Ikimuistoinen kesätyö

90-luvun alkupuolella kun olin 16-vuotias, soitti Lyonissa Ranskassa asunut, nyt jo kuollut setäni minulle hyviä uutisia: Aina ja ikuisesti tekniikasta kiinnostuneena olin setäni avustuksella tehnyt ja lähettänyt kesätyöhakuilmoituksen Dassault Aviationille, ranskalaiselle lentokone-ja sotatekniikkayhtiölle. Ja yllätyksekseni myös pääsin sinne töihin . Kesällä matkustin Ranskaan, ja vietin ensin pari päivää lomaa, kunnes viimein aloitin työt. Tehdas oli isoista halleista ja hallintorakennuksista koostuva suuri alue, jossa ei ilman kulkulupia päässyt mihinkään. Minut saatettiin työnjohtajan luokse ja hän selitti minulle työnkuvani, paikan säännöt ja ruokailun. Sitten hän sanoi että saan itselleni "työparin" joka auttaa minua siivoamisessa, jota tein noin puolet päivästä. Meinasin että ei vittu sieltä tulee kuitenkin joku homo kusipää joka ei osaa englantia, oma ranskantaitoni kun ei ollut mikään hyvä. Mutta sieltä tulikin 16-vuotias tyttö, joka oli tuolloin, ja on edelleenkin mielestäni kaunein tapaamani tyttö. Hänen nimensä oli Louise. Ihastuin häneen ihan silmittömästi. Päivät kuluivat, ja teimme töitä yhdessä, mutta emme jutelleet muuta kuin tarvittavat asiat. Mutta hän ei voinut olla huomaamatta sitä että katselin häntä koko ajan. Kun töitä oli kulunut kaksi viikkoa, koko henkilökunta kutsuttiin ulos jotakin erityistä juttua varten, en saanut selvää mikä tuo juttu oli. Seisoimme Louisen kanssa vierekkäin, emmekä ihmisjoukon takaa nähneet mitään, mitä tapahtui. Yhtäkkiä hän pyysi minua mukaansa, ja vei minut erään hallin WC:hen. Olin aivan hämilläni. " Mitäs vittua me täällä tehdään ku ulkona ois varmaan jotain tärkeää tapahtumassa", ajattelin. Yhtäkkiä hän tuli lähemmäs, ja suuteli minua. Olin ihmeissäni, mutta en vastustellut. Niin se sitten kävi. Puoli tuntia saimme olla rauhassa, ja juuri kun olimme laittamassa vaatteita päälle, eräs työntekijä tuli vessaan, mutta meidät alastomina nähtyään läksi vähin äänin pois. Pelkäsin, että meidät molemmat potkitaan koko firmasta pellolle. Mutta niin ei käynyt. Olin umpirakastunut Louiseen, ja olimmekin yhdessä myös vapaa-ajan lähes kokonaan. Mutta sitä ei kestänyt kuin viikon. Kun maanantaina tulin töihin (olin viimeksi nähnyt Louisen lauantaina), ei häntä näkynyt missään. Työnjohtaja sanoi, että hänen työnsä olivat loppuneet perjantaina. En mistään saanut tietää hänen osoitettaan tai puhelinnumeroa, ja olin surun murtama. Työt menivät päin peetä loppuaikana, ja en saanut lähtiäislahjaksi mitään muuta kun esimiesten tympeät ilmeet. Mutta potkuja he eivät antaneet, ja siinähän olisi ollut vanhemmille selittämistä, jos olisivat antaneet. Vielä palattuani Suomeen oli Louise koko ajan mielessäni, mutta vähitellen kun löysin uuden tyttöystävän, suru ja kaipuu hälveni, mutta kokonaan en häntä pysty unohtamaan koskaan.