Pömppis

Pömppis on pullea mies, joka muistuttaa possua. Pömppis asuu aitauksessa erään maalaistalon pihalla. Talon isäntä, Raimo nimeltään, syöttää Pömppikselle jätteitä. Pömppis on ruokittava noin kolmen minuutin välein. Pömppis ahtaa itseensä päivässä tuhansia tonneja jätteitä ja joskus myös ulostetta. Pömppis on evoluutin ihme. Mutta ennen kaikkea on sen löytyminen ihme. Kuinka se tapahtui? Minäpä kerron.

Eräänä päivänä Raimo matkusti Helsinkiin, joka on hänen mielestään maailman suurin kaupunki. Raimo käveli kadulla ja ihmetteli, kun ihmiset eivät haisseet paskalta. Silloin alkoi jostain kuulua puuskutusta. Raimo katseli ympärilleen, mutta ei nähnyt mitään tavallisesta poikkeavaa. Puuskutus tuntui silti voimistuvan. Oli pahin ruuhka-aika Pohjoisesplanadilla. "Hoi, kuuletteko te puuskutusta?" kyseli Raimo ihmisiltä. Kukaan ei kiiinnittänyt häneen huomiota, paitsi eräs mies, joka sanoi: "Mene vittuun saatanan haiseva läski!" Raimo ajatteli, että puuskutus oli tällaisissa suurkaupungeissa ihan normaali ilmiö. Raimo jatkoi matkaansa huojentuneena. Juuri silloin maasta porautui ylös Pömppis. Se mölisi hirmuisesti. Pömppis alkoi jyrätä kansalaisia. Moni rusentui sen läskien alle. Toiset joutuivat elävinä sen nieluun. Tilanne oli uhkaava.

Kaupunkilaiset ovat paskahousuja, sehän tiedetään, mutta Raimo on kunnon maalaispoika eikä hän vähästä hätkähdä. Kun kaupunkilaiset juoksivat hädissään ja uikuttivat surkeina, päätti Raimo toimia. Hän otti Pömppistä kaulasta kiinni ja kellisti sen katuun. Pömppis ulvoi kuin loukkaantunut lehmä Raimon lyödessä sitä kuin vierasta sikaa. Pömppis koetti tehdä vastarintaa, mutta ei mahtanut Raimolle mitään. Lopulta Pömppis rauhoittui ja Raimo nappasi sen olkapäälle. Raimo kantoi Pömppiksen samantien kotiin maaseudulle, tarkemmin sanottunua Tuusulaan.

Kotona Raimo aikoi majoittaa Pömppiksen tupaan, mutta vaimo sanoi, ettei sellaista paskasikaa sisälle oteta. Niin Raimo rakensi Pömppikselle pihalle aitauksen. Raimo ajatteli, että Pömppis olisi mukava lemmikki. Hän ei arvannut, että sen pitäminen tulisi kovin kalliiksi. Koska Pömppiksella oli tapana kaivella tunneleita, piti aitauksen ympärille upottaa maahan sadan metrin syvyydeltä betonia. Se ei ollut halpaa lystiä. Lisäki Pömppis söi valtavasti. Raimo keksi nopeasti, että Pömppikselle kelpasi ravinnoksi ihan tavalliset jätteet. Raimo osti kuorma-auton, jolla hän päivittäin kuskasi kaatopaikoilta ruokaa Pömppikselle. Aluksi Raimo sai hakea jätteiä ilmaiseksi, mutta kun kaatopaikoilla huomattiin, että tässä olisi mahdollisuus rahastaa, Raimolta alettiin periä maksua. Eikä siinä vielä kaikki. Pömppis söi niin paljon, että läheisiltä kaatopaikoilta loppuivat jätteet. Raimon piti päivä päivältä tehdä kuorma-autollaan pitempiä reissuja. Pian olisivat kaikki Suomen kaatopaikat koluttu. Silloin Raimo muuttaisi Ruotsiin. Niin hän oli päättänyt. Ongelmana oli se, että vaimo ei halunnut muuttaa. Edessä oli siis avioero. Muu ei auttanut. Pömppis oli pakko pitää kylläisenä, sillä muuten se alkaisi taas niellä ihmisiä, kuten kävi Pohjoisesplanadilla aikoinaan.

Raimo luuli saavansa Pömppiksestä mukavan lemmikin, mutta siitä tulikin hänen ristinsä. Itse asiassa siitä tuli koko ihmiskunnan risti. Tiedemiehet ovat laskeneet, että ellei Pömppistä ruokita jätteillä, se syö kaikki maailman ihmiset alle kahdessa viikossa. Niinpä on elintärkeää, että Pömppis saa jätteensä.

Kaiken lisäksi Ruotsin hallitus ilmoitti eilen, että se ei päästä Pömppistä maahansa. Pari tuntia ilmoituksen jälkeen Raimo nähtiin eräässä kuppilassa täydellisessä tuubassa. Jotkut väittävät hänen puhuneen itsemurhasta.
0190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Reikä Munainen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu