sekoan!

turha kai mainita että mulla on ikäänkuin ongelma.. eli siis mun juttu menee kutakuinkin näin: törmäsin n. puolitoista vuotta sitten yhteen kundiin, jonka kanssa oli helppo heittää läppää ja sitä tulikin sitten tehtyä. tätä jatkui jonkun aikaa kunnes hänen aloitteestaan aloimme hieman "kehittää" keskusteluamme ja juttelimme vähän niitä näitä. en tiedä missä vaiheessa tunteeni heräsivät, mutta sitten huomasin olevani hyvinkin kiinnostunut tästä ihmisestä. hän sanoi haluavansa tavata minut ja tavallaan pyysi että tapaisimme. no, olimme molemmat menossa samaiseen paikkaan sitten kerran kumpikin syistämme ja siellä sitten menin juttelemaan hänelle ja se oli hieman "kangertelevaa" etten sanoisi. ujous kun on molemminpuolista. no aikaa siinä sitten kului ja juttelimme silloin tällöin vähän niitä näitä. tunteeni kasvoivat eivätkä osoittaneet minkäänlaisia katoamisen merkkejä. seuraavan kerran tapasimme erään yhteisen tuttumme bileissä jossa koitin kertoa hänelle tunteistani, hän torjui minut. päätimme siis jatkaa kavereina.. no aikaa siinä sitten kului ja yritin olla tuomatta tunteitani esiin, koska pelkäsin uutta torjumista. aikaa kului vuosi, laskien ensimmäisestä tapaamisestamme kun huomasin tunteideni kasvaneen kasvamistaan ja sen myötä aloin enemmän pitää yhteyttä tähän ihmiseen. sitä jatkui pari kuukauttasitten olleeseen aikaan jolloin päätin kertoa hänelle tunteistani uudestaan, tällä kertaa niin suoraan kun osasin. vastaukseksi sain taas "ollaan kavereita". sen jälkeen keskustelimme yhä useammin erilaisista asioista lähes päivittäin ja hyvinkin paljon. piilotin taas tunteeni etteivät ne häiritsisi keskustelujamme. hän tuntui olevan yhä enemmän kiinnostunut keskustelemaan kanssani ja aloin ensimmäistä kertaa tuntea että hän haluaisi todella olla edes kaverini. mutta sitten, yhtäkkiä kaikki alkoi muuttua. hän ei enään ollutkaan niin kiinnostunut keskustelemaan kanssani ja alkoi jopa jättää keskustelujamme kesken ja jättää vastaamatta kysymyksiini tai muuten vain sanomisiini (nämä keskustelut siis tapahtuivat netin välityksellä) aloin tuntea oloni hyvin epävarmaksi ja tuntui että olisin sekoamassa, kaikki muuttui niin äkkiä laidasta laitaan. yritin jatkaa samaan tapaan, mutta yhä harvemmin hän enään oli mukana jutussa. sitten hän lopetti puhumisen kokonaan. otin hieman etäisyyttä koska oletin sen auttavan häntä ajattelemaan asioita, mutta kun koitin taas lähestyä häntä se ei onnistunut. en ymmärrä ollenkaan mistä tuo johtuu, olen miettinyt vain että mitä olen tehnyt väärin.. tai ylipäätään tehnyt että hän käyttäytyy niinkuin käyttäytyy.. nyt olen päättänyt että kysyn asiaa häneltä suoraan, mutta se tulee olemaan hyvin vaikeaa. kyseinen ihminen kun on yksi viimeisistä ihmisistä joka suostuisi puhumaan mistään asiasta suoraan. olen sanonut hänelle useampaan kertaan että jos on jotain sanottavaa niin sano, vaikka pitäisi käskeä mua painuman helvettiin niin tee se. mitään tälläistä en kuitenkaan ole saanut kuulla, päinvastoin olen kokenut asian niin että hän rohkaisee lähestymään itseään. mutta mitä sitten tapahtui? kyllästyikö hän? teinkö jotain väärin? olen miettinyt pääni puhki mitä olen mahdollisesti tehnyt väärin, mutta en ole ainakaan tietoisesti tehnyt mitään joka voisi loukata häntä. tällä hetkellä olen hyvin varma siitä että aion puhua asiat suoraan selviksi halusi hän sitä tai ei, mutta mitä kauemmin odotan sitä epävarmemmaksi tulen. oletan nimittäin että vastaukseksi saan hiljaisuutta tai jotain niin ympäripyöreää perusläppää ettei siitä paljon iloa irtoa. tai sitten saan hänet viimein sanomaan suoraan että haluaa minun painuvan helvettiin ja jäämään sinne.. se tulee murskaamaan minut totaalisesti, mutta näinkään ei voi jatkua. ainoa tapa päästä tästä yli on kai hajoittaa itsensä kokonaan ennen kun on mahdollisuus alkaa korjaamaan.. olenkohan ihan hakoteillä? mitä ihmiset on mieltä tästä tilanteesta? itse olen sekoamispisteessä..
21662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

keskustelitko hänen kanssaan netissä ns. anonyymisti? samat jutut voi kolahtaa keneen tahansa, niinkuin vaikkapa tämä kirjoituksesi minuun, miksi muuten siihen vastaisin? mutta miksi kukaan lähtisi suinpäin purkamaan elämäänsä tai tunteitaan hekilölle josta ainoa muisto on vain kirjoitukset ja nimimerkki. en tunne sinua kirjoituksesi takaa, mutta kaikki kirjoittavat tyyleillään ja ongelmat joiden kanssa painitaan on monella niin samankaltaisia.
kirjoitit että tulit torjutuksi, mutta miltä sinut torjuttiin, ehdotitko jotain? jospa torjunnan syy olikin enemmän sosiaalinen ja tilanteeseen liittyvä eikä suinkaan henkilökohtainen? kuten myös olen melko ujo ja tiedän kokemuksesta että tuollaista torjuntaa on hyvin vaikea perustella ja selittää siinä tilanteessa. taidat olla ihan oikeilla jäljillä, et varmastikaan ole loukannnut, puhumalla ne asiat yleensä parhaiten selviää, tai miksei kirjoittamallakin kunhan tietää kenelle kirjoittaa. tämäkin kirjoitus paistaa varmasti läpi sen että tämän lukee moni ja kirjoitustyyli on siksi sellainen kuin se on. "eihän henkilökohtaisia kirjeitäkään monisteta ja jaeta joka talouteen, niinkuin tämä ;)"

marsupilami-ät-post-piste-kom

Äänestä
  • kiitos kun vastasit.. tuohon nettikysymykseen: keskustelin hänen kanssaan suurimmaksi osaksi netin kautta mutta emme anonyymisti. eli siis tunnemme toisemme kyllä mutta suurin osa keskusteluista tapahtui netin välityksellä. koin tulleeni torjutuksi kun kerroin tunteistani ja hän ei osoittanut minkäänlaista vastakiinnostusta vaan sanoi haluavansa olla vain kaveri kanssani.. senkin tosin oletin olevan vain "lieventävä" tekijä tässä torjumisessa etten ottaisi sitä niin raskaasti kun hän ei "torju minua kokonaan" vaan vain osittan.

    Äänestä

  • *ei voi ymmärtää* kirjoitti:

    kiitos kun vastasit.. tuohon nettikysymykseen: keskustelin hänen kanssaan suurimmaksi osaksi netin kautta mutta emme anonyymisti. eli siis tunnemme toisemme kyllä mutta suurin osa keskusteluista tapahtui netin välityksellä. koin tulleeni torjutuksi kun kerroin tunteistani ja hän ei osoittanut minkäänlaista vastakiinnostusta vaan sanoi haluavansa olla vain kaveri kanssani.. senkin tosin oletin olevan vain "lieventävä" tekijä tässä torjumisessa etten ottaisi sitä niin raskaasti kun hän ei "torju minua kokonaan" vaan vain osittan.

    mitä tarkoitat osittain torjumisella? jos hän haluaisi enemmän kuin ystävän mutta sen sanominen onkin niin vaikeaa, vähän kuin sinun tilanteesi, entä jos molemmat ovat yhtä ujoja ja eivät uskalla tehdä selvää aloitetta pelätessään joutuvansa torjutuksi?

    lue tältä palstalta kirjoitus, Sinulle.
    sama tilanne toisesta näkökulmasta.

    Äänestä

  • marsupilami kirjoitti:

    tarkoitan että hän ei torjunut minua niin että olisi lopettanut kaiken yhteydenpitomme vaan "tarjoutui" jatkamaan tätä kaveruutta välittämättä siitä että tunnen häntä kohtaan muutakin. en voi ymmärtää miksi hän sitten kohtelisi minua niin kuin kohtelee jos haluaisi minkäänlaista suhdetta välillemme, edes kaveruutta enään. itse olisin valmis tekemään selvän aloitteen jos en olisi hänelle luvannut (kun kerroin tunteistani) etten aio yrittää mitään.. ja että tavoitteeni on lähinnä pitää hänet ystävänä ja päästä yli muista tuntemuksista.. kaikki tuntui sujuvan mutta niinkuin kerroin, äkkiä se muuttui. tunteeni tulevat varmasti ilmi kun alan keskustelemaan asioista suoraan, mutta en silti usko sen muuttavan mitään ainakaan sen parempaan suuntaan, luultavasti välimme katkeavat.. mutta koen sen olevan parempi kuin tämä epätietoisuus.. miten hän voisi edes pelätä tulevansa torjutuksi jos koitan kiinnittää häneen huomiota ja tukea häntä parhaani mukaan? ja kun kerroin tunteistanikin suoraan, ei luulisi epäselvyyksiä olevan.. ehkä hän vain kyllästyi, mutta sitähän en vielä tiedä.. tämä odotus on hajottavaa, tahtoisin päästä keskustelemaan asiasta samantien, mutta se ei vaan juuri nyt ole mahdollista.. kiitos kuitenkin tekstistäsi, se olisi hyvin rohkaiseva jos en kokisi tietäväni tarkalleen mitä kyseinen ihminen ajattelee..

    Äänestä

  • marsupilami kirjoitti:

    lue tältä palstalta kirjoitus, Sinulle.
    sama tilanne toisesta näkökulmasta.

    minäpä luen..

    Äänestä

  • marsupilami kirjoitti:

    lue tältä palstalta kirjoitus, Sinulle.
    sama tilanne toisesta näkökulmasta.

    en osaa uskoa että hän olisi tuon kaltaisessa tilanteessa.. voi olla että se on vaikeampaa kun luulenkaan, mutta uskoisin että silti annoin/annan hänelle jatkuvasti mahdollisuuden paljastaa tunteensa jos niitä ikinä onkaan. ja niinkuin aiemmassa viestissäni mainitsin, tulen myös antamaan. syy miksi en ole aiemmin suoraan asiasta keskustellut piilee siinä että olen ensinnäkin pelännyt että se saisi hänet kaikkoamaan kokonaan ja sitä että hän kyllästyy kun "jauhan" näistä asioista.. koska koen että hän ei ole kiinnostunut puhumaan niistä. kirjoitus oli kovin koskettava

    Äänestä

  • *ei voi ymmärtää* kirjoitti:

    tarkoitan että hän ei torjunut minua niin että olisi lopettanut kaiken yhteydenpitomme vaan "tarjoutui" jatkamaan tätä kaveruutta välittämättä siitä että tunnen häntä kohtaan muutakin. en voi ymmärtää miksi hän sitten kohtelisi minua niin kuin kohtelee jos haluaisi minkäänlaista suhdetta välillemme, edes kaveruutta enään. itse olisin valmis tekemään selvän aloitteen jos en olisi hänelle luvannut (kun kerroin tunteistani) etten aio yrittää mitään.. ja että tavoitteeni on lähinnä pitää hänet ystävänä ja päästä yli muista tuntemuksista.. kaikki tuntui sujuvan mutta niinkuin kerroin, äkkiä se muuttui. tunteeni tulevat varmasti ilmi kun alan keskustelemaan asioista suoraan, mutta en silti usko sen muuttavan mitään ainakaan sen parempaan suuntaan, luultavasti välimme katkeavat.. mutta koen sen olevan parempi kuin tämä epätietoisuus.. miten hän voisi edes pelätä tulevansa torjutuksi jos koitan kiinnittää häneen huomiota ja tukea häntä parhaani mukaan? ja kun kerroin tunteistanikin suoraan, ei luulisi epäselvyyksiä olevan.. ehkä hän vain kyllästyi, mutta sitähän en vielä tiedä.. tämä odotus on hajottavaa, tahtoisin päästä keskustelemaan asiasta samantien, mutta se ei vaan juuri nyt ole mahdollista.. kiitos kuitenkin tekstistäsi, se olisi hyvin rohkaiseva jos en kokisi tietäväni tarkalleen mitä kyseinen ihminen ajattelee..

    kovin pessimistinen sävy vaikka kuitenkin selvästi toivot että teillä olisi mahdollisuuksia, nyt en oikein ymmärrä miten asiat eivät voisi korjaantua jos todelliset tunteesi tulisivat ilmi ja tunteet olisivat molemminpuolisia? eräs tarina meni jokseenkin seuraavasti, vanhempi poika rakastui nuorempaan tyttöön ja poika joutui jatkuvasti torjumaan tytön johtuen pojan kaverien asiattomista huomautteluista tytön ikää kohtaan. poika kuuli niin paljon ettei lopulta uskaltanut tehdä asialle mitään, kyseessä eivät olleet lapset vaan nuoret aikuiset jotka olivat väärässä paikassa oikeaan aikaan, tai oikeassa paikassa väärään aikaan. miten sitä haluaakin tulkita.

    ongelmahan on siinä että tunteet eivät ole molemminpuolisia.. todelliset tunteeni paljastin jo silloin kun ylipäätään niistä kerroin. eivätkä ne ole siitä muuttuneet, korkeintaan vahvistuneet. en usko siihen että asiat voisivat korjaantua koska jos uskoisin siihen tietäisin myös että tulen putoamaan liian korkealta kun todellisuus tulee ilmi.. eli siis että tunteeni ovat täysin yksipuoliset. tilanne jonka kerroit on ihan ymmärrettävä, mutta käsittääkseni oma tilanteeni ei kulje kovinkaan käsikädessä. totta on että olen nuorempi osapuoli, mutta jos sellainen ikäero joka meillä on on jonkun mielestä ratkaiseva niin ihmettelen suuresti. en myöskään usko että tämä ihminen piittaa muiden mielipiteistä, ainakaan mitään sellaista ei ole tähän mennessä ilmaantunut.. enkä jaksa uskoa että ilmaantuisikaan. mutta kiitos esimerkistä, sain taas vähän ajateltavaa..

    Sinulle -kirjoitus kertoo omasta tilanteestani ja on tarkoitettu kirjoituksena löytämään sen lukijan jota etsin.

    jatkan tarinaa vielä eteenpäin... vuodet vierivät ja tilanne sen ikäasian puolesta korjaantui mutta tilanne josta kaikki sai alkunsa antaa koko tarinasta erilaisen sävyn, sen kyseenalaisen sävyn, ymmärtänet varmaankin mitä tarkoitan, miesnäkökulmasta katsottuna sävy ei ole kovinkaan mairitteleva ja se voi jo muodostaa asioista ongelmia. tosin nämä ongelmat on korjattavissa jo puhumalla.

    arvelin että tilanne oli jollain tapaa kyllä henkilökohtaisesti tuttu.. yritän todella korjata asiat puhumalla mutta en vain tiedä mistä aloittaisin.. taas kun tilanne on käsillä olen ihan ihmeissäni että mitä taas päätinkään kun en saa mitään kuitenkaan aikaan.. en löydä sanoja..

    tiedän tunteen, joskus sanoja ei vaan saa vaikka haluisikin, tunteet joista se kirjoitus puhui ovat todellakin aitoja mutta voinet kuvitella että asiat joista olen tänäänkin kirjoittanut eivät "yksinkertaisimmillaankaan" :) ole niin helppoja sanoa, jos tilanteeseen kuvitellaan vielä ympärille muita, sanotaan nyt vaikka ettei ihan koko netillistä ihmisiä vaan esimerkiksi muutama kaveri pöydän äärelle, jo se riittää muuttamaan asian niin monimutkaiseksi ettei sanoja yksinkertaisesti löydy. kun luulisi löytävän oikean hetken sanoa jotain taas joku "tilanne" estää sen. asioiden sanominen on täällä paljon yksinkertaisempaa koska ei näe kenelle kirjoittaa, vaikka tietäisikin kenelle kirjoittaa.

    luultavasti sillä keskustelulla ei tule olemaan silminnäkijöitä.. mutta silti on hyvin vaikea pukea tunteitaan sanoiksi. edes kirjoittaminen ei ole kovin helppoa kun tietää että niistä sanoista jotka nyt kirjoittaa voi riippua koko tämänhetkinen elämä ja se mihin suuntaan se siitä hetkestä etenee.. tuntuu kuin tämä ihminen jollain tasolla torjuisi jokaisen sanan joka viittaa tunteisiin päinkään, enkä saa niitä liikkumaan.. tiedän että se on pakko tehdä, monestakin syystä. pahin on kai se että ihmisenä en ole koskaan voinut suhtautua käsitteeseen "pakko" kuin hyvin negatiivisesti.. oli se sitten omaa parasta ajatellen tai mitä vaan. kiitos tuosta tekstistä, sen lukeminen rauhoitti jollain tapaa.. alan uskoa että saan keskustelun alkuunsa, toivottavasti hän on halukas jatkamaan sitä.. muuten voi olla vaikea koittaa keksiä jatkoa kun huomaa että toinen toivoisi olevansa mielummin jossain ihan muualla kun siinä kuuntelemassa. mutta yritän..

    kerro hänelle rohkeasti tunteistasi, olen aivan varma että saat tunteillesi vastakaikua ja pakkohan ei ole mitään niin halutessaan.

    miten voit olla noin varma?

    Äänestä

  • *ei voi ymmärtää* kirjoitti:

    luultavasti sillä keskustelulla ei tule olemaan silminnäkijöitä.. mutta silti on hyvin vaikea pukea tunteitaan sanoiksi. edes kirjoittaminen ei ole kovin helppoa kun tietää että niistä sanoista jotka nyt kirjoittaa voi riippua koko tämänhetkinen elämä ja se mihin suuntaan se siitä hetkestä etenee.. tuntuu kuin tämä ihminen jollain tasolla torjuisi jokaisen sanan joka viittaa tunteisiin päinkään, enkä saa niitä liikkumaan.. tiedän että se on pakko tehdä, monestakin syystä. pahin on kai se että ihmisenä en ole koskaan voinut suhtautua käsitteeseen "pakko" kuin hyvin negatiivisesti.. oli se sitten omaa parasta ajatellen tai mitä vaan. kiitos tuosta tekstistä, sen lukeminen rauhoitti jollain tapaa.. alan uskoa että saan keskustelun alkuunsa, toivottavasti hän on halukas jatkamaan sitä.. muuten voi olla vaikea koittaa keksiä jatkoa kun huomaa että toinen toivoisi olevansa mielummin jossain ihan muualla kun siinä kuuntelemassa. mutta yritän..

    tietysti, annan tämän vain vinkkinä lukijalle joka *ei voi ymmärtää* mutta luulisin että se toinen osapuoli on todellakin niin ujo ettei halua loukata sinua, koska hän ei voi tietää todellisia tunteitasi häntä kohtaan ja pelkää satuttavansa sinua tai nolaavansa itsensä.

    Äänestä

  • *ei voi ymmärtää* kirjoitti:

    miten voit olla noin varma?

    miten voisin esimerkiksi tietää miltä sinusta tuntuu? voin vain lukea kirjoituksesi ja tehdä siitä haparoivia johtopäätöksiä tunteistasi tätä mainitsemaasi henkilöä kohtaan. luotettavin tapa tunteiden purkamiseen kertomiseen ja kuuntelemiseen taitaa edelleen tällä digiaikakaudellakin olla oikea kahdenvälinen keskustelu. tottakai sähköposti ja nämä palstat tarjoavat siihen hyvät mahdollisuudet mutta nämäkin jättävät viestit aika kylmiksi, kirjoitetuiksi sanoiksi, vain sanotut luovat aidon tunteen. ehkä mielipiteeni on aika konservatiivinen tuon asian suhteen mutta puolustan väitettäni sillä että täälläkin kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa ja vaikuttaa näin täysin kirjaimien välittämillä tunnekuvilla. vaikka sanoisin Sinulle miten kauniisti tahansa ei se lämmittäisi yhtä paljon kuin sanoa se katsoen silmiin.

    Äänestä

  • marsupilami kirjoitti:

    tietysti, annan tämän vain vinkkinä lukijalle joka *ei voi ymmärtää* mutta luulisin että se toinen osapuoli on todellakin niin ujo ettei halua loukata sinua, koska hän ei voi tietää todellisia tunteitasi häntä kohtaan ja pelkää satuttavansa sinua tai nolaavansa itsensä.

    ihmettelen kuitenkin ;) mainitsemasi henkilön outoa suhtautumista Sinuun, vaikutat varsin älykkäältä keskusteluseuralta joten ei luulisi olevan ainakaan siitä kiinni, rohkeutta peliin ja kerro hänelle tunteesi, saat varmasti vastauksen, ole vain rehellinen ja oma itsesi. rehellisyyttä seuraa rehellisyys ja kun asioista rohkeasti keskustellaan ne voidaan varmasti selvittää,
    toivon että onnistaa! :-)
    jos haluat joskus keskustella aiheesta lisää marsupilamin tavoittaa marsupilameille tyypillisestä postiosoitteesta [email protected]

    sinulle kaikesta. rohkaistuin todellakin keskustelemaan asiasta ja tuomaan tunteeni esiin. siinä vain kävi niinkuin olin olettanut.. hän torjui minut hyvin kirjaimellisesti ja viimeisen kerran.

    Äänestä

  • *ei voi ymmärtää* kirjoitti:

    sinulle kaikesta. rohkaistuin todellakin keskustelemaan asiasta ja tuomaan tunteeni esiin. siinä vain kävi niinkuin olin olettanut.. hän torjui minut hyvin kirjaimellisesti ja viimeisen kerran.

    no voi, takaiskuja tulee välillä ja kai asioiden pitää mennä kuitenkin eteenpäin... toisaalta mikäs minä tässä olen Sinua neuvomaan kun olen itsekin jämähtänyt sellaiseen rakastanko vaiko enkö, rakastaako vaiko ei -tilanteeseen... epätietoisuuten josta en saisi tietää kuin kysymällä mutta tohdinko...

    että kysyt. vaikka mulle kävi kuten kävi niin tunnen silti että näin on parempi. epätietoisuus on hyvinkin raastavaa. en ehkä itsekään ole paras neuvomaan, mutta mielestäni sinun olisi aika saada tietää miten asiat ovat. niinkuin oli minunkin. se askel on vaikea ottaa mutta oli tulos mikä hyvänsä se on sen arvoinen. onnea matkaan, jos siihen tulokseen päädyt. ja tottakai muutenkin :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

*ei voi ymmärtää* kirjoitti:

turha kai mainita että mulla on ikäänkuin ongelma.. eli siis mun juttu menee kutakuinkin näin: törmäsin n. puolitoista vuotta sitten yhteen kundiin, jonka kanssa oli helppo heittää läppää ja sitä tulikin sitten tehtyä. tätä jatkui jonkun aikaa kunnes hänen aloitteestaan aloimme hieman "kehittää" keskusteluamme ja juttelimme vähän niitä näitä. en tiedä missä vaiheessa tunteeni heräsivät, mutta sitten huomasin olevani hyvinkin kiinnostunut tästä ihmisestä. hän sanoi haluavansa tavata minut ja tavallaan pyysi että tapaisimme. no, olimme molemmat menossa samaiseen paikkaan sitten kerran kumpikin syistämme ja siellä sitten menin juttelemaan hänelle ja se oli hieman "kangertelevaa" etten sanoisi. ujous kun on molemminpuolista. no aikaa siinä sitten kului ja juttelimme silloin tällöin vähän niitä näitä. tunteeni kasvoivat eivätkä osoittaneet minkäänlaisia katoamisen merkkejä. seuraavan kerran tapasimme erään yhteisen tuttumme bileissä jossa koitin kertoa hänelle tunteistani, hän torjui minut. päätimme siis jatkaa kavereina.. no aikaa siinä sitten kului ja yritin olla tuomatta tunteitani esiin, koska pelkäsin uutta torjumista. aikaa kului vuosi, laskien ensimmäisestä tapaamisestamme kun huomasin tunteideni kasvaneen kasvamistaan ja sen myötä aloin enemmän pitää yhteyttä tähän ihmiseen. sitä jatkui pari kuukauttasitten olleeseen aikaan jolloin päätin kertoa hänelle tunteistani uudestaan, tällä kertaa niin suoraan kun osasin. vastaukseksi sain taas "ollaan kavereita". sen jälkeen keskustelimme yhä useammin erilaisista asioista lähes päivittäin ja hyvinkin paljon. piilotin taas tunteeni etteivät ne häiritsisi keskustelujamme. hän tuntui olevan yhä enemmän kiinnostunut keskustelemaan kanssani ja aloin ensimmäistä kertaa tuntea että hän haluaisi todella olla edes kaverini. mutta sitten, yhtäkkiä kaikki alkoi muuttua. hän ei enään ollutkaan niin kiinnostunut keskustelemaan kanssani ja alkoi jopa jättää keskustelujamme kesken ja jättää vastaamatta kysymyksiini tai muuten vain sanomisiini (nämä keskustelut siis tapahtuivat netin välityksellä) aloin tuntea oloni hyvin epävarmaksi ja tuntui että olisin sekoamassa, kaikki muuttui niin äkkiä laidasta laitaan. yritin jatkaa samaan tapaan, mutta yhä harvemmin hän enään oli mukana jutussa. sitten hän lopetti puhumisen kokonaan. otin hieman etäisyyttä koska oletin sen auttavan häntä ajattelemaan asioita, mutta kun koitin taas lähestyä häntä se ei onnistunut. en ymmärrä ollenkaan mistä tuo johtuu, olen miettinyt vain että mitä olen tehnyt väärin.. tai ylipäätään tehnyt että hän käyttäytyy niinkuin käyttäytyy.. nyt olen päättänyt että kysyn asiaa häneltä suoraan, mutta se tulee olemaan hyvin vaikeaa. kyseinen ihminen kun on yksi viimeisistä ihmisistä joka suostuisi puhumaan mistään asiasta suoraan. olen sanonut hänelle useampaan kertaan että jos on jotain sanottavaa niin sano, vaikka pitäisi käskeä mua painuman helvettiin niin tee se. mitään tälläistä en kuitenkaan ole saanut kuulla, päinvastoin olen kokenut asian niin että hän rohkaisee lähestymään itseään. mutta mitä sitten tapahtui? kyllästyikö hän? teinkö jotain väärin? olen miettinyt pääni puhki mitä olen mahdollisesti tehnyt väärin, mutta en ole ainakaan tietoisesti tehnyt mitään joka voisi loukata häntä. tällä hetkellä olen hyvin varma siitä että aion puhua asiat suoraan selviksi halusi hän sitä tai ei, mutta mitä kauemmin odotan sitä epävarmemmaksi tulen. oletan nimittäin että vastaukseksi saan hiljaisuutta tai jotain niin ympäripyöreää perusläppää ettei siitä paljon iloa irtoa. tai sitten saan hänet viimein sanomaan suoraan että haluaa minun painuvan helvettiin ja jäämään sinne.. se tulee murskaamaan minut totaalisesti, mutta näinkään ei voi jatkua. ainoa tapa päästä tästä yli on kai hajoittaa itsensä kokonaan ennen kun on mahdollisuus alkaa korjaamaan.. olenkohan ihan hakoteillä? mitä ihmiset on mieltä tästä tilanteesta? itse olen sekoamispisteessä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu