Olin lomalla lämpimässä Espanjassa ennen kesää. Tavattiin siellä kaverin kanssa ihanat jalkkispojat, ilmeisesti joku turnaus oli meneillään. Ensin kaveriani alkoi yksi kyselemään kaikkea ja he kiinnostuivat heti toisistaan. Illalla menimme bilettämään kaverin ja tämän pojan, ja poika toikin koko jenginsä mukaan. Siellä oli yksi ihana blondi johon ihastuin silmittömästi. Sitten kuin hän pyysi minua tanssimaan sydämmeni pomppasi kattoon. Olimme koko loppuloman yhdessä ja tutustuimme hyvin toisiimme vaikka olemme eri maista kotoisin. Kiitos englannin kielelle! Nyt olemme ahkerasti pitäneet yhteyttä ja nähnykin olemme kahteen kertaan. On hirmu jännittävää kun näkee toisen pitkästä aikaa ja aaaah. Elämä on ihanaa!
lomaromanssi
rakastunut 16v.
01299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.