LOckdown!

Kerrostaloissa pitäisi olla sellainen samanlainen lukitusjärjestelmä kuin esin vankilasarja kylmässä ringissä.

Kuuluisi vaan että Lockdown! ja oen sulkeutuisivat sähköisesti . Myös parvekkeiden ovet tottakai . olen ajatellut kaikkea Parveketupakoitsijat murskaantuisivat hydraulisten puristimien väliin kuin torakat!
Talon käytävillä vartijat laahaisivat pamppua ovenkarmeja pitkin aamuyöhän saakaa ja sitten kuudelta aamulla ovet jälleen aukeisivat.
6543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sähköiskuja jalkapohjiin.

Äänestä

taloyhtiöihin valitsemaan asukkaita pisteyttämällä. Tietyn pistemäärän mukaan saisi kaltaisia naapureitaan. Tarkka selvitys elintavoista ja niistä asioista jotka olisivat asumisviihtyvyyden takia ehdottomasti ei toivottuja asioita. Kuten juuri tupakoitsijoita laitettaisiin samaan taloon asumaan. Ihmiset joilla on asuinpaikasta riippumatta aina riitaa ja ongelmia naapureiden kanssa, metelöinnistä kärsivät, yötyöläiset, ym. Sitten kaltaisilleni olisi tämä nykyinen käytäntö hyvä, eli ei häiritse mikään eikä minusta ole häiriötä vaan naapureiden kanssa toimeentullaan ja tehdäänkin yhteistyötä asuinympäristön viihtyvyyden ja yhteiselon sujuvuuden takia.

Äänestä
  • Lapsiperheet voisi lähteä ensimmäisenä taloon, jossa asuu vain lapsiperheitä. Juopot/narkkarit voisivat lähteä taloon, jossa on vain narkkareita/juoppoja. Tupakoitsijat taloon, jossa asuu tupakoitsijoita. Yksinhuoltajille oma kolhoosi. Nuoriso nuorisotaloon ja rullaattorikansa omaan. Räksyttävän piskin omistajat kaikki samaan taloon. Samoin ne paskiaiset, jotka eivät älyä korjata autostaan pakoputkea. Oikeastaan omassa talossani voisi asua vain minä ja kaikki, komeat, varakkaat ja vapaat miehet.

    Äänestä

  • Ihan oikeasti on olemassa taloyhtiöitä - tai ainakin itse tiedän pari rivitaloyhtiötä - joihin päästetään asumaan vain 55 vuotta täyttäneitä eli eliminoidaan lapsiperheet. Hyvin tuntemani pariskunta asuu tällaisessa paikassa: näkyy tuota riitaa syntyvän hyvin sujuvasti harmaiden panttereiden ominkin voimin.

    Äänestä

Idiootti.

Äänestä
  • sulla johtuu? Kun lapsena ollut liian vähän leluja ja pää patterin välissä......

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


arooga arooga!! kirjoitti:

Kerrostaloissa pitäisi olla sellainen samanlainen lukitusjärjestelmä kuin esin vankilasarja kylmässä ringissä.

Kuuluisi vaan että Lockdown! ja oen sulkeutuisivat sähköisesti . Myös parvekkeiden ovet tottakai . olen ajatellut kaikkea Parveketupakoitsijat murskaantuisivat hydraulisten puristimien väliin kuin torakat!
Talon käytävillä vartijat laahaisivat pamppua ovenkarmeja pitkin aamuyöhän saakaa ja sitten kuudelta aamulla ovet jälleen aukeisivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu