Kertokaa, mitä tehdä

Piilareiden käyttö ei tunnu mukavalta, silmälasit pääässä taas näytän helkkarin rumalta vaikka kehykset ovatkin ihan ns. muodikkaat.

Olen miettinyt leikkausta mutta miten usein pääsee siihen, että ei tarvitsisi käyttää laseja ollenkaan tai vielä parempi, että pääsisi nollatasolle?

aiemmin näköni heikentyi mutta sittemmin näön heikentyminen on pysähtynyt ja pari kolme vuotta näkö ollut tismalleen sama.

nyt olen 26-vuotias ja näköni on
-3,00 ja toisessa -2,50
6731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kokeile erilaisia piilolinssejä, ei kaikki sovi kaikille. Sellaiset nestepitoisemmat tai hegittävemmät ovat parempia (joita voi pitää yönkin). (Ja jos syöt e-pillereitä jotka kuivattaa silmää niin harkitse niiden vaihtoa muuhun ehkäisyyn! koska silmää kuivattaessa myös muut elimistön toiminnot ei toimi ihan täysillä, pillerit ei siis ole hyväksi. itsellä hidastui koko aineenvaihdunta, kilpirauhasarvot huononi, paino nousi 7 kg).

Leikkausta harkitsin minäkin, mutta näköni olikin valelinkinäköä joka korjaantui lähityölaseilla. Lisäksi ne kaksi ihmistä joiden tiedän käyneen leikkauksessa, ovat kärsineet silmien pahasta kuivumisesta eli jos silmät on valmiiksi kuivat, voi tulla melkoisia ongelmia.

Äänestä

Itselläni on siltä osin sama tilanne, että ulkonäkösyistä en "pysty" käyttämään rillejä. Näytän niissä ihan muulta kuin omalta itseltäni. Onneksi piilarien käyttö on sujunut varsin ongelmattomasti huolimatta vuosikausien runsaasta käytöstä.

Vaikuttaisit soveltuvan hyvin laseroitavaksi sikäli, että likinäköisyytesi on kohtuullisen pientä ja pysynyt pitkään vakiona.

Äänestä
  • Tuo on totta, mitä edellinen kirjoitti, että kannattaa kuitenkin ensin ennen leikkausta kokeilla erilaisia piilareita. Niitähän on vaikka kuinka monenlaisia.

    Äänestä

Kukaan ei vielä ole päin naamaa mulle tullu sanomaan, että näytän rillieni kanssa rumalta.
Mutta kertokaas nyt sitten ihan kohtisuoraan, onks rillipäät teistä valtaosaltaan rumia.

PS. Kuka sulle on sanonu, että näytät rumalta?Vai ihanko itse omilla pikku aivoillais moiseen johtopäätökseen olet tullut.

Äänestä
  • Näkemystäni rillien rumuudesta (itselläni) ei pidä ottaa turhan vakavasti. Jos kirjoittaisin vaikkapa, että mielestäni siniset T-paidat eivät sovi minulle, ei siitä kukaan sinisen T-paidan käyttäjän hermostuisi. Kyse ei ole sen kummemmasta asiasta - ainakaan minun kohdallani.

    Toki voi pohtia, että miksi esim. filmitähdet ym. esiintyjät, joiden ulkonäkö on tarkkaan harkittu, eivät kauheasti silmälaseja käytä? Jos ne niin tyylikkäitä olisivat, kaipaa stailaajat heille vaikka "ikkunalasit" päähän laittaisivat.

    Mutta ei muiden ihmisten rillien käyttö minua häiritse. Rillit on vain yksi osa ulkonäköä ja ulkonäkö on taas vain pieni osa ihmistä - vaikkapa luonne on toisessa ihmisessä paljon tärkeämpi. Minulle itselleni tämä turhamaisuus rillien karttamisineen sun muineen on hauska asia, ei homma josta ottaisin paineita.

    Äänestä

Itseltäni silmät leikattiin pitkän harkinnan tuloksena. Piilarit ei käyneet, koska niin kuivat silmät (kokeilin lähes kaikkia markkinoilla olevia merkkejä) ja rillejä en voi käyttää töissä enkä harrastuksien takia (eivät pysy kyydissä).

Minulla oli miinusta 2,50 ja 2,75. Leikkaus onnistui hyvin ja nyt näen jo hyvin. Tosin silmiini tuli sitä haze arpisamentumaa mutta lääkäri sanoi, että se on poissa kuukaden päästä ja niin se alkaa myös olla. =) Minulle tehtiin prk-leikkaus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huononäköinen ja huononnäkö... kirjoitti:

Piilareiden käyttö ei tunnu mukavalta, silmälasit pääässä taas näytän helkkarin rumalta vaikka kehykset ovatkin ihan ns. muodikkaat.

Olen miettinyt leikkausta mutta miten usein pääsee siihen, että ei tarvitsisi käyttää laseja ollenkaan tai vielä parempi, että pääsisi nollatasolle?

aiemmin näköni heikentyi mutta sittemmin näön heikentyminen on pysähtynyt ja pari kolme vuotta näkö ollut tismalleen sama.

nyt olen 26-vuotias ja näköni on
-3,00 ja toisessa -2,50

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu