MOI!
Kertokaas, mitä ihmettä mun pitää tehdä, että saan unirytmini ja nukahtamisvaikeuteni kuriin?!
Oikeastaan jo usean vuoden ajan mulla on ollut ongelmana liian lyhyet yöunet. Kun on nukkunut muutamia viikkoja noin 2-4-tuntia/yö, niin alkaa olla jo niin väsynyt, ettei jaksa tehdä, tai ajatella enään mitään. Yleensä tässä vaiheessa tapahtuu "katastrofi", eli nukahdan yllättäen sohvalle, tms ja nukun yhteen putkeen vähintään 20-tuntia. Kuten arvata saattaa, siinä menee myös seuraava työpäivä, mikäli tämä tapahtuu viikolla.
Syy lyhyiin yöuniin on mielestäni stressi. En kertakaikkiaan saa unta, vaikka kuinka illalla väsyttäisi, vaan pohdin ja mietit yökaudet, miten saada elämä ja asiat järjestykseen. Yllättäei onkin jo aamuyö, jolloin yleensä "tajunta vaan sammuu". Aamulla sitten armoton herätys töihin.
Suurinpina stressin aiheuttajina on lähinnä pari vuotta jatkunut taloudellinen ahdinko, lähisukulaisten sairaudet, e.m.-henkilöiden asioiden järjestely ja hoitaminen, lapsen hyvinvointi (etähuoltaja kun olen), yhteensä kolmen eri työn onnistumisen pohtiminen jne.
Ikää minulla on vasta 26, joten ei luulisi olevan mistään "keski-iänkriisistäkään" olevan kyse.
Nukahtamislääkkeitä olen joskus kokeillut, hieman huonoin tuloksin. Jäin niihin koukkuun, niin henkisesti, kuin fyysisesti. Pidemmän aikaa olen yrittänyt harrastaa liikuntaa kulkemalla työ, yms-matkat pyörällä, käymällä uimassa 2krt/vko, sekä muutenkin hyätyliikuntaan panostamalla. Tästä ei ole ollut apua. Kuntokaan ei ole kohennut, vaikka aktiivista liikuntaa jatkunut jo yli 4kk.
Olen myöskin käynyt juttelemassa paikallisessa mielenterveysyksikössä, tuloksetta.
Jos jollain siis on jokin äärettömän hyvä poppakonsti tämän ongelman ratkaisuun, niin laittakaa vastausta tänne. Alan olla jo aika epätoivoinen, sillä voimat eivät riitä ja työpaikkakin alkaa olla vaarassa.
Kiitos =)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla on ollu n. 2 vuotta samaa ongelmaa, sitten keksin erään tilapäisen ratkaisun joka toimi muutaman kuukauden... mutta ei siitä enempää.
Nykyään saan joka yö unet kun haluan. Ongelmahan tossa on liian vilkas mielikuvitus (tai sun tapauksessa muuten vaan liian paljon ajateltavaa), joten sun pitää tehdä tämän vastakohta, eli keskityttävä olemaan ajattelematta mitään. (helpommin sanottu kun tehty)
On muuten alussa todella vaikeaa, mutta tämä muuten kuuluu myös osaksi itsehypnoosia (jota monet käyttävät juuri yöunien saamiseen).
Ja tämä myös toimii! Kärsivällisesti olet vain ajattelematta mitään, ja kun huomaatkaan niin aha! onkin jo aamu...
Ja ei tarvi mitään lääkkeitä.
Siihen ei tarvitse paljoa lisätä. Vaan sen verran että teet vaikka joka toinen ilta sillai että maalaat jalkojasi sinisellä tai valkoisella maalilla. Ajattelet intnsiivisesti että maali on vieressäsi ja pensseli kädessäsi niin et koskaan ehdi toiseen jalkaan saakka. Olen todennut tosi hyväksi konstiksi. Tunne on niin voimakas että tuntuu aidolta maalaamiselta.
Saattaa kuulostaa raa'alta keinolta, mutta siirrä herätysaikaasi vielä aikaisemmaksi niin se nukutusvaihekin saattaa alkaa osua illasta kohdalleen. Heräämisaika voi olla nyt pielessä ja univaiheesi heräämishetkellä syvimmillään. Puolikin tuntia aikaisempi herätys voisi olla paljon helpompi sinulle. Nukkuminenhan on syvemmän ja kevyemmän unen vaihtelua noin karkeasti sanottuna.