tulipa mieleen että, kuinkahan moni tämän foorumin lukijoista ja kirjoittajista on esim: Beta testaajana Microsoftilla.
Lähinnä mielenkiintoni kohdistuu siihen, että olisi hyvä saada vähän insider tiettoa siitä mitä "arveluttavaa" on tulevaisuudessa tulossa.
Itse ole mukana muutamassa M$ Beta Ohjelmassa, ja kokemuksen karttuessa uskoisin pääseväni mukaan muihinkin. Noin yksityishenkilönä. Työ on asia erikseen.
No joo varsinainen pointti on se, että Vaikka ko touhua tekeekin, eli Testaa M$ softia, niin se ei estä olemasta kriittinen TCPA/Palladium jne asioiden suhteen. Tai M$:ssää kohtaan ylipäätään. Toisaalta taas Kun maailma muuttuu ja voittajasta ei ole tietoa, niin on tuossa testaustouhussa se hyvä puoli, että saapahan ainakin kasamäärin dokumenttia ominaisuuksisa kokeilluista ja/tai toteutetuista. Kaikkihan ei aina päädy lopulliseen tuotteeseen. Parasta on kuitenkin, että lahjaksi saa yleensä vaivastaan Ko testattavasta softasta "virallisen version" kaikkine herkkuineen.
Jos tämä TCPA/Palladium toteutuu kaikessa kauheudessaan, niin ompahan ainakin selusta turvattu ja rahoja ei tarvitse hukata M$ käyttikseen ja esim Officeen. Ne kun on saatu lahjaksi. Toteutuessaan pelkään, että muu rahastus sitten "korvaa" kyllä tuon edun. Heh.
Kehotan siis kaikkia, ENNEN muuta M$:ään kriittisesti suhtautuvia, hakemaan Beta testeriksi. Sieltä saa mukavasti lisätietoa mitä Ko firma suunnittelee.
http://www.microsoft.com/technet/treeview/default.asp?url=/technet/ittasks/plan/howapply.asp
Parempia ohjeita löytyy mm iexbeta, www.winbeta.orq jne sivuilta. Ainakin siinämielessä, että mitä noihin betareq maileihin kannataa laittaa.
Lähinnä mielenkiintoni kohdistuu siihen, että olisi hyvä saada vähän insider tiettoa siitä mitä "arveluttavaa" on tulevaisuudessa tulossa.
Itse ole mukana muutamassa M$ Beta Ohjelmassa, ja kokemuksen karttuessa uskoisin pääseväni mukaan muihinkin. Noin yksityishenkilönä. Työ on asia erikseen.
No joo varsinainen pointti on se, että Vaikka ko touhua tekeekin, eli Testaa M$ softia, niin se ei estä olemasta kriittinen TCPA/Palladium jne asioiden suhteen. Tai M$:ssää kohtaan ylipäätään. Toisaalta taas Kun maailma muuttuu ja voittajasta ei ole tietoa, niin on tuossa testaustouhussa se hyvä puoli, että saapahan ainakin kasamäärin dokumenttia ominaisuuksisa kokeilluista ja/tai toteutetuista. Kaikkihan ei aina päädy lopulliseen tuotteeseen. Parasta on kuitenkin, että lahjaksi saa yleensä vaivastaan Ko testattavasta softasta "virallisen version" kaikkine herkkuineen.
Jos tämä TCPA/Palladium toteutuu kaikessa kauheudessaan, niin ompahan ainakin selusta turvattu ja rahoja ei tarvitse hukata M$ käyttikseen ja esim Officeen. Ne kun on saatu lahjaksi. Toteutuessaan pelkään, että muu rahastus sitten "korvaa" kyllä tuon edun. Heh.
Kehotan siis kaikkia, ENNEN muuta M$:ään kriittisesti suhtautuvia, hakemaan Beta testeriksi. Sieltä saa mukavasti lisätietoa mitä Ko firma suunnittelee.
http://www.microsoft.com/technet/treeview/default.asp?url=/technet/ittasks/plan/howapply.asp
Parempia ohjeita löytyy mm iexbeta, www.winbeta.orq jne sivuilta. Ainakin siinämielessä, että mitä noihin betareq maileihin kannataa laittaa.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kun en mä$än maksullisia tuotteita käytä muutenkaan.
Mulle on aivan sama tuleeko joku Palladium-vakoilu/kyttääjä -sydeemi markkinoille vai ei. On aivan järjetöntä mennä maksamaan itsensä kipeäksi, suorastaan myymään itsensä Isonveljen vahtimaksi orjaksi, kun pelkällä vaivalla ja miksei pikkuisen maksamallakin tuesta saa vapaan käyttöjärjestelmän jossa toimii kaikki muut paitsi osa peleistä. OpenOfficella teen saman mitkä muut tekee OfficeXP:llä ja saan tulostettua suoraan vaikkapa pdf-dokumentiksi ilman maksullista Acrobat-writeriä. Toinen riistofirma on Intel joka ei myöskään minulta saa penniäkään. P100 oli aikoinaan ainoa prossu jonka olen ostanut. 486-aikana koneessani oli Texasin valmistama 486DLC-40 386-variantti.. P4 hoi, onko kieli arka nuolemisesta?
Toivottavasti sinulle TCPA/Palladium systeemillä
ei ole väliä. Epäilen kuitenkin, että myös linux joutuu siitä kärsimään ankarasti, mikäli se toteutuu. JA siksi juuri sitä vastustan. Käytän Itsekkin pääasiassa Linuxia, mutta myös Windowssia, syystä että jotkin asiat on huomattavsti helpompi hoitaa Win puolella.
Kysymyshän on siitä, että mikäli tuo TCPA systeemi saa valta-aseman, niin silloin Linuxin käyttäjiltä loppuvat palvelut. Ei ole olemassa Internettiä, missä linux toimii, Pankkipalvelut toimivat vain TCPA järjestelmässä jne. Mahdollisuuksia on miljoonia. Kaikki palveluthan tuotetaan aina enemmistön ehdoilla ja jos TCPA on enemmistö, niin silloin mikään softafirma ei tee pelejä,pankkipalveluja,newssi sivuja, ylipäätään mitään mikä ei vaatisi tcpa:ta toimiakseen.
Siis M$ päättää mitä sovelluksia Internetissä ajetaan? M$ siis päättää mitkä ovat pankkien ja yrityksien tietojärjestelmät? M$ siis päättää mitä yleensäkin Internetissä liikkuu. M$ siis päättää mitä ihmiset ympäri maailman saa netissä tehdä?
Hurahuhhahhei!
Ei välttämättä mikkis, mutta kuitenkin.
Kannattaa vilkaista ATTAC-liikkeen isän Ignacio Ramonetin artikkelia Global Authoritarian Regimes, jonka Le Monde Diplomatique julkaisi jo tammikuussa 1997. Valitettavasti ko. numeroa ei löydy LMD:n sivustolta, mutta artikkeli on täällä:
http://www.ru.org/artgloba.html
eikö se ole demokratiaa että mennään enemmistön ehdoilla vähemmistön ehdoilla toimiminen on anarkiaa.
Tiedätkö, että enemmistö on aina väärässä tai harhaan johdettu.
vaan orjuutusta, jos enemmistön mielipidettä ei kysytä niin eihän se ole mitään demokratiaa, tarkoitan siis sitä että vaikka enemmistö käyttäisikin Windowsia niin jos heiltä ei kysytä mielipidettä siihen TCPA/Palladium-järjestelmään, johon enemmistö luultavasti periaatteellisista syistä vastaisi kieltävän mielipiteen, niin ei se ole demokratiaa, se on pakkopullaa, orjuutusta, riistoa, vapauden viemistä. Muistakaa: elämän pitää olla vapautta, muuten se ei ole elämää!
vapaus on harvinaista herkkua ja hihhuleiden haaveita.
elämme sääntöjen mukaan josta vapaus on aika kaukana.
turvallisuus,vastuu ovat paljon tärkeämpiä asioita.
Vastuu ei vain näytä koskevan yhtiöitä.
... pikku kyssäri tsekkaan kuiteskin itse tuolta "vanhan" tekstin puolelta että pitääkö juttu paikkaansa; että tämä tcpan fritz/palladium häsmä ole heidän mielestään parempi jos se olisi PAKOLLINEN. Sori viestin sekavuus valvottu yö. Mut jätkät se vaan meinaa että nämä ns. luotettavat koneen vain JOUTUISI lisäämään kyseisen fritzin koneeseen eli ne valmistaja jotka suostuu "YHTEISTYÖHÖN." Vai? misä se vaikuttaa siis linuxin kautta katsottuna EIKÖ KONEELLANI SAA OLLA VAPAATA SOFTAA???
eipä tuohon muuta voi sanoa. Ja vastaan paneminen on..?
Olisiko tälläinen ehdotus todella hyvä vai hyvin hyvä? Elikkä kun aloitetaan keskustelu tätä TCPA palladiumia vastaan niin... keskustelun aloitus otsikko olisi (huomio huomio sinulle joka aloittaa PÄIVÄN keskustelun aiheesta) niin otsikko olisi http://stoptcpa.tripod.com, Ps. vinkki toi on hyvä vaihtaa poistaa. hä? meiti käyttää sitä ite TÄSTÄ LÄHIN enne poistumista? kihihihihihihihihihihihih onko toi muuten otsikko mainostamista? Sain poijjaat semmosen tussin ja ny vielä ku hion tuota sanastoo niin oi kulkaa (ei unta vieläkään) tussi pittää muuten ostaa pitäiskö samalla alakaa vapaatatussia harrastaa=I
Siis tahdoin vaan tietää että miten se vaikuttaa niiku vapaaseen softaan. Huokaus. Keskustelua muuten on tullut aika paljon ja lukemiseen vie aikaa piruku se on kintaalla Onneksi meillä on http://stoptcpa.piruvie eipä ollu tällä kertaa =I mutta minun (korostan äskeistä sanaa isoilla kirjaimilla) MINUN mielestä kun käyt jättämässä keskustelu-mielipiteen niin jätähän myös se suora mieli pide sinne jotta kaikki jotka puoltaa niin saavat selville että mitä KANSA tahtoo. Se sucks vieläkin.
Muuten juo äijät. Missä muualla muuten käydän tähän aiheeseen liittyvää keskustelua. onhan tuolla noita paikkoja lukenut mutta tää konee (ja joka yleis kone on niin julmetun nopee... not)
Senaattori Hollings ajaa Fritziä pakolliseksi kaikkeen kulutuselektroniikkaan, siis CD/DVD-soittimiin, puhelimiin, televisiuuneihin... Laki kulkee nimellä CBDTPA - jonka Stallman näppärästi oikaisee Consume But Don't Try Programming Act.
USA:ssa on jo voimassa Digital Millennium Act, joka tekee Fritz-piirin kiertämisestä laitonta, koska tällöin murretaan kopiointisuojausmekanismi. EU:n uusi Copyright-direktiivi sisältää vastaavanlaisia ohjeita.
Mitä tulee valmistajiin, jotka "suostuvat" yhteistyöhön... pidetäänpä mielessä, että 2. vaiheessa Fritz katoaa CPU:n sisään. Intelin seuraavan CPU-version pitäisi jo tukea tätä. Muistetaan myös, että myös AMD kuuluu TCPA:han.
Vapaasta softasta... Microsoftin Palladium-ilmoituksen mukaan "kuka tahansa voi kirjoittaa nexusin Palladiumille". Palladiumhan on myös rautaratkaisu. Linuxia lienee voinee käyttää edelleen, ainakin HP ja IBM koodaavat kovaa vauhtia TCPA-yhteensopivaa kerneliä...
Vapaata linuxia? IMHO tuskin. Siitä kun hyötyy vain kuluttaja.
Keskustelua aiheesta on käyty ainakin SFNETin ja FINETin newsgroupeissa. Google-haku newsgroupeista TCPA ja Palladium (erilliset haut!) ja johan alkaa löytyä.
Tarpeeksi ei käydä vieläkään...
Tuo selvensi asiaa aika paljon mutta yksi jäi vaivaamaan ONKO IMHO niiku im ho eli minä nauran... ja luin just sen uhka jutun linuxista joten se selvisi heti eli VAPAATA SOFTAA EI SILLION harrasteta. niiku vappalla tarkoitetaan tässä tekstissä sitä että voin vapaasti asentaa mitä haluan... (sanan merkitys muuttuu nyt takaisin alkuperäiseen muuten mikä sen sanakirja selitys on?) aika loppui mutta näin kun taas netin näin sinne suomi24 suuntasin päin tai jotain... palataan... taas. moi hei ja ZZZ...zzz...
In My Humble Opinion
Eilinen väsymys sai mut puhuun aivan levottomia toi on paskin otsake mitä tiiän mutta todellakin ei jaksanut lukea hirveenä noita kaikkia ja kaikki otsikot oli sillä hetkellä mahdollisia palladium keskusteluja mutta eipä tuo väsymys vielä kokonaan ole kadonnut joten zzz... Jee sain koneelleni Ensinnäkin redhat linuxin ja siinähän oli piru vie vielä THE GIMPpi joka on ehkä parempi kuin psp tai paint tai vastaava tuote joita olen pyöritellyt koneellani. Mut tää on hyvä. Mikähän tuossa linuxissa sit on sitä vapaata ku 50$ näytti maksavan mandrake9 ki tuleeks siinä jotain oheis tuotteita jolla saadaan leipää ohjelmoijien suuhun?
Linukka on freeware. Se, mistä maksat on
1. Jakelumedia
2. Painettu dokumentointi ja oppaat
3. Tuki
4. Postikulut
Kaikki linukat (paitsi vissiin Sonyn pleikkariversio) voi downloadata ISO-imageina tai muuten asentaa vapaasti, myös SUSEn, jos käyttää FTP-asennusta.
eiks nykyään betaversioistakin joudu ite maksamaan vai mitä mä luin joskus? ennenhän ne sai ilmaiseks, siis testaajat meinaan. eikä hirveeeesti huvita melkein verivihollisen leipiin ja leiriin mennä.
sinut hyväksytään "oikeaksi" beta testaajaksi.
Ne mitä voi maksua vastaan tilata mm msdn.microsoft.com sivuilta on asia erikseen. Ne on vain M$:n rahastusta keskeneräisellä tuotteella. Mainio idea sinänsä saada ihmisiä hakemaan softasta vikoja maksamalla siitä. Huh.
Itse olen saanut kaikki ilman kuluja suoraan Redmondista.
Kääntyi asia TCPA/Palladium linjalle, niinkuin vähän odottaa saatoikin. Tosin olisin kaivannut enempi asiaa tuosta M$:n sisäpiiriin soluttautumisesta.
Heh. Eikös tähänkin sotaan päde sama vanha viisaus, että mikäli vihollisen kanssa aikoo pärjätä voitokkaasti, niin se on tunnettava paremmin kuin hyvin.
Ja juuri siihen pyrin, kun kehotan ihmisiä hakeutumaan M$:n beta testaajaksi. Sisäpiirin tieto on arvokasta. Ja kaikkea sitä ei ole jaossa esim p2p verkoissa. Jos Itse Beta softat leviääkin, niin paljon arvokkampi tieto M$:n aikeista ja softien sisällöstä löytyy sieltä
beta sivustoilta jonne testaajilla on pääsy.
mm betaplace.microsoft.com tai windowsbeta.microsot.com:in SDK paketit ja dokumentit, joita en ole p2p verkoissa nähnyt, ovat lukemisen arvoista tavaraa.
Itselläni ainakaan ei löydy aina aikaa kahlata kaikkea läpi ja välttämättä aina ymmärryskään ei riitä kaiken tulkitsemiseen. Siinä toinen syys soluttautua.
:-)
Jos sulla on mielenkiintoisia dokumentteja, laita niitä osoitteeseen [email protected]. Hakisin itse, mutta mulla on tosi nihkeät mahdollisuudet beetailla mitään... dokkareiden kahlaamiseen riittää kyllä aikaa ja mielenkiintoa, kääntää yritän kaiken kiinnostavan. Ja julkistaa. Tosin, sen kanssa on oltava tosi tarkkana, käänsin esim viralliset FAQ:t ja totesin rikkovani Copyright-lakia joten en saa niitä StopTCPA-sivulle ennen lievää törkeämpää stilisointia...
Voi olla hankalaa noita dokkareita
luovuttaa luettavaksi ja suomennettavaksi.
Copyright lausekkeet on niin tiukkoja noissa, että
Mielummin sitten julkaisen joitain huomaamiani
juttuja itse. M$:n voi olla hankalaa todistaa, että
mistä olen tiedon saanut.
Voin väittää lukeneeni sen netistä. Mutta tällä hetkellä kallistuisin sille kannalle, että en uskalla luovuttaa niitä eteenpäin. Siinä voi olla työpaikka kyseessä.
On siis mielestäni eri asia jos kukin tahollaan saisi joitain mielenkiintoisia asioita selville olemalla Beta kuvioissa mukana. Sitten yksityiskohtia ja pieniä asioita voisi julkistaa(kuten tein TCP->WCP) ja keskustella niistä. Kokonaisen dokkarin luovuttaminen tuntuu henk. koht. vielä liian riskiltä.
Katsotaan.
:-)
Tiedän mitä tarkoitat :-)
Mikkis ei ole tunnettu helläkätisyydestä copyright-asioissa(kaan). No, pudottele murusia kuitenkin.
En muuten vieläkään ole löytänyt WCP:stä mitään tietoa. Mikkiksen sivuilta ei löydy kuin viitteitä lakifirmaan Wilmer, Cutler & Pickering...
Olen tuossa justiin hoksannut jotain muutakin. TCPA:n jäsenluettelo on ihan oikeasti salainen. Mielenkiintoinen lähestymistapa ryhmältä, joka kuvaa/kuvasi itseään "open-source alliance", jotka "share the goal of making the Web safer for surfers, using open-source hardware and software"... (http://www.pcworld.com/news/article/0,aid,13214,00.asp)
etsineille.
Palasin tuossa taakseppäin ja lukaisin alkuperäisestä TCPA/PAlladium keskusteluista,
että mitä on tullut kirjoitettua ja kieltämättä
kirjoittamastani jäi sellainen maku että termi WCP olisi peräisin M$:ltä.
Näin ei sii ole, vaan tuo nimeäminen on siis Minun omani ja otan pyyhkeet siitä, etten osannut selkeämmin kirjoittaa.
Kysymys on siitä, että Beta SDK:ta penkoessani tuli vastaan muutama TCP/IP määritys jotka meni yli minun hilseen, ja aloin sitten tutkimaan, ja vertailemaan sitä tuonne unix maailman standardiin. Alkoi sitten "raksuttamaan" ja selvisihän se, että jotain outoa cryptattua headeria sinne TCP pakettiin ollaan iskemässä. Ymmärtääkseni tämä versio mitä olen nähnyt on se ns "yhteensopiva" nykyisen kanssa. Esim Firman lähiverkossa tuo voinee toimia, jos kaikissa on sama versio tuosta modatusta TCP:stä.
Arvelisin, että Oikeaan Inettiin tuo ei vielä pääse. Minusta ainakin näytti noin kodarin näkökulmasta noiden headerien sijoittelu oudolta(itse olisin tehnyt paremmin). Veikkaan että nykyiset reitittimet, vaikkapa Cisco:lta sekoavat noihin TCP paketteihin.
Mutta katsellaan, kuunnellaan kaamosta. :-)
Okei, selkenee. Jos ajatellaan Fritziä kytkimen/reitittimen emolla liikenteenohjaajana, silloin olisi aivan luonnollista muuttaa TCP-paketin headeria. Jolloin kuten sanoit, nykyiset laitteet pudottavat paketin epästandardina, mutta TCPA-yhteensopiva osaisi tulkita uuden headerin. Eihän se ensimmäinen kerta ole, kun ethernet-framea muokataan.
Kun miettii, minkälaisia rahallisia panostuksia
vaatii suuryrityksiltä, ISP:ltä jne muuttaa nykyiset kytkimet ja reitittimet tukemaan Friz:ä. Aika paljon kuitenkin on kuitenkin sellaista rautaa noissa joihin protokolla on "hardcoded" mallia. Eli niitä ei päivitetä. Voi olla että pääsemme vielä lukemaan päivän lehdistä kuinka M$:n yrittää perustella monille instansseille miksi hardista on syytä uudistaa. Tai sitten se menee ns. kytkykauppana. Tyyliin. "Kun hankit 5 kpl Microsoft .NET server lisenssiä saat Ciscon reitittimen kaupan päälle".
Heh.
Verkkolaitteiden elinkaari tuppaa onneksi olevan aika paljon pidempi kuin muulla raudalla. Mutta, valmistajat puskevat uusia malleja markkinoille koko ajan, Gigabitin backbone ei vieläkään ole kaikkialla ja kymppigiga painaa jo päälle. Tapaa päivitys hoitua niin, että runkoverkon solmukytkin päivityksen jälkeen siirtyy tasoa alemmas, osaston tai työryhmän solmuksi, alapäästä pudotellaan teholtaan pienimpiä pois. Eli veikkaisin, että nämäkin ilmestyvät ensimmäiseksi backboneen.
En tiedä miten juttu ihan tarkkaan menee, munsta tuntuu, että layer2:lla rautaan on koodattu lähinnä ethernet-framen koko, ei sen sisältöä. Paketin sisältöä tutkitaan tarkemmin vasta kerrosta ylempänä. Jos asia on niin, TCPA-verkkolaitteiden yleistyminen on hitaampi prosessi. Kuitenkin, 10GB verkoissa on jo käytössä jumboframet, ja mun käsityksen mukaan ainakin Ciscolla myös joissain GB-kytkimissä. Jos jumbotuki on toteutettavissa firmispäivityksillä tällä tasolla... no, sitten tulee vastaan NICit, joissa frame on tietääkseni aika tarkkaan rautakoodattu.
Hm.
Miksi toinen pop up vähän vaivaa mutta silti ärsyttä shit can happens. tai. mm... tuleeks niistä muuten palvelumaksu rahaa tai jotain??