Täytyypä todeta, että oli kyllä huiman hyvä meininki tämän vuoden tapahtumassa.Perjantaina Hietanen ja lauantaina Jean S ja Yö olivat aivan loistavassa vireessä. Ilotulitus oli parempi kuin kaupungin vuodenvaihteen vastaava. Ja tarjontaa oli kyllä mielestäni enemmän kuin reilusti. Olitpa sitten satamassa tai linnoituksen pääkadulla.
Ja tietysti täytyy mainita, että onnistunut tapahtuma vaatii oikean sään. Tänä vuonna se oli loistava.
Ja tietysti täytyy mainita, että onnistunut tapahtuma vaatii oikean sään. Tänä vuonna se oli loistava.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Täytyy kyllä myöntää että meiniki parani ainakin viime vuodesta huomattavasti!
Ilotulitus oli loistava!! Toivottavasti tulituksesta tulee ihan perinne linnoituksenyöhön!
Tänä vuonna mentiin reilusti oikeaan suuntaan.
Etelä-Saimaan(Lukka)mukaan jatkossa tapahtumasta halutaan karsia kaikki kaupallisuus pois(kaljateltat, bändit ym.) ja lisätä kulttuuria, taidetta ja muuta suurelle yleisölle "kuivaa" tapahtumaa. Arvaa vaan löytyykö sellaiselle tapahtumalle halukasta tekijää. Ilmaiseksi kun ei tänä päivänä saa mitään. Ja tuollaiset "taiteelliset" tapahtumat kun ei jaksa tavallista tallaajaa kiinnostaa yhtään,ainoastaan pientä marginaaliryhmää. Että näin meillä.
Oikein, tavalliselle tallaajalle nimenomaan riittää Yö-yhtye, kaljateltta ja osuminen pallolla tölkkiin tivolikojussa muiden kaltaistensa kanssa. Eikä siitä "kuivasta" menosta siis ollut tietoakaan. Mutta eikö tuollaisen "tavallisen tallajan yön" voisi sitten siirtääkin vaikka lentokentälle?! Silloin sitä vasta mentäisiinkin oikeaan suuntaan.
Fiilis linnoituksessa oli tänä vuonna todella hyvä, ihmiset olivat iloisia ja nauravia, oli hyvää ohjelmaa ja esitystä, upeaa musiikkia ja hyviä kojuja. Onko siinä jotain vikaa? Kyllä, kosteuttakin löytyi, mutta meno ei ollut niin pahaa kuin joskus on kaupungissa nähty.
Meno oli parempaa kuin viime vuonna, mutta aika iso "syypää" tähän on varmasti sää, joka oli loistava. Kun kelit on noin hyvät, niin ei silloin tarvita välttämättä kovinkaan hyvää tekosyytä juhlimiselle kesäiltana.. :)
Itseäni häiritsi se, että esim. perjantaina suurin osa musiikkiesityksistä päättyi jo kymmeneltä, ennen kuin "yö" oli siis ehtinyt kunnolla alkaakaan. Ylipäätänsä musiikkia voisi olla enemmän joka puolella ja monimuotoisena, kellonajasta riippumatta.
Ja ne nuotiot voisi kyllä tulla takaisin. Ei puhuta edes kovinkaan suuresta kustannuserästä...
kaljaa ollenkaa ni paljokohan kävis porukkaa?
Viitti :) Joo, kyllä hymyillyttää toi kommenttis. Eiköhän noista ole jo kaikki saaneet tarpeekseen. Kaks coveri-bändiä ja yks rokiksi naamioitunutta pop/iskelmää. Kunnon menoa kehiin.
Ja noita markkinakojuja on joka pippaloissa. Mihin jäi alkuperäinen aate, auttaa seuroja ja eri yhdistyksiä. Oli paljon mielenkiintoisempi valikoima.