Elämänsä rakkaus

- Sinulla on vielä neljä henkeä jäljellä, ylihenki mumisi lukiessaan paksua dinosauruksen nahasta valmistettua muistikirjaansa.
- Siinäkö se sitten on? Numero 20478952 mumisi surullisena.
- Siinä se alkaa olemaan, kaikki viisikymmentä on kohta puoliin käytetty.
20478952 katsoi ylihenkeä alistuneen oloisena, mutta koitti vielä anella:
- Elämäni rakkaus on löytymättä, vaikka olen käyttänyt jo 46 elämää sen etsimiseen.
Hän oli todellakin elänyt kivikaudella, antiikin aikana, keski-ajalla ja monilla aikajaksoilla.
Oli ollut pappina, poliisina, lapsen päästäjänä, orjana, juoppohulluna, missinä ja jopa pääministerinä. Mutta elämänsä rakkautta hän ei ollut löytänyt ja aika oli käymässä vähiin.

- Onhan sinulla vielä neljä mahdollisuutta, ylihenki sanoi.
- Se ei ole paljon mitään, mahdollisuuteni ovat lähes olemattomat, 20478952 märisi ja jatkoi:
- Olen kuullut että olisi mahdollisuus käydä kauppaa loppuelämillä?
Ylihenki katsoi maanmatoista lukulasiensa ylitse päätään hieman eteenpäin kallistaen.
- Kyllä se mahdollista on. Sinun neljällä on vielä mahdollisuus, haluatko vaihtaa suoraan elämäsi henkeen tutustumiseen ja heittää nämä neljä mahdollisuutta menemään? Tosin saat kaiken tietämyksen mukaasi, ei tarvitse aina ihan alusta aloittaa.
- Haluan, tuli vastaus kuin kaupan hyllyltä.
- Siitä sitten vaan, ylihenki lausui ja löi kirjansa kiinni pölyä pölläyttäen.

Silmät kestivät hieman totuttautua ilman kirkkauteen, mutta jossain oudossa paikassa uudelleen syntyminen tapahtui, mutta koska tietämys oli nyt mukana, hieman ympärilleen silmäilemällä saattoi todeta olevansa Libyassa 6000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Tosin eihän paikka sen niminen ollut, mutta 2000 luvun kartasto oli tietämyksessä mukana. Oudolta tuntui myös nimensä Mahmi, joka oli tietämyksen lomassa. Väliäkö pikkuasioista kunhan saisi elämänsä hengen nähdä ja mikä vielä parempaa tuntea. Koska oletettavasti elämänsä rakkaus täytyi olla myös fyysistä.

Hän huomasi seisovansa jonkinlaisella areenalla ja paikalle asteli toinen toistaan viehättävämmän näköisiä naisia. Mahmi haki katsekontaktia innokkaasti, mutta katseisiin saadut vastakaiut olivat lähinnä inhoa tai sääliä mukanaan kantavia. Viimeinenkin käveli paikalle ja ei mitään rakkautta ollut aistittavissa. Mahmi tunsi itsensä petetyksi. Kyllä elämän rakkauden on tunnuttava katseessa ja sielussa, ei se voinut olla kukaan näistä, hän oli varma siitä. Silloin toinen areenalle johtava portti avautui ja sisälle hätisteltiin joukko lehmiä, jotka surkeasti ammuen valittivat tulevaa osaansa.

Mitähän sirkusta tämä nyt oli? Mahmi ajatteli, kun hänen katseensa osui yksiin erään sarvettoman lehmän kanssa. Sillin Mahmi tunsi aivoissaan kipinöiden lentävän ja olo oli kevyt kuin perhosella. Tällaista hän ei ollut koskaan kokenut. Tämän täytyi olla se elämänsä hengenheimolainen. Mutta lehmänä, voiko elämä olla näin epäoikeudenmukaista?. Hän tiesi ettei kaikilla ollut monia elämiä. Oli lähes ihme jos joku oikeasti löysi elämänsä rakkauden, kun hänelle se oli vaikeaa useillakin elämillä, se oli niin sattumasta kiinni. Joten fyysistä kanssakäymistä oli turha odotella, ei Mehmi kuitenkaan mikään ”niin” perverssi olisi.

No ei se mitään, tästä oli kaikki otettava irti, hän lähti kävelemään ja meinasi sotkeutua jalkoihinsa, vai voisiko paremmin sanoa sorkkiinsa. Toden totta hänellä oli neljä sorkkaa, joten hänen täytyi olla sonni, ehkä tästä vielä ilo irtoaisikin. Mahmi nelisti nopeasti viehättävän lehmän luokse. Heidän silmänsä kohtasivat ja molemmat tiesivät elämänsä ainoan oikean löytyneen. Sivusilmällään Mahmi huomasi kuinka osa eläimistä johdatettiin alttarille ja tajusi että ne uhrattiin viiltämällä kurkku kylmästi auki, hän tajusi että heillekin oli käymässä niin.

Epätoivon tilaan tuli hetkessä päättäväisyys, vaikka elämä oli näin epäoikeudenmukaista, että kun elämän rakkaus löytyy, se täytyy kokea sonnina ja vieläpä hetki ennen väkivaltaista kuolemaa. Mahmi viestitti katsellaan, että fyysisyys oli myös saatava suhteeseen, vaikka näin tukalassa tilanteessa oltiinkin. Lehmä oli samaa mieltä ja nyökkäsi hyväksyvästi. Mahmi asteli lehmän taakse ja hyppäsi lehmän selkään, aikoen päästä aistien hurmaan.

Aikansa selässä killuttuaan Mahmi tajusi ettei siitä tullut mitään, kauhukseen hän huomasi olevansa itsekin lehmä. Fyysiseen kanssakäymiseen ei ollut mahdollisuutta ja hetken kuluttua molemmat lehmät talutettiin alttarille. Viimeisten verisolujen valuessa ulos höyryävästä ruumiista, Mehmi tajusi kuinka tuskaista ja epäoikeudenmukaista on oikea rakkaus. Kun joskus kävelet kesäisellä niityllä, saatat huomata jotain erikoista. Saattaisi luulla että Mehmi ottaa hetkeksi jonkun lehmän hengen valtaansa ja hyppää toisen lehmän selkään.
_________________
T. ®Sherlokki © 2006
9938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Masokistina et uskonut aiemmista vaan päätit munata itsesi lopullisesti.

Äänestä
  • Alkuperäisessä oli "E" ja korjasin sen "A":ksi, jotta ei tule turhia mielleyhtymiä. Näköjään siihen jäi muutama. Tekevälle sattuu.
    Kaikki luova työ on itsensä munaamista jonkun mielestä, joten siihen ei sen enempää.
    Laitan lisää teksejä, kunhan taas tulee tällainen tyhjä tilanne, että voi kirjoittaa mitä sattuu.

    T. ®Sherlokki © 2006

    Äänestä

  • X-Sherlokki kirjoitti:

    Alkuperäisessä oli "E" ja korjasin sen "A":ksi, jotta ei tule turhia mielleyhtymiä. Näköjään siihen jäi muutama. Tekevälle sattuu.
    Kaikki luova työ on itsensä munaamista jonkun mielestä, joten siihen ei sen enempää.
    Laitan lisää teksejä, kunhan taas tulee tällainen tyhjä tilanne, että voi kirjoittaa mitä sattuu.

    T. ®Sherlokki © 2006

    kiva kun et alentunut tasolleni. Oli vähän huono päivä eilen. Opettelen tässä uutta tapaa vanhoilla päivilläni, pyytää anteeksi typeryyttäni.

    Äänestä

Surrealistisia kielikuvia eikä juonta oikein nimeksikään. Dalimaista tarinaa, joka vaatisi kunnon hatsihuurun, että tuon ajatusvirran tajuaisi. Mutta on se hyvä, että wannabedaleja ja virtuaalidylaneita on vielä olemassa. Rauhaa ja rakkautta ja pinkkejä lehmiä. Tuskin ne siellä laalaalandiassa edes paskantaa niskaan. Muutoinhan joutuisi ostamaan aika suhteettoman ison sateenvarjon.

Äänestä
  • Joskus voi jonkun nimimerkin kohdalla erehtyä täysin, sinun kohdallasi kävi näin. Olen pitänyt sinua tyhjännaurajana, myönnän erehtyneeni.
    Avasit tarinaa kuin tonnikalapurkkia, eikä tomaattikastiketta lainkaan housuille? Onneksi vastauksestasi ei käy selville tuliko kehut vai haukut, mutta sen ei väliä lain. Kun nyt Dalin sait kaivettua, ajat minut ikävää tilaan. Voisiko täällä olla kaksi? En saata uskoa joten siirryn tyhjään huoneeseen jossa on vain neljä seinää. Ymmärrät että tässä tilanteessa, tänä yönä pakotat minut uskomaan sinut CFC:ksi. Onneksi aamu valkenee ja saan neljä tiiliskiveä sekä monitoimitikkaat.

    T. ®Sherlokki © 2006

    Äänestä

Kipakka–akka kerkesi taas kirjoittaa ja poistaa, mutta kerkesin jo vastauksen vääntää, joten ollos hyvä:
Tarinassa ei sonni muuttunut lehmäksi, mutta tietämyksensä oli mukana.


T. ®Sherlokki © 2006

Äänestä

Sanoisin tarinaasi hyvn mielenkiintoiseksi. Tulkitsisin sen niin, että kerroit syyn siihen miksi jotkut ovat homoja. Mutta enpä varmakaan voi olla, kukapa taiteilijan mieltä lukisi.

Monikerroksista. Minä en raapustele suuria punaisia numeroita onnettomien teksteihin, joten sanoisin vain, että luin mielelläni.

Äänestä
  • Vähemmistöihin liittyvä tarina. Loppu olisi voinut olla toisenlainenkin, koska osasin odottaa tällaista kommentointia. Mutta en voinut antaa aikaisempien väittelyiden vaikuttaa tekstiin ja tämän sisältö on aivan toinen. Mutta tässä saa jokainen tehdä oman tulkintansa, koska jätin tahallani portin auki.


    T. ®Sherlokki © 2006

    Äänestä

Hieno, mahtava! Tämä yllätti totaalisesti. Alku oli erinomainen, mutta jotenkin taso laski siitä hiukan loppua kohden. Ehkä siksi, koska olisi ollut monta eri tapaa päättää tarina ja se vain sitten ajautui noin? Idea on loistava.

Pitkästä aikaa taas kävin näillä sivuilla ja huomasin Sherlokin innostuneen postaamaan tarinoitaan. Parempi kuin aikaisemmat. Jo on palstalla outoa porukkaa, kun eivät tiedä hienoa tarinaa, kun sellaisen näkevät.

Tsemp tsemppiä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


X-Sherlokki kirjoitti:

- Sinulla on vielä neljä henkeä jäljellä, ylihenki mumisi lukiessaan paksua dinosauruksen nahasta valmistettua muistikirjaansa.
- Siinäkö se sitten on? Numero 20478952 mumisi surullisena.
- Siinä se alkaa olemaan, kaikki viisikymmentä on kohta puoliin käytetty.
20478952 katsoi ylihenkeä alistuneen oloisena, mutta koitti vielä anella:
- Elämäni rakkaus on löytymättä, vaikka olen käyttänyt jo 46 elämää sen etsimiseen.
Hän oli todellakin elänyt kivikaudella, antiikin aikana, keski-ajalla ja monilla aikajaksoilla.
Oli ollut pappina, poliisina, lapsen päästäjänä, orjana, juoppohulluna, missinä ja jopa pääministerinä. Mutta elämänsä rakkautta hän ei ollut löytänyt ja aika oli käymässä vähiin.

- Onhan sinulla vielä neljä mahdollisuutta, ylihenki sanoi.
- Se ei ole paljon mitään, mahdollisuuteni ovat lähes olemattomat, 20478952 märisi ja jatkoi:
- Olen kuullut että olisi mahdollisuus käydä kauppaa loppuelämillä?
Ylihenki katsoi maanmatoista lukulasiensa ylitse päätään hieman eteenpäin kallistaen.
- Kyllä se mahdollista on. Sinun neljällä on vielä mahdollisuus, haluatko vaihtaa suoraan elämäsi henkeen tutustumiseen ja heittää nämä neljä mahdollisuutta menemään? Tosin saat kaiken tietämyksen mukaasi, ei tarvitse aina ihan alusta aloittaa.
- Haluan, tuli vastaus kuin kaupan hyllyltä.
- Siitä sitten vaan, ylihenki lausui ja löi kirjansa kiinni pölyä pölläyttäen.

Silmät kestivät hieman totuttautua ilman kirkkauteen, mutta jossain oudossa paikassa uudelleen syntyminen tapahtui, mutta koska tietämys oli nyt mukana, hieman ympärilleen silmäilemällä saattoi todeta olevansa Libyassa 6000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Tosin eihän paikka sen niminen ollut, mutta 2000 luvun kartasto oli tietämyksessä mukana. Oudolta tuntui myös nimensä Mahmi, joka oli tietämyksen lomassa. Väliäkö pikkuasioista kunhan saisi elämänsä hengen nähdä ja mikä vielä parempaa tuntea. Koska oletettavasti elämänsä rakkaus täytyi olla myös fyysistä.

Hän huomasi seisovansa jonkinlaisella areenalla ja paikalle asteli toinen toistaan viehättävämmän näköisiä naisia. Mahmi haki katsekontaktia innokkaasti, mutta katseisiin saadut vastakaiut olivat lähinnä inhoa tai sääliä mukanaan kantavia. Viimeinenkin käveli paikalle ja ei mitään rakkautta ollut aistittavissa. Mahmi tunsi itsensä petetyksi. Kyllä elämän rakkauden on tunnuttava katseessa ja sielussa, ei se voinut olla kukaan näistä, hän oli varma siitä. Silloin toinen areenalle johtava portti avautui ja sisälle hätisteltiin joukko lehmiä, jotka surkeasti ammuen valittivat tulevaa osaansa.

Mitähän sirkusta tämä nyt oli? Mahmi ajatteli, kun hänen katseensa osui yksiin erään sarvettoman lehmän kanssa. Sillin Mahmi tunsi aivoissaan kipinöiden lentävän ja olo oli kevyt kuin perhosella. Tällaista hän ei ollut koskaan kokenut. Tämän täytyi olla se elämänsä hengenheimolainen. Mutta lehmänä, voiko elämä olla näin epäoikeudenmukaista?. Hän tiesi ettei kaikilla ollut monia elämiä. Oli lähes ihme jos joku oikeasti löysi elämänsä rakkauden, kun hänelle se oli vaikeaa useillakin elämillä, se oli niin sattumasta kiinni. Joten fyysistä kanssakäymistä oli turha odotella, ei Mehmi kuitenkaan mikään ”niin” perverssi olisi.

No ei se mitään, tästä oli kaikki otettava irti, hän lähti kävelemään ja meinasi sotkeutua jalkoihinsa, vai voisiko paremmin sanoa sorkkiinsa. Toden totta hänellä oli neljä sorkkaa, joten hänen täytyi olla sonni, ehkä tästä vielä ilo irtoaisikin. Mahmi nelisti nopeasti viehättävän lehmän luokse. Heidän silmänsä kohtasivat ja molemmat tiesivät elämänsä ainoan oikean löytyneen. Sivusilmällään Mahmi huomasi kuinka osa eläimistä johdatettiin alttarille ja tajusi että ne uhrattiin viiltämällä kurkku kylmästi auki, hän tajusi että heillekin oli käymässä niin.

Epätoivon tilaan tuli hetkessä päättäväisyys, vaikka elämä oli näin epäoikeudenmukaista, että kun elämän rakkaus löytyy, se täytyy kokea sonnina ja vieläpä hetki ennen väkivaltaista kuolemaa. Mahmi viestitti katsellaan, että fyysisyys oli myös saatava suhteeseen, vaikka näin tukalassa tilanteessa oltiinkin. Lehmä oli samaa mieltä ja nyökkäsi hyväksyvästi. Mahmi asteli lehmän taakse ja hyppäsi lehmän selkään, aikoen päästä aistien hurmaan.

Aikansa selässä killuttuaan Mahmi tajusi ettei siitä tullut mitään, kauhukseen hän huomasi olevansa itsekin lehmä. Fyysiseen kanssakäymiseen ei ollut mahdollisuutta ja hetken kuluttua molemmat lehmät talutettiin alttarille. Viimeisten verisolujen valuessa ulos höyryävästä ruumiista, Mehmi tajusi kuinka tuskaista ja epäoikeudenmukaista on oikea rakkaus. Kun joskus kävelet kesäisellä niityllä, saatat huomata jotain erikoista. Saattaisi luulla että Mehmi ottaa hetkeksi jonkun lehmän hengen valtaansa ja hyppää toisen lehmän selkään.
_________________
T. ®Sherlokki © 2006

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu