Saako Bulgariaan viedä omia elintarvikkeita esim. lihapullia, lenkkimakkaraa, hernekeittoa ja jne?
Ollaan lähdössä viikon päästä kultahietikolle ja en halua mitään Bulgarialaista sapuskaa.
Saako kultahietikolta länsimaista olutta ja muita juomia?
Jännittää pirusti ollaan menossa eka kertaa etelään.
Ollaan lähdössä viikon päästä kultahietikolle ja en halua mitään Bulgarialaista sapuskaa.
Saako kultahietikolta länsimaista olutta ja muita juomia?
Jännittää pirusti ollaan menossa eka kertaa etelään.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Viime kesänä Kultahietikko, tänä kesänä SB;ihmettelen vähän, mitä haluat lomaltasi, ellet paikallista ruokaa, juomaa ym?
Kultahietikolta saa kansainvälisiäkin oluita ja muita juomia, mutta hinta ei ole yhtä edullinen, kuin paikallisilla juomilla.
Elintarvikkeiden viemiseen en osaa vastata, ei tullut itselle mieleenkään kuljettaa mukana ja meitä on kuitenkin viisi henkinen perhe.Sehän sitä lomaa juuri on, ei tarvitse kokata,pyykätä, eikä muita arjen rutiineita, vaan voit EDULLISESTI syödä ravintoloissa niin usein, kuin haluat. Rohkeasti vain kokeilemaan erilaisia ravintoloita, itse söimme joka kerta eri paikassa ja omasta mielestäni Kultahietikolla oli jopa paremmat ruuat, kuin SB:llä.Kuuluisalta vatsataudiltakin säästyttiin... Avoin mieli ja maalaisjärki, niin hyvä tulee, kannattaa muuten kokeilla Bulgarialaista Kavarma-lihapataa...NAM!
Matkalaukussa saa viedä ihan mitä tahansa elintarvikkeita.
Kyllä saa viedä omia elintarvikkeita ja parempi onkin viedä, säästyt vatsataudeilta.
älkää jääkö junnamaan tähän!
Ei ole mitään rajoituksia elintarvikkeiden viemisessä Bulgariaan. Nämä provo-viestien lähettäjät on niin naurettavia, muuttuvat itse provoiksi heti viestin lähetettyään.
..ottaa mukaan karjalanpiirakoita ja munavoita.;)
Oikeesti rohkeasti vaan maistamaan ja syömään ruokapaikkoihin.Nauttikaa lomastanne!
Karjalanpaistia iso potti,sillä kyllä pärjää.