Vaimoni musta salaisuus

Aviomies

Vaimoni on 36-vuotias vaaleaverikkö, Pituutta hänellä on noin 160 cm ja painoa vajaan kuudenkymmenen kilon tietämillä. Kolmen lapsen jäljiltä vartalo on menettänyt jo kiinteyttään, lantion/takapuolen seutu alkaa olla melko muodokas ja vatsan kohdallakin on jo hieman ylimääräistä. Hänen rintansa ovat kokoa C, kiinteys on toki niistä imetyksiin kadonnut. Lisäksi raskausarvet näkyvät vatsalla ja reisien sisäpinnoilla. Kuitenkin hänen vartalonsa on minusta erittäin kiihottava ja seksielämämme on tähän saakka ollut monipuolista ja molempia tyydyttävää.

Penikseni on pienempää keskitasoa, pituutta noin 15 cm ja paksuutta noin 3 cm. Synnytysten jälkeen vaimoni vagina ei palautunut aivan ennalleen, joten näin ohuella peniksellä hän ei enää saa orgasmia yhdynnässä. Esileikkien aikana vaimoni ollessa erittäin kiihottunut pystyn työntämään lähes koko käteni hänen vaginaansa. Nuolemalla ja sekoittamalla hänen nesteensä omaan sylkeeni tai liukastevoiteeseen saan koko hänen alapäänsä uimaan kosteudessa. Tuntuu uskomattoman kiihoittavalle työntää koko kämmen peukaloa lukuunottamatta hänen sisälleen. Näky on täydellinen kun hän kontallaan ollessaan työntää takapuoltaan kättäni vasten ja neljä sormen sekä kämmen ovat hänen sisällään. Useimmiten tällaisen käsileikin jälkeen vaimoni ei ole vailla penistä vaan haemme seksivälineet sisältävän työkalupakkimme sänkyyn mukaan. Parhaat orgasmit vaimoni saakin käyttäessään erikokoisia hieromasauvoja. Usein sängyssä vaimoni käyttää "helmiäinen" nimistä sauvaa, jossa on vääntelehtivän dildo-osan lisäksi erittäin voimakas klitoriskiihotin. Saan katsoa vierestä, kun vaimoni tekee itselleen orgasmin toisensa perään. Usein hän ei halua kaluani ollenkaan sisälleen, vaan tyydyttää minut suullaan tai kädellään. Joskus hän vaatii minua masturboimaan samalla kun katselen hänen tekevän samaa itselleen. Vaimolleni ei käytä ehkäisypillereitä, joten normaalin yhdynnän aikana käytämme ehkäisynä rinnoille laukeamista tai silloin tällöin kondomia. Näin meillä meni viime viikonloppuun saakka.

Tiedän vaimoni erääksi fantasiaksi ryhmäseksin. Tämän huomasin jo pari vuotta sitten tutkiessani nettiselaimemme sivuhistoriaa. Sivustoja joissa käsiteltiin yhtä naista useamman miehen kanssa, oli aina silloin tällöin viimeksi käytyjen listalla. En ole koskaan paljastanut tietojani, koska vaimoni käy todella kuumana vierailtuaan keskustelupalstoilla, joissa ko aihetta käsitellään. Oletin asian olevan vain fantasian.

Olin ollut viikon työmatkalla itä-suomessa ja tarkoitukseni oli palata kotiin lauantai-iltana myöhällä. Alihankkijasta johtuvan ogelman takia työt kuitenkin loppuivat jo perjantaina alunperin suunnitellun lauantain sijasta. Lapsemme olivat lapissa isovanhempiensa kanssa, joten päätin yllättää vaimoni ja vaihdoin lauantain lentoliput perjantaille ja suuntasin kotiin sen kummemmin vaimolle ilmoittamatta.

Olin perillä joskus kahdeksan aikaan illalla, jäin taksista risteykseen sadan metrin päähän ja kävelin kotiin, jotta vaimoni yllätys olisi täydellinen. Ulko-ovi oli lukossa ja avaimeni olin jättänyt tarkoituksella kotiin ennen reissua, olihan tarkoitus tulla lauantaina, jolloin vaimoni olisi odottamassa.

Kun en päässyt sisään etuovesta menin takaovelle, ovi oli raollaan ja hiivin sisälle. Vaimoni kuului puhuvan puhelimessa talomme saunaosastolla. Hiivin lähemmäs ja yllätyksekseni tajusin hänen puhuvan englantia. "Yes, you can come here as soon as you can. I promise I will be very ready for you guys". Mitä helvettiä kuulinkaan hänen puhuvan ja kenen kanssa. Kurkistin oven raosta ja mikä näky silmilleni avautuikaan. Vaimoni oli pukeutunut mustiin Stay-up sukkiin ja korkokenkiin. Lisäksi hänellä oli erittäin lyhyt joululahjaksi Lontoosta ostamani Baby-Doll yöpaita, enkä ainakaan havainnut alushousuja lainkaan. Järjetön mustasukkaisuus repi minua avaamaan ovan ja huutamaan vaimolleni suorat sanat. Toisaalta tirkistelijä minussa vaati minua pitämään suuni kiinni. Epätietoisena seisoin paikoillani kun vaimoni avasi lukitun baarikaapin oven ja otti alahyllyltä laatikon. Tässä laatikossa pidämme kaikki seksivälineemme lapsilta piilossa, lukitun oven takana. Ennen kuin sain päätettyä mitä tehdä, vaimoni oli siirtynyt takkahuoneen puolelle seksivälineet kainalossaan.

Lopulta päätin katsoa mihin tilanne kehittyisi, ainahan voisin astua esiin ja keskeyttää tilanteen mikäli se kehittyisi epämieluisaan suuntaan. Vaimoni mennessä vessaan livahdin takkahuoneen läpi saunaan. Saunasta oli suora näköala takkahuoneen divaanille, jolle oletin vaimoni asettuvan.

Noin 10 minuutin kuluttua vaimoni palasi kuivaillen alapäätään pyyhkeeseen, kun hän heitti pyyhkeen pesukoriin sain näkyviini juuri täysin paljaaksi ajellun häpykummun. Muistaakseni tätä ennen hän oli ollut täysin posliini syntymäpäivälahjanani neljä vuotta takaperin. En tiennyt miten suhtautua tilanteeseen, minua panetti ja siinä vaimoni on uskomattoman kiihoittavan näköisenä. Pysyin kuitenkin hiljaa lauteilla, eikä vaimoni huomannut mitään saunan hämärästä.

Vaimoni istuutui divaanin laidalle ja avasi seksivälineet sisältävän laatikon. Hän nosteli muutaman välineen esille ja testasi niiden pattereiden tehon hivelemällä niillä reisiään. Ilmeisen tyytyväisenä hän otti laukusta voidemaisen liukasteen ja puristi sitä hieman kämmenelleen. Vaimoni rinnat eivät ole imetysten jälkeen olleet enää mitenkään erityisen herkät seksuaalisessa mielessä, eikä hän nytkään keskittynyt niihin vaan antoi rintojen pysyä pikkuruisen yöpaidan alla piilossa. Sen sijaan hän asettui hitaan nautinnollisesti selälleen ja vei liukasteella kostutetun käten alapäähänsä. Saatoin nähdä hänen sävähtävän ja taivuttavan itsensä kaarelle kun liukkaat sormet koskettivat ensi kerran häpyhuulia. Hetken aikaa hän jaksoi sormeilla itseään ennen kuin toinen käsi haki jo dildoa sängyltä hänen viereltään. Ensimmäiseksi hän otti seksimessuilta ostamamme jellydildon. Pituutta sillä oli kaikkiaan noin parikymmentä senttiä ja paksuutta noin kolme. Edelleen selällään maaten vaimoni nosti polvesta kiinni rintoihinsa ja asetti dildon häpyhuulilleen. Voihkaisun säestämänä hän työnsi välineen kerralla sisäänsä, ainoastaan osa, josta vibraa säädetään jäi ulos. Vaimoni päästi kätensä irti dildosta ja jäi makaamaan selälleen. Näin tämän kaiken sivusta päin, näky oli mahtava. Vaimoni jalat koukussa ja dildon pää näkyi sivuprofiilista todella selvästi. Samalla hetkellä väline kuitenkin luiskahti ulos, ilmeisesti vaimoni työnsi sen pihalle vaginansa lihaksilla. Heti tämän jälkeen hän otti sängyltä pienen anustapin, käytti sitä suussaan ja työnsi sen ilman ongelmia takapuoleensa. Tämä tappi on vain noin 2 cm paksuimmalta kohdaltaan, joten se ei pysy sisällä ilman apua. Vaimoni piti tappia vasemmalla kädellä paikallaan maaten edelleen selällään. Hän hapuili jo odottamani helmiäissauvan oikeaan käteensä ja alkoi hieroa klitoristaan helmiäisen klitoriskiihoittimella. En usko hänen päässeen koskaan minun kanssani masturboidessaan nopeammin huipulle. Muutamassa kymmenessä sekunnissa näin hänen alkavan nostaa selkäänsä ylös divaanilta. Kun pelkästään hartiat ja jalkapohjat ottivat kiinni patjaan työnsi hän nopealla liikkeellä helmiäisen dildo-osan sisäänsä. Dildo syvällä ja kiihottimen hieroessa hänen klitoristaan kuulin hänen nyyhkyttävän orgasmin kynsissä. Hetken huohotettuaaan vaimoni veti helmiäisen ulos sisältään ja kääntyi nelinkontin. Nyt hänen takapuolensa oli suoraan saunan lasiovea kohti, joten häköalani oli esteetön. Olin jo aiemmin vetänyt housuni alas ja penikseni seisoi sinipunaisena, valmiina sylkemään lastin ulos. Vaimoni päästi kätensä anustapilta ja se työtyi ulos hänen suolestaan. Samantien rakas vaimoni teki jotain, jota en ollut ennen päässyt näkemään. Hän tarttui jo aiemmin pillussaan käyneeseen jellydildoon ja alkoi työntää sitä peppuunsa. Ilmeisesti hän oli niin kiihoittunut ja pillusta sauvaan tarttunut liukaste riitti siihen, että hän sai välineen työnnettyä sisälleen. Vaimoni alkoi liikuttaa dildoa erittäin hitaasti, eihän hänen peppunsa ollut tottunut moiseen käsittelyyn. Otin oman penikseni käteeni ja aloin varovasti runkata pysyen kuitenkin erittäin hiljaa, ettei vaimoni vain huomaisi mitään. Juuri kun olin laukeamassa ovikello soi. Säikähdin todella kovaa ja seisokkini laskeutui välittömästi. Olin jo unohtanut esitystä seuratessani puhelinkeskutelun, josta osan kuulin aiemmin. Vaimoni ei ilmeisesti ollut unohtanut, koska hän veti varovaisesti dildon ulos itsestään. Hän otti naulakosta kimonotyyppisen kylpytakkinsa, vilkaisi peiliin ja muutaman kerran hiuksiaan asetellen hävisi näkyvistäni yläkertaan ja ilmeisesti edelleen eteiseen.

Kuulin oven käyvän ja puhetta, matalampaa miehen ääntä ja vaimoni naurua. Järjetön mustasukkaisuus nousi heti mieleeni, jotenkin perverssillä tavalla halusin kuitenkin antaa tapahtumien edetä.

Muutaman hetken kuluttua vaimoni astui takaisin takkahuoneeseen ja hänen perässään jotain mitä en olisi halunnut koskaan nähdä kodissani. Heitä oli kolme tummaihoista isokokoista miestä. Ikää kaveruksilla oli arviolta noin 40 vuotta, vaikka mielestäni afroperäiset näyttävät kaikki samalta. Vaimoni tarjoili miehille juotavaa minun parhaasta viskipullostani. Kädellään osoittaen vaimoni kehoitti miehiä istuutumaan ja kaksi miehistä istui sohvalle kolmannen asettuessa nojatuoliin. Näin sohvalla istuvista sivultapäin vain jalat polvista alaspäin ja nojatulin miehen niskan takaapäin. En kuitenkaan uskaltanut liikkua, koska en tiennyt mitä miehet tekisivät jos tietäisivät minun piileskelevän viereisessä saunassa.

Vaimoni otti aloitteen haltuunsa ja pudotti kimonon päältään. Kuulin miesten keskustelevan matalilla äänillä keskenään, en ymmärtänyt nopeasta englannista kaikkea, mutta käsitin heidän pitävän suomalaisia kotirouvia antoisina tuttavuuksina. Nojatuolin miehen mukaan vaimoni ei tehnyt poikkeusta esitellessään vartaloaan, joka oli antanut elämän kahdelle lapselleni. Vaimoni hieroi lantioitaan käsillään, kyykistyi alas ja haroi hiuksiaan sormillaan. Hän laskeutui kontalleen notkistaen selkänsä kissamaisesti kasvot miehiin päin. Seuraavaksi hän kääntyi ja lähti konttaamaan kohti divaania. Lyhyt BabyDoll-asu paljasti muodokkaan takapuolen ja paljaaksi ajellut, edelleen liukasteista kiiltelevät häpyhuulet näkyivät selvästi hänen siirtyessään hitaasti divaanille.

Vaimoni avasi seksivälinelaatikomme ja alkoi penkomaan sieltä jotain. Nojatuolissa istunut kaveri alkoi nousta ylös, mutta vaimoni käski häntä istumaan ja odottamaan. Samassa vaimoni nosti laatikosta esiin uuden lelun, jota en ollut aiemmin nähnyt. Se oli musta ns. lesbosauva, eli vajaan metrin mittainen kaksipäinen joustavasta materiaalista valmistettu dildo. Paksuutta välineellä oli reilusti enemmän kuin minun penikselläni, joka sykki pelon ja raivon välimuodon tuomalla kiihottuneisuudella.

Vaimoni asettui jälleen selälleen levittäen jalkansa siten, että miehillä oli esteetön näkymä hänen alapäähänsä. Hän tarttui kaksin käsin uuteen leluunsa ja alkoi nuolla ja upotella sen toista päätä suuhunsa. Hän työnteli sitä niin syvälle kuin pystyi ja kun se kiilteli pitkältä matkalta hänen syljestään hän siirsi sen häpyhuulilleen ja alkoi työtää sitä kiduttavan hitaasti sisäänsä. En ollut ennen nähnyt hänen työntävän mitään noin pitkää sisälleen, mutta syvyyttä hänen vaginassaan näytti riittävän. Lopulta, kun noin 30 senttiä oli sisällä se näytti riittävän. Mustaa dildoa jäi ulos vielä useamman kymmenen sentin osa. Vaimoni puristi liukastetta toiseen käteensä ja hieroi liukasteen dildon vapaaseen päähän. Käännyttyään polvilleen hän painoi päänsä divaanille ja alkoi takapuoli pystyssä työntää dildon toista päätä peppuunsa. Lopulta hänellä oli paksua mustaa välinettä molemmissa alapään aukoissaan. Hän kysyi miehiltä englanniksi pitivätkö he näkemästään ja miesten vastattua myöntävästi, hän pyysi heitä riisuuntumaan.

Miehiä ei tarvinnut kahdesti kehoittaa, pian vaatteet olivat kasassa lattialla ja vaimoni edessä divaanin vierellä seisoi kolme alastonta mustaa miestä. Vaimoni konttasi aivan lähelle miehiä dildo edelleen sisällään. Ilmeisesti väline kuitenkin vaikeutti liikkumista ollessaan olemmissa aukoissa, koska hän veti nopealla liikkeellä sen ulos pepustaan jättäen vaginassa olevan osan kuitenkin paikoilleen. Miehet olivat selin minuun ja näin vaimostani vain osan hänen kasvoistaan hänen liikkuessaan miesten lantioiden tasolla. Edestäpäin katsellessani vaimoni raskaat rinnat olivat todella hyvin esilla yöpaidassa ja kun hän nosteli takapuoltaan ylös alas ratsastaen lelullaan näin mustan välineen uppoavan helposti hänen sisäänsä. Vaimoni ilmeistä voin päätellä hänen pitävän näkemästään kun hän katseli miesten lantioidenseutuja. Minä en ollut vielä nähnyt miesten varustuksia, koska he seisoivat rivissä, selät minuun päin Vaimoni alkoi hieroja miesten kaluja ja pään liikkeistä näin hänen antavan pieniä suukkoja niille. Lopulta yksi miehistä siirtyi kontallaan olevan vaimoni viereen polvilleen ja tarttui hänen alapäästään edelleen törröttävään dildoon alkaen liikutella sitä. Vaimoni painoi päänsä divaanille voihkaisten ja työnsi takapuoltaan ylöspäin selkä kaarella. Vaimoni pään painuttua alas näin elämäni ensimmäisen musta kullin todellisessa tilanteessa. Kalu on puolijäykkänäkin kateutta herättävän kokoinen. Raskaat kivekset roikkuivat alhaalla ja vehkeen varsi oli varmaan ranteeni paksuinen. Pituutta kullilla oli jo tässä puolijäykässä vaiheessa valehtelematta 25 cm hujakoilla. Muutkin miehet alkoivat liikkua ja he siirtyivät vaimoni vierelle. Toisen heistä kalu oli samaa luokkaa ensimmäisen kanssa, mutta kolmannella oli käsittämättömän iso kulli. Se seisoi jo täydessä komeudessaan, pituutta oli varmasti 35 cm ja se paksuni todella paksuksi alapäätään kohti. Heleänpunainen terska oli ison tomaatin kokoa, mutta varren alaossa oli paksuutta jo pelottavan paljon.

Minua pelotti, mutta samalla raivostutti katsoa mitä oli meneillä. Tunsin lähes fyysistä pahoinvointia katsellessani noin jättimulkkuja rakkaan vaimoni vierellä. En uskaltanut edes hengittää ääneen vaikka olin niin kiihoittunut, että penikseni oli koko ajan laukeamisvalmiina.

Ensimmäinen mies painoi dildon todella syvälle vaimoni vaginaan vetäen sen samantien kokonaan ulos vaimostani. Uikutus pääsi vaimoni huulilta kun lelu vedettiin pois, mutta samalla mies jo asettui vaimoni taakse alkaen nuolla hänen pilluaan. Vaimoni alkoi vikistä kiihotuksesta, kuitenkin kaksi muuta miestä vaativat myös huomiota kulleilleen. He työnsivät kalunsa kiinni vaimoni kasvoihin, joka avasikin silmänsä ja alkoi suullaan ja käsillään hyväilemään noita mahtavia kaluja. Saadakseen annettua miehille suuseksiä vaimoni oli avattava suunsa niin ammolleen kuin mahdollista, eikä silloinkaan kuin pieni osa kalua mahtunut suuhun. Vaimoni kävi käsittämättömän kuumana, hän imi ja runkkasi kaluja kuin kuumeen vallassa. Kun hän tarttui isoimpaa kaluun kaksin käsin, eivätkä hänen sormensa yltäneet lähellekään sen ympäri, näin kuinka hänen silmänsä lasittuivat kiihotuksesta. Aloin käsittää mikä tarkoitus oli dildoesityksellä, jonka oli aiemmin nähnyt. Tarkoitus oli ollut valmistaa hänet näitä miehiä varten.

Seuraavaksi vaimoni kääntyi ja tarttui häntä nuolleen miehen kaluun. Ilmeisesti vaimoni päätti antaa tämän työntyä häneen ensimmäisenä hyvän kielityöskentelyn palkkiona. Vaimoni asettui divaanille selälleen ja nosti polvensa kiinni rintoihinsa. Hän piteli edelleen kiinni mustasta kullista ja alkoi asetella sitä miehen syljestä ja hänen omista eritteistään kiilteleville häpyhuulille. Mies alkoi painaa kaluaan sisälle vaimoni pitäessä kättään kalun tyvellä estäen sitä painumasta liian nopeasti liian syvälle. Muutaman varovaisen työnnön jälkeen vaimoni irrotti kätensä kalulta ja tarttui omiin jalkoihinsa nostaen ne niin levälleen kuin pystyi. Nyt mies pääsi painamaan mustaa kulliaan vaimooni niin syvälle kuin halusi, kimeä vikinä kohosi vaimoni kurkusta kun hän otti tuota mustaa pötköä vastaan niin avoimena, kuin vain pystyi levittäytymään. Voin kuvitella millaista näiden miesten on rakastella nuoria, synnyttämättömiä naisia. Tuon kokoisia kaluja ei tiukkaan vaginaan helposti työnnetä, eivätkä nuoret paikat kestä rajua käsittelyä. Nyt miehillä oli käytössään kolme lasta synnyttänyt, pehmeämuotoinen nainen, joka selvästi himoitsi noita mustia kulleja sisälleen.

Isokaluisin mies komensi jotain englanniksi, jolloin vaimoni päällä ollut kaveri nousi ylös. Komentelija asettui selälleen ja vaimoani hiuksista tarttumalla ohjasi tämän suun kalulleen. Vaimoni imi hetken sykkivää terskaa, nousi sitten polvilleen ja tarttui kaksin käsin kaluun. Hän alkoi runkata kalua valuttaen samalla sylkeä terskalle ja käsiään pitkin koko mustalle jättimulkulle. Kun kalu oli ilmeisesti hänen mielestään valmis nousi vaimoni kyykkyasentoon sen päälle. Vaimoni oli selin minuun ja näin hänen tarttuvan paksun mustan kullin varteen ja alkavan hitaasti laskeutua sen päälle. En usko koskaan olleeni enemmän epätodellisen tuntuisessa tilanteessa. Näin omin silmin vaimoni laskeutuvan polviaan koukistaen alemmas, syljestä märkä jättikulli alkoi painua vaimoni valmiiksi venytettyyn vaginaan. Tummanpunainen terska upposi sisään vaimoni uikuttaessa nojaten käsiään miehen rintaan. Minusta näytti sille, että vaimoni minun penikseeni tottunut vagina ei pysty ottamaan tuota mustaa jättiläistä sisälleen. Mies tarttui kuitenkin vaimoani reisistä ja alkoi työntää lantiotaan ylöspäin. Kulli upposi muutaman sentin lisää sisälle ja vaimoni huusi kivun ja nautinnon yhdistelmästä. Hän kielsi miestä liikkumasta ja alkoi itse nostaa jaloillaan itseään ylöspäin. Kun ainoastaan terska oli enää sisällä vaimoni alkoi laskeutua jälleen alas. Muutaman edestakaisen liikkeen jälkeen näin kullin alkavan painua koko ajan syvemmäs liike liikkeeltä. Mustan jättimulkun varresta muutama sentti lisää muuttui limaiseksi vaimoni eritteistä jokaisen laskeutumisliikkeen jälkeen. Vaimoni häpyhuulet liikkuivat äärimmilleen pingoittuneina mulkun vartta ylös alas nyt jo nautinnosta sekapäisenä voihkivan vaimoni liikkeiden mukaan. Uskomatonta, mutta hän sai kuin saikin koko mustan seipään mahtumaan sisälleen, mielessäni kävi hätäinen ajatus, että miten ikinä pystyn työntämään omaa penistäni häneen. Samalla hetkellä vaimoni istui tuon jätin pohjaan saakka ja jäykistyi paikoilleen, muutaman sekunnin kuluttua hän aloitti rajun edestakaisen liikkeen antaen kullin olla pohjassa koko ajan. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, vaimoni sai orgasmin, joka kesti lähemmäs kolmekymmentä sekuntia. Vaimoni huusi suomen ja englannin sekaista suoraan huutoa. Tuijotin mitään käsittämättä vaimoni minulle käsittämätöntä käyttäytymistä, kun yhtäkkiä tajusin mustan kullin nytkähtelevän ja raskaiden kivesten työntävän mustan miehen spermaa syvälle vaimoni emättimeen. Mies murisi nautinnosta ja veti käsillään vaimoani tiukemmin itseään vasten. Miehen laukeaminen tuntui jatkuvan pitkään ja spermaa upposi vaimoni sisälle mulkun nytkähdyksistä päätellen todella iso lasti. Miehen rauhoituttua vaimoni lysähti hänen päälleen ja mies alkoi nostaa häntä lantiosta kiinni pitäen ylöspäin. Musta kulli irtosi imevän äänen säestämänä vaimostani ja näin hänen vaginansa jääneen ammolleen tuon jättimulkun jäljiltä. Olisin varmaan voinut työntää oman penikseni tuohon auki nussittuun reikään sen ottamatta aukon reunoihin kiinni lainkaan. Spermaa alkoi valua ulos levällään ammottavasta aukosta, jota vaimoni nyt sormeili. Hän työnsi neljä sormeaan sisäänsä ja veti ne ulos spermasta tahmeina. Vaimoni vei kätensä suulleen ja maisteli sisältään ottamaansa mustan miehen spermaa. Hän hymyili miehelle tuijottaen tätä suoraan silmiin ja nuoli sormensa puhtaiksi. Mies naurahti ja istuutui sohvalle tarttuen viskipullooni omistajan ottein.

Kaksi muuta miestä olivat odottaneet kiltisti vuoroaan ja nyt heillä oli selvästi tarkoitus ottaa oma osansa vaimostani. Häntä ensimmäisenä nainut mies tarttui polvillaan olevan vaimoni Babydoll yöpaitaan vetäen sen pois hänen päältään. Vaimoni alaston vartalo paljastui ja saatoin nähdä hänen rintojensa olevan punehtuneet kiihotuksesta, nännit olivat paisuneet suuriksi ja loistivat ruskeanpunaisina vaaleista rinnoista. Miehet tarttuivat omistavin ottein rintoihin ja toinen heistä imaisi vasemman rinnan lähes kokonaan suuhunsa. Vaimoni taivutti päätään taaksepäin antaen miesten nauttia täysin siemauksin aikuisen suomalaisen naisen pehmeästä vartalosta. Mustat kädet kourivat rajusti vaimoni vatsaa, lantionseutua ja rintoja. Toinen miehistä otti divaanilta liukuvoiteen ja puristi sitä reilusti kädelleen. Hän työnsi vaimoani selästä hieman eteenpäin nojalleen ja vei kätensä vaimoni takapuolella. Näin vaimoni ilmeestä milloin miehen liukastettu käsi kosketti hänen alapäätään. Asennosta päätellen mies alkoi rasvata vaimoni peräaukkoa, pienen hetken jälkeen mies tarttui liukkaalla kädellään mustaan kulliinsa, joka sojotti teräksen jäykkänä kattoa kohti. Muutamalla runkkausliikkeella mies levitti liukastetta mulkkuunsa ja siirtyi vaimoni taakse. Vaimoni kasvot olivat kohti saunan ovea, joten saatoin vain tuijottaa hänen nautinnolliseen irvistykseen vääntyviä kasvojaan, kun musta kulli painui hänen suoleensa. Hänen silmänsä kääntyivät nurin hänen painaessaan päätään alemmas ja työntäessään takapuoltaan miestä vasten. Vaimoni pakarat alkoivat liikkua edestakaisin kullin soutaessa syvälle peppuun. Mies nosti kätensä niskaansa ja nauroi kaverilleen: "look buddy, I´m not moving. The bitch is doing all the work". Vaimoni nopeutti liikettään antaen mustan aisan painua koko varreltaan sisään ja vetäyten niin kauas, että ainostaan terska oli sisällä. Toinen miehistä työnsi kalunsa vaimoni kasvoihin kiinni ja vaimoni alkoi imeä häntä pystäyttämättä liikkettään. Tuijotin näkyä, vaimoni musta kulli perseessään ja suussaan. Ja hän näytti todella nauttivan joka sentistä.

Pepun puolella oleva mies tarttui vaimoni lanteista ja veti hänet istumaan päälleen miehen itsensä käydessä makaamaan selälleen. Miehen kulli painui aivan kokonaan vaimoni suoleen. Allaoleva mies tarttui hänen päällään selin istuvan vaimoni polviin ja levitti jalat levälleen. Toinen miehistä tuli seisomaan vaimoni eteen ja vaimoni tarttui kädellään hänen kulliinsa runkaten sitä muutamalla liikkeellä. Mies kyykistyi parin päälle ja alkoi asetella kaluaan vaimoni häpyhuulille. Sisään lauenneen jättikullin jäljiltä vagina oli venytetty ja liukastettu sellaiseen kuntoon, että tämä kunnioitettavan kokoinen musta kulli painui suhteellisen helposti sisään syvällä peräsuolessa olevasta rotutoverista huolimatta. En usko koskaan kuulleeni naisen huutavan missään tilanteessa yhtä kovaa kuin vaimoni huusi miesten aloittaessa yhtäaikaisen liikkumisen hänen molemmissa alapään rei´issään. Mustat kullit painuivat vuorotellen syvälle vaimooni, joka huusi nautinnon kourissa. En enää erottanut saiko hän orgasmeja vai huusiko hän muuten lähes transsiin vaipuneena, varmaa kuitenkin oli ettei hän ymmärtänyt enää mitään mitä ympärillä tapahtui. Hän oli täynnä mustaa kullia ja vain se näytti merkitsevän jotain hänelle. Peppuun naiva mies ärjähti jotain kaverilleen, jolloin tämä veti kullinsa ulos vaimostani. Seuraavassa hetkessä näin jo toisen kerran mustan kalun nytkähtelevän vaimoni sisällä, nyt peräsuolessa. Rajusti vaimoani puristaen mies laukesi hänen suoleensa vaimoni huutaessa jotain käsittämätöntä silmät nurinpäin päässä. Heti lauettuaan mies veti kullinsa plopsahtavan äänen saattelemana ulos ja toinen miehistä tarttui lähes tajuttomaan vaimooni.

Mies asetti vaimoni selälleen divaanin reunalle siten, että hänen takapuolensa oli juuri reunan kohdalla. Mies asettui etunoja-asentoon vaimoni päälle jalat lattialla. Hän asetti kätensä vaimoni polvitaipeisiin ja nosti hänet sopivaan asentoon jalat levällään. Mies sohi kullillaan ilmaa muutaman kerran kunnes osui vaimoni vaginaan ja painoi kalunsa kerralla pohjaan saakka. Vaimoni korisi ja nytkähteli miehen alla, hänen silmänsä olivat kiinni, eikä hän todennäköisesti ollut enää täysin tajuissaan. Mies nai rajuilla työnnöillä koko mustan varren mitalla, vaimoni raskaat rinnat hölskyivät pitkien työntöjen tahdissa. Pitkältä tuntuneen ajan kuluttua mies nosti päänsä takakenoon ja englanniksi "fuck" huutaen pumppasi spermansa vaimoni emättimeen. Mies vetäytyi ulos vaimostani ja otti vastaan toisten tarjoaman viskipulloni. He naureskelivat katsellessaan silmät kiinni makaavaa vaimoani. Spermavanat valuivat hänen peräsuolestaan ja vaginastaan, rinnat ja lantio olivat lähes mustelmilla rajujen otteiden jäljiltä. Miehet pukeutuivat hitaasti viinojani naukkaillen. Kun heillä oli vaatteet päällä yksi miehistä otti taskustaan paksun mustan tussin, jolla hän kirjoitti jotain vaimoni vartaloon. Sen jälkeen miehet poistuivat toisiaan selkään läiskien ja veivät pulloni mukanaan.

Uskaltauduin puutunein jäsenin saunasta ulos vasta kun olin varma, etteivät miehet enää palaa. Vaimoni oli yhä samassa asennossa, johon miehet olivat hänet jättäneet. Hän hengitti raskaasti, eikä hän näyttänyt havaitsevan minun liikkuvan huoneessa, ilmeisesti hän oli syvässä, tajuttomuuden kaltaisessa unessa. Kävelin divaanin viereen ja näin mitä mies oli kirjoittanut vaimoni pehmeään alavatsaan. "Black cock whore". Teksti oli hieman levinnyt hiestä ja muista eritteistä, joiden tuoksusta huoneen ilma oli paksuna. Kun katselin tuota tekstiä vaimoni vatsassa ja näin hänen alapäänsä levällään mustien miesten spermat levinneenä pakaroille ja reisille tartuin kaluuni ja aloin hitaasti runkata. Muutaman edestakaisen vedon jälkeen tunsin sperman tulevan, orgasmini oli todella voimakas. Tunsin polvieni pettävän, kun annoin lastini ryöpytä tuolle vaimoani alentavalle tussikirjoitukselle. Lauettuni tunsin oloni todella tyhjäksi ja hyödyttömäksi, en tiennyt mitä olisi tehnyt. Tein kuitenkin todennäköisesti ainoan oikean teon. Vedin peiton varovasti vaimoni päälle ja lähdin hiljaa ulos huoneesta ja edelleen koko talosta.

Seuraavana aamuna soitin vaimolleni ja kerroin saapuvani odotettua aiemmin kotiin. Vaimoni kuulosti yllättyneeltä, muttei mitenkään hätääntyneeltä tai syylliseltä. Kotiin saavuttuani vaimoni kertoi rakastavansa minua ja kysyi saako hän antaa minulle tervetuliaiseksi suuseksiä Ilmeisesti hän arveli minun olevan reissun jälkeen yhdynnän tarpeessa, muttei tahtonut antaa minun nähdä mustelmiaan tai sitten alapää oli liian arka edellisen yön käsittelystä. Annoin tietenkin hänelle luvan penikseni käsittelyyn. Kun hän imi ja runkkasi minua käyttäen vain osaa nyrkistään ohuen kaluni ympärillä näin silmissäni hänen lasittuneen katseensa, kun hän edellisenä yönä runkkasi mustaa kyrpää kaksin käsin. Ajatus sai minut laukeamaan vaimoni käsille, jotka hän käytännöllisesti pesi tiskiaaltaassa heti päästettyään peniksestäni irti.

Lapset tulivat illalla kotiin ja vaimoni päästi tyttäremme sänkyymme nukkumaan, väittäen, että lapsilla on ollut meitä kova ikävä. Näin hän sai lisää lepoaikaa, koska lasten tähden emme voineet harrastaa minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä.

Myöhemmin tarkasti netin selainhistorian ja löysin vieraillun osoitteen, jossa mustat miehet ja suomalaiset naiset vaihtoivat yhteystietojaan. En ole kertonut vaimolleni tiedoistani mitään, enkä kai koskaan kerrokaan. Nyt pyrin järjestämään kuitenkin aina niin, etteivät lapset ole poissa kotoa työmatkojeni aikana. Seksielämämme on samalla tasolla fyysisesti kuin ennenkin, mutta ainakin minun ajatukseni palautuvat usein aktin aikana tilanteeseen, jota seurasin saunan oven läpi. Vaimoni ajatuksia en tiedä, mutta hän on usein yhdyntämme aikana ja sen jälkeen poissaolevan tuntuinen. Toivottavasti tilanteemme pysyy samana tai korjaantuu paremmaksi, en haluaisi menettää vaimoani kokonaan.

22

57157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Reijo.O

      ... ittellä olla vähän pieni. No, voi se vituttaa, mutta työtöt on kertonu, että kyllä sellaisellakin juttuu tulee. Kun vain on vikkelä ja terhakka.

      • Mä vaan

        Reijo O vähän tosikko... ?


      • ;-)

        Parempi pieni, vikkelä ja terhakka kuin pitkä, löysä ja veltto.


    • päättää

      Kolmen lapsen jäljiltä vartalo on....esitellessään vartaloaan, joka oli antanut elämän kahdelle lapselleni. ....Montako niitä kakaroita on?

    • Nimetön

      Tää on varma iha tott ?

    • Experti

      Tämä on eroottisen kirjallisuuden valioita.

      Erityisesti minua kiihotti ja sykähdytti lause:

      "Ajatus sai minut laukeamaan vaimoni käsille, jotka hän käytännöllisesti pesi tiskiaaltaassa heti päästettyään peniksestäni irti. "

      Vau! Tässä erotiikka ja arki yhtyvät kertakaikkiaan mahtavalla tavalla.

    • santana

      Lajityypin peruskuviot käsitelty kiitettävästi. Yhdyntäkuvauksessa kivoja yksityiskohtia. Seksuaalinen frustraatio kuvattu elävästi ja omakohtaisesti.

      Aiheesta kiinnostuneet voivat kirjoitella: [email protected]

      • tylypahka

        Mua myös viehätti tuo omakohtaisuus. On arvokasta, että oman seksuaalisuutensa ongelmista pystyy kirjoittamaan näin avoimesti.


    • skeidaa mitä skeidaa

      niin mikä on se saitti "jossa mustat miehet ja suomalaiset naiset vaihtoivat yhteystietojaan"?

      • novelli

        huomasitko jutun olevan otsikon "novelli" alla, ei siis "tositarinat".


    • *.*

      Elo ilman reikää on kuin masturbaatio ilman käsiä!

    • Mä vaan

      Ihan kiva tämäkin :) - Vaikka mustat miehet megameloineen ovat aika korkealla inhokki listalla :)

    • Tarina on hyvä. Anna lasten nauttia mummolasta. Kun homma nayttää suakin kiinnostavan.

      • Anonyymi

        Toiset nauttivat taas mummoista.


    • Kokenut

      kirjoittaja kuvaa. Ehkäpä "suurentelua" on hieman liikaa. Mutta mahdollisesti kirjoittajalla on joko kokemuksia kun vaimonsa on ollut vieraiden setien käsittelyssä tai aivan ilmeisesti ainakin fantasioita sellaisesta.
      Seuraavaksi voisit kirjoittaa miten vieraan miehen kanssa tyydytätte yhdessä vaimoasi.
      Kokenut vaimo on parhaimmillaan saadessaan ensin vierasta kullia sisäänsä ja ottaessaan sitten rinnat pehmenneinä ja jalkoväli liukkaana oman miehensä sen jälkeen.

    • Aviomies

      Kirjoitin tämän tarinan omasta päästäni, samoin kuin tuon Sannista kertovan tarinan alla.

      Molemmat ovat tavallaan fantasioitani, mutta oikeastaan kumpaakaan en haluaisi reaalielämässä kokea. Tai toisaalta taas haluaisin molemmat olla kokemassa, toinen kiihottaa kun katselen nuoria naisia, toinen taas pelottaa kun näen tuumia miehiä kotimme lähistöllä.

      Ja yksi syy lisää kirjoittaa nämä tarinat oli se, että haluaisin jonkun tyydyyttävän itseään minun fantasioillani. Kertokaa rehellisesti, jouduitteko päästämään paineita pois luettuanne tämän tai Sannin? Jos annatte asiallista palautetta ja vinkkejä mistä kirjoittaa, voin taiteilla vielä jotain iloksenne...

      • black cock whore

        Kyllä, paineita piti purkaa. Kiitos tarinasta!


    • onko oikeasti?

      "Myöhemmin tarkasti netin selainhistorian ja löysin vieraillun osoitteen, jossa mustat miehet ja suomalaiset naiset vaihtoivat yhteystietojaan."

      Mistä mahtaa moinen nettiosoite löytyä?

    • Lukisin mielelläni miten tapaus etenee. Oletko kirjoitellut muuta, muualle?

    • kooysi

      Kuka pelkää mustaa miestä?

    • Anonyymi

      Olet hihuli vaimo pihalle

    • Anonyymi

      Hyvin kirjoitettu fantasia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe