Outo uni vuonna 1995

Lagerström

Ollessani 15- vuotias sattui elämäni ainut yliluonnolliselta vaikuttava tapaus. Näin todentuntuista unta, jossa vanha nainen vei nuoren sisareni mukanaan.

Yrittäessäni pelastaa pikkusiskoani, tämä noitamainen hahmo "kutisti" hänet enkä löytänyt sisartani millään. Heräsin painajaiseen aamuyöstä, 5 maissa, huutaen surusta ja pelosta.

Uni oli niin voimakas, että minun oli oman mielenrauhani vuoksi tarkistettava, että siskollani oli kaikki hyvin. Sydän pamppailen juoksin vanhempieni huoneeseen, jossa silloin 7- vuotias pikkusisareni uinui, tallessa ja levollisen näköisenä. Huokaisin helpotuksesta ja lähdin kävelemään takaisin omaan huoneeseeni.

Yhtäkkiä huomasin kuinka veljeni seisoi vanhempiemme oven suussa, silmät selällään ja kasvoilta veri paenneena. "Onko kaikki kunnossa?" hän kysyi minulta. Veljeni kertoi heränneensä uneen, jossa noita vie pikkusiskomme.

Emme saaneet enää veljeni kanssa unta ja valvoimme lopun yötä pienen sisaremme vierellä.

5

1895

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lady_Nocturna

      Itse olen myös nähnyt samaa unta samaan aikaan sisareni kanssa.
      Uni oli kuitenkin täysin merkityksetön, mutta silti liian yksityiskohtainen ollaakseen pelkkää sattumaa.
      Ehkä saman perheen jäsenten aivoaallot vastaavat toisiaan niin paljon, että samojen unien katsominen olisi teoriassa mahdollista. Unitilassa mieli on muutenkin herkimmillään...

    • olit unikoulussa

      Olen nähnyt unta useampia kertoja samaa unta täysin vieraiden ihmisten kanssa, joita en entuudestaan ole kohdannut. Nämä unet ovat olleet ns. selkounia, eli olen tiennyt nukkuvani unta nähdessäni. Asiaa tukee se, että olen tavannut näitä henkilöitä myöhemmin "oikeassa" elämässä. Jotkut ovat tunnistaneet minut ja kysyneet, että missä olemme kohdanneet? En ole tietenkään voinut sanoa, että tietenkin unessa.

      Ehkä tiedostamaton tajunta koettaa johdattaa auttavia tahoja joidenkin henkilöiden luokse, jotka tukea tai jotain apua tarvitsevat??

      - -

      Tuo noitaunesi vaikuttaa siltä, kuin tiedostamaton tajuntasi tahtoisi opettaa sinulle empatiaa, myötätuntoa, ja rohkeutta. Mikä onkaan parhain keino sen opettamiseen ja vahvistamiseen, kuin käyttämällä unihahmoina kyseiselle henkilölle sopivia myötätuntoa herättäviä kohteita (sisko, vauva, kiva kotieläin). Eräs selitysmalli on, että se oli testi, jossa katsottiin, lähdetkö noitahahmoa vastaan suojellaksesi pikkusiskosi hahmoa vai pakenetko paikalta. Eli oletko valmis uhrautumaan läheisesi puolesta?

      On hyvin mahdollista, että "noita" ja "pikkusisko" unessasi olivat pelkkiä unihahmoja ja luotu testauksen ajaksi.

      On huomattava, että läheskään kaikki unen hahmot eivät ole oikeita ihmisiä. Ylivoimaisesti suurin osa on unennäkijän omia luomuksia vailla omaa itsenäistä elämää, osa saattaa olla muita unennäkijöitä. Kun opimme kantamaan vastuuta unistamme, niin kykenemme kohtaamaan järkevästi ihmisiä myös unessa ja olemaan heitä turhaan häiritsemättä. Voimme silloin heitä myös tarvittaessa kyetä auttamaan
      (esim. kuolemanpelkoisille olen joskus sanonut, että "et suinkaan oikeasti kuole, katsos minäkin elän, sillä näemme nyt samaa unta")

      • tuota

        itsekkin olen nähnyt noita unen ja vaistomaisesti pomppasin suojelemaan muita ja ryntäsin suuntaan mistä kuulin noidan vihlovan äänen. täydessä vauhdissa ovella mistä tiesin äänen tulevan tajuntani heräsi outolle asteelle vaikka nyt ehkä olinkin jonkilaisessa tajunnan tilassa jo ennen äänen kuulumista. noh joka tapukses jouksin siis täydessä vauhdissa ovelle ja samalla kun sain jalkani sisään tajuntani heräsi ja sinkouduin seinään ja sitten muistan vain meneväni seinällä kuin jossain manaaja leffoissa. tämäkään mikään mukava tunne ei ollut kun en pystynyt kuin ehkä vähäsen sitä jarrutamaan/hallitsemaan.


        sitten tosta ihmisien tapaamisesta. todellakin tajunan tilani oli korkealla tässä unessa jopa korkeampi mitä minulla nyt on. olin kahdella ovella ja siinä vieressä oli myös joku mies. siitä mitään välittämättä astuin vasemasta ovesta sisään ja empä jaksa sepittää mitä siellä tapahtui mut muistan sen sev'sti kun tulin takaisin ovesta joka tapahtui kuin omasta tahdosta päästä takaisin. tämä hieman tukevahko mies seisoi siinä vielä hieman hämmentynyt ilme/katse silmissää. sanoin miehelle vain että ehkä tämä on joku tajunnan tila vaan missä olemme irti ruumistamme, silloin se ainakin tuntui järkevältä tavalla ilmaista se. mies muistaakseni kumminkin jotenkin ilmaisi olevansa ehkä samaa mieltä. siitä minä muistaaseni sit kävelin vaan pois ja siihen uni loppui.

        tämmönen kokemus mulla.en sit tiedä mitä se oli. oliko kaikki mielikuvituksen tuotetta vai tapasinko tämän miehen oikeesti. monesti mietti et jos joku olisi kirjottanuy samanlaisen kokemuksen, mulle selviäisi kokemukseni oikeus?;)


    • kysymys!

      Voisiko yhteisunta jollain menetelmällä oppia?

      • mui mui

        en asiasta tiedä mutta ehkä harjoittelemalla hyvän ystävän kanssa voi toimia. Itse lähtisin jotenki sillee et ennen nukkumaan menoa ajatellaan sitä ystävää paljon ja sit ennen nukahtamista muistelta tai kuviteltas jotain tilannetta ystävänsä kanssa.
        Kaikkehan voi kokeilla. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      8
      1645
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1078
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      936
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      809
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      778
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      741
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      676
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      651
    9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      647
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      609
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      588
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      59
      583
    13. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      111
      556
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      538
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      524
    16. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      48
      509
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      509
    18. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      503
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      488
    20. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      483
    Aihe