hyvä olla sukulaisten kanssa yhteydessä mutta melkein aina kun itse otan yhteyttä ei vastata.
Kun he ottaa yhteyttä,vastaan heti.
Olen liian kiltti kun annan kohdella itseäni näin ja minuun otetaan yhteyttään vaan sillon kun he tarvii jotain apua tai tukea,ei muuten vaan.
Kun he ottaa yhteyttä,vastaan heti.
Olen liian kiltti kun annan kohdella itseäni näin ja minuun otetaan yhteyttään vaan sillon kun he tarvii jotain apua tai tukea,ei muuten vaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kas kummaa, mietin juuri tänä aamuna samaa asiaa erään lähisukulaisen kohdalla.
Sellaisia me ihmiset olemme. Ajattelin, että en kuitenkaan voi vaatia, että sukulaisista tulisi ystäviä tai edes tuttavia vain sillä perusteella,että ollaan sukulaisia. Jokaisen on oppinsa käytävä. Jos nämä eivät ihmisen arvoa sinänsä huomaa tai halua tunnustaa, minkäs sille sitten voi. Päätin, että en syyllistä itseäni kilttinä ihmisenä jälleen kerran ts. lähde miettimään,että mitä vikaa minussa mahtaakaan olla, kun...
Ajattelin,että enpä tuppaa seuraani eli en itse ota yhteyttä kuin hyvin harvakseen. Jos ottavat yhteyttä, kuuntelen ja autan, jos siltä tuntuu. Mutta pakkoauttamisiin en ryhdy, jos ei rahkeissa itselläni ole varaa.
Ei ole hyvä katkaista kokonaan siltoja takanaan, jos siihen ei ole aivan pakko. Sellainen tilanne voisi syntyä, kunon suojeltava omaa henkeään. Siitä ei tässä ole kysymys, joten ollaanpa vähän viileämmissä väleissä, mutta väleissä.
suvun kanssa ole pakko olla jatkuvasti yhteydessä mutta vois sitä muullonkin soitella eikä sillon kun tarvii kuuntelijaa tai muuta apua.
ns. kiltti ihminen joka on aina tavoitettavissa.
Sukulaisiani olen kutsunut monasti käymään, mutta kutsua ei noudateta. Itse menen kyllä mielelläni kyläilemään jos kutsutaan.
Nyt on pikkuhiljaa alkanut tympiä tämä yksinpuolin kyläily ja muukin yhteydenpito.
Olen lopettanut kutsumiset enkä muutenkaa nähdessä kaikkia asioitani kerro.
Pientä mulkoilua olen huomannut kun olen muuttunut jonkin verran etäisemmäksi.
itse enää yhteyttä sukulaisiin,sillä ei tulla kylään vaikka kuinka lupaavat ja kun itse pyytävät ja olen lähdössä,ei se sovikkaan.
En myöskään soita sillä olen saanu jo vihjeitä miten korvat on lukossa tai käsi puutunu.
Eli kun mulle soitetaan seuraavan kerran sanon suoraan että olen nyt varattu.
Aktiivisuus sukulaisiin yhdeytenpidossa aina vaihtelee.
Mekin ikäännymme(emme vanhene)ja sen myötä olenkin huomioinut,
että nuoremmat suvun jäsenet pitävät yhä harvemmin yhteyttä.
Minusta on antoisaa poiketa itseään iäkkäämpien,kuten myös nuortenkin suvun jäsenien luona.
Muistaa heitä näin kesällä,itsepoimituilla marjoilla
tai pyydetyllä kalalla(peratulla ja fileroidulla).
Vastaan otto ainakin tähän asti ollut iloinen ja lämmin.
vaan kun on sattunu jotain ikävää ja sitten lohduttelen.Mutta kuka minua lohduttaa,ei kukaan vaan olen häirikkö kun itse haluan jutella.