kolme pientä urosta. Onko kokemusta milläämn tasolla ,miten voisi ajatella erotettavan jyvän akanoista. Pienin näistä on "ilkein" aina rähisemässä muille jopa hirvikoiralle.
Ajattelin luolakoiraksi mutta kettuhan pistää noin pienen suupalaksi. Voihan se kasvaa tietysti muut pennut kiinni mutta ensi vaikutelma on, että se jää erittäin pieneksi.
Ajattelin luolakoiraksi mutta kettuhan pistää noin pienen suupalaksi. Voihan se kasvaa tietysti muut pennut kiinni mutta ensi vaikutelma on, että se jää erittäin pieneksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on nyt?
"Ilkein" voisi olla paras valinta luolakoiraksi, vaikka onkin pienin. Kasvaahan se, eikä luolahirmun mikään iso tarvii ollakaan.
Mulla oli kerran pentueen riiviöpäisin, itsekkäin ja
vilkkain urospentu aivan loistava luolakoira.
tällä hetkellä.