ulkopuolinen

alkaa tunnua että kun olen 23 vuotis mies tälläinen ei mikää komistus, ei naiset tuu jutteeleen ravintoloissa ja kun olen viellä kovin ujo niin yksin oon saanut olla kaverit on löytänyt se oman tai muuttanut muualle ei huvita lähteä mihinkään viikon loppusin vain katselleen ympääriisä mtä tehdä kuula kallooa vaan.
2172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaippa sitä kuules on vaan katseltava eteenpäin, vaikka välillä itteensäkin kummastuttais se oma kiinnostamattomuutensa. Tarttee vaan hakeutua hommiin sellasiin paikkoihin, missä saa olla paljon tekemisissä ihmisten kanssa, ja harrastella koko ajan kaikennäköstä. Sitten pitäs kait aina muistaa olla kaikille ystävällinen ja auttavainen (vaikkei aina jaksaiskaan). Ihminen herättää parhaiten huomiota ja kiinnostusta huomaavaisella ja iloisella käytöksellä. Juu ja sitten kun sanoit, ettet oo mikään komistus, niin katselepas seuraavan kerran vaikka kaupassa käydessäs ympärille. Se on nimittäin kutakuinkin varmaa, että näät ihan hyvän näkösiä naisia, joilla monella on vielä "itseäsikin rumempia" partnereita. Niin että katteles ny vielä.

Äänestä

Ihan varmasti sinullekin vielä eteen tulee tilanne, mistä löytyy mahdollisuus.
Tartu tilaisuuteen kiinni kun se tulee ja anna kohtalon viedä.
Ujous ei välttämättä ole pahasta, mutta saattaa estää etenemisen.
Ole siis sen suhteen varovainen, älä anna ujouden viedä mahdollisuuttasi.
Kun olet ystävällinen, toiset huomioon ottava, iloinen ja kohtelias, en usko ulkoisten seikkojen voivan estää kontaktien saamista.
Nuori olet vielä... vielä on aikaa... kyllä se siitä... avoimin mielin eteenpäin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mörkö kirjoitti:

alkaa tunnua että kun olen 23 vuotis mies tälläinen ei mikää komistus, ei naiset tuu jutteeleen ravintoloissa ja kun olen viellä kovin ujo niin yksin oon saanut olla kaverit on löytänyt se oman tai muuttanut muualle ei huvita lähteä mihinkään viikon loppusin vain katselleen ympääriisä mtä tehdä kuula kallooa vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu