Nyt kaivattais ainakin kuuntelijaa jos ei kohtalotovereita löydy..
Eli Anopista..
En kestä enää hetkeäkään omaa ihanaa Anoppiani..
Meillä ihana poitsu syntyi kolmisen viikkoa sitten. On Anopin ensimmäinen lapsenlapsi. Eikä Anopilla itseasiassa ole kuin yksi omakaan poika..Eikä miestä eikä elämässä oikein mitään muutakaan tärkeää, paitsi poika ja nyt myös pojanpoika..
Anoppi soittaa minulle päivittäin ja jauhaa samat asiat, mitä kuuluu ja miten menee jne...
En jaksa kuunnella, en kertakaikkiaan. Sitten vielä olettaa tapaavansa uutte tulokasta jokaisena vapaapäivänä mitä on. Ja nyt hänellä alkoi loma..
Anoppi ilmoitti eilen, että nyt täytyykin sitten ruveta tutustumaan poikaan! Täytyy ruveta viettämään aikaa pojanpojan kanssa!
Tunkee kylään harvase päivä tai odottaa meidän kyläilevän hänen luonaan!
Mieheni ei tätä ymmärrä. On niin tottunut äitiinsä, koska on aina ollut niin ylihuolehtivainen ja soitellut miehelleni lähes päivittäin, aina.
Sitten vielä anoppi vitsailee aina, (on kuulemma ystävilleen sanonut, että saa nähdä koska häneen kyllästytään eikä päästetä kyläilemään enää!)
Näistä vitsiä sitten vääntäessään yritän hymyillä ja olla niin sanotusti mukana hänen hauskuudessaan!=)
En ole ilkeä ihminen enkä haluaisi loukata, mutta
tuntuu, etten edes pysty hengittämään enää, ihan niin paljon ahistaa!
Mitä pitäisi tehdä?
Tuntuu, että ilman Anopin ahdistelua voisin hyvinkin kyläillä hänen luonaan useampanakin päivänä viikossa, koska pidän hänestä. Pidän todella! Mutta hänen hyökkääväisyytensä ahdistaa!
Annan pienen esimerkin..
Oltiin eilen kaupoilla puolipäivää ja otimme anopin mukaan, koska ei olla taas muutamaan päivään nähty..
Tänä aamuna Anoppi vei mieheni töihin, jotta minulle jäi auto päiväksi käyttöön..
Sovittiin mieheni kanssa, että haen hänet iltapäivällä.
Nyt sitten Anoppi soitti ja ilmoitti lähtevänsä mukaan hakemaan miestäni!
Mitä voin tähän sanoa?? Muuta kun, että jaa! Tulen sitten hakemaan!=)
Toivottavasti joku sai selvää tästä sekasotkusta..
Laittakaa kommenttia!=)
Eli Anopista..
En kestä enää hetkeäkään omaa ihanaa Anoppiani..
Meillä ihana poitsu syntyi kolmisen viikkoa sitten. On Anopin ensimmäinen lapsenlapsi. Eikä Anopilla itseasiassa ole kuin yksi omakaan poika..Eikä miestä eikä elämässä oikein mitään muutakaan tärkeää, paitsi poika ja nyt myös pojanpoika..
Anoppi soittaa minulle päivittäin ja jauhaa samat asiat, mitä kuuluu ja miten menee jne...
En jaksa kuunnella, en kertakaikkiaan. Sitten vielä olettaa tapaavansa uutte tulokasta jokaisena vapaapäivänä mitä on. Ja nyt hänellä alkoi loma..
Anoppi ilmoitti eilen, että nyt täytyykin sitten ruveta tutustumaan poikaan! Täytyy ruveta viettämään aikaa pojanpojan kanssa!
Tunkee kylään harvase päivä tai odottaa meidän kyläilevän hänen luonaan!
Mieheni ei tätä ymmärrä. On niin tottunut äitiinsä, koska on aina ollut niin ylihuolehtivainen ja soitellut miehelleni lähes päivittäin, aina.
Sitten vielä anoppi vitsailee aina, (on kuulemma ystävilleen sanonut, että saa nähdä koska häneen kyllästytään eikä päästetä kyläilemään enää!)
Näistä vitsiä sitten vääntäessään yritän hymyillä ja olla niin sanotusti mukana hänen hauskuudessaan!=)
En ole ilkeä ihminen enkä haluaisi loukata, mutta
tuntuu, etten edes pysty hengittämään enää, ihan niin paljon ahistaa!
Mitä pitäisi tehdä?
Tuntuu, että ilman Anopin ahdistelua voisin hyvinkin kyläillä hänen luonaan useampanakin päivänä viikossa, koska pidän hänestä. Pidän todella! Mutta hänen hyökkääväisyytensä ahdistaa!
Annan pienen esimerkin..
Oltiin eilen kaupoilla puolipäivää ja otimme anopin mukaan, koska ei olla taas muutamaan päivään nähty..
Tänä aamuna Anoppi vei mieheni töihin, jotta minulle jäi auto päiväksi käyttöön..
Sovittiin mieheni kanssa, että haen hänet iltapäivällä.
Nyt sitten Anoppi soitti ja ilmoitti lähtevänsä mukaan hakemaan miestäni!
Mitä voin tähän sanoa?? Muuta kun, että jaa! Tulen sitten hakemaan!=)
Toivottavasti joku sai selvää tästä sekasotkusta..
Laittakaa kommenttia!=)
Vastaukset 12
Vanhimmat
En osaa mitään ratkasua tarjota mutta sen tiedän että olisi parempi jos puhuisit ongelmasta miehellesi joka sitten asettaisi rajat äidilleen. Ensiksikin se on hänelle helpompaa puhua omalle äidilleen ja toiseksi sinusta tilee ilkeä miniä jos sinä alat määräilemään ja komentamaan.
itse asuin aikoinaan samassa kerrostalossa anoppini kanssa aika hurjaa.
Viimeksi kun kävivät suomessa asuivat meillä kuukauden ja voin vannoa että jos meillä ei olisi ollut lapsia olisin muuttanut pois kotoa siksiaikaa.
Mutta en usko että nämä anopit ilkeyttään häiritsee eivät vaan ymmärrä antaa tilaa hengittää.
Toki tästä sinun anopistasi on varmasti tulevaisuudessa hyötyä mikä sen parempi lapsenvahti kun oma mummi.
Tilanne oli aivan sama 5kk sitten kun lapsi syntyi. Tilannetta pahensi vielä se, että anopillani on 5 poikaa ja yhden tytön on menettänyt keskenmenolla, joten hän oli seota kun saimme tytön. Hänellä on jo ennestään kyllä 4 lastenlasta, mutta he eivät asu samalla paikkakunnalla kuten me.
Pari ensimmäistä viikkoa otin avun vastaan, kun hän teki ruokaa ja kävi kaupassa. Mutta ensimmäisen huomiota herättävän merkin huomasin, kun lapsi oli VIIKON IKÄINEN(!), niin anoppini sanoi, että lapsi tulee nyt meille yöksi, jotta sinä saat levätä!!! Hetkonen, EI todellakaan tule! Eihän nyt herranjumala kukaan vie lastaan viikon vanhana hoitoon anopille! Minä sitäpaitsi imetän, niin mitenkäs se anopilta onnistuu?!
No kuitenkin, hän ja hänen miehensä rupesi istumaan meillä illat pitkät, enkä minä saanut levättyä enkä oltua lapseni kanssa kahden lainkaan. Sitten pistin stopin. En vaan enää vastannut puhelimeen, ja sanoin että olin nukkumassa kun hän kysyi miksen vastannut. Vähitellen soitot alkoivat loppua, ja viimein he ymmärsivät, että kerran viikossa näkeminen riittää. Nyt he käyvät joka viikonloppu ja asia on ok. Lapseni kyllä vierastaa häntä enemmän kuin ketään, mutta mikäs ihme se on kun hän on aina niin hyökkäävä! Heti vaan syliin ja kovalla äänellä lässytys niin tottahan arka lapsi vähemmästäkin pelästyy..
Mieheni kanssa on kyllä käyty monet ja kovat riidat kyseisestä asiasta mutta eihän minunkaan äiti istu meillä joka ilta ja ole viemässä lastani pois! Joten riidat on jäänyt siihen. Ja vauva ei ole vielä kertaakaan ollut kotoa yötä pois, eikä tule vielä pitkään aikaan olemaankaan.
tutulta. Meiän vauva on jo 4kk ja jo neljäs lapsenlapsi, mutta ensimmäinen hänen rakkaalta pojaltaan. Anoppini myös yksineläjä ja asuu tuossa vieressä. ´Reilusti ennen vauvan syntymää kävi jo ahdistamaan, kävi tulevista jouluista yms. puhumaan. Oikein säälivällä äänellä että tietysti menet omien vanhempiesi luo, onhan ne sinun vanhempasi ja heillä etuoikeus lapsenlapseen... Siis hä??? Sanoin ettei siinä ole kysymys vauvasta vaan siitä mitä me halutaan tehdä. Tietysti haluan mennä kotiin vauvan kanssa, he asuvat niin kaukana että harvoin pääsen, ihan siis itseni kannaltakin haluan koska joka ainut joulu olen siellä ollut. Mieheni sukulaiset asuvat kaikki ihan lähellä ja käymme kaiken maailman kissanristiäiset läpi.
No kaikkea tuollaista tuli koko odotusajan läpi. Vauva kun syntyi, olisin toivonut että minulle soitetaan ja kysytään jaksanko ottaa hänet vastaan. Soitettiin kyllä mutta ilmoitettiin mihin aikaan hänellä on menemisiä ja mihin aikaan hänelle sopii ja sitten vaan tultiin. Kotiinkiin tultiin vaikka puhelimessa sanoin ettei ole hyvä hetki. Hän ei kertakaikkiaan kuuntele!Ilmoitti että useaan kertaan viikossa täytyy nähdä. Ristiäiset kun tuli, niistäkin hän oli jo suunnitelman tehnyt, tyttärelleen oli puhunut että hän ei puutu meidän asioihin. Itki välillä kun hänelle ei edes nimeä kerrota, (olisi varmaan halunnut tarkistaa sopiiko se hänestä vauvalle) ei tajunnut kun sanoin että ristiäisissähän me se nimi julkistetaan. Ei kukaan muukaan sitä tiedä. Siitä vaan lisää itkua kun hänelle ei edes kerrota... Muutenkin anoppini komenteli ja käskyytteli minua ihan mieleinmäärin.
En edes muista mitä kaikkea oli, olin henkisesti ihan rikki ja päätin ouhua miehelleni asiasta (niin ja nämä kaikki tapahtui niinä kertoina kun olin kahdestaan anoppini kanssa) joka onneksi ymmärsi. Puhui äidilleen joka kiisti asioita mutta mieheni pysyi vierelläni. Nyt anoppini välillä laukaisee jotakin, mutta pysyy taka-alalla. Hyvä että huomaa lastamme, muita lapsenlapsiaan sitäkin enemmän. Ihan kuin koittaisi saada meidät mustasukkaisiksi.
Mihin tahansa hänen käytös muuttuu, en usko että pystyn enää läheiseksi hänen kanssaan tulemaan. Niin pahoin hän minut sai henkisesti voimaan. Tällä hetkellä en halua että hän ottaa vauvaamme syliin tai mitään. Inhottaa jos koskeekaan häneen. Voi tuntua liiotellulta, mutta en viitsi edes kaikkea kirjoittaa. Kyllä ihmiset hänestä tykkää ja mukavahan hän onkin, mutta ei jos päästää liian lähelle. Sitähän muut eivät ymmärrä kun sitä puolta hänestä ei ole nähneet.
Niin ja hänkin aina vaan ilmottaa että tulen mukaan tai lapsi tulee hänelle hoitoon (no way!!!) Raivostuttavaa!!!
No toivottavasti tästä purkauksesta saat selkoa =)
Hei!
Itselläni ei ole tuollaisesta kokemusta lainkaan vaan haluankin tuoda juuri sen toisen näkökulman..
Meillä on 7 kk tyttö ja niin minun kuin mieheni vanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi. Anoppi ja appiukko asuvat naapurikaupungissa (matkaa autolla 10 min) ja he ovat käyneet katsomassa tyttöä tasan 5 kertaa!!
Olemme käyneet heillä näyttämässä tyttöä ja kertoilemassa kuulumisia jne säännöllisesti (pari kertaa kuukaudessa), mutta mitään kummempaa yhteyttä ei anopin/appiukon ja meidän ja lapsen välillä ole.
Itselläni vanhemmat, sukulaiset ja lähimmät ystävät asuvat monen sadan kilometrin päässä ja mieheni tekee pitkiä työpäiviä. Välillä olen seuraa vailla.. jopa anoppini!
Kuten huomaamme.. mikäli anoppi on liiaksi mukana elämässä, se on huonosta, mutta niin on se toinenkin puoli.
Mitenköhän kaikki saisimme suht sopivasti tuota anoppiaikaa?!?! ;)
Hyvä kun toit tuollaisenkin näkökulman tähän asiaan! Minua ahdistaa myös joskus, kun anoppi asuu 2 km päässä ja on aika usein meillä lapsenlastaan (ensimmäinen) katsomassa. Odotusaikana jo alkoi kysellä, milloin menen töihin ja hän saa alkaa hoitamaan lasta. Eli siis oletti, että menen töihin heti kun pystyn ja annan lapsen -tottakai- hänelle hoitoon jne.
Mutta olisi todella kamalaa, jos isovanhempia ei kiinnostaisi lapsi ollenkaan! Täytyy muistaa tämä, kun seuraavan kerran alkaa ahdistaa :)
kuin meillä. Lähimmät sukulaiset 500 km päässä ja olen yksin orpona uudessa kaupungissa ilman tuttavia ja mies aina töissä... Onneksi on puhelin keksitty.
että varaatte jonkin tai pari iltaa viikossa ihan vain perheelle. Ei muuta ku töpseli pois seinästä, kännykät kii ja ovea ei silloin avata. Ja jos anoppi sitä ennen änkeää kylään eikä tajua poistua, sit kehitätte vaikka jonkun menon itsellenne ja sanotte, että nyt sorry vain ei sovi, kun meidän pitää lähteä.
Ja jos jatkuvat käynnit muina aikoina sit alkaa rassaan, otat vauvan kamat levälleen tai takin kouraas ja sanot,että voi että oli kiva ku tulit, mut sorry olin just lähdössä.
on todella lapsellista ja inhottavaa, joten älä anna toisille tuollaisia neuvoja jos itse noin typerästi toimitkin !
Jos anoppi ahdistaa ja käy liian usein ja muuta alkuperäisen kirjoittajan sanomaa niin minä siinä tilanteessa kertoisin sen anopille avoimestia ja sanoisin ystävällisesti myös sen, että toivon vähän enenmmän omaa aikaa ja rauhaa.
Asioista voidaan keskustella ja asioita sopia niin että kaikilla osapuolilla on hyvä.
Ymmärrän täysin aloittajan anoppiakinjos kyseessä on eka lapsenlapsi ja ainoalle pojalle. Onhan se niin suuri asia, että ei siihen aivan täysin kylmän järkevästi voi suhtautua. Se jos mikä on tunneasia ja toiminta sitten sen mukaista.
Anoppi rakastaa lapsenlastaan enemmän kuin mitään muuta ja se hänelle suotakoon, keneltäkään se ei ole pois vaan nimenomaan se tulee rikastuttamaan lapsen elämää ja antamaan tuolle lapselle paljon iloa, varsinkn kun anoppi kuulostaa olevan huolehtiva ja hyvä ihminen.
Kuten sanottu, rehellinen ja suora keskustelu auttaa asiassa kuin asiassa.
anopille juteltu asiasta, mutta hän alkaa käyttäytyä lapsellisesti (siis koittaa tehdä meidät mustasukkaiseksi yms.). Olisin mielelläni väleissä hänen kanssaan, mutta mielestäni hän on omat lapset kasvattanut, elänyt oman perhe-elämänsä omalla tavallaan niin nyt on meidän vuoro elää omamme haluamalla tavallamme. Ilman että tulevaisuudessa kadun sitä että annoin hänen määräillä elämäämme. Hän saa olla mummo lapsellemme, mutta ei saa tukehduttaa meitä. Hän on pahoittanut mieleni niin useasti ja minun pitäisi vaan jaksaa antaa asain olla koska hänhän vaan rakastaa lapsenlapseaan?
Anteeksi, en siis ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta halusin vastata viestiisi. Meillä ei ensimmäinen lapsenlapsi vaan neljäs. pojaltaan ensimmäinen. Mielestäni sellainen ihminen joka ajaa lapsen vanhemmat "hulluuden partaalle" ei tule ikinä rikastuttamaan lapsen elämää. Lisäksi en voi sietää kuinka hän ei touhua lapsemme kanssa (5kk) vaan halaa kokoajan tiukasti ja toistaa jatkuvasti kuinka mummo on paras ja mummon syli on paras jne. Ei, kyllä se äidin ja isin syli on paras, siitä pidän kiinni!
ja on parempi säilyttää silloin laiha sopu anopin kanssa ja kertoa valkoinen valhe kuin loukata suoraan ja aloittaa lihava riita.
Monissa perheissä on perheen oman hyvinvoinnin takia otettava jostakin aika perheelle, toisille se on työn takia ja toisille vaikka sen ahdistelevan anopin takia. Olisiko kiva lapselle, jos vaikka isä on luvannut tehdä jotain kivaa, mutta aina vaikka työpuhelu keskeyttää ja isä juoksee ja jättää lapsen itkemään pettymystä. Tällöin on hyvä, että perheessä rauhoitetaan joku aika vain meidän perheelle, jolloin sekä parisuhde että lapsi voivat paremmin, kun keskitytään siihen, että tämä on meidän aikaa ja piste.
Talo elää tavallaan ja vieraat kulkee ajallaan, näinhän se on mentävä.
Mitäpä jos jätät välillä vastaamatta puhelimeen ja soitat anopille vähän myöhemmin?? Kerrot että olette väsyneitä ottamaan vieraita vastaan. Tai että vierailette välillä ystävienne/sinun sukulaisten luona.
Minua ahdistaa, kun anoppi on kauhea hössöttäjä 7,5kk vanhan lapsemme kanssa. Tuntuu ettei hän osaa hetkeäkään vain olla pojan kanssa ja antaa lapsen touhuta itsekseen, vaan koko ajan pitää leikkiä/laulaa, tanssia tai höpöttää. Musiikkia huudattaa yleensä aika kovalla. Poika on aina ihan väsyneen näköinen, jos on anopilla hoidossa.. Ei aina saakaan nukuttua siellä.
Vauvan ollessa pienempi anoppi ei ikinä kuunnellut kunnolla ruokailuohjeita yms. vaan hössötys alkoi jo heti kun menimme paikalle. En mielelläni jättäisi poikaa hoitoon anopille pitkäksi aikaa, kun tuntuu että lapsi on aina yliväsynyt kauheasta touhottamisesta. Ennen lapsen syntymää kävimme anopin luona n.kerran viikossa, mieheni ei pidä kovin tiiviisti yhteyttä. Nyt anoppi on alkanut soitella aina minulle ja kuulostaa vähän katkeralta, jos ei ole nähnyt lastamme vähään aikaan.
Meillä sama. Kun lapsi oli häthätää 2-kuinen eikä niskoja kantanut kunnolla, anoppi ja tädit kantoi kauheita tyynyjä pojan pään alle ja minä olin, että ei, ei... Sit heittelivät ilmaan ja kun kielsin, niin oli vain, että kasvaa, kasvaa, heilläkin heitelty jo 10-päivästä. Istuttivat poikaa jatkuvasti vaikka sanoin, että selkä menee pilalle. Anoppi vain siihen, että hän on kasvattanut 14 lasta. Yritin mennä imettämään toiseen huoneeseen, liuta tätejä tuli perässä ja suoraan pussailemaan poikaa, kun oli rinnalla. Olin vähän nolona, että meinaako ne nyt mun tissitkin nuolla vai pitäskö mun imettää niitä eukkojakin. Poika ei saanut nukkua rauhassa, kun herättivät vieraita katsoon. Kantoivat ja hyssyttivät uneen, vaikka kuinka kielsin, kun olin just 2 kuukautta tapellut, että sain pojan nukkuun omaan sänkyyn ja vielä nukahtamaankin sinne. Oli hermot kyllä palaa kokonaan ja mikä pahinta, mies ei puuttunut mihinkään vaan suuttui mulle, kun sanoin, että ei homma toimi.