" minulla ei oikeastaan enään ole. en edes puhunut koko asiasta kenellekkään, joskus kaverilleni yritin selittää, johon tämä nauroi että "miksi, sähän olet täydellinen!" ei se mitenkään auttanut. yleensä ne kehut siinä pahimmassa vaiheessa vaan satuttivat enemmän.
no. en voi muuta kuin sanoa, että sitä pitää alkaa suhtautua asioihin positiivisemmin, ja koettaa hyväksyä omat kehon virheensä.
"...mutta jos vaikkapa kaupungilla vilkaisikin johonkin heijastavaan pintaan.. se oli menoa se..."
mulla kans aivan sama juttu. ennen kauppaan lähtöö saatan omasta mielestä näyttää ihan ok:lta, mutta heti siellä kaupassa ihmisten keskellä jos näkee ittensä jostain peilistä tai muusta heijastavasta pinnasta niin helvetti siinä rupeaa ihan hävettämään oma ulkonäkö!
vai niin siis sairauksen nimi on BDD. googletin tästä ja nopeasti luettuna "bdd:tä sairastava pitää itseään läskinä". mä en pidä itteäni läskinä...
Itelläni on samoja ongelmia. Tuo vaate juttukin osui ihan nappiin. Näköjään siis muitakin POIKIA joilla tälläisiä ongelmia.
Itsekkin ajattelen aina, että tää on vain ohi menevää, enkä siksi mene minnekkään juttelemaan. Mut arvaas mitä, tätä on jatkunu 2 vuotta ja ajattelen edelleen niin. Tiedostan kyllä ongelman... Alan sitten itselleni aina vähättelee tätä ongelmaa. Mietin, että liiottelen vain ja ei ole edes vakavaa. Jos menisin juttelee jonnekkin niin vähättelisin varmaan sielläkin eikä minua sitten otettaisi niin vakavasti kuin ehkä pitäisi.
Nykyään olen eristäytynyt muista. Semmoista pientä juttua on ollut erään tytön kanssa. Aina kun hän oli lähellä tai kosketti mua, tunsin itseni niin riittämättömäksi ja ällöttäväksi. Lopetin sen jossain vaiheessa ennenkun meni sit viel vakavemmaks. Tyttö ei oikein ymmärtänyt miksi tein niin, en kyllä voinut selittääkään. Vituttaa vain niin paljon, koska en ole koskaan tavannut ketään tyttöä kuin hän. En ole seurustellut pariin vuoteen enkä tuu seurustelee. En vain voi olla muiden kanssa.
Olen 187cm eli aika pitkä, mutta erittäin laiha, alipainoinen. Ruipelo ja keho täynnä vikoja... Minkäs voit.
Joo eipä huvita nyt kirjotella enempää. Tsemppiä sulle, tiedän miltä susta tuntuu
löyty joku toinenki jol on sama ongelma. tänäänki oon verranu itteeni varmaan tuhanteen tavalliseen ihmiseen, näyttelijöihin jne ja aina löytäny itessä paljo enemmä vikoja ku niissä. suurimmalla osalla näistä muista en löytäny vikoja ollenkaan. kyllä tää syö miestä!
tekis mieli pistää kuva tänne että näkis hieman täysin ulkopuolisten ihmisten kommentteja, mutta en kumminkaa viitsi.
vedä KÄNNIT et ole enää ujo. piilota peilit eli älä kato niihin jos alkaa ällöttää..;D
tekisi hyvää, jos unohtaisit peilit! nyt oikeesti, miks tehä toi itselleen? tiedän miltä tuntuu kun etsii virheitä, niin etsin minäkin. mutta kun luin sinun juttusi niin tajusin miten naurettavaa se on, jokainen on erinlainen! ei ole kahta samanlaista, jokainen on erinlainen, nyt lopetat tuo virheiden etsimisen, niin kuin tein minäkin!! unohda peilit, ja heti kun tulee taas sama tunne et oon "ruma", niin jankuta tai vaikka huuda et vittu mä olen hyvän näköinen.. ;D
mutta tulee sellanen fiilis että on pakko nähdä ittensä jostai, ihan ku se peili olis jotain huumetta... perkele!