Huoltoasemista taas

Kjoren

Heippa hei,
tarkoitus olisi pian lähteä Norjaan autoilemaan. Haluaisin kuulla siellä liikkuneilta huoltoasemista. Luottokorttia ei ole, joten selviääkö käteisellä tankkauksista? Onko siellä kassalle maksettavia pumppuja vai pelkästää automaatteja joihin joutuu seteleitä työntämään? Käykö Visa Electron tai Mastercard Maestro paikallisissa bensa-automaateissa millään asemilla?

4

808

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juuso

      Kun valitset oikean aseman, niin käteiset Norjan kruunut käy mainiosti.

    • LAUKOJA

      Bilistelin siellä vastikään vajaa kolme viikkoa ja ihan ilman luottokorttia. Kassalle pääsee maksamaan kunhan tankkaa aseman aukioloaikana; isommissa paikoissa taisivat olla auki iltakymmeneen ja syrjäkylillä viiteen-kuuteen iltapäivällä (siis klo 17-18).

      Isommissa taajamissa näkyi ainakin pohjoisessa olevan automaattipumpun näköisiä vehkeitä joista saa nappia painamalla valita maksutavan. Niiden pumppukatosten päässä lukee onko kyseinen pumppu myös käteiselle (kontant on sana). Niissä lukee siis automat -sanan lisäksi kontant. Tuo kaksoiskäyttö hämäsi ensimmäisellä kerralla. Niin, ja ellei käyttöperiaate valkene itse tavailemalla niin kassalle vaan kysymään, minulle namiskukkelit tultiin kaiken kiireenkin keskellä ihan kädestä pitäen näyttämään.

      Eli siis: tankkaus onnistuu käteisellä kassalle maksamalla jos henkilökuntaa on paikalla eli asema auki. Minä en osunut ainakaan yhdellekään asemalle joka ei olisi käteistä kelpuuttanut. Näin ainakin pihjois-Norjassa.

      • jkkk

        Niin eli jos sieltä pumpusta alkaa tulla bensaa ilman että on korttia käyttänyt automaatissa ulkona, voi myös maksaa bensat sisälle kruunuilla :)
        Useimmilla asemilla on samat pumput kortille ja käteiselle, tietysti vain aseman aukioloaikana.
        Ulkomaan visa elektron ei käy norjassa, ei muistaakseni maestrokaan.


      • LAUKOJA
        jkkk kirjoitti:

        Niin eli jos sieltä pumpusta alkaa tulla bensaa ilman että on korttia käyttänyt automaatissa ulkona, voi myös maksaa bensat sisälle kruunuilla :)
        Useimmilla asemilla on samat pumput kortille ja käteiselle, tietysti vain aseman aukioloaikana.
        Ulkomaan visa elektron ei käy norjassa, ei muistaakseni maestrokaan.

        Mistä teitä niinelittelijöitä aina löytyy? Oletko jonkinasteinen analfabeetikko vai mikä? Rautalangasta vääntäen: pumpusta EI TULE BENSAA eikä sen puoleen dieselöljyäkään (alias kaasuöljyä) ennen kuin maksutapa on pumpun namiskoista valittu. Niin eli jos sieltä pumpusta alkaa noin vain tulla bensaa niin pumppu on viallinen.

        Niin eli siis ymmärsitkö?

        Maestro -korttia en ole muiden kuin sinun kuullut mainitsevan joten voi olla että ei käy "maestro" Norjassakaan...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      140
      1041
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      1007
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      765
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      748
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      62
      688
    6. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      25
      686
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      676
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      612
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      578
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      58
      525
    Aihe