Tuukka - novelli :'(

Tää nyt on tämmönen pikkunen novelli, mihin sain idean viime aikojen tapahtumista.. Olen pitkästä aikaa täällä taas kirjoittelemassa :D

Otin kädestäsi kiinni ja puristin sitä hellästi. Kävelimme vierekkäin. Aurinko laski järven päässä olevan metsän taakse ja lämmitti selkääni mukavasti. Minulla oli hyvä olla. Käänsit pääsi minua kohden, kuin olisit halunnut sanoa jotain, mutta olit hiljaa. Katsoit ruskeilla silmilläsi minua ja hymyilit. Silitit poskeani. Tuuli heilutteli pitkää tukkaani silmieni eteen. Suljin silmäni ja odotin suudelmaa. Avasin silmäni, ja olit poissa.

- Tuukka, huusin ja heräsin. Se olikin vain unta.. Mieleeni tulivat kaikki hyvät muistot sinusta. Minulla on niin ikävä sinua. Tule takaisin! Silmäni täyttivät kyyneleistä. Miksi sinun piti kuolla? Miksi jätit minut tähän maailmaan yksin?
Otin yöpöydältäni kuvasi käteeni. Siinä se minun rakas Tuukkani hymyili ihanaa hymyään tummanpunainen ruusu kädessään. Kuva oli viime kesältä, jolloin oli rippijuhlasi. Se oli aivan ihanaa aikaa, mutta nyt olet pois. Laskin kuvasi takaisin pöydälle. Makasin selälläni sängylläni, ja katselin kattoikkunasta ulos. Taivas oli musta, ja se oli täynnä pienen pieniä tähtiä. Jospa sinäkin olisit joku noista tähdistä, valaisisit öitäni, katselisit joka päivä minua ja ehkä jonakin päivänä näkisimme taas. :'/
1230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomen Romeo ja Julia mielleyhtymähän tästä syntyi. Kirjoittaminen on oiva tapa läpikäydä tunteita joten kirjoita toki. Paljon ja usein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


danyaa kirjoitti:

Tää nyt on tämmönen pikkunen novelli, mihin sain idean viime aikojen tapahtumista.. Olen pitkästä aikaa täällä taas kirjoittelemassa :D

Otin kädestäsi kiinni ja puristin sitä hellästi. Kävelimme vierekkäin. Aurinko laski järven päässä olevan metsän taakse ja lämmitti selkääni mukavasti. Minulla oli hyvä olla. Käänsit pääsi minua kohden, kuin olisit halunnut sanoa jotain, mutta olit hiljaa. Katsoit ruskeilla silmilläsi minua ja hymyilit. Silitit poskeani. Tuuli heilutteli pitkää tukkaani silmieni eteen. Suljin silmäni ja odotin suudelmaa. Avasin silmäni, ja olit poissa.

- Tuukka, huusin ja heräsin. Se olikin vain unta.. Mieleeni tulivat kaikki hyvät muistot sinusta. Minulla on niin ikävä sinua. Tule takaisin! Silmäni täyttivät kyyneleistä. Miksi sinun piti kuolla? Miksi jätit minut tähän maailmaan yksin?
Otin yöpöydältäni kuvasi käteeni. Siinä se minun rakas Tuukkani hymyili ihanaa hymyään tummanpunainen ruusu kädessään. Kuva oli viime kesältä, jolloin oli rippijuhlasi. Se oli aivan ihanaa aikaa, mutta nyt olet pois. Laskin kuvasi takaisin pöydälle. Makasin selälläni sängylläni, ja katselin kattoikkunasta ulos. Taivas oli musta, ja se oli täynnä pienen pieniä tähtiä. Jospa sinäkin olisit joku noista tähdistä, valaisisit öitäni, katselisit joka päivä minua ja ehkä jonakin päivänä näkisimme taas. :'/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu