mikä HELPOTUS

Noin vuoden verran kärsinyt enemmän tai vähemmän hiivasienestä. Ajoittain loppunut, mutta sitten taas oireet alkaneet.
Kävin suoraan yksityisellä lääkärillä: ajattelin, että säästän aikaa ja saan parhaimman palvelun kuin jos olisin mennyt terveysasemalle, jossa joutuu odottamaan eikä saa välttämättä lähetettä gynegologille.
Vaan kuinkas kävi: yksityiselle sain ajan nopeasti, lääkkeeksi jotain rasvaa, joita olin jo itse ostanut apteekista, ja maksoi paljon. Eikä vaivat lähteneet! Ei sitten alkuunkaan.

Ajattelin kysyä neuvoa luontaistuotekaupasta. Myyjä sanoi, että usein lääkärit hoitavat vain ulkoisesti, eivät itse sairauden syytä. Myyjä sanoi, että suolistosta pitää saada hiiva pois, siis alkusyy. Tarjosi luonnontuotetta, ei edes siitä kalleimmasta päästä. Kuuri kestää n. 1 kk, jota mahdollisesti vielä jatkettava lisäkuureilla. Ajattelin kokeilla.

Vielä en ole edes kuurin puolivälissä, kun jo oireet huomattavasti helpottuneet. Miltei poissa koko hiivatulehdus ja äärimmäisen ikävät kutinat ja vuodot. Ja tämän hinta "vain" 25e. Jonkun mielestä kallista lääkettä. Minun mielestä halpaa, kun maksoin miltei 100e yksityiselle enkä edes saanut apua.

Tämä minun kokemukseni luonnontuotteista. Enpä olisi uskonut..
.. niin mahtava olo, kun vaivat nyt jo miltei kokonaan poissa.
4623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voitko kertoa mikä sen lääkkeen nimi on, jota ostit apteekista?

Äänestä
  • lääkärin määräämä hiivasienen hoitoon: Starogyn

    Äänestä

sen luonnontuotelääkkeen nimi! ja saako sitä kaikista terveyskaupoista

Äänestä
  • Candida forte, 60 tbl. En tiedä saako kaikista luonnontuotekaupoista, ostin sitä Sinun Kaupasta. Luulen, että saa muistakin terveyskauppaketjuista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiivasieneen!!! kirjoitti:

Noin vuoden verran kärsinyt enemmän tai vähemmän hiivasienestä. Ajoittain loppunut, mutta sitten taas oireet alkaneet.
Kävin suoraan yksityisellä lääkärillä: ajattelin, että säästän aikaa ja saan parhaimman palvelun kuin jos olisin mennyt terveysasemalle, jossa joutuu odottamaan eikä saa välttämättä lähetettä gynegologille.
Vaan kuinkas kävi: yksityiselle sain ajan nopeasti, lääkkeeksi jotain rasvaa, joita olin jo itse ostanut apteekista, ja maksoi paljon. Eikä vaivat lähteneet! Ei sitten alkuunkaan.

Ajattelin kysyä neuvoa luontaistuotekaupasta. Myyjä sanoi, että usein lääkärit hoitavat vain ulkoisesti, eivät itse sairauden syytä. Myyjä sanoi, että suolistosta pitää saada hiiva pois, siis alkusyy. Tarjosi luonnontuotetta, ei edes siitä kalleimmasta päästä. Kuuri kestää n. 1 kk, jota mahdollisesti vielä jatkettava lisäkuureilla. Ajattelin kokeilla.

Vielä en ole edes kuurin puolivälissä, kun jo oireet huomattavasti helpottuneet. Miltei poissa koko hiivatulehdus ja äärimmäisen ikävät kutinat ja vuodot. Ja tämän hinta "vain" 25e. Jonkun mielestä kallista lääkettä. Minun mielestä halpaa, kun maksoin miltei 100e yksityiselle enkä edes saanut apua.

Tämä minun kokemukseni luonnontuotteista. Enpä olisi uskonut..
.. niin mahtava olo, kun vaivat nyt jo miltei kokonaan poissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu