Ei ole Paula Bjärkvistin lapsen edun mukaista että hän on isovanhempiensa huostassa, sillä heidän ja kaksivuotiaan Paulan tyttären ikäero on yli 45-vuotta. Tytär pitäisi adoptiolautakunnan mukaan ilmeisesti sijoittaa mieluummin lastenkotiin.
Paula Björkvistin lapsen etu
adoptioohjenuorat
223181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
on että ehdottomasti isovanhempien hoitoon.Lapsi on heille oman tyttären tytär,he ovat parhaita ihmisiä viemään lapsen menetyksen yli.Saavat yhdessä tehdä surutyötä.Sitäpaitsi heillä on pitkänajan kasvatuskokemus.Lapsi saa varmaan parhaan mahdollisen hoidon. Kukaan nuori tai vanha ei onneksi tiedä elämänsä mittaa.Itselläni sijoitettuna 2vuotias lapsi,enkä tunne yhtään itseäni vanhaksi äidiksi,vaikka ensi vuonna 50 mittarissa.Siitä vasta lapselle traumat jää jos vielä erotetaan omasta suvusta.
eli peruspalveluministeri Liisa Hyssälän ja Marjukka Karttusen "vuoropuhelu" liittyen tsunamiin ja isovanhempien ikään.
Kuntiin meni tsunamikatastrofin yheydessä erikseen suositus että lähisuku on etusijalla näissä tsunamiorpojen sijoitustilanteissa, johtuen juuri kuntien normaalikäytännöstä
ettei lapsia sijoiteta sukulaisille.
..............
Kirjallinen kysymys
KK 1048/2004 vp - Marjukka Karttunen /kok
KIRJALLINEN KYSYMYS 1048/2004 vp
Lastensuojelulaki orpolasten sijoittamisnäkökulmasta
Eduskunnan puhemiehelle
Kaakkois-Aasian katastrofin järkyttävät seuraukset palauttivat mieleen taannoisen tilanteen, jossa viranomaiset eivät halunneet antaa orvoiksi jääneiden lasten huoltajuutta näiden lasten isovanhemmille vedoten isovanhempien ikään.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko tsunamionnettomuuden jälkeen harkittu lastensuojelulain muuttamista lakialoitteeni (LA 86/2003 vp ) mukaisesti eli niin, että "Viranomaisten on aina ensisijaisesti selvitettävä, voidaanko huostaan otetut tai orvoiksi jääneet lapset sijoittaa sukulaisten tai lapsille muutoin läheisten ihmisten luo niin, että sisaruksia ei lähtökohtaisesti eroteta toisistaan. Mikäli tarvetta ilmenee, vasta tämän jälkeen aloitetaan sijaisperheen kartoitus." Vai onko nykylainsäädäntö, jossa tällaista mainintaa ei ole, toimiva ja
jos muutokseen ei ole tarvetta, niin miten voidaan välttyä siltä, että vanhempansa menettäneet lapset erotetaan jäljelle jääneistä läheisistään esimerkiksi sen vuoksi, että läheisin elossa oleva ihminen on iäkäs, mutta hyväkuntoinen isoäiti tai isoisä (vrt. KK 777/2000 vp ja KK 250/2003 vp )?
Helsingissä 14 päivänä tammikuuta 2005
Marjukka Karttunen /kok
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Marjukka Karttusen /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1048/2004 vp:
Onko tsunamionnettomuuden jälkeen harkittu lastensuojelulain muuttamista lakialoitteeni (LA 86/2003 vp ) mukaisesti eli niin, että "Viranomaisten on aina ensisijaisesti selvitettävä, voidaanko huostaan otetut tai orvoiksi jääneet lapset sijoittaa sukulaisten tai lapsille muutoin läheisten ihmisten luo niin, että sisaruksia ei lähtökohtaisesti eroteta toisistaan. Mikäli tarvetta ilmenee, vasta tämän jälkeen aloitetaan sijaisperheen kartoitus." Vai onko nykylainsäädäntö, jossa tällaista mainintaa ei ole, toimiva ja
jos muutokseen ei ole tarvetta, niin miten voidaan välttyä siltä, että vanhempansa menettäneet lapset erotetaan jäljelle jääneistä läheisistään esimerkiksi sen vuoksi, että läheisin elossa oleva ihminen on iäkäs, mutta hyväkuntoinen isoäiti tai isoisä (vrt. KK 777/2000 vp ja KK 250/2003 vp )?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Kun alaikäinen lapsi jää kokonaan vaille huoltajaa molempien vanhempien kuoleman tai katoamisen vuoksi, on hänen huoltonsa ja muu huolenpitonsa mahdollista järjestää joko lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983 ) tai lastensuojelulain (683/1983 ) perusteella. Pitkällä tähtäimellä kyseeseen voi joissakin tapauksissa tulla myös adoptio lapseksiottamisesta annetun lain (153/1985 ) perusteella.
Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain ja asetuksen mukaan sosiaalilautakunnan on, saatuaan tiedon lapsen jääneen huoltajan kuoleman johdosta ilman huoltajaa, neuvoteltava orvoksi jääneen lapselle läheisten henkilöiden kanssa ja tehtävä tarvittaessa tuomioistuimelle hakemus huoltajan määräämisestä lapselle. Jos vanhemmat ovat kadonneet eikä heitä vielä ole julistettu kuolleiksi, voi sosiaalilautakunta hakea lapselle niin kutsuttua oheishuoltajaa. Tuomioistuin voi päättää, että lapsen huolto uskotaan vanhempien sijasta tai ohella yhdelle tai useammalle henkilölle, joka on antanut tähän suostumuksensa. Huoltajaksi voidaan määrätä esimerkiksi joku lapsen läheinen sukulainen.
Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain mukaan huoltajaa määrättäessä on otettava huomioon lapsen etu. Lapsen edun toteutumiseksi on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, miten huolto parhaiten toteutuu vastaisuudessa. Huomioon tulee ottaa koko se aika, jonka lapsi itsenäiseksi aikuiseksi varttuakseen tarvitsee huolenpitoa, kasvatusta ja ohjausta. Isovanhemmat, muut sukulaiset tai läheiset voivat varsin hyvin soveltua lapsen huoltajiksi. Kaikissa tapauksissa lapsen etu on kuitenkin aina määräävä harkittaessa sitä, kuka tai ketkä aikuiset ovat soveltuvimpia kasvattamaan ja pitämään huolta lapsesta.
Lastensuojelulain mukaisissa huostaanottotilanteissa lapsen elämäntilanne ja olosuhteet poikkeavat usein orvoiksi jääneiden lasten tilanteista hyvinkin paljon. Lastensuojelutoimenpiteistä äärimmäiseen eli huostaanottoonhan joudutaan yleensä sen vuoksi, että lapsella ei ole hänestä huolehtimaan kykeneviä läheisiä sukulaisia tai muuta läheis- ja tukiverkostoa, eikä lapselle löydy huoltajaa lähipiiristä.
Voimassa oleva lainsäädäntö sisältää jo nykyisellään kysymyksessä esille tuodut periaatteet lapsen hyvinvoinnista huolehtimisesta. Lastensuojelulaki ollaan kuitenkin uudistamassa tällä hallituskaudella. Kokonaisuudistusta valmisteleva työryhmä on juuri aloittanut työnsä, ja tavoitteena on saada hallituksen esitys aikaan ensi vuoden keväällä, niin että kokonaisuudistus voisi tulla voimaan vuonna 2007. Uudistus on osa käynnissä olevaa laajaa lastensuojelun kehittämisohjelmaa. Tässä yhteydessä selvitetään kokonaisuutena lapsen edun mukaisten toimintamallien varmistaminen.
Helsingissä 3 päivänä helmikuuta 2005
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä
...................
Onhan se iäkkäille adoptiohakijoille perin ikävää, että Suomessa on alettu suhtautumaan entistä jyrkemmin adoptiolasten ja -vanhempien väliseen ikäeroon. Käsittääkseni se ei kuitenkaan perustu hetken mielijohteelle, vaan siihen on etsitty perusteita muiden maiden käytännöistä, tutkimuksista sekä kotimaassa kertyneestä kokemuksesta.
Kun lapsi adoptoidaan, kotimaastakin mutta etenkin ulkomailta, se poikkeaa huomattavasti esim. Paula Björkvistin tyttären tilanteesta. Adoptiolapsi joutuu täysin eroon (avointa adoptiota lukuunottamatta) biologisesta suvustaan tai häntä aiemmin hoitaneesta yhteisöstä. Adoptiolapsi joutuu siis sopeutumaan ja juurtumaan täysin uuteen perheeseen, sukuun ja sosiaalisen verkostoon.
Adoptiolapsilla tiedetään myös olevan loppuelämän jatkuvia kehityshaasteita, jotka poikkeavat biologisessa perheessään kasvaneiden lasten kehitystehtävistä. Äitinsä menettäneellä pikkutytöllä on varmasti myös edessään surutyö, joka varmasti nousee esiin myös vuosien jopa kymmenien vuosien päästä.
Adoptiolapset tarvitsevat juurtumisensa tueksi ja kehitystehtäviensä läpikäymiseksi fyysisesti ja psyykkisesti riittävän vahvoja vanhempia. Myös P.B:n tytär varmasti tarvitsee erityistä jaksamista kasvattajiltaan. P.B:n tytär saa kuitenkin jatkaa elämäänsä tuttujen aikuisten kanssa ja hänellä on ympärillään käsittääkseni muitakin sukulaisia sekä ennestään tuttuja ihmisiä. Jos hän kasvaa biologisen sukunsa kanssa, hän ei kasva ilman tietoa biologisista juuristaan eikä joudu käymään läpi esimerkiksi hylkäämisen kokemuksia. Uskoisin, että hänen isovanhempansa saavat apua ammattilaisilta ja muilta sukulaisilta. Jos isovanhemmista aika jättää, niin tyttärellä on käsittääkseni tukenaan muita sukulaisia.
Adoptiossa lapsen tulevaisuuden suhteen tehdään aina uhkarohkea ja lapsen elämän mullistava päätös. Adoptiossa lapsi revitään irti entisestä ilman, että voidaan olla täysin varmoja adoptioratkaisun onnistumisesta juuri kyseisen lapsen ja adoptioperheen kohdalla. P.B:n tyttären sijoittamista isovanhempien hoitoon ei mielestäni voida verrata adoption kaltaiseen totaaliseen kasvuympäristön vaihdokseen, jossa kaikki ihmiset vaihtuvat kerralla ja ihmisten lisäksi saattaa vaihtua myös esimerkiksi kieli, kulttuuri, ilmasto ja kaikki lapselle tutut elementit.
Muissa maissa ei ole sitä yläikärajaa adoptiossa. jos nyt 50-vuotias vaikka adoptoisi vuoden vanhan lapsen, niin terveillä elämäntavoilla "lapsi" jäisi seuraavan kerran orvoksi vasta 40-vuotiaana. Ympäristökin vaikuttaa joten suurin todennäköisyys jäädä orvoksi lapsella olisi 30-vuotiaana, mutta tuolloin lapsi olisi ollut jo yli kymmenen vuotta aikuisena ja nykuyisen kehityksen mukaan saattaisi olla jo naimisissa. Mutta niinhän se on jos ei ole lapsen edun mukaista että lapsi muuttaa maahan jossa on neliskanttinen auriko, kuten suomessa niin silloin on lapsen edusta kysymys ja se on otettava huomioon.
voi olla lastaan yli 45-vuotta vanhempi, isästä puhumattakaan. Isovanhemmat ja muut sukulaiset ovat orvoksi jääneiden lasten parhaat huoltajat. Näin on aina ollut. Adoptoiminen on eri asia kuin orpolapsen huolto. Isovanhemmat ovat parhaita huoltajia, koska he ovat lapselle ennestään tuttuja ja rakkaita ihmisiä. Biologisessa vanhemmuudessa/ isovanhemmuudessa eivät päde samat säännöt kuin adoptiossa.
Ikäsyrjintä ilman hyväksyttävää syytä elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa ja virkatoiminnassa on rikos ja 45-vuoden ikäeron pitäminen rajoittavana tekijänä adoptioon ei ole perusteltua, sillä se ei ole lapsen edun vastaista väitteistä huolimatta. Lapsenedun vastaisuutta ei pystytä millään tavalla edes selittämään siinä laittomassa käytännössä, niin vaan on. Aasian maissa pidetään vanhempaa kasvattajaa parempana kuin nuorempaa. Tänäpäivänä vanhemman elämä on vakaampaa ja pysyvämpää kuin nuoremman.
parhaita mahdollisia vanhempia. "Korkeata" ikää on pidetty riskinä siksi, että vanhemmat ihmiset sairastavat enemmän kuin nuoremmat. Suomessa ei synny paljoa adoptioon annettavia lapsia, joten adoptiovanhemmat voidaan valita tarkasti.
Ikäsyrjintä säädös on keksitty sen tähden koska toimitaan niin että etsitään syitä miksi ei joitain voisi hyväksyä adoptiovanhemmaksi. Oikeiden ja lapselle haitallisten syiden vähäisyyden vuoksi on keksitty se 45-vuoden ikäsyrjintä säädös. Säädös on ainoastaan ulkomailta adoptioiden rajoittamiseksi.
Neljävitoselle adoptoijalle voi jo sanoa, että olisit hankkinut lapsesi ajoissa. Aika aikaa kutakin. Ne, jotka yli 45-vuotiaina saavat vielä biolapsia, ovat sellaisia omaa ikäänsä nuorekkaampia ihmisiä.
Ulkomaisia adoptiota pitäisi muutenkin rajoittaa, ja auttaa sen sijaan orvoksi jääneitä tai hylättyjä lapsia paikan päällä. Esim SOS-lapsikoteja voisi perustaa kehitysmaihin.
Maamme tarvitsee lapsia, mutta ei se tarvitse jonkun tietyn perheen tai henkilön lapsia erityisesti. Siksi minusta ulkomaiset adoptiot tai lapsettomuushoidot ovat sellaisia asioita, jotka jokaisen pitäisi itsensä kustantaa.
Korkea ikä ei vain lisää sairastumisen riskiä, vaan myös vanhempien riskiä kuolla adoptiolapsen ollessa vielä alaikäinen tai nuori aikuinen. Adoptiolapset tarvitsevat myös usein vahvaa vanhemmuutta, mikä onnistuu parhaiten kun on psyyke ja fysiikka vielä kunnossa. Adoption yhteydessä täytyy valmistautua siihen, että lapsiperheen elämä ei olekaan niin auvoista kuin on kuviteltu. Kiintymyssuhteen luominen voi viedä aikaa, lapsi saattaa olla takertuva, lapsi saattaa valvottaa rajusti uniongelmien tai terveysongelmien vuoksi, hänen kanssaan täytyy ehkä ravata lääkäreissä tai taistella hoidon saamiseksi. Adoptiolapsen kanssa olisi myös hyvä jaksaa osallistua adoptiotapaamisiin ja -tapahtumiin, joihin saattaa syrjäseuduilta olla pitkät matkat. Murrosiässä adoptoidulla nuorella saattaa olla erilaiset tarpeet, jotka nekin voivat koetella vanhempien jaksamista. Osa adoptiolapsista sopeutuu erinomaisesti eikä oikein missään elämänvaiheessa tarvitse erityistä tukea. Etukäteen ei voida kuitenkaan tietää, millaiseksi kunkin lapsen vaatima apu, tuki ja vanhemmuus muodostuu. Sen takia kaikilta adoptiohakijoilta on päätetty edellyttää tiettyjä asioita. Ikärajoitus ei ole tuulesta temmattu vaan hyvin perusteltu ja järkevä. Lue Anu Rohima Myllärin kirja Adoptoitu.
Suomalaislapsia ei kuulemma adoptoida mielellään, joten taitaa mennä siihen että etsitää jos joku vaikka huolisi, paitsi vammaisten lapset koska puolustuskyvyttömistä ei myöhemmin ole mitään harmia samalla tavoin kuin alkoholistista jolta on lapsi viety. Onhan lasten kodit josta 18-vuotiaana laitetaan kävelemään ja saa käydä sosiaalitoimistossa juttelemassa sosiaalitoimiston naisten kanssa jotka sitten välittää muka niistä. Pitäisi olla sellainen 45-vuoden ikäeron kaltainen sitoumus näillä lasten kodin työntekijöillä että pitävät seuraa yli 30-ikävuoteen, kuten adoptiovanhemmat tekevät, sillä muutenhan koko 45-vuoden ikäero on vaan perusteetonta hössötystä. Pitäähän niille lastenkodin lapsillekkin olla sama hoitaja, kun kaikki perhesiteet on kuitenkin katkaistu. Se on vähän sellaista sosiaalityöntekijän ammattitaidotonta pätemistä koko homma.
Minusta paras vaihtoehto olisi, että tyttö adoptoitaisiin toiselle paikkakunnalle, isovanhemmat sekä muu suku olisivat läsnä lapsen elämässä kuten tähänkin saakka. Kaksi vuotias lapsi sopeutuu hyvin uuteen perheeseen, eikä tapahtumapaikkakunnalle jääminen rasittaisi lapsen kasvua ja kehitystä.
Mikä on parempi kasvuympäristö lapselle kuin tasapainoinen perhe, jossa hänellä olisi sisaruksia ja rakastavat isovanhemmat?
biosukulaisiinsa, edes isovanhempiinsa. Adoptio katkaisee aina kaikki yhteydet lapsen biosukuun. Meillä Suomessa laki tuntee nykyisin vain ns vahvan adoption. Heikko adoptio, jossa lapsella on oikeus myös biosukulaisiinsa ja myös perintöoikeus näihin nähden, on poistettu uudesta adoptiolaista.
On täysin adoptiovanhempien hyväntahtoisuuden varassa, antavatko he adoptoimansa orvon olla yhteydessä omiin sukulaisiinsa.
Nää on käsittämättömiä nää jutut: "Mikä on parempi kasvuympäristö lapselle kuin tasapainoinen ADOPTIOperhe, jossa hänellä olisi ADOPTIOsisaruksia ja rakastavat ADOPTIOisovanhemmat? "
Siis tää on ihan järkyttävää, miten täällä tuputetaan tuota adoptiota. Miksi isovanhempien kasvatus olisi huonompi ratkaisu kuin "rakastavat" adoptiovanhemmat? Miksi sijaisperhe olisiv huonompi ratkaisu kuin adoptioperhe? Miksi 2-vuotias tyttö pitäisi raahata tutulta paikkakunnalta vieraaseen paikkaan? Luuletko että lasta suojelee se, että kaikki tietävät jotain mistä ei kuitenkaan puhuta lapselle itselleen?
Tämä palsta on täynnä aikuisia ihmisiä, joilla on ihmeellinen tarve saada itselleen IKIOMIA adoptiolapsia.
annettavaksi täysin tuntemattomille ventovieraille ihmisille, joilla ei ole mitään siteitä eikä suhteita ennestään sinun lapseesi.
Ja mieluummin 750 kilometrin päähän omasta suvustaan.
Isossa kaupungissa lapsi olisi sulautunut tavalliseen elämään, nyt seuraavat 20 vuotta lapsen elämää varjostaa pienelle paikkakunnalle tavanomainen sensaatiohakuisuus ja isovanhempien tuntema suru tapahtuneesta, jota lapsi ei pääse pakoon.
Kaksi vuotias ei muista tapahtuneita. Äidintappo olisi hyvä kertoa hänelle vasta hänen kyetessä käsittelemään asiat. Isovanhempien pitäisi itse tajuta, että heidän suhtautumisensa lapseen ei koskaan tule olemaan normaali vanhemman ja lapsen välinen suhde. Mielestäni lapsen hyvinvointi tulee laittaa näiden kahden suuresti kärsimän aikuisen surun edelle. Isovanhemmuus tulisi säilyttää, myös isän vanhempien.
En ole adoptioasioiden erityistuntija, mutta olen elämässäni joutunut pohtimaan, mitä tapahtuu lapsilleni, jos minä menehdyn ennen aikojani. Pelko on konkreettinen, olen sydänsairas, leski-yh ja yksi lapsistani on ikuisesti holhottava.
Ikä ei ole se asia, joka minua mietityttää isovanhempien vanhemmuudessa, vaan katkeruus tapahtuneesta, jonka olemassa olo ei voi olla lapsen paras.
Jos isovanhemmat olisivat valmiit muuttamaan toiselle paikkakunnalle - pois valokeilasta, ymmärtäen sen olevan lapselle paras ja läpäisisivät tarkat psykologiset testit, voisin olla heidän valintansa puolella. Kuten jo sanoin, ikä ei ole este vanhemmuudelle.
Ei kenellekkään tullut mieleen ettei meidän kai kuuluisi sitä Björklundin lapsen vanhemmuutta pohtia. Isovanhemmat varmaan ihan hyviä. Ja onhan isä. Suomessa kun henkirikoksesta ei saa kovin pitkää tuomiota. (Eveliinan surma esim.) ja ensikertalainen istuu tuomiosta vaan puolet, niin kerkeäähän se isäkin sitä tytärtään hoitamaan. Tapauksesta kun tietää tosiasioita niin vähän, niin kaikenlainen pohdinta sen asian tiimoilta on ihan tyhjänpäiväistä.
Mielestäsi isovanhempien pitäisi tajuta, että heidän suhtautumisensa lapseen ei koskaan tule olemaan normaali vanhemman ja lapsen välinen suhde. Kuvitteletko sinä, että isovanhemmat eivät tätä jo nyt tajua?
Kyseisen pikkutytön kohdalla mahdollisuus normaaliin äiti-lapsisuhteeseen on jo menetetty. Kasvattaapa hänet aikuiseksi kuka tahansa, niin se ihminen ei enää ole hänen biologinen oma äitinsä. Sijaiskasvattajia on tässä maailmassa vaikka kuinka paljon ihmis- ja eläinmaailmassa. Ne suhteet onnistuvat usein, mutta eivät koskaan ole normaaleita, koska niihin liittyy vähintään ei-biologisuuden tuoma jännite. Isä tuolla tytöllä on kuitenkin vielä jäljellä, vaikka ikävä tapahtuma onkin tapahtunut. Isovanhemmat ovat luonnollisia kasvattajia lapsenlapselleen. Heille on varmasti tarjolla ammattilaisten tukea, jos he sitä ottavat vastaan.
Ihan turha täällä pohtia kyseistä tapahtumaa. Esimerkiksi liikenteessä kuolee jatkuvasti pienten lasten vanhempia, eikä näiden lasten tulevaisuudesta jaaritella lehdissä eikä nettikeskusteluissa.
Itsekin jaarittelet mielipiteitäsi, miksi eväät saman muilta.
Kyllä tyttö joutuu loppuikänsä elämään enemmän tai vähemmän tämän tapauksen varjossa, eikä sitä auta pakoilla. Kyläyhteisö voi myös olla kaikin puolin turvallinen kasvuympäristö.
Rakastavat isovanhemmat ovat ennestään tuttuja ja kasvattavat tytön myös vaalimaan äitinsä muistoa. Isovanhempien seurassa lapsi oppii myös alusta alkaen, että hänen äitinsä on poissa ja saa varmasti kauniin muiston äidistään kuin tuikituntemattomilta adoptiovanhemmilta. Isän tekoset eivät tietenkään nekään voi unohtua, ja varmaankin isovanhemmat saattavat tarvita keskusteluapua tässä asiassa. Todennäköisesti he kokevat velvollisuudekseen tytärtään kohtaan pitää huolta tämän lapsesta, ja se auttanee heitä eroon katkeruudesta ja sen sysäämisestä lapsen päälle. Mutta jossain vaiheessa tytön itsensä on varmasti kohdattava isänsä aiheuttama teko silmästä silmään.
Mitenkähän käy, kun isä vapautuu vankilasta?
Jääkö lapsi edelleen isovanhempiensa luo, vai tuleeko isästä lapsen huoltaja?