Strategia

Muutaman vuoden päästä halpoja taloja myynnissä.

Perustelut:

1. Korot nousee

300 000 euron laina alkaa tuntuakin aika kovalta, ei yhtään ylimääräistä rahaa talon maksun jälkeen.

2. Lopultakin pääkaupunkiseudun karttoja katselevat kunnan virkamiehet huomaavat, että metsiä ja peltoja oli sittenkin jäljellä. Tonttipula helpottuu. Tonttien hinnat laskevat.

3. Kahden edellisen kohdan vaikutuksesta kirvesmiehet eivät voikaan enää pyytää 50 euron pimeitä tuntitaksoja (vastaa noin 4 veroja maksavan insinöörin nettopalkkaa).

Johtopäätös:

Odota hetkinen ja ota muutaman vuoden päästä lainat tappiin.

Älä missään nimessä osta nyt, jos ei ole aivan pakko.

Sanokaa minun sanoneen.

PS. Uuden talon hohto katoaa, kun perheessä joutuu alkamaan riitelemään niukoista rahavaroista. Siinä ei auta edes keittiökalusteisiin integroitu kahvinkeitin.
151404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tällä hetkellä on velkaneuvontaa 2,5kk jonot. Sääliksi käy, kun on nuoripari olemattomalla omarahaosuudella ostanut asunnon. Pätkätyön loppuessa tulot tippuvat monesti 50%, silloin ei rahat enään riitä ruokaan. Ovat sitten velaksi ostaneet ruokaa, ainoa neuvo on että kulut täytyy sopeuttaa tuloihin. Asunto myyntiin.

Äänestä
  • Ei kukaan pätkätyöläinen asuntoa osta.

    Äänestä

kohta 2. Onhan niitä tontteja nytkin, mutta kun kukaan ei myy.

Äänestä
  • Kohta niitä tulee myyntiin joka puolella. Helsinki näyttää esimerkkiä, miten maata asunto rakentamiseen otetaan.

    Moni on ajatellut, maan hinta nousee ikuisesti. Ei nouse enään, "syntyy" uutta rakennusmaata tämä voi aiheuttaa monille myynti ajatuksia. Vielä saisi hyvän hinnat, viiden vuoden kuluttua voi olla toisin. Tietysti jos taas odottaa 20-30 vuotta, mutta kyllä korpea ja metsää pk-seudun ympärillä riittää. Helpompi muuten olisi rakentaakin mäkiseen korpimaisemaan kuin savikkoon vanhalle merenpohjalle.

    Äänestä

  • kaupungininsinööri kirjoitti:

    Kohta niitä tulee myyntiin joka puolella. Helsinki näyttää esimerkkiä, miten maata asunto rakentamiseen otetaan.

    Moni on ajatellut, maan hinta nousee ikuisesti. Ei nouse enään, "syntyy" uutta rakennusmaata tämä voi aiheuttaa monille myynti ajatuksia. Vielä saisi hyvän hinnat, viiden vuoden kuluttua voi olla toisin. Tietysti jos taas odottaa 20-30 vuotta, mutta kyllä korpea ja metsää pk-seudun ympärillä riittää. Helpompi muuten olisi rakentaakin mäkiseen korpimaisemaan kuin savikkoon vanhalle merenpohjalle.

    ei enää valmisteta, ja sen arvo tuskin tulee tuosta laskemaan Helsingin lähiympäristössä. Sama juttu kun mökkitonteissa. Kohta kaikki rannat kaavotettu ja lisää on paha nyhtää mistään. Tietysti saahan sitä hintojen laskua jäädä odottelemaan, mutta aika voi käydä pitkäksi.

    Äänestä

Muutaman vuoden päästä halpoja taloja myynnissä.

Perustelut:

1. Korot nousee

300 000 euron laina alkaa tuntuakin aika kovalta, ei yhtään ylimääräistä rahaa talon maksun jälkeen.

KOROT ALKAVAT KOHTA OLLA NORMAALITASOLLA. SUURIN OSA LAINANOTTAJISTA ON VARAUTUNUT KOHOAVIIN KORKOIHIN SITOMALLA OSAN LAINASTA KIINTEÄÄN KORKOON TAI OTTAMALLA KORKOKATON. 300 000 EURON LAINAT OVAT MELKO HARVINAISIA, MUTTA NIILLÄ SAA HYVÄT OTSIKOT REVITTYÄ MEDIASSA.

2. Lopultakin pääkaupunkiseudun karttoja katselevat kunnan virkamiehet huomaavat, että metsiä ja peltoja oli sittenkin jäljellä. Tonttipula helpottuu. Tonttien hinnat laskevat.

VIRKAMIEHET TIETÄVÄT, ETTÄ KAAVOITETTAVAA MAATA OLISI PK-SEUDULLA, MUTTA TAHTOISINPA NÄHDÄ SEN VIRKAMIEHEN JOKA USKALTAA TÄMÄN PÄÄTÖKSEN TEHDÄ. SUOMESSA YKSITYISOMISTUSTA KUNNIOITETAAN.

3. Kahden edellisen kohdan vaikutuksesta kirvesmiehet eivät voikaan enää pyytää 50 euron pimeitä tuntitaksoja (vastaa noin 4 veroja maksavan insinöörin nettopalkkaa).

KIRVESMIEHISSÄ, NIIN KUIN MUISSAKIN ALOISSA, TÄRKEIN TYÖLLISTÄVÄ TEKIJÄ TULEE OLEMAAN TYÖVOIMAPULA. KIRVESMIES EI OLE HOUKUTTELEVA ALA, JOTEN SINNE EI HAKEUDU NUORIA OPISKELEMAAN. JO TYÖSSÄ OLEVAT KIRVESMIEHET VANHENEVAT JA JÄÄVÄT ELÄKKEELLE EIKÄ KOULUTUS PYSTY TUOTTAMAAN RIITTÄVÄSTI AMMATTITAITOISIA KIRVESMIEHIÄ TILALLE. NÄIN OLLEN KIRVESMIEHET VOIVAT EDELLEEN PYYTÄÄ KOVIA HINTOJA.

Johtopäätös:

Odota hetkinen ja ota muutaman vuoden päästä lainat tappiin.

Älä missään nimessä osta nyt, jos ei ole aivan pakko.

Sanokaa minun sanoneen.

SANOKAA MINUN SANONEENI, ETTEI KANNATA ELÄMÄSSÄ ELÄÄ "SITTEN KUN"-PERIAATTEELLA. ELÄMÄ ON NYT!

PS. Uuden talon hohto katoaa, kun perheessä joutuu alkamaan riitelemään niukoista rahavaroista. Siinä ei auta edes keittiökalusteisiin integroitu kahvinkeitin.

Äänestä
  • Korot eivät ole vielä normitasolla - tuottovaatimusten mukaan rahan hinta hakeutuu keskimäärin 5% tuntumaan. Pistäisin rahani likoon siitä, että suurin osa lainanottajista on ehkä osannut varautua pieneen koronnousuun mutta ei muuhun elämisen kallistumiseen - autot energia etc. Eräässä kehyskunnassa okt-rakentaja etsivät jo korkeintaan muutaman tonnin autoja - kalliimpiin ei ole varaa.

    Monet maanomistajat käyvät suorastaan rukoilemassa virkamiehiltä voisiko heidän maitaan kaavoittaa - tämä kun takaa hinnannousun - "pellot" eivät edelleenkään käy kaupaksi. Kaavoitusta rajoittava tekijä on infran ja lakisääteisten palvelujen rahoittaminen - tämä resurssointi puolestaan hoituu tarvittaessa poliittisella päätöksellä "yhdessä yössä".

    a) Työvoiman vapaa liikkuvuus b) hyvä palkka lisää kummasti kiinnostavuutta ja tasapainottaa tilanteen

    Huutaminen on pölhöä.

    Äänestä

  • HT-rakentaja kirjoitti:

    Korot eivät ole vielä normitasolla - tuottovaatimusten mukaan rahan hinta hakeutuu keskimäärin 5% tuntumaan. Pistäisin rahani likoon siitä, että suurin osa lainanottajista on ehkä osannut varautua pieneen koronnousuun mutta ei muuhun elämisen kallistumiseen - autot energia etc. Eräässä kehyskunnassa okt-rakentaja etsivät jo korkeintaan muutaman tonnin autoja - kalliimpiin ei ole varaa.

    Monet maanomistajat käyvät suorastaan rukoilemassa virkamiehiltä voisiko heidän maitaan kaavoittaa - tämä kun takaa hinnannousun - "pellot" eivät edelleenkään käy kaupaksi. Kaavoitusta rajoittava tekijä on infran ja lakisääteisten palvelujen rahoittaminen - tämä resurssointi puolestaan hoituu tarvittaessa poliittisella päätöksellä "yhdessä yössä".

    a) Työvoiman vapaa liikkuvuus b) hyvä palkka lisää kummasti kiinnostavuutta ja tasapainottaa tilanteen

    Huutaminen on pölhöä.

    "Eräässä kehyskunnassa okt-rakentaja etsivät jo korkeintaan muutaman tonnin autoja - kalliimpiin ei ole varaa."

    Tämä oli yksi parhaista tällä palstalla. Kaveri kertoo ihan tosissaa omia talousarvioitaan ja sitten laukaisee tuon ylläolevan lauseen! Tosi hupaisaa...

    Äänestä

  • Tuhu kirjoitti:

    Ensin otetaan 300000€ lainaa ja siihen päälle vielä 40000€ uusi auto. Kyllä duunarilla varaa on.

    Äänestä

  • Tuhu kirjoitti:

    "Eräässä kehyskunnassa okt-rakentaja etsivät jo korkeintaan muutaman tonnin autoja - kalliimpiin ei ole varaa."

    Tämä oli yksi parhaista tällä palstalla. Kaveri kertoo ihan tosissaa omia talousarvioitaan ja sitten laukaisee tuon ylläolevan lauseen! Tosi hupaisaa...

    turha olikin. Tuo mainittu skenaario on varmasti täysin todellista. Monet ihmiset urhaavat mukavuutta jostain tietystä asiasta saadakseen lisää varallisuutta johonkin toiseen käyttöön. Ja tuo esimerkki on sinänsä jokseenkin järkevä veto. Kiinteistö on autoon nähden 10000-kertaa parempi sijoitus.

    Jätäppäs sinä moinen pööpöily tällä palstalla pois.

    Äänestä

  • varsin kirjoitti:

    Mistäköhän tuo kirjoittaja tietää, millaisia autoja toiset ostelee? Päivystääkö se jonkun autokaupan pihassa ja kyselee "oletko omistusasuja vai vuokra-asuja"?!?!? BUHAHAAAA BUHAAHAAAAA ZEKE ONE YKSI!!!ZKEKEKEEKE...

    Äänestä

  • Tuhu kirjoitti:

    "Eräässä kehyskunnassa okt-rakentaja etsivät jo korkeintaan muutaman tonnin autoja - kalliimpiin ei ole varaa."

    Tämä oli yksi parhaista tällä palstalla. Kaveri kertoo ihan tosissaa omia talousarvioitaan ja sitten laukaisee tuon ylläolevan lauseen! Tosi hupaisaa...

    Tällaisiakin indikaattoreita tulee seurata sillä ne ennakoivat numeerista dataa aiemmin muutoksesta. Tietolähde nyt sattuu olemaan "eräässä kehyskunnassa" jossa tiedetään asukkien asiat usein jopa paremmin kuin he itse. Jos autojen kysyntä "uudisaluetta" palvelevissa autokaupoissa siirtyy lyhyessä ajassa 15000eur luokasta 5000eur:oon niin mistä se kertoo jos ei alueen ostovoiman muutoksesta?

    Tämä kuuluu niihin "ensimmäisen merkin" tietoihin kuten Visa-ostojen kasvu, kulutusluottohäiriöiden kasvu, tuotantokapasiteetin muutokset jne. Muutos on yleensä aina seuraus jostain kenties isommasta ilmiöstä.

    Tilastokeskuksesta:

    "Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo kasvoi viime vuonna nimellisesti vain 1,5 prosenttia ja reaalisesti 1,2 prosenttia. Tulojen kasvu oli hitainta vuoden 1996 jälkeen."

    "Säästämisaste eli säästön suhde käytettävissä olevaan tuloon muuttui negatiiviseksi ja oli -0,5 prosenttia."

    "Kotitalouksien velkaantumisaste kasvoi peräti 10 prosenttiyksikköä ja oli korkeampi kuin koskaan aiemmin, 89,6 prosenttia. Velkaantumisaste on luottokannan suhde vuoden käytettävissä olevaan tuloon."

    Silloin kun velkaannutaan niin ei ostella kalliita autojakaan. Koska stat käsittelee vanhaa dataa, niin em. "autokauppatiedon" perusteella veikkaan, että seuraava tilastojulkaisussa säästämisaste on edelleen alentunut ja velkaantumisaste kasvanut.

    Myöhemmin julkaistava data siis vahvistaa, tai kumoaa, nämä kentältä saatavat tuntumat. Nyt yksityinen kulutus näyttää kuitenkin taantuvan tai muuttuvan voimakkaammin velkavetoiseksi.

    Äänestä

hinnat eivät laske. Niin suurta lisäkaavoitusta ei tule tapahtumaan, että tonteista olisi ylitarjontaa pääkaupunkiseudulla..HEH HEH. Taisipa olla niin, että yli puolet suomalaisista haluaisi asua omakotitalossa. Omakotitalojen kysyntä pääkaupunkiseudulla säilyy varmasti ja sen myötä myös tonttien. Nykytrendin mukaisesti asuntojen tulee olla myös entistä tilavampia, joka kyllä ruokkii kysyntää.

Äänestä
  • Siksipä yritykset siirtyvätkin pois pk-seudulta. Tampere kasvaa kovaa vauhtia, sillä siellä lääniä piisaa ja tontteja löytyy.

    Itsekin harkitsemme muuttoa tästä neukkukuutiosta kohti väljempiä vesiä. Ja kun realisoimme kaksiomme, saamme samalla rahalla kivan omakotitalon mukavalta tontilta, ja karkkirahat vielä päälle.

    Äänestä

  • Tiesitkö, että esim. Espoossa on kaavoitettuna 14000 rakentamatonta rakennuspaikkaa. Kaavoitusohjelmassa on tulossa aika paljon lisää, näppituntumalta muutamia tuhansia seuraavien muutaman vuoden aikana. Ongelma onkin erityisesti pintalokaavojen toteutumassa - tähän hallitus jo otti kantaa ja nosti alinta rakentamattoman maan kiinteistöveroa. On vain ajan kysymys milloin tehdään vielä rajumpia päätöksiä tonttitarjonnan lisäämiseksi (ks. hallitusohjelma, vaalit tulossa). Nyt jopa tonttivarantoja omaavat isot rakennusliikeet valittavat kovista hinnoista.

    Ikävä kyllä tonttien hinnat kääntyvät tilastollisesti kovin hitaasti alaspäin. Toisaalta ei tiedetä paljonko tonteista on nykyään sijoitustontteja - nousun pysähdyttyä ja "kustannusten" lisääntyessä (verot) ne muuttuvat helposti tuottamattomiksi - tulevat myyntiin herkemmin kuin se "oma iso piha".

    Asumisväljyys on kyllä seikka joka periaatteessa pitää kysyntää yllä - se tosin on kovin joustava joten pienikin talouden epävire saattaa muuttaa väljyysvaatimuksia ja sitä kautta kysyntää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ostan halvan talon kirjoitti:

Muutaman vuoden päästä halpoja taloja myynnissä.

Perustelut:

1. Korot nousee

300 000 euron laina alkaa tuntuakin aika kovalta, ei yhtään ylimääräistä rahaa talon maksun jälkeen.

2. Lopultakin pääkaupunkiseudun karttoja katselevat kunnan virkamiehet huomaavat, että metsiä ja peltoja oli sittenkin jäljellä. Tonttipula helpottuu. Tonttien hinnat laskevat.

3. Kahden edellisen kohdan vaikutuksesta kirvesmiehet eivät voikaan enää pyytää 50 euron pimeitä tuntitaksoja (vastaa noin 4 veroja maksavan insinöörin nettopalkkaa).

Johtopäätös:

Odota hetkinen ja ota muutaman vuoden päästä lainat tappiin.

Älä missään nimessä osta nyt, jos ei ole aivan pakko.

Sanokaa minun sanoneen.

PS. Uuden talon hohto katoaa, kun perheessä joutuu alkamaan riitelemään niukoista rahavaroista. Siinä ei auta edes keittiökalusteisiin integroitu kahvinkeitin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu