HÄN ON SE TIINA
Se on se Tiina - kirkkopuistossa poppelin alla.
Sitä vie se viina, juoppojengeissä kaikkialla.
Isi syliinsä otti taaperon,
isin rakkain Tiina yhä vieläkin on.
Kun on kaunis kuin Robertsin Julia,
eikä muistele pilveä tummaa -
miehille kelpaa.
Se on se yks Tiina - leipäjonossa taivaan alla.
Nälän vie siltä viima, varkaat ihon kaikkialla.
Isi rakasti pienen taaperon,
tytär otti isistä asumuseron.
Kun on kaunis kuin Robertsin Julia,
eikä aattele muistoa kummaa -
miehille kelpaa.
Se on se Tiina - silmät mustina kaiteella sillan.
Sitä vie se piina, hukkas eilen muistin ja illan.
Isi mistä tahansa kiinni saa,
tunkee uniin taas Tiinalla ratsastamaan.
Kun on kaunis kuin Robertsin Julia,
tahtoo kaikki ruumista kaunista -
miehille kelpaa.
Se on se Tiina - hiukset lainehtii pinnalla lahden.
Sitä vie se virta, on Luojansa kanssa hän kahden.
Niiltä pakoon aina vain juosta sais.
Mitään muuta ei ole joka pelastais,
kun on kaunis kuin Robertsin Julia,
eikä jaksa sielustaan taistella -
on kaunis ruumis.
Se on se Tiina - kasvoillaan hyväilyt kalvakkaan kuun.
Kantaa se aalto: mä kerran vahvana takaisin tuun.
Vastarannan Tiina jo saavuttaa.
Turvaan kelluu hän ruumiinsa puhdistamaan.
Hän on kaunis kuin Robertin Julia
ja sielustaan tahtoo taistella.
Hän on niin kaunis.
Hän on kaunis kuin Robertsin Julia.
Tahtoo nähdä lempeitä unia.
Saa olla kaunis.
Tiina on ruumis.
Tiina on sielu.
Tiina on kaunis.
Se on se Tiina - kirkkopuistossa poppelin alla.
Sitä vie se viina, juoppojengeissä kaikkialla.
Isi syliinsä otti taaperon,
isin rakkain Tiina yhä vieläkin on.
Kun on kaunis kuin Robertsin Julia,
eikä muistele pilveä tummaa -
miehille kelpaa.
Se on se yks Tiina - leipäjonossa taivaan alla.
Nälän vie siltä viima, varkaat ihon kaikkialla.
Isi rakasti pienen taaperon,
tytär otti isistä asumuseron.
Kun on kaunis kuin Robertsin Julia,
eikä aattele muistoa kummaa -
miehille kelpaa.
Se on se Tiina - silmät mustina kaiteella sillan.
Sitä vie se piina, hukkas eilen muistin ja illan.
Isi mistä tahansa kiinni saa,
tunkee uniin taas Tiinalla ratsastamaan.
Kun on kaunis kuin Robertsin Julia,
tahtoo kaikki ruumista kaunista -
miehille kelpaa.
Se on se Tiina - hiukset lainehtii pinnalla lahden.
Sitä vie se virta, on Luojansa kanssa hän kahden.
Niiltä pakoon aina vain juosta sais.
Mitään muuta ei ole joka pelastais,
kun on kaunis kuin Robertsin Julia,
eikä jaksa sielustaan taistella -
on kaunis ruumis.
Se on se Tiina - kasvoillaan hyväilyt kalvakkaan kuun.
Kantaa se aalto: mä kerran vahvana takaisin tuun.
Vastarannan Tiina jo saavuttaa.
Turvaan kelluu hän ruumiinsa puhdistamaan.
Hän on kaunis kuin Robertin Julia
ja sielustaan tahtoo taistella.
Hän on niin kaunis.
Hän on kaunis kuin Robertsin Julia.
Tahtoo nähdä lempeitä unia.
Saa olla kaunis.
Tiina on ruumis.
Tiina on sielu.
Tiina on kaunis.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ja koivikossa järvien keskellä
pesiytyvät rullalle kiertyneet käärmeet
Niitä ruokkii hän
joka olisi voinut ne polkea jalkoihinsa
jos olisi tahtonut
Mutta hän ei tahtonut
Parantumisen sijasta hän valitsi mieluummin
nämä käärmeet
Ja nyt käärmeiden myrkky
pursuaa hänen suustaan kuin visva
Se polttaa hänen omaa sieluaan jokaisella sanalla
jonka hän suustaan syytää
ja mitä enemmän se hänen sieluaan polttaa
sitä enemmän hän syytää sanoja niitä kohti jotka
häntä polttavat
Sillä kerälle kiertyneet käärmeet hänen sydämensä sopukoissa
sanovat hänelle hiljaa piiloistaan
jossa ne rauhassa paisuvat itsensä näkymättömiksi tehneinä:
nämä ihmiset sinua polttavat, nämä ja heidän tekonsa
Kun he sinua tällä tavalla väheksyvät
Kun he tällä tavalla sinulle valehtelevat
Kun he sinua pilkkaavat näin
Kun he sinun sanojasi vääristelevät
Kun he aina hylkäävät
Kun he aina petkuttavat
Kun he leikkivät sinun tunteillasi
Ja niin hän
jolle eräiden päivien vaiheissa annettiin
mahdollisuus havaita ja polkea käärmeet jalkoihinsa
nyt syytää myrkkyä ympärilleen
koivikosta järvien keskeltä
raakoja tositarinoita, kuten Luvatta lainatussa tarinassa on. Niin vain on.
Niitä ei vain saisi ottaa framille? Emme kai elä häkissä?
en millään tavalla ottanut kantaa Tiinaan, joka on C.O:n luoma mielikuvitushenkilö, enkä C.O:n esittämään runolliseen tarinaan. Käsittelin aihetta kirjoitusten takana että millä motiiveilla mitäkin tehdään. Tiinan tarina voi näet olla jopa totta, mutta kun totuuksiakin voidaan ladella käärmeenmyrkyn pakottamassa poltteessa. Silloin motiivina ei ole totuudenhalu vaan kyseessä on oma sairaalloisuuden, mustasukkaisuuden ja luulottelun purkaus. Tietysti sellaisiin purkauksiin on lupa ja oikeus, sehän on osa tällaisen palstan tilausta, mutta - olen kiinnostunut teemasta missä määrin ihminen voi ja kykenee havaitsemaan oman toimintansa sisäisiä motiiveita ja pakotteita.
Missä määrin hän kykenee tarkastelemaan itseään asioita tarkastelevana henkilönä oivaltaen että se, millaiseksi hän näkee Tiinan, on hänen prosessinsa, se on hänessä oleva näkemisen tapahtuma, joka ei välttämättä kerro niinkään Tiinasta vaan katsojasta itsestään: Miksi näen ja koen Tiinan tällaisena? Mitä tunteita siihen liittyy?
Näin lähimmäisen kohtaaminen johtaa kokijan kohtaamaan aina itsensä, että hän voisi kohdata ja työstää omia haavojaan ja kipeyksiään, peittämättä niitä esimerkiksi toisten syyttelyyn.
Runoni siis on kuvaus ihmisestä joka kirjoittaa aloituksenkaltaisia runoja muista ihmisistä syytäen heidän päälleen omasta pahasta olostaan nousevaa myrkkyä, ikäänkuin hänen paha olonsa olisi näiden vika, eikä suostu kohtaamaan itseään ja vammojaan niin että voisi parantua. Runoni henkilön (hän joka olisi voinut polkea käärmeet jalkoihinsa jos olisi tahtonut) yhteydet aloituksentekijään jäävät hänen pääteltävikseen, niin että hän itse voi, mikäli tahtoo, kysellä: onkohan minunkin sisimmässäni tällaisia käärmeitä, jotka ensin ovat olleet koivikon juurella pieninä, kuiskuttelevina sivuääninä, mutta kun en ole niitä häätänyt enkä niistä irtisanoutunut ovat ne vähitellen päässeet luikertelemaan sieluuni, jossa minua nyt myrkyttävät? Jokainen käärme voidaan voittaa, mutta se edellyttää itsensä kohtaamista.
Ydin ei minunkaan kohdallani ole mitä jokin Tiina, joko C.O:n mielikuvitushenkilönä tai todellisena persoonana, tekee, ei edes se mitä C.O tekee ja millaisista vaikuttimista, vaan mitä minä itse teen. Suostunko minä kohtaamaan kipeyteni, oman kipeyteni?
Mutta osuu todennäköisesti väärään osoitteeseen.
Tarkoituksella tai tahattomasti, paha tietää.
ei ollutkaan C.O:n kirjoittama?
* ällistynyt *
pitkä ja heittokivinen tie;)
Who knows knows.
ja kas, senhän voi lukea tälläkin tavalla, että Tiina on oikeasti kaunis. Mutta kun oletin runon C.O:n mustasukkaisuudessaan kirjoittamaksi koko runo tuntui jo alusta alkaen iljettävältä. En oikeastaan edes lukenut sitä kunnolla läpi, silmäilin nopeasti ja havaitsin muutamia, erityisen inhottavilta tuntuvia lauseita. Niinpä siis tässä tapauksessa juuri minä luin runon omien haavojeni läpi kuvitellen asioita? Tällä tavalla runon luin: Tiina on ollut alkoholisti ja miesten leikkikalu, on joutunut insestin kohteeksi ja nytkin elää jalat irti maasta, mutta äitipartahan se on Tiinaan niin rakastunut että näkee sen vain kauniina. Kun nyt luin runon uudelleen rauhassa runo viestittää aivan toisenlaisia asioita. Mielenkiintoista, erittäin mielenkiintoista. Näemme todellakin asiat sellaisina millaisin silmin niitä katselemme.
Runo on raiskattu
niinkuin sydämeni
joka heitettiin nurkkaan
sinne äänettömän huoneen
rikkoutuneen peilin viereen
jossa lasinsirut repivät
tuskaisesti sydämen herkkiä ääriviivoja
raiskattu
jo pienenä tyttönä
kun kasvoilleni laulettiin:
- enkelin, sait kasvot pienen sievän enkelin
auki revitty puhtauteni
viilletyt haavanjäljet
sieluni syvimpiin piiloihin
raiskattu
ja viety rakastumisen valheen tietä
syytösten osuessa herttasuorana silmään
väittäen, ethän sinä et taaskaan!
ja käärmeet
se kobra joka katsoi suoraan
ison letukan takalasista
niin elävänä
liian elävänä!
Kuka polkisi käärmeen?
kuka irrottaisi kahleet?
kuka häkin oven aukaisisi?
kuka auttaisi kohtaamaan itseni?
luuletko sinä -
tietäväsi
tai tuntevasi
ihmisen sielun tai mielen
luuletko sinä -
kokevasi tuskan
jota hylkääminen
tuo joka hetki
ryöstäen elämän sykkeen valtimoistani
ryöstäen lämmön iholtani
mistä sinä sen tiedät?
likaisuus sylkee hampaanvälit
täyteen hirvenkarvaa
tuulilasissa missä tämä
iso otus tuli suuhun ja korviin
aivan kuin nyt
raiskattu ihmisyys!
poljettu rakkaudettomuuteen
vaatimusten korkeille huipuille
niinkuin valkohäntäpeura
joka pyllistää ruohoa syödessään
T: cage olga = runis
ps. kirjoitin tämän 7.8 -06
kun koin että mätäpaise sisälläni
meni takaisin piiloon
ja sen juuri on kiinni " jossain "
kuin imukuppi ikkunanlasissa
kipeyteni on niin kipeä
ettet sinä sitä ymmärrä
ja loukkaat kun väität etten halua häkistäni vapaaksi ja olen TAHTONUT monesti polkea käärmeet
ja olen polkenutkin, mutta jokin saa ne
tulemaan sihisten takaisin ja en tahallani mitään tee, en puolustele ja kirjoitan tätä sydän rikki
ja vereslihalla
et koskaan kuuntele, miten kipeä sisimpäni on
ajattelitko tosissasi miksi syljin päällesi?
vai mietitkö miten kamala teko sinua kohtaan?
vai pystytkö koskaan ymmärtämään mistä on kyse?
ja eihän sinun tarvikaan
et minun kanssani jaksanut
ja niinkuin yksi sinunkin tuntema vanhempi
naisihminen sanoi: - ei noin kamalan naisen kanssa
kukaan mies voi olla eikä rakastaa!
- jo pienenä tyttönä sieluni revittiin ja raiskattiin
käyttää runossasi vaikka omaa nimeäs.
Eikös itseironiasta ole hyvä lähteä?
edellisiinkin kommentteihin: Tulkinnat tästäkin tekstistä ja siitä, miksi juuri tämä teksti on ilmestynyt Rakkausruno-palstalle jäänevät vastaanottajan vastuulle.
Asetat kovin kovat vaateet juuri minulle:) Omalla nimellään täällä ei kirjoittane kukaan muukaan;)
Ja olen eri mieltä kanssasi: Itseironiasta ei ole hyvä lähteä - siinä on hyvä pysyä;)
että voisit kertoa runossasi itsestäsi.
Miksi käyttää niin yleistä naisen nimeä kuin Tiina?
Juliakaan tuskin ilostuisi sun runostas?
Vaikka mitäpä se mulle kuuluu... enhän ole kumpikaan.
että eniten se kiinnitti huomiota, kuinka alentava ja katkerasävytteinen runosi oli. Se olisi aivan eri juttu, jos kirjoittaisit kuten Aimo Tiinastaan.
luettuani sen kolmannenkin kerran. On siinä ainakin kaunis loppu, jollei muuta.
Palautteen määrä tämän tekstin kohdalla on suorastaan, sanoisinko riemastuttavan suuri.
Erityisesti turbulenssina tällä kertaa esiintynyt kirjoittaja on paneutunut kyseisen Luvatta lainatun tekstin analysointiin antaumuksella.
Ja turbulenssille on jätetty yön aikana vastine?
Sen nimimerkin valinnan, jolla kirjoittaa, on tarkoitus viestiä senkin? Mitä tästä opimme? Lukemaan jonkun valitun palan jotakin toista tekstiä?
Esitän jälleen erään uskomattoman väitteen: Enkeli ei pelkää lentämistä, ei tulta/tuulta siipiensä alla;)
Niinpä teki mieleni jotenkin lohduttaa lentopelkoisia, "vain" ihmisille ja valitsin valitun palan jälleen lainattua, toisenlaista tekstiä ja toistaminen kun tapani on, tämän luvun
2:
Opettele rentoutumaan ja hengittämään oikein. Fobia on niin sanottu irreaalinen pelkotila, josta on vaikea päästä eroon pelkästään järkeilemällä. Yhtä tärkeää on tehdä harjoituksia, jotka pureutuvat pelkotilan fysiologisiin syntytekijöihin ja niiden aiheuttamiin oireisiin. Pelkotilasta aiheutuu koko ruumiiseen valtava lihasjännitys. Paniikkitilassa pulssi nousee, sydän lyö nopeammin, vereen erittyy adrenaliinia ja keuhkot ahmivat lisää happea. Epämiellyttävyydestään huolimatta pelko on elintärkeä perustunne, jonka voimaa ihminen käyttää selviytyäkseen kiperistä tilanteista. Aidossa hätätilanteessa ihminen tuskin edes huomaa pelon aiheuttamia fysiologisia muutoksia. Toisin käy siinä tapauksessa, ettei hätätilanne ole todellinen. Esimerkiksi turbulenssia pelkäävä matkustaja alkaa keskittyä pelottaviin ajatuksiinsa, jolloin hänen lihaksensa jännittyvät. Hengitys nopeutuu ja pinnallistuu, minkä seurauksena vereen muodostuu ylimääräistä hiilidioksidia. Oikeassa hätätilanteessa ylimäärä poistuisi itsestään toiminnan myötä, mutta nyt se saattaa johtaa hyperventilaatioon, joka aiheuttaa huimausta, hengenahdistusta, rintakipuja, pahoinvointia, tärinää ja sekavuutta. Vaikka hätätilanne ei olekaan todellinen, tuntemukset ovat, ja niin pelko alkaa ruokkia itseään. Rentoutuminen vaikuttaa täysin päinvastoin kuin pelkotila. Hengitys syvenee, syke hidastuu, lihakset lepäävät. Lihasrentoutus onkin tehokkain keino, jolla ihminen voi itse vaikuttaa siihen, mitä hänen ruumissaan tapahtuu. Rentoutumisen teho pelkojen hoidossa perustuu siihen, että emme pysty käsittelemään kahta vastakkaista tunnetilaa yhtä aikaa: joko pelkäämme tai rentoudumme. Kun hallitset oman ruumiisi, voit hallita myös pelkoa aiheuttavan tilanteen. Yritä harjoitella rentoutumista kunnes osaat sen missä ja milloin tahansa, jotta voit käyttää sitä hyödyksesi. Ensin opettelet hengittämään oikein. Istu mukavassa asennossa, jalkaterät lattiaa vasten ja kädet rennosti sylissä. Hengitä keuhkot täyteen ilmaa nenän kautta ja laske samalla kolmeen. Pidätä hengitystä kahden tai kolmen sekunnin ajan. Hengitä sitten nenän kautta ulos ja laske hitaasti neljään. Päästä samalla kaikki lihakset täysin rennoiksi. Rentoudut parhaiten juuri uloshengityksen aikana. Anna ajatusten tulla ja mennä, mutta älä jää miettimään niitä . Lepää 10 - 15 sekuntia ja toista harjoitus.
http://www-fi.valitutpalat.fi/lehti/lehti0205/artikkeli02.html
Saattavat olla mitä mainioimmat ohjeet minkä tahansa pelon kohtaamiseen?
Tämä olkoon nyt tällä kertaa tältä osin tässä, joten entistä tiiviimpiin kirjoittelemisiin?
Rakkaudella...;)
upeaa tekstiä!
Mä voisin kuulla tämän sävellettynä.(jotain raakaa tai toinen äärimmäisyys,hentoinen ballaadi)
Hitti! sanoisin minä.
sovellus tekstin mahdollisesta käyttötarkoituksesta myös sinulla:)
joka tähän lisätä.
Toki, toki. Sitähän tämä. Tarkoituksellisesti, hyväksyn tämänkertaisen tarjouksesi: Peace of cake.
Tältä erää.
eikä kait ole tarviskaan. En myöskään ole kuin Julia, mutta hienoa keskustelua ja sanailua olen tässä ketjussa kuitenkin näkevinäni. Juuri sellaista kuin pitääkin. Oletetaan, luullaan ja uskotellaan kaikenlaista. Sellaistahan se tää elämä on. Kirjoitelkaa lisää, minäkin haluan kuulla ja lukea enemmän.
ps.
Mieleni tekee kuitenkin sanoa, että *Ihmisen tähden me teemme yleensä liian paljon asioita ja jätämme liian paljon asioita tekemättä*.
Olet kaunisti kuvaillut Tiinan kipeitä tunteitä ja tuskaa. Tunnetilaa, mista hän haluaisi vapautua ja lopussa hän vapautuikin, omalla tavalla. Mutta oliko tapaa oikea? Vai olisiko hän pystynyt selviytymään eheytymisen tavalla ja miten?
Tiedän, miten vaikea sinun oli muotoilla palautteesi suomenkieliseksi. Toivotan sinulle kaikkea mahdollista hyvää elämääsi tällekin päivällesi!:)