Kallis Tallina

Kävin sitten minäkin Talinnassa. Hieno vanha kaupunki. mutta pitun kallis.Tuskinpa tarvii enäään mennä.
182724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

on paljon muutakin kuin vanhakaupunki. Turistirysässä on turistihinnat. Hintataso vanhankaupungin ulkopuolella on jotain ihan muuta.

Äänestä

CCCP aikaan verraattuna hinnata ovat nuouseet yli 100%

Silloin ei ollut vain kovinpajoa mitä ostaa, mutta nyt on jo vaikeata valita !

Pieni maa ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, palkat ovat vain jääneet hieman jälkeen.

Äänestä
  • Ovat kyllä kuitenkin vielä edullisempia kuin Riiassa. Neljän päivän oleskelun aikana kului kahdelta hengeltä 500 euroa pelkästään syömisiin ja juomisiin ja muutamaan parin latin nähtävyyteen. Eikä syöty mitään sisäfilettä joka päivä! Ihan Suomen hinnoissa tuo paikka.

    Äänestä

  • muutamassa viime vuodessa ainakin viinan ja ruokien osalta jo tuon mainitsemasi 100 %:a.
    Neuvostoajoista varmaan kymmenkertaistuneet.

    Äänestä

Pääpiirteittäin silti halvempaa kuin Helsingissä -ainakin elintarvikkeet, viina ja tupakka että ravintoloissa syöminen. Ja pakkoko pistää rahojaan turistialueen ravintoloihin, kauppoihin jne. Vanha toteamus, jonka useat maininneet täällä: Pois turistialueilta ja hinnat yleensä putoavat.

Äänestä

Jos ei ole varaa, ei kannata mennä turistien suosimiin ruoka ja juomapaikkoihin, vähän sivummalta saa hyvää laatua ja taatusti edullisesti, ehkä sadan tallinnanreissun jälkeen jo tietää. Jos muisti pelaa.

Äänestä
  • Olet oikeassa.

    Mikä siinä on että pitää istua muiden suomalaisten kanssa, ja valittaa hinnoista ?

    Äänestä

Ei kaikki ole aina rahasta kiinni !

Käy kaupassa ja tee omat eväät.

Bussilla ajaminen on 10eek, ja sillä pääsee jokapaikkaan !

Äänestä


  • jok ei vanhene kirjoitti:

    neuvostoliiton aikaisia kauppoja.niitäkään ei enään ole,niinkuin ei sittareitakaan.herätkää nykyaikaan.

    Äänestä

  • et esittänyt kirjoitti:

    neuvostoliiton aikaisia kauppoja.niitäkään ei enään ole,niinkuin ei sittareitakaan.herätkää nykyaikaan.

    Niinhän se on,että suomalaiset ovat kauhuissaan jos joku asia tai esine on samanhintainen,kuin Suomessa.
    Kaiken pitää olla roimasti halvempaa,tai he tuntevat itsensä jotenkin petetyiksi.
    Ensimmäinen suomalaisen kysymys toiselle suomalaiselle on"mitä se maksoi".Näin ainakin Tallinnassa.

    Äänestä

  • Uskaltaako kaupungin busseilla ajaa ?

    Miten paljon 6 tunnissa kerkiää ?

    Äänestä

  • edullinen bussi kirjoitti:

    Uskaltaako kaupungin busseilla ajaa ?

    Miten paljon 6 tunnissa kerkiää ?

    ainakin niillä dösillä ajella.
    Onks sulla virulainen dösäkortti? Onnea!!

    Äänestä

  • edullinen bussi kirjoitti:

    Uskaltaako kaupungin busseilla ajaa ?

    Miten paljon 6 tunnissa kerkiää ?

    Niissä nyt pelottaisi.Vai taskuvarkaitako pelkäät?

    Äänestä

voi jo päätellä, että tätä palstaa, mistä löytyisi tai voisi kysyä virosta ja tallinnasta melkein mitä vain, ei ole luettu yhtään etukäteen, mutta on huomattu jälkeenpäin googlella etsiä ja sitten pitää itkeä pettymystään.
Nuo edelliset viestit kannattaa lukea, jos aikoo vielä lähteä.

Äänestä

riippuu missä tallinassa liikkuu keskustori on edullinen ja suuret tavarakaupat prismat ja kaupungin ulkopuoliset ostoskeskukset ja pienet putiikit kaupungin laidoilla olen monesti käynyt aina löytyy jotai talvitakki keskustori 50 eurolla kokoja oli myös ja sadamarketissa satamassa shortsit 20 euroa isoja kokoja ei aina kallista kun osaa katsella ja vertailla hintoja tupakkaakin saa viinaa edulisesti kun tietää mistä hakea ei kallista ja taas menen tulevana viikon loppuna olin edelisen kerran juhannuksena ja taas hei

Äänestä
  • halvalla suomalaisista alennusrättiliikkeistä.laatua ja tyyliä pitää olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksin. kulkija kirjoitti:

Kävin sitten minäkin Talinnassa. Hieno vanha kaupunki. mutta pitun kallis.Tuskinpa tarvii enäään mennä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu