Ikäloppuja?

Joteski tuntuu, että nykyisin ollaan paitsiossa, ku ollaan yli 50 v. Töihin ei oteta, vaik meillä kokemusta, energiaa. Ei oo lapsia enää joitten vuoksi oltais slomalla jne. Minusta viiskymppiset on kaikkein parasta työvoimaa, mut työnantajat ei oikeen ymmärrä sitä! No se on heidän vahinkonsa.
Kommentteja?!
151091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ja kuitenkin poliittisessa keskusteluissa pyritään siihen, että töitä tehdään mahdollisimman pitkään ennen eläkkeelle siirtymistä. Tässä on melkoinen ristiriita???
Viiskymppiset ovat oppineet tekemään työnsä hyvin ja vastuullisesti, tätä ei työnantajat jostakin syystä halua otta huomioon.

Äänestä

Sinulla on vuosien työkokemus. Nuorilla ei. Sinulle lain mukaan kuuluu palkka työvuosiesi mukaan. Se on iso lovi työnantajan pussissa. Kyllä ne nuoretkin hyljätään, hetinmiten kun palkkaraja ylittyy.
Taas uudet nuoret kehiin.
Tänä päivänä ei muulla ole merkitystä, kuin raha.

Äänestä
  • Eivätpä taida olla kovin yleisiä tuollaiset, lain suojaamat työpaikat.
    Menehän puhumaan yksityisellä puolella lain työvuosien perusteella takaamasta palkasta!!!!

    Äänestä

  • Ikävuodet eivät vaikuta palkkaan. Kokemus saattaa kyllä vaikuttaa jo alkupalkkaan. Ei ole mitään "palkkaa lain mukaan" ja "palkkarajan ylittymistä". Kyllähän kaikki yritykset nykyisin ymmärtävät, ettei nuoria riitä joka paikkaan enää.
    (Ainoa poikkeus on sellainen firma, jossa on liian korkea keski-ikä. Silloin sen on aivan pakko etsiä nuorempaa väkeä. Miten mahtaa käydä esim. Yleisradio Oy:n viiden vuoden kuluttua, kun puolet henkilöstöstöstä jää eläkkeelle? Siellä on ollut hakukielto jo kymmenisen vuotta putkeen, vaikka nyt se onkin loppunut olosuhteiden pakosta.)

    Jokainen firma maksaa erilaisia palkkoja. Työehtosopimus määrittelee jotkut, lähinnä teollisuuden palkat, mutta ei läheskään kaikkia. Sopimuspalkkojahan ne suurelta osin ovat.

    Palkka maksetaan siitä työstä, jota tekee. Usein pitkään samassa työssä olleen palkka jää jälkeen nuorempien rinnalla.

    Pikkufirmat saattavat joutua "ostamaan" osaavia työntekijöitä korkeammilla palkoilla. Isot, tunnetut firmat maksavat usein huonommin.

    Kun yritys etsii henkilöä työhön, niin palkkahaarukka on määritelty ja budjetoitu.

    Jos kysymyksessä on jokin suuri kansainvälinen organisaatio, niin voi hyvinkin olla, että palkkarajaa ei ole lupa nostaa. - Ties kuinka monta kertaan olen joutunut paasaamaan siitä, että jokin asiakasfirma menettää hyviä työntekijöitä huonon palkan vuoksi. -> Sitä ei sitten ymmärrä Erkkikään, että iso, amerikkalainen, monikansallinen yhtiö sallii kyllä jatkuvasi vuokratyövoiman, joka on yritykselle lähes kaksi kertaa kallimpaa kuin oma työntekijä.

    Ikääntyneet työntekijät saavat nykyisin töitä paljon helpommin kuin 5-10 vuotta sitten. Viime keväänä eräs asiakas sanoi: "Olkoon vaikka 60-vuotias, kunhan sopii tähän työhön." Kymmenen vuotta sitten asiakkaani etsi assistenttia. Hän sanoi: "Mieluiten ottaisin yli 50-vuotiaan" (ja sai myös). Ja se trendi jatkuu tänä päivänäkin. - Minulla on vain yksi ainoa asiakas, joka vielä edustaa sitä kantaa, että 40 vuotta on jonkinlainen rajapyykki. Se firma on muinaisjäänne, todellakin ainoa.

    Olen ollut henkilöstöalalla lähes 30 vuotta ja nähnyt kaiken omin silmin, mutta ei ylläolevaa kukaan usko.

    Äänestä

Itse saanut olla melkoisen rauhassa töiltä vaikka olenkin vielä aavistuksen alle 50. Työhommelit loppuivat selkeästi sen jälkeen kun tuli 40 täyteen. Tosin paljon riippuu alastakin. Omalla alallani suurimmat teot tehdään yleensä alle kolmikymppisenä.

Nuorempana olen joskus joutunut rekrytointiakin tekemään. Olen useasti palkannut nimenomaan noin viiskymppisiä tekemään kaikenlaisia hommia jotka eivät nuorempia ole kiinnostaneet. Syynä ei koskaan ole ollut ns. "ammattitaito" koska yleensä se on aina jätetty päivittämättä.

Syy on ollut se että viiskymppinen on selkäseinää vasten. Lapset todellakin ovat jo poissa jaloista eivätkä aiheuta sairaslomia. Vanhempi ihminen on myös nöyrä ja kiitollinen työntekijä. Ei uskalla rutista turhista. Lisäksi tuottavissa töissä eivät rutise vaikka laitetaankin kuuraamaan vaikkapa vessan pönttöä. Saahan siitäkin palkan.

Mutta en tiedä mikä on "parasta" työvoimaa. Nuoremmat on koulutettuja ja sosiaalisesti parempia. Ja etenkin kunnian himoisia. Mutta kokemusta puuttuu.

Vanhemmilla on pahimmillaan yli kolmekymmentä vuotta vanha ammattitaito sekä lähtölaskenta eläkkeelle menossa. Mutta tekevät työn mikä käsketään tehdä, rutisematta(siis suoraan esimiehille, ainoastaan seläntakana).

Asiat eivät ole aina mustavalkoisia. Ja riippuvat ihmisestä itsestään.

Nykyisin koitan hankkiutua enenpi tuotannollisiin tehtäviin. Niitä on tarjolla enenpi ja nuorisolla on tavoitteet niin korkealla että suunnittelu puolelle tulee paikkaa kohden jopa neljä sataa työhakemusta. Jonnekin tuotantopuolelle korkeintaan neljäsosa siittä.

Kyllä työnantajat ajattelevat asioita. Nythän on esimerkiksi suoranainen imu lähihoitajista. Ikään katsomatta. Oletkos muuten ajatellut hoiva-alaa?


Niinpä niin.

Äänestä
  • jaksas hoivata enää ketään.Koko ikäni ole hoivannu jo lapsesta lähtien ja en jaksa enää.Onhan tässä lapsenlapset nyt mukana ja heille riittää vielä energiaa mutta raskasta on hoitaa vaikka yksin koknainen päivä heitä.
    Eli kelle sopii mikäkin ja ei katso ikää.

    Äänestä

  • 56v kirjoitti:

    jaksas hoivata enää ketään.Koko ikäni ole hoivannu jo lapsesta lähtien ja en jaksa enää.Onhan tässä lapsenlapset nyt mukana ja heille riittää vielä energiaa mutta raskasta on hoitaa vaikka yksin koknainen päivä heitä.
    Eli kelle sopii mikäkin ja ei katso ikää.

    lakisääteiseen eläkeaikaan on siis kymmenisen vuotta. Ja jotkuthan tekee töitä paljon sen vanhemmaksikin.

    Olet oikeasti aika törkeö tapaus tuotannollisessa ýhteiskunnassa. Himaan pitää vetää joka lapsenhoitopöivä mutta työt eivät kiinnosta.

    Kuka elättää Sinut?

    Äänestä

  • minimissään kirjoitti:

    lakisääteiseen eläkeaikaan on siis kymmenisen vuotta. Ja jotkuthan tekee töitä paljon sen vanhemmaksikin.

    Olet oikeasti aika törkeö tapaus tuotannollisessa ýhteiskunnassa. Himaan pitää vetää joka lapsenhoitopöivä mutta työt eivät kiinnosta.

    Kuka elättää Sinut?

    eihan provisiopalkalla voi elää varsinkaan jossain epämääräsessä työssä?
    Ja eläkeikä on nykysin 63 vuotta minun ikäsellä.Elänhän mina kelan paivärahalla.

    Äänestä

  • 56v kirjoitti:

    jaksas hoivata enää ketään.Koko ikäni ole hoivannu jo lapsesta lähtien ja en jaksa enää.Onhan tässä lapsenlapset nyt mukana ja heille riittää vielä energiaa mutta raskasta on hoitaa vaikka yksin koknainen päivä heitä.
    Eli kelle sopii mikäkin ja ei katso ikää.

    Minä menin vielä uudelleenkoulutukseen kahdeksi vuodeksi sinun ikäisenä ja valmistun vasta vuoden päästä uuteen ammattiin. Aion olla tulevassa ammatissani vielä ainakin kymmenen vuotta.

    Kolmekymmentä vuotta nuoremmat pitävät ihan vertaisenaan, eikä kavereista ole puutetta. Eikä oppimiskyky ole sen huonompi kuin muillakaan opiskelijoilla, päinvastoin. Niin, ja olen ollut työelämässä jo 38 vuotta kaikenkaikkiaan.

    Äänestä

  • täh... kirjoitti:

    eihan provisiopalkalla voi elää varsinkaan jossain epämääräsessä työssä?
    Ja eläkeikä on nykysin 63 vuotta minun ikäsellä.Elänhän mina kelan paivärahalla.

    Jos ei ole vaihtoehtoja. Mietippä sitä.

    Äänestä

mutta pääseekö kiinteäpalkkaseen työhön sillä provisiopalkkaseen varmasti pääsee yli 50-setkin!Ja pääseekö vakituiseksi!

Äänestä
  • "vakituinen". Millä planeetalla elät?

    Äänestä

Ei me olla ikäloppuja vaan tehokkaita.
Tosin olemme sellaista vuosimallia joihin ei oikeen saa varaosia.
mutta voihan pojta leikellä ja parsia.

Olemme sellaisia REVILEIKKALIIMAAOMPELEASKARTELE MALLIA

Hih hih -- ja taas pari varaosaa niin köpötellään taas pitkään

Äänestä
  • Arvo Ylppö eli 104-vuotiaaksi ja oli fyysisesti kovakuntoinen vielä loppuvuosinaankin. Hänellä järki juoksi loppuun asti. Ihailin suuresti tätä lapsia rakastavaa, viisasta kokenutta miestä. Hänellähän oli mm. pitkän iän salaisuutena liikunta ja ruokalajeista kaikkea, mutta vähän.
    Täytyykin lukea hänestä kertova kirja tai kirjat, kunhan saan tämän opiskeluni loppuun.

    Äänestä

  • olis poistunu vielä senkään ikäsenä mutta putosi jakkaralta kun etsi kirjaa kirjahyllystä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Täystuholainen kirjoitti:

Joteski tuntuu, että nykyisin ollaan paitsiossa, ku ollaan yli 50 v. Töihin ei oteta, vaik meillä kokemusta, energiaa. Ei oo lapsia enää joitten vuoksi oltais slomalla jne. Minusta viiskymppiset on kaikkein parasta työvoimaa, mut työnantajat ei oikeen ymmärrä sitä! No se on heidän vahinkonsa.
Kommentteja?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu